Kuvaa kyllä hyvin vanhojen kirkkojen käsitystä asiasta. Ei tietenkään rajoitu, mutta pitää olla silti sen mukainen.
Toiminta ei “perustu” Raamattuun?
Jumalan toiminta on aina raamatullista. Siksi Raamattu on annettu, että sillä voi testata väärän ja oikean.
Raamatusta ei ole “jälkitotuksia” (postruth"), eli alkuperäinen on ajankohtaista.
Kaikki tiede ja traditiot, eli niihin perustuvat totuudet muuttuu.
Tämä Oxford sanakirjan vuoden 2016 sana, post-truth, jälkitotuus, totuudenjälkeinen jne…
on ollut jo ‘muodissa’ kun mm. 1968 Vaticano 2:n laitos, eri kielille muotoiltiin ja selitykset marginaaliin lisättiin. 1 Moos. 3:15, hän-sana muuttui maskuliinista feminiiniin selityksellä, että alkuperäisen jälkeinen traditio täsmentää Pyhimmän (Santissima) Jeesuksen äidin erikoiseen etuoikeuteen, synnin immuniteettiin ja siksi hän joka murskaa käärmeenpään, on nainen.
1 tykkäys
Näin nimenomaan on aina ja iankaikkisesti. Siitä tuo tykkäys.
Olen sama mieli! Minusta on jännittävä, että Saksassa (!) kat. & lut. sanovat voivat sanoa yhdessä:
Yhteenveto på tyska
Die Reliquienverehrung ist als eine Form der Heiligenverehrung anzusehen. Sie geht auf die Frühzeit der Kirche zurück. Der zugrundeliegende Gedanke ist die Treue Gottes, die sich zum ganzen Menschen, also auch zu seinem Leib, bekennt. Die Verehrung der Überreste heiliger Menschen ist ihrer innersten Intention nach ein Bekenntnis dazu, daß die ganze Geschichte, auch die des Individuums, bei Gott geborgen ist. Die Reliquienverehrung wurde vor allem im Mittelalter gepflegt; dabei wurden nicht selten die Grenzen gesunder Frömmigkeit überschritten. Im katholischen Raum hat der Reliquienkult auch heute noch seinen Platz. Er findet seinen Ausdruck in dem Brauch, in jedem Altar ein „Reliquiengrab“ anzubringen. Dadurch wird das Glaubenszeugnis der Märtyrer verbunden mit dem lebendigen Zeugnis der Gemeinde, die die Eucharistie feiert (Offb 6,9). Die liebevolle Aufbewahrung von Erinnerungszeichen an Menschen, die wir ehren, begegnet uns auch im evangelischen Bereich. Sofern das ehrende Gedenken und der Dank an Gott dabei leitend sind, wird dagegen nichts eingewendet. Wo aber durch Reliquienverehrung eine Vermittlung der Gnade erwartet würde, gilt heute der gemeinsame Widerspruch.
[ - Communio Sanctorum (250-2)] (http://www.dbk.de/fileadmin/redaktion/diverse_downloads/communio_sanctorum.pdf)
eli siis:
reliikkikin kunnoitus on pidettävä eräänä pyhien kunnioituksen muotona. Se juontaa juurensa kirkon alkuaikoihin. Taustalla on Jumalan uskollisuus, joka tunnustaa itsensä koko henkilölle, mukaan lukien ruumiinsa. Pyhien ihmisten reliikkikin kunnioitus on heidän sisimmässään tarkoituksessa tunnustus siitä, että koko historia, mukaan lukien yksilön, on pelastettu Jumalan toimesta. reliikkikin palvonta pidettiin erityisesti keskiajalla; terveellisen hurskausrajat ylitettiin useasti. Katolisen alueen reliikkikinkunnoitus hartaus on edelleen paikkansa. Hän löytää ilmaisunsa tapana kiinnittää “reliikkikin hauta” jokaiseen alttariin. Tämä yhdistää marttyyrien todistuksen kirkon elävästä todistuksesta, joka juhlii ehtoollsita (Ilm. 6: 9). Niiden ihmisten muistojen hellä säilyttäminen, joita kunnioitamme, kohtaavat meidät myös luterilaisella alueella. Jos kunniamuisti ja kiitos Jumalalle on johdattamassa, mitään ei tarvitse vastusta (koskien reliikkikit). Mutta missä reliikkikin kunnioitus odotetaan olevan armoväline, nykyään se olisi yhteinen (lut&kat) ristiriita .
