Keskustelua sotasankaruudesta kristilliseltä pohjalta.
Onko oikeastaan ihan ok, että papit siunaavat taisteluihin menevät? Sopiiko rukoilla sotalykkyä? Voiko Jeesuksen seuraaja kuulua armeijaan, vai pitäisikö kaiken taistelun olla olematta lihaa ja verta vastaan?
Onko olemassa oikeutettuja sotia, ja voiko katumuksessa elävä kansa joutua sotaan?
Saako kristitty olla ylpeä, jos saa mitalin tapettuaan paljon vihollissotilaita?
Onko Suomen toiminta 30-luvun valossa kristillliseltä puolelta tarpeeksi syvästi käsitelty, vai onko siellä vielä luurankoja kaapissa?
Mitäs kaikkea sieltä löytyykään. Toki muutama kohta mieleen tulee Raamatusta saman tien.
Se pieni määrä mitä olen itse asiaan yrittänyt perehtyä, niin omassa mielessäni asia miten esimerkiksi alkuseurakunnassa asian laita on ollut, on varsin auki. Molempiin päin olevia argumentteja on esimerkiksi siitä, miten seurakunnassa uskoon tulleet sotilaat käyttäytyivät.
Lopulta ainakin omassa mielessäni asia tiivistyy pohjimmiltaan siihen, että missä tilanteessa Jeesus olisi mennyt sotaan? Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu? Jeesus meni ristille, mutta se ei tarkoita, että “vastaavissa” tilanteissa meidän ei pitäisi puolustautua?
Jeesus itse oli tässä tilanteessa tietenkin erikoistapaus. Jos hän tai hänen joukkonsa olisi puolustautunut aseellisesti, hänet olisi voitu aiheellisesti tuomita kapinoitsijana esivaltaa vastaan. Siksi hän sanoi “joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu?” Hänestä ei kuitenkaan saanut löytyä syytä, hänen täytyi olla viaton, kuten Raamattu todistaa.
Meidän on toteltava laillista esivaltaa ja jos se joutuu sotaan vierasta valtiota vastaan, silloin minä en yksilönä riko tappaessani käskyä “älä tapa.”
Mikä muuten on kirkkosi kun sitä ei ole profiilissasi mainittuna?
Ev. lut. mutta siinä taas kuulun konservatiiviseen vähemmistöön, jossa on mm. Päivi Räsänen.
Raamatun tulkinnoissa olen ehdottomasti