Sleyn ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhde

Kirkko
, ,
968

Kiitos vastauksesta. Kommentoin sitä kuitenkin hieman. “Nykytieto” ei ota kantaa perisyntiin, joka on Raamatun ilmoitustotuuteen liittyvä asia. Ajatus siitä että mitä kerrot…

on väärinkäsitys armosta. Avioliittoon vihkiminen ei näet ole Raamatun valossa (meillä luterilaisilla) sakramentti eli armoa välittävä asia. Siten “avioliittoon” vihkimisen evääminen saman sukupuolen pareilta ei ole luterilaisen uskonymmärryksen mukaan armon eväämistä syntiseltä. Tällaisen näennäisen avioliiton (avioliitto tarkoittaa sanana miehen ja naisen välistä parisuhdetta) siunaaminen tarkoittaa vain ja ainoastaan synnin siunaamista. - Kenties suurin ongelma siinä, että ihmisen synnillisille taipumuksille annetaan em. “kirkollisissa” toimituksissa periksi liittyy kuitenkin mielestäni kolmanteen uskonkappaleeseen eli Pyhän Hengen todellisuuteen. Jos päädymme siihen, että ihmisen synnissä elämisen voi siunata, koska hän on niin “perisynnin hallitsema”, ettei häneltä voi odottaakaan muuta, me kiellämme Jumalan Pyhän Hengen uskovan voimana ja apuna. Olemme tällöin ikäänkuin nihilistejä Jumalan mahdollisuuksien suhteen. Luterilaisuus ei toki opeta sellaista pyhityskristillisyyttä, jossa perisynti poistuisi meistä tämän ajallisen elämän aikana, muttemme silti opeta myöskään sellaista inhorealismia, jossa ihminen on ikäänkuin determinoitu toteuttamaan synnillisiä taipumuksiaan. Juuri tässä taistelussa eli lihamme heikkoudessa Jumalan Henki tulee avuksemme, mutta ei toki väkisin. Siksi emme saa koskaan siunata synnissä elämistä, vaan huutaa yhdessä Jumalan seurakuntana kaikenlaisten kilvoitusten keskellä Jumalan apua.

4 tykkäystä
969

Näin minäkin olen oppinut luterilaisena ja ymmärrän asian, että syntiä ei saa siunata. Enkä siunaisi eikä Jumala siunaa, vaikka kuinka pyytäisimme tietenkään.
Mielikuvitukseni vain perisyntisenä yrittää löytää ko. ryhmille apua, miten selvitä asiasta, joka ei näytä olevan heidän hallinnassaan eikä minunkaan neuvoessani ilman kokemusta asiasta.
Ensisijaisesti siis opetaisin ja toimisin lain mukaan tietenkin, mutta näin ei voikaan käytännössä toimia ja olen itsekin lainrikkoja monessakin asiassa. Eivät nämä enkä minä voi pelastua siis lailla eikä kukaan muukaan. “Kiitos Herran Jeesuksen, että minä tämmöisenäni…”
Kehotan siis itseäni ja muitakin syventymään yhä uudestaan Roomalaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen sanomaan suoraan itse tai Lutheria ymmärtäen tai Ristin ja Sovituksen uskovia
esim. kiistelty Olavi Peltola.
“Evankeliumi armosta ja lahjasta ei erotu Raamatun sivuilta niin selvästi kuin laki. Raamattu näyttää olevan taistelussa Raamattua vastaan. Paavali käyttää sanontaa “on selvää” (Gal 3:11). Kaikille asia ei näytä olevankaan niin selvää. Yksin uskoon perustuva saa puolelleen paljon vähemmän todisteita Raamatusta kuin lain tekoihin perustuva.”
Kirje Galatalaisille | Rovasti Olavi Peltola
:heart:

970

Kiitos viestistä. - Minäkin olen istunut Olan opissa ja paljosta hänelle saa olla kiitollinen.