Voisiko joku natiivitaalari voisi kääntää tämä paremmaksi suomeksi?
Reliikkien kunnioittaminen onkin sen mukainen. Meidän luterilaisten on vaikea ymmärtää reliikkejä koska meillä on vain osa traditiosta eli Raamattu.
Oma suomennokseni (tämä ei siis ole ortodoksisen kirkon kanta):
”Reliikkien kunnioitusta on pidettävä yhtenä pyhien kunnioituksen muotona. Se on alkanut varhaiskirkon aikana. Se perustuu ajatukseen Jumalan uskollisuudesta, joka tunnustaa koko ihmisen, siis myös hänen ruumiinsa. Pyhien ihmisten jäännösten kunnioituksen syvin tarkoitus on sen tunnustaminen, että koko historia, myös yksilön historia, on Jumalan varjeluksessa. Reliikkejä kunnioitettiin ennen kaikkea keskiajalla, jolloin saatettiin ylittää terveen hurskauden rajat. Katolilaisille reliikkien kunnioituksella on yhä paikkansa. Se ilmenee tavassa sijoittaa jokaiseen alttariin ”reliikkihauta”. Siinä yhdistyy marttyyrien uskon todistus ehtoollista nauttivan seurakunnan elävään todistukseen (Ilm. 6:9). Myös evankelisilla tunnetaan rakastavaa meidän kunnioittamiemme ihmisten muistoesineiden säilyttämistä. Sitä ei vastusteta sikäli kuin kunnioittava muistaminen ja Jumalan kiittäminen ovat siinä pääosassa. Mutta jos reliikkien kunnioitukselta odotetaan armon välittymistä, emme kumpikaan [kat. + lut.]* ole samaa mieltä.”
*Lisäsin “kumpikaan [kat. + lut.]”
1 tykkäys
Voittaako luterilaisuus tässä Saksan unionikirkkoon* vai niihin ns. tunnustuksellisiin kirkkoihin?
Jumala on enemmän kuin Raamattu.
Onko Raamattu lakikirja, joka käskee mitä Jumala voi ja saa tehdä? Ei, Jumala on enemmän, Jumala on aina suurempi. Deus semper major.
Raamatun ovat ihmiselle kirjoittaneet ihmiset. Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta ihmiset - inhimillisine rajoituksineen. Raamattu on ohjekirja ihmiselle - ihmisen hyvästä elämästä itselleen, kumppanilleen ja yhteisöilleen. Jumalasta ja Hänen teoistaan näemme Raamatun avulla Jumalan luonnetta ja tekoja, mutta kuin avaimenreiästä ihmetellen: emme näe kaikkea, emmekä ymmärrä kaikkea, eikä siihen rajallinen ihminen kykenisikään.
Miten rajallinen voisi ymmärtää rajatonta tai ajallinen ajatonta?
Miten himojensa ja syntiensä kaaoksessa elävä voisi ymmärtää täydellistä puhtautta.
Raamattu on kartta jolla pääsee matkan alkuun, mutta vasta alkuun.
Jatkoa:
Pyhiä on hyvä kunnioittaa ja muistaa, heidän tekojaan, heidän elämäänsä. Pyhiä ajatellen opimme lisää Jumalalle otollisesta elämästä ja teoista. Reliikit auttavat tätä muistamista ja kunnioittamista, ja pyhät voivat todella auttaa maallisen kuolemansakin jälkeen.
Pyhä Äiti, ainainen neitsyt Maria on auttanut minua ja esirukoillut puolestani, koska olen saanut avun monessa perheeseen, parisuhteeseeni ja lapsiini liittyvään ongelmaan.
Ikonit ovat toinen apu muistaa ja kunnioittaa pyhiä, Minulla on yöpöydälläni pienet Jeesuksen ja P.Marian ikonit. (Ns. Evakkoikoni Jeesuksesta ja se ikonikuva P.Mariasta, mikä on Tampereen ortodoksikirkossa). Rukoilen monta kerta päivässä ja usein öisinkin niiden edessä. En rukoile enkä palvo maalattuja lautapaloja, vaan Jeesusta Kristusta, ja P.Mariaa, että hän äitinä ja vaimona näitä perheongelmia ymmärtäen puhuisi sille radikaalille nuorukaiselle pojalleen millaista apua minä kurja käppänä nyt tarvitsisin.
