”Seurakuntien yhteenlaskettu tulos jäi toista vuotta peräkkäin plussan puolelle. Vuonna 2025 seurakunnat keräsivät tuloja yli kaksi miljoonaa euroa (2 015 460 €). Edellisvuoteen verrattuna seurakuntien tulot kasvoivat yhteensä noin 124 000 euroa. Tuloja kerättiin siis noin 6 % enemmän kuin vuonna 2024.”
LHPK ei saa rahaa ulkomailta tai muualtakaan “ulkopuolelta”, nämä Missouri-synodin lähettämät kultaharkot ovat myytti (vaikka tulisivat kyllä tarpeeseen!). Kaikki kulut katetaan kolehtia keräämällä sekä testamenttilahjoitusten ym. vapaaehtoisten tukemisen muotojen avulla. Uskoisin että monet laittavat nykyään suoraan tilikannatuksena perinteisen käteiskolehtin sijasta, näin ainakin omassa seurakunnassa jakautuu tulot.
En tiedä myöskään tuosta profiloinnisasti, itse olen kyllä nähnyt ihan laidasta laitaan väkeä seurakunnissa.
Tämä kysymys ei ole suoraan Veltolle, vaan yleisemminkin asiaa tietäville.
Miten Lähetyshiippakunnan talous on järjestetty? Käsittäkseni se ei ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, mutta taustalla toimii edelleen Luther säätiö. Onko seurakunnat kuitenkin jotenkin rekisteröityneet? Haen tällä lähinnä sitä, että miten ja mihin perustuen messuyhteisöissä otetaan vastaan lahjoituksia ja kerätään kolehtia.
Kysymyksen tausta on siinä, että entisenä helluntailaisena olen jonkin verran seurannut rahankeräyslakiin liittyvää keskustelua. Osa helluntaiseurakunnistahan on edelleenkin ry-pohjaisia ja joitain vuosia sitten siitä tuli isompaakin haloota, että onko ry-pohjaisella uskonnollisella toimijalla oikeus kerätä edes kolehtia ilman rahankeräyslupaa. Tähän käsittääkseni tuli jotakin selvyyttä.
Mutta miten siis Lähetyshiippakunnan seurakunnat, ovatko ne millään tavalla rekisteröityneitä?
Tällähetkellä kaikkien seurakuntien ja Lähetyshiippakunnan taloudellinen toiminta toteutuu Suomen Luther-säätiön kautta. Aiemin on ollut seurakunnilla omia taustayhteisöjäkin, mutta ne ovat vähitellen jääneet pois.
Lähetyshiippakunta ja sen seurakunnan ovat järjestäytyneet yhteiskunnallisesti rekisteröimättömiksi yhdistyksiksi.
Tähän on nyt jo useampi vastannut, mutta laitan silti oman ajatuksen
Tästä Mirkun kommentista huokuu suomalainen kansankirkollinen luterilainen ajatusmalli.
kukaan ei anna seurakunnalleen vapaaehtoisesti. Ja ei, vaikka mielellään kirkollisveron maksaisikin, ei vero ole vapaaehtoinen.
90% maksaa 10% kirkonmenot
aktiiviseurakuntalaisen lahjat menee kolehtien tai tililahjoitusten kautta pääsääntöisesti oman seurakunnan ulkopuolelle.
→ Tämä malli on kristikunnassa anomalia, lähes täydellinnen poikkeus.
→ Kaikki suomalaiset ei verovaroja saavat kirkot toimii omien seurakuntalaisten tuen varassa. Helluntalaiset, babtistit ja luterilaiset. Kuten maailmalla seurakunnat ihan normisti
→ Kaikissa seurakunnissa on varmasti väkeä niin köyhistä kuin rikkaistakin kuin siltä väliltäkin.
→ Oman seurakuntani demografia on sellainen, että 1/3-1/2 kirkkokansasta on lapsia. Köyhistä köyhimpiä, mutta samalla rikkaimpia.
Edit. Lisätään vielä loppuun pehmennys. “Kukaan” ja “Kaikki” ilmaisuton varmasti liioittelua, yksittäisiä poikeuksia aina löytyy
Näin on. Kansankirkossamme nimikristittyjä on paljon (ja saa olla), he tietenkin ‘vanhoina ihmisinä’ pihtailevat ja valittavat rahan menoa. Kyllä useat todella uskovat pyrkivät antamaan niin paljon kuin pystyvät (‘vanhan ihmisen’ kiusatessa kuitenkin). Tiedän monia, jotka antavat paljon eri tahoille. Kirkossakin jotkut noudattavat lainomaisesti 10 prosentin sääntöä.