Toivottavasti ilmaisin itseäni kyllin selvästi siinä, etten opeta pelastusta lain tekojen kautta, vaikka rajaankin pois mahdollisuuden osoittaa minkäänlaista hyväksyntää synnille. Kuten apostoli Paavali: “Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?”(Room.6:1-2)

1 tykkäys
971

Niinpä tämä jää paradoksiksi osittain. Synniksi tulee ko. asia tuomita oikein eikä tietenkään pyytää siunausta, mutta voiko tässä tapauksessa pyytää armoa jo ilman omaa parannusta, kun ei pysty?
Saa kiittää onneaan, että ei ole itsellä tätä ongelmaa, vaikka muita on yllin kyllin. Sekin on farisealaisuuden syntiä ensimmäisessä lauseessa.

972

Jumalan armoa on varmaan hyvä pyytää ja rukoilla aina. Se ole varmaan koskaan väärin. - Kun opiskelin nuorena SRO:lla, ja olin myöhemminkin kontaktissa tiettyihin heidän ystäväteologeihinsa, törmäsin eräänlaiseen järkioppiin, jossa perisynnin ongelma/jännite laukaistiin “kaikkine karvoineen” ratkaisuun eli juuri siihen, että nielaistaan käytännössä jonkinlainen “helanderin malli” tai “sovitettu erilaisuus”. Tarkoitan sitä, että kun ei pysty, niin mennään näillä… Sitten sanotaan, että tätä on luterilaisuus ja perisyntioppi… mutta tämä ei ole käsittääkseni oikein ymmärrettyä luterilaisuutta! - Minusta tämä asia/kysymys ei ole niinkään vaikea uskolle kuin ihmisen omiin kykyihin katsovalle järjelle! Jos uskomme, että Kaikkivaltias Jumala on kykenevä auttamaan, tällöin meidän ei tarvitse pitää mitään synnissä elämisen muotoa sillä tavalla mahdottomana rastina, ettei Jumala voisi antaa Pyhän Henkensä kautta voimaa taistella sitä vastaan. - Pelastustamme ei toki ratkaista sillä perusteella, miten hyvin onnistumme tässä kilvoittelussa. Me näet uskomme ja opetamme vanhurskaaksi lukemista uskon kautta, emmekä pelastu sen kautta että me teemme itsemme kilvoitellen jo tässä ajassa niin vanhurskaiksi, että se olisi riittävä pelastuksen peruste. Ei näin, vaan tämä erottelu (vanhurskaaksi lukeminen vai tekeminen) on ymmärtääkseni luterilaisen armo-opin ydintä. Se ei kuitenkaan vähättele pyhitystä, - mutta se ei myöskään tukeudu oman pyhityksen varaan, vaan yksin ristillä täytettyyn työhön! - Usko tarttuu samaan aikaan siihen, että Jumalan armon avulla (Pyhä Henki ja kolmas uskonkappale) tämä kilvoituskin on sinällään mielekäs.

3 tykkäystä
973

Nykyään ei enää osata tai uskalleta käyttää sellaisia sanoja kuin julkisynti, julkisen pahennuksen aiheuttaminen, toisten synteihin osallistuminen, eikä kummien tai kirkkovaltuutettujen pidä olla “kristillisestä elämästään tunnettuja” ym. Ennen tehtiin ainakin teologisesti ero siinä, että vaikka kaikki ovat syntisiä, sillä ei mitätödä sitä, että jokin silti on osoitettavasti ja ainakin melko yleisesti hyväksytysti “kurinpidon arvoista” niin, että voidaan noudattaa apostolin sanoja “pahojen poistamisesta keskuudestanne”. Eikä tämä vain meidän aikamme asia ole, vaikka ollaan lepsumpia kuin historiassa aiemmin. Jo 1600 -luvulla eräs henkilö totesi, että alkuvuosisatoina kuri oli joskus liian kova, mutta “nyt” oltiin jo toisessa ääripäässä.

6 tykkäystä
974

Äkkiä luettuna näyttää siltä, etteivät kertoneet ehtoollisenjakajien nimiä, vaikka se oli pääasia mitä pyydettiin. Ei se ainakaan edesauta keskusteluyhteyttä kapitulin kanssa. Mielestäni rivien välissä on henkeä “ette saa niitä nimiä myöskään piirivastaavaltamme”.

975

Juu, nyt pääsin taas vähäksi aikaa tästä ongelmasta, kiitos keskustelumme! En varsinaisesti eksynyt järkeisoppiin, vaan löysäilyyn, kun ystäväpiirissäni on tapauksia runsaasti ja elämä ristiriitaista ja ongelmallista monin tavoin heidän kanssaan.
Kyllä se on tietenkin niin, että kristitty ei syntiä tee, ja jos lankeaa, niin nousee siitä. Ei vain homotekojen synnistä, vaan myös ajatusten ja sanojen synneistä, vaikka se usein näyttää toivottomalta.
Myönnän nyt taas, että ei tule ketään synnissä elävää siunata ja homojen avioliitto on sula mahdottomuus kristitylle. Ne jotka maailmasta tulevat herätykseen ja uskoon, joutuvat tekemään parannuksen ja loput hoitaa Herra. Samoin on asia kaikissa synneissä, pysty tai ei ne on laitettava pois, silti sitä syntiä jää meihin ja lyhyet tilin välit ovat tarpeen.
En tiedä, mutta voi olla kuitenkin homoilla joku erityis armo kristittynä, koska me muut emme samasta kiusauksesta joudu kärsimään. Asia on hankala, mutta kaikki menee, jos ei Sanan mukaan ojentauduta.
Syvää voimattomuutta ja sääliä koen hurskasta ystävääni kohtaan, jonka 8 lapsenlapsesta 4 on poikkeavia kahta lajia (lesboja kaksi ja itsemurhan uhalla tytöstä pojaksi leikattuja ja hoidettuja kaksi), lisäksi hänen sisarensa tytär elää ko. suhteessa. Jostain käsittämättömästä syystä jo työpaikallani, n. 14 v sitten oli kilttejä, eteviä korkeakouluharjoittelija tyttöjä, jotka olivat lesboja ja hormonit sekaisin jo ilman hoitoja.

1 tykkäys
976

Jeesus sanoo:
Joh 8:24: “ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.”"
Kun hänen sanansa käännetään positiiviseen muotoon niin silloin ne kuuluvat:
“Jos uskotte minut siksi joka minä olen, niin te ette kuole synteihinne.”
Näin usko on se tekijä, joka piirtää rajalinjan ihmisten välille, ne jotka eivät usko kuolevat synteihinsä, ne jotka uskovat eivät niihin kuole. Tässä vahvistuu Jeesuksen omin sanoin luterilainen sola fide, yksin usko periaate.
Kun nyt puhutaan siitä mitä meidän on hyväksyttävä seurakunnassa, niin rajalinja todella piirtyy tämän periaatteen mukaan, meidän on siten suvaittava niitä jotka uskovat. Ongelmaksi tässä muodostuu se, mistä me tiedämme ketkä uskovat ja ketkä eivät? Asia ratkeaa kun tiedostamme, että parannukseen johon Jeesus meitä kaikkia kehottaa kuuluu katumus ja usko. Jollei katumusta ole, ei ole uskoakaan, eli ne jotka puolustavat syntiänsä, eivätkä kadu sitä, eivät myöskään usko. Tällöin nuo joista tämänkin keskustelun loppupuolella on ollut puhe, eli esim. homojen vihkiminen riippuu siitä katuvatko he näitä syntejä vai puolustavatko niitä? Jäkimmäisessä tapauksessa emme voi suvaita heitä, vaan meidän on saarnattava heille lakia ja osoitettava sekä sanoin, että teoin, että he eivät voi kuulua Herran seurakuntaan, jotta he tekisivät parannuksen, katuisivat ja uskoisivat ja uskossa saisivat syntinsä anteeksi.

Mikä suuri hulluus meissä onkaan, kun näin pakenemme sitä ovea, josta meidän olisi käytävä sisälle autuuteen! Jos olisimme viisaat, eikä omatuntomme olisi niin paatunut ja tottelematon, silloin ei synti jumalisissa varmaankaan vaikuttaisi muuta kuin Pyhän Hengen parannusta ja opetusta ja vaikuttaisi hyvää, niin kuin Paavali sanoo: “Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” (Room. 8:28), siis syntikin. Miksi näin? Sen tähden että me, kun lankeamme syntiin, tulemme siitä nöyryytetyiksi ja saamme opetusta ja varoitusta paremmin varoaksemme syntiä ja näin saadaksemme aihetta kiittää Jumalaa, kun tunnustamme syntimme ja teemme parannuksen. Näin monenlainen hedelmä on synnillä, jos sitä vaan osattaisiin hengellisesti käyttää. Laki merkitsee tosin käytännössä. kuolemaa ja kadotusta, mutta lisäksi täytyy ottaa huomioon myös hengellinen käyttö eli lain hyvä puoli: synti on tunnettava, sydän avattava, tunnustettava se, ja etsittävä apua. Silloin tulee synti meille hyödylliseksi, ja mitä enemmän sinua nöyryytetään, sitä pikemmin saat myös armon ja anteeksiantamuksen. Daavidkin vaikeni jonkin aikaa, niin kuin hän itsestänsä kertoo, mutta hän lisää: “Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni” (Ps. 32:3). Pahan omantunnon tuskaa ei pidetä kurissa vaieten, kätkien ja peitellen. Kun profeetta Naatan tulee Daavidin tykö ja sanoo: “sinä olet se mies”, silloin hän peljästyy ja tunnustaa: “minä olen tehnyt syntiä”. Kun profeetta kuulee tämän sanan, hän sanoo heti Daavidille: “niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi”. Mutta jos Daavid olisi tahtonut puolustaa ja kaunistella syntiä ja peittää sen, ettei joutuisi syntisenä pidetyksi, vaan olisi vanhurskas ja viaton, niin hän olisi ollut iankaikkisesti kadotettu. Oppikaamme tästä käyttämään hyväksemme onnettomuutta ja syntiä, niin saamme itse kokea, kuinka armollinen ja ystävällinen Herra on.
Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, s.553.

1 tykkäys
977

Uskon itse siihen, että meillä kaikilla on sama erityisarmo, eli “jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.” (Tim. 2:13) - Emmehän kukaan juuri tiedä toistemme kiusauksia ja kilvoitteluja, jos emme niistä vastavuoroisesti avaudu. Oma vakaumukseni on, että itseemme katsoessamme törmäämme aina omassa kilvoittelussamme lihan tekoihin eri muodoissaan. Se masentaa ja saa kaiken vaikuttamaan toivottomalta. Toivotonta tämä onkin ilman Jeesuksen Kristuksen armoa ja uskollisuutta. Uskon siihen, että vain tämän heikkouden kokemuksen (jossa koulussa joudun itsekin painimaan) ja ainakin omalla kohdallani valitettavasti myös monien lankeemusten kautta alan oivaltaa oman toivottomuuteni, ja Jumalan Pyhä Henki saa sijaa minussa luonnostaan ylpeässä ja itseriittoisessa ihmisessä. - “Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (Kor. 12:10) - Tämä taitaa olla polku, jolla Jumala meitä vie, ja minä lähtökohtaisesti pyristelen vastaan…

2 tykkäystä
978

Näin on minunkin, luterilaisen usko, joten eroa ei tässä ole ja luterilaisena tahdon pysyä, vaikka olisi miten pieni vähemmistö.
Lainomaisena kristittynä vauvasta saakka olleena, ei minulla ole varsinaisia, klassisia tekosyntejä, mutta tekemättä jättämisiä, väärää syyllisyyttä, traumoja ja häiriökäyttäytymistä yms. yllin kyllin ja lähes parantumattomasti ja maallisesti minusta huonosta on tullut selviytyjä Jumalan avusta ja armosta. (Kaikille meistä ‘suurten ikäluokkien’ surkimuksista ei selviytyjiä tullut.)
Olen ikävä kyllä saanut sydämelleni tämän mahdottoman käsittämättömät sukupuolihäiriöt, jota en osaa jättää Jumalalle, vaikka yritän. (Tätä ongelmaa ei siis todellakaan minulla eikä lähipiirissäni ole, joillakin harvoilla päinvastoin, mutta vain suvussa ei lähipiirissä sitäkään. Nimikristillisyys elää ja vars. pelastava usko puuttuu nähdäkseni kaikilta, paitsi minulta.)
Tämä on mennyt hieman otsikon ohi ja joulukiireet pukkaa mummunkin niskoille vielä, mutta olisin myöhemmin valmis jatkamaan sielunhoidollisessa hengessä uudessa ketjussa asioista. :smiling_face_with_tear:

1 tykkäys
979

Evankeliumiyhdistyksen eläkkeellä oleva raamattukurssien pitäjä, raamatuntutkija ja pastori Erkki Koskenniemi ei ole uutta kirkkoa perustamassa. Seitsenosaisessa sarjassa on pohdiskelua menneestä ja tulevasta.

2 tykkäystä
980

Ei ole perustamassa uutta kirkkoa. Kuvailee tasapainoilua sen välillä, että toisaalta on Kristuksen velvoittava käsky että hänen seuraajiensa tulisi pitää yhtä, ja toisaalta Raamattu kehottaa pysymään erossa tietyistä asioista, kuten vääristä opettajista. Kertoo myös olevansa valmis rikkomaan itsekin jatkossa kirkkojärjestystä, jos ehtoollista lampaat eivät muuten saisi. Ilmaisee olevansa valmis ottamaan siitä seuraukset vastaan, jos niitä tulee, ja katsovansa, että paljon pahempaakin on elämänsä varrella nähnyt kuin ehtoollisen jakamista kirkon jäsenille.

2 tykkäystä
981

Miksi referoit, mitä tuossa Koskenniemen kirjoituksessa lukee? :grinning_face_with_smiling_eyes: Linkitin tekstin, ja lukutaitoa foorumilla riittää.

1 tykkäys
982

Oli siellä 7 kirjoituksen verran luettavaa. Tuskin kaikki niistä kaikkia alkavat lukea, joten tiivistämisestä voi olla jollekin hyötyä. Itselleni oli uusi tieto, että hänkin (erittäin sovittelevan luonteisena tunnettuna ihmisenä) ilmaisee julkisesti olevansa valmis toimimaan vastoin kirkkojärjestystä ehtoollisten osalta silloin, jos tuomiokapituli ei ehtoollisen viettoon lupaa anna. Toinen näkökulma samaan asiaan voisi olla, että siellä kirkko, missä sakramentit…

1 tykkäys
983

Tänään on asia esillä Turun kapitulissa. Ennustan et Leppäskä esikuntineen lyö SLEYlle eteen tiukan ultimaatumin.

1 tykkäys
984

Miten tämä sinua kiinnostaa, joka et kuulu mihinkään kirkkoon? Tuollainen mihinkään kirkkoon kuulumattomuus on vaarallista yksilökirkkoilua jossa koetetaan perustaa kirkko omien mielipiteiden ympärille!

985

Ei kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus ole mikään este sille etteikö jostain asiasta voisi olla kiinnostunut.

D

4 tykkäystä
986

Ja sekö tekee autuaaksi et on nimi SLEYn jäsemrekisterissä - Ja sitä myöden myös ev.lut. kirkon kirjoissa?

1 tykkäys
987

Outoa se kuitenkin minulle on, että kiinnostutaan kirkosta, vaikka ei siihen kuuluta ja esiinnytään sitä arvostellen omien individualististen käsitysten perustalta, jotka siis eivät nouse minkään kirkon jäsenyydestä. Onko meidän siis tehtävä johtopäätös, että kirkkoon kuulumattomuus edustaa oikeaa kirkkoa?