Tällainen toinen jalka ortodoksisuudessa hortoileva luterilainen minä olen tulkinnoiltani.
2 tykkäystä
Ja loppuun…
2 tykkäystä
VELKD on tunnustuksellinen osa EKD. He ovat luterilainen, ei reformoitu. VELKD ei ole se itsenäinen lut. kirkko, joka on yhteys osa Missionsprovinsen. VELKD näkee itsensä myös itsenäinen kirkko, kun EKD on vain liitto.
Niin, eli siis VELKD on se taho, joka yhdistää EKDhen kuuluvia tunnustukseltaan luterilaisia kirkkoja. Saksassa tosiaan on myös maakirkoista ja EKDstä erillisiä luterilaisia kirkkoja, joista suurin on Missouri-synodin ja LHPKn yhteistyökirkko SELK. Lisäksi Badenin alueen kirkko ei ole EKDn jäsen. Lisäksi on Wisconsinin synodin kanssa yhteistyötä tekevä kirkko, sekä joitain itsenäisiä seurakuntia, joista ainakin joku on yhteydessä Suomen STLKhon.
1 tykkäys
Kiitos! Tämä todella kaunis suomea!
Pieni ajatus vain koskien viimeinen lause: Wo aber durch Reliquienverehrung eine Vermittlung der Gnade erwartet würde, gilt heute der gemeinsame Widerspruch olisi kyse siis yhteinen lut & kat huoli.
Tämä käännös myös ajattelee samma:
https://books.google.fi/books?id=aMCrjgHLs6sC&lpg=PA83&ots=qiXAcqcYSq&dq=communio%20sanctorum%20relics&hl=fi&pg=PA83#v=onepage&q=communio%20sanctorum%20relics&f=false
1 tykkäys
Minä joskus mietin että todellinen hengellinen aarrekartta, jota lukemalla pääsee aarteen ääreen on liturgia/messu. Raamattu on vähän niin kuin siihen karttaan kuuluva matkailuopas, siinä kerrotaan kaikkea oheisfaktaa siitä mitä kartalla näkyvissä paikoissa voi tehdä.
4 tykkäystä
Liturgia/Messu on tosiaan tärkeä Raamatun ohella ihmiselle. joka etsii Jumalaa ja pohtii Jumalan olemusta. Kolmanneksi lisäisin pyhät: pyhien elämä, teot ja ajatukset kertoo Jumalan toiminnasta maailmassa Pyhän Henkensä kautta.
vaskikäärmeen tarina on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka jostakin esineestä voi tulla väärän palvonnan kalu.
1 tykkäys
Lähde tälle väitteelle. Ymmärtääkseni tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, vaan rististä on jäljellä itseasiassa epäilyttävän vähän.
" Conflicting with this is the finding of Charles Rohault de Fleury, who, in his Mémoire sur les instruments de la Passion of 1870 made a study of the relics in reference to the criticisms of Calvin and Erasmus. He drew up a catalogue of all known relics of the True Cross showing that, in spite of what various authors have claimed, the fragments of the Cross brought together again would not reach one-third that of a cross which has been supposed to have been three or four metres (9.8 or 13.1 feet) in height, with transverse branch of two metres (6.6 feet) wide, proportions not at all abnormal. He calculated: supposing the Cross to have been of pine-wood (based on his microscopic analysis of the fragments) and giving it a weight of about seventy-five kilogrammes, we find the original volume of the cross to be 0.178 cubic metres (6.286 cubic feet). The total known volume of known relics of the True Cross, according to his catalogue, amounts to approximately 0.004 cubic metres (0.141 cubic feet) (more specifically 3,942,000 cubic millimetres), leaving a volume of 0.174 m3 (6.145 cu ft), almost 98%, lost, destroyed, or otherwise unaccounted for."
2 tykkäystä
Hattu ja huhu, tai erään tutun teologian tohtorin arvio. Ei tälle oikeasti tietenkään mitään ihmeempää lähdettä löydy. Enemmänkin retorinen keino osoittaa, että paljon on sellaistakin, minkä aitoudesta ei ole kenelläkään hajuakaan.
Ja vielä enemmän on paljon sellaista, joiden epävarmuudesta protestanteilla hyvin vahva ymmärrys.
2 tykkäystä
Kyllä…