Ei ole tarkoitus olla törkeä.
Tietenkin veroa maksavat vain seurakuntaan kuuluvat, se on oletusarvo.
Kerrotko mikä tekstissäni ei ollut totta?
Sanoin että veron maksaminen ei ole vapaaehtoista antamista. Tämä on selvää.
En ev.lut kirkkoon kuulumisen aikana koskaan lahjoittanut omalle seurakunnalleni rahaa. Kaikki kolehdit kerättiin Lähetystyölle ja muualle oman seurakunnan ulkopuolelle. Samoin omat lahjoitukset menivät lähetystyölle ja erilaisille järjestöille.
Sain paljon opetusta lahjoittamisen tärkeydestä, mutta kukaan ei ole koskaan kehoittanut antamaan omalle seurakunnalle.
Tuo yllä kuvattu on ymmärtääkseni aika normaali ja tavattoman suomalainen tapa. Tämä tulee verotuksen myötä. Muualla maailmassa sitä ei juuri ole.
Tämän suomalaisen mallin sisäistäneenä voi olla vaikea ymmärtää, että seurakunnat kattavat kaikki kulunsa vapaaehtoisilla lahjoituksilla seurakuntalaisiltaan. Mistään muualta tai seurakunnan toimintaan käytännössä osallistumattomilta ei tule taloudellista tukea.
Tämä on vähän sellainen välivaiheen totuus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyys ei ole pakollista ja sikäli kirkollisveron maksaminen on vapaaehtoista. Mutta ei tietenkään siinä mielessä, jos haluaa olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Toisaalta sitten vapaakristillissä kirkkokunnissa lahjoittaminen voi olla hyvinkin paljolti yhteisön normi ja tämä yhteisöllinen tai sosiaalinen painostus voi johtaa jopa suurempaan lahjoitusprosenttiin tuloihin nähden, mitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyteen liittyvä vero on.
Kyllä kaikki kirkollisveron maksajat ovat seurakuntalaisia. Minusta on jotenkin ikävää tapa arvottaa seurakunnan jäsenien “oikeaa seurakuntalaisuutta”, vaikka jossain piireissä näin tehdään, niin se olisi hyvä jättää omien seurakuntalaisten arviointiin eikä toisten.
Ja tosiaan, kirkollisvero peritään ilman, että itse tarvitsee rahaa siirtää tilille tai antaa kolehtihaaviin. Vapaaehtoista se on kuitenkin sikäli, että vain ne, jotka ovat seurakunnan jäseniä, sitä maksavat, kuten Welzu toteaa.
Kyllä minusta kolehtia joskus kerätään myös oman seurakunnan toimintaan, johonkin erityiseen toimintamuotoon. Mutta myös oman seurakunnan ulkopuolelle, ja onhan lähetystyö tärkeätä ja ihan keskeinen asia. Oma seurakunta saa ne verotulot ja niillä pärjää, joten ei olisi oikein kerätä sille aarteita maanpäälle. Seurakunnat saavat kyllä esim. aikalailla testamenttilahjoituksia.
Kysymys ei yleensä ole “oikeista” ja “ei-oikeista” seurakuntalaisista, vaan aktiivisista seurakuntakristityistä (erotukseksi seurakuntiin kuulumattomista kristityistä, esimerkiksi kotikokouksissa aktiiviset kristityt) ja ei-aktiivisista kirkon jäsenistä. Kyllä nämä kaikki ovat selkeästi omia kategorioitaan. Niiden nimeäminen ei ole arvottamista vaan asian tilan kuvausta.
On ihan totta että aktiivisia kansankirkkoluterilaisia on aika vähän verrattuna siihen kuinka paljon maksajia on yhteensä.
Minä en tehnyt mitään arvottelua erilaisten jäsenten suhteen. Sellainen on hyödytöntä ja arvotonta. Seurakuntalaisilla on erilaisia syitä olla pois seurakunnan kokoontumisista. Seurakuntaopillisesti pidän tärkeänä vain että seurakunnan pastoriin säilyy yhteys.
Muutenkin tuntuu että en tunnista nyt kaikkea tuosta esitetystä kritiikistä.
Yritin vain avata sitä, mistä arvelen sen johtuvan, että aiemmin Luther-säätiön ja nyttemmin Lähetyhiippakunnnan toistuvasti arvellaan saavan rahaa ulkopuopuolelta. Kuten alkuperäisessä viestissä arveltiin.
Kyse on erilaisesta tavasta hahmottaa seurakunnan taloudelliset tarpeet ja erilaiset tavat vastata siihen, mikä saa aikaan tämän väärän ymmärryksen. Mihin sitä nyt vertaisi. Vaikka siihen että kun suomalainen menee kauppaan maassa, jossa hinnat ilmoitetaan verottomina tai ravintolaan jenkkilässä, jossa odotetaan 25% tippiä. Eri järjestelmä, eri ymmärrys. Jos ei ole perehtynyt toisen maan järjestelmään, niin yllättyy.
Nykyään joissain paikoissa on käytössä myös kertakäyttömuovipikarit, jotka menevät jäteastiaan käytön jälkeen, ja etenevät siitä polttoon. Varsinkin hengellisillä kesäjuhlilla ja muissa isommissa tapahtumissa muovipikarit ovat nykyään yleisiä.
Huomasin tämän keskustelun jälkeen pohtivani mitä Jeesukselta ja apostoleilta jäi pöytään heidän lähtiessään Öljymäelle.
Ei sillä tavalla että kaiken pitäisi nykyään mennä niin kuin sillä aterialla. Olen sitä mieltä että ehtoollisen jälkikäsittely ei ole velvollisuus vaan kunnioittamisen osoitus ja tapa osoittaa asian merkityksellisyyttä. En kuitenkaan kannata äärimmäisiä toimia kunnioittamisen osoittamiseksi sillä se tekee jo hallaa kunnioittavalle ilmapiirille, asiasta tulee joko taikauskoisuutta tai liturgista sirkusta.
Helsingin Kansanlähetyksen messuissa muovipikarikäytäntö on ollut niin kauan kuin muistan, eli ainakin 15 vuotta. Kätevä sikälikin, että pikari on pieni, eikä viiniä mahdu paljon. Ne kerätään koreihin ja sen jälkeen kai roskiin. Loppukäsittelystä en tiedä, mutta mielestäni muutamasta tipasta ei tarvitse neuroottisesti olla huolissaan.
Oma käsitykseni ehtoollisesta ei varmaan täytä foorumin kriittisimpiä normeja. Minulle riittää että se siunataan ja nautitaan oikein. Silloin se täyttää tehtävänsä. Tuskinpa apostolitkaan puhdistivat pikareita viimeisen päälle.
Ylenmääräinen tarkkuus jälkikäsittelyssä on myös siitä ongelmallista, että se ohjaa ajatukset ehtoollisaineiden jäämiin ja siihen, miten mahdotonta niitä kaikkia on poistaa vimpan päälle kunnioittavasti. Ei se kertahuuhtelu nimittäin riitä yhtään mihinkään, jos kunnolla molekyylitasolle menään. Siksi ei ehkä kannattaisikaan pyrkiä “tavallista arkitarkkuutta” suurempaan tarkkuuteen näissä. (Osalla seurakuntalaisista on kokemusta sellaisista töistä, joissa tarkka on oikeasti tarkkaa, eikä kannata aktivoida heidän työminäänsä ehtoollisen vieton yhteydessä…)
Haaste on aika lievä ilmaus kun huomioidaan etteivöt SLEY ja co itseasiassa ole oikeita kirkkoja vaan siipeilevät ev.lut. kirkon yhteyfessä. Kirkollisen yhteyden toteamisen perusedellytyksetkin loistavat poissaolollaan. Tämä ei tietenkään estä yksittäisiä jäseniä liittymästä LHPK:n seurakuntiin jos sellaiseen tarvetta tuntevat. En vaan ole niin vakuuttunut että tämä tälaainen hierarkisuus olisi niin tarpeellista saati välttämätöntä
Niin, ei toki tällä hetkellä mistään kirkollisesta yhteydestä ole edes mahdollista keskustella, koska juuri kuten sanot, Sley ja muut eivät ole kirkko. Mutta minun ennustukseni on, että noin kymmenen vuoden sisään ne ovat kirkko.
Ken elää niin näkee kuin maailma makaa 10 vuoden päästä. Ehkä kristityt ovat jo silloin pieni vähemmistö ja islam valtauskonto. Siihen ainakin on useimmilla puolueilla pyrkimys.