Tuo kampanja oli -81 ja Kalevi Lehtinen kiersi seurakuntia käsittääkseni läpi suomen pitämässä tilaisuuksia.
Tuotahan seurasi Missio Helsinki -87, jossa Lehtinen tulkkasi Billy Grahamia olympiastadionilla, jonka jälkeen hän jatkoi joitakin missioita suuremmilla paikkakunnilla.
Tässä tehdään juuri sitä työtä, mitä Jeesus lähetyskäskyssä Matt.28: 19,20. käskee tekemään ja on jopa outoa, että tätä täälläkin nuivitaan ja ollaan ikäänkuin mustasukkaisia siitä, että evankeliumia näin levitetään.
Minusta tulisi olla iloinen siitä, että ihmiset löytävät Jeesuksen ja kuten tässä jutussakin kerrotaan;
“Matikainen sanoo, että kampanjassa on haluttu laittaa kristikuntaa jakavat asiat sivuun ja keskittyä ”yksinkertaiseen, selkeään sanomaan” Jeesuksesta.”
Ei uskokaan sinua pelasta ansiollisena tekona, se on Jumalan antama väline, jolla valmis pelastus otetaan vastaan, joka on jo valmistettu Kristuksen teossa. Usko ei ole ihmisen suoritus, lain teko. Eikä luterilaisuus opeta, että sakramentti tehtynä tekona pelastaa, vaan on vaikuttava silloin kun epäilemätön usko on olemassa. Sitä paitsi ei sanakaan sinua pelasta ilman uskoa, eikä tuollainen evankeliointikampanjakaan ketään pelasta joka ei usko.
Enkä minä ole tuota kampanjaa vastaan. Voihan se huolimatta ratkaisupainotteisuudestaan tuoda ihmisen Jumalan puhuttelemaksi. Puhunkin nyt teologisesta erosta joka välillämme vallitsee, eli onko usko Jumalan teko, vaiko ihmisen syntiinlangenneesta luonnosta lähtevä ratkaisu? Raamattu vastaa tähän kyllä hyvin yksiselitteisesti.
Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”
Tässä kohdassa tulee hyvin esille myös tuo sakramentaalinen aspekti!
En ole tutustunut tuohon kampanjaan, kotiin tuli kirjanen, jonka selasin, mutta en enää sitä löytänyt, olisiko vahingossa mennyt paperinkeräykseen - tarkoitus oli kyllä tutustua siihen tarkemmin.
Ongelmia varmaan siitä löytyy, mutta mistäpä ei. Ihan validia on se, että sakramentit eivät todellakaan ole mitään ulkkokehän asioita, vaan aivan siellä ytimessä ja niistä vaikeneminen ei ole jakavien asioiden panemista sivuun, vaan tiettyä opetusta.
Toivotan kuitenkin menestystä kampanjalle, minusta on hienoa, että herätellään ihmisiä.
Muistan yhden tällaisen vastaavanlaisen kampanjan. Silloisessa kotikaupungissani kerrottiin satojen ihmisten “tulleen eteen” ja tehneen ratkaisun tilaisuuksissa. Seurakunnat saivat yhteystietolappuja ja myös ottivat yhteyttä lapun täyttäneisiin.
Muutaman kuukauden kuluttua seurantakokouksessa ihmeteltiin, mitä tapahtui: sadat ihmiset tekevät uskonratkaisun ja heitä kutsutaan henkilökohtaisesti seurakunnan yhteyteen, mutta muutama kuukausi tämän jälkeen yhdessäkään alueen seurakunnassa ei huomata minkäänlaista osallistujien määrän kasvua. Mihin ne sadat ihmiset katosivat?
Ja pieni itseäni huvittanut loppukevennys: tulin eilen työkokouksesta ja näin, kun talon edessä aukiolla juuri nostettiin pari tuolia pakettiautoon, auto lähti liikkeelle ja joukko oranssilakkisia ihmisiä hajaantui eri suuntiin. Mielessä kävi jokin metsästysseuran päättynyt tilaisuus, kunnes välähti: “se löytyi” on myös oranssi… Sielujen metsästäjät?
Mutta kyllä on todellinen tilanne se, että evankeliointia tehtäessä myös tulevat opin erot eteen. Ja silloin on kysymys siitä että esim kaste ja ehtoollinen ovat varsin tärkeitä uskon asioissa monelle. Eivät ne ole kuolleita kirjaimia vaan uskovan elämää.
Jos opetetaan ihmisille jotka ovat tietämättömiä ja tai vieraantuneita, mitä kristinusko on, tulee väistämättä annettua hyvin kaventunut kuva jos näistä asioista vaietaan.
Mikäli vain kutsuttaisiin uskomaan tai tulemaan kirkkoihin yms - tai jaettaisiin Raamattuja a la Gideonit, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta Se löytyi -vihko nimenomaan pyrkii opettamaan ja määrittelemään uskovan elämää aika paljonkin.
Luterilainen kirkkohan opettaa katolilaisten tapaan että kasteessa saadaan Pyhä Henki. Samoin opetamme että ehtoollisessa Jeesus on todellisesti läsnä ja saamme hänet leivässä ja viinissä. Ei pikkujuttuja!
Kirjoitin toisaalla netissä että v 2000 jaettiin koteihin 2 miljoonaa katekismusta. Siinä on hyvin selvää tekstiä kristinuskosta.
Pohdin että tuon kun yhdistäisi niihin julkimoiden tai muiden henkilöiden kertomuksiin siitä mitä usko arjessa merkitsee, kokonaisuus olisi aika hyvä.
Vielä tuohon väitteeseen, että jos ei ole missiossa, ei tee mitään (evankeliointia?).
Se ei ole totta. Joka päivä seurakunnan työntekijöinä kohtaamme ihmisiä. Ei ole “ei mitään”, kun monin eri tavoin julistamme evankeliumia ja palvelemme.
Kirkon resurssit riittäisivät kyllä enempään. En epäile, ettemmekö lähtisi mukaan jos meitä rohkaistaisiin jalkautumaan tai näkymään netissä niin että tavoitteena olisi erityisesti vieraantuneet tai eriuskoiset. Nyt tuota työtä teemme eri yhteyksissä ja kunkin työalan tapahtumina, ei niinkään kampanjamaisesti
Kirkon olisi syytä terävöittää hengellistä viestintää. Mutta se ei voi tapahtua sanomaa kaventamalla tai menemällä suinpäin yhteiskristillsyyteen mukaan.
Eihän tässä nyt tällaista kirkon perustyötä kukaan arvostele, korkeintaan tehottomuutta. Nyt tarvitaan yhteydenottoa ihmisiin ja jalkautumista kentälle. Kirkon perustyö on lähinnä ylläpitävää toimintaa, mikä on tärkeää, mutta ei sillä kehityksen suuntaa muuteta. Vielä 80-luvun alussa oli kirkonkin toimesta erilaisia missiotapahtumia, joissa tavoitettiin ihmisiä. Nyt kukaan ei tavoita ketään paitsi sunnuntaina kirkossa, ne ketkä sinne sattuvat tulemaan. Lisäksi rippikouluissa tavoitetaan nuoria, mikä on hyvä asia.
Vielä ratkaisukristillisyyttä arvosteleville. Vaikka usko ei olekaan ihmisen tekoa, tarvitaan ihmiseltäkin tahdonilmaus vähän niinkuin avioliittoon vihkimisessä. Tietty osa jää aina ihmisen itsensä vastuulle.
En sanoisi näin. Usko voi tulla ihmiseen ilman, että ihminen sitä itse päättää. Silti on niin, että hyvin usein silloin kun aikuinen ihminen tulee “pystymetsästä” uskoon, liittyy asiaan väistämättä tavalla tai toisella tahtoa ja päätöksiä. Päätetään toimia eri tavalla kuin aiemmin, tulla seurakuntaan ja sen sellaista. Kyllä siinä elämä myös muuttuu usein. En näe, miten nämä faktat olisivat sitä vastaan, että usko on Jumalan lahja ja Pyhän Hengen työtä ihmisessä.
Juuri näin! Ihminen joka on luonnostaan lainalainen on taipuvainen “pelastamaan” itseään monin eri tavoin tekemällä ratkaisuja ja päätöksiä kunnes Jumalan sanaan syvemmin perehdyttyään huomaa, että kaiken onkin Kristus jo tehnyt puolestani niin, että oma osuuteni kutistuu nollaan ja pelastus onkin lahja, putipuhdasta armoa.
Room 4:16: “Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä”
Tätä juuri tarkoitin kun sanoin että tarvitaan myös omaa tahtoa. Voisihan ihminen toimia toisinkin. Taidan luovuttaa kohta ja pitää taas parin kuukauden tauon.
Miten hän toimisi toisin? Oma tahto siinä roikkuu mukana kunnes usko sitä päivä päivältä kukistaa, koko elämän ajan. Ellei sitten jossain vaiheessa oma tahto kukista uskoa ja ihmisestä tule luopio.
Juu ymmärrän missioiden ja perustyön eron.
Halusin hiukan ärjäistä kuitenkin, koska oikeasti on myös kristillisyyttä joka ei arvosta sellaista “vähässä uskollisuutta” eikä esimerkiksi jumalanpalveluselämää joka on kuitenkin kristittyjen tuntomerkki ollut alusta asti.
Eivät nämä ilmiöt sulje toisiaan pois. Kirkko on missionäärinen aina kun se on avoin ja julkinen.
Asiaton kritiikki on aina typerää.
Asiallista analysointia pitäisi kuitenkin sallia. Ei kerro hyvää jos missiosta innostuneet kuittaavat kritiikin yleistävästi puhuen niistä jotka “eivät tee mitään”.
Lopulta se on Jumala joka tekee. Ei mikään traktaatti mutta ei sen paremmin komea messu synnytä uskoa jos Pyhä Henki ei sitä aikaan saa. Jumala ei odota omiltaan muuta kuin uskollisuutta. Kylväjä lähti kylvämään…
No aika minimitasolla kyllä silloin ollaan. Ei lähetyskäsky ihan vimpan päälle tule sillä toteutetuksi, että seurakunnan tilaisuudet ilmoitetaan julkisesti ja sinne saa kuka tahansa tulla (tai ei ainakaan tule pois ajetuksi - tervetulleeksi toivottaminen on asia erikseen…).
Mutta haukkukaa te hurskaat ja innokkaasti evankelioivat tosikristityt kirkkoa ja meitä sen surkeita työntekijöitä niin paljon kuin suinkin haluatte jos se saa tuntemaan olonne paremmaksi!
Jos Paavali eläisi keskuudessamme, mitä hän kirjoittaisi tähän viestiketjuun? Emme voi tietää, mutta luulisin, että vähintään hän antaisi siunauksensa.
Hän iloitsi jopa siitä, kun Kristusta julistettiin vääristä motiiveista. Jos hän ei olisi täysin myötämielinen, niin hän luultavasti antaisi siunauksensa, olisi hän tänä päivänä roomalaiskatolilainen, helluntailainen, luterilainen, ortodoksi tai jonkin muun puljun jäsen.
Vaikea uskoa, että evankeliointikampanjassa olisi jakeessa 17 mainittuja motiiveja monilla ihmisillä. Ja vaikka olisi, silti Paavali riemuitsisi!
“Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil. 1:15-18)
Puhun usein ihmisten kanssa (joka haluaa puhua) jostakin asiasta, yleensä ongelmasta joita heillä on. En yritä ratkaista asiaa heitä vain kysymyksiä ja saatan summata asioita ja ehkä ehdottaa uusia näkökulmia. Monesti käy niin, että ihminen oivaltaa tai sanoo yhtä äkkiä oivaltaneensa jotain omasta tilanteestaan ja se helpottaa jonkin verran häntä, tai hän tekee jotain tämän oivalluksen saatuaan. Ja se oivallus on sanasta sanaa jokin asia jonka sanoin aiemmin. Se vain tulee jotenkin ihmisestä itsestään. Joskus kokemattomampana sanoin että “No, noinhan minä sanoin”, mutta en enää.
Me keräämme itseemme asioita, sisäistämme joitakin ja toimimme joskus niiden mukaan (yleensä aina), Monesti ajattelemme että tämä oli minun tahtoni, vaikka kyseessä on elämästä poimittu ajatus, joka alkaa elämään meissä ja saa meidät toimimaan.
Oma tahtoni onkin monesti osallisuutta keskusteluun tms. joka alkaa elämään minussa omaa elämäänsä ja muuttuu osaksi minua ja ajattelen, että minä sen tein itse.
Se että uskoni on Jumalan tahto, ei sulje pois omaa tahtoani. Olen saanut Pyhän Hengen ja kuuntelen Sanaa ja nautin sakramentteja. Olen koko ajan osallinen jumalallisesta puheesta joka alkaa elää minussa ja saa tahtoni suuntautumaan oikeaan omana tahtonani.
Minusta tämä on asiattomasti sanottu. Teen paljon yhteistyötä herätyskristillisten kanssa. Hyvää yhteistyötä jossa vallitsee molemminpuolinen kunnioitus ja käsitys siitä, että Kristus on keskiössä puhuttiinpa mistä hyvänsä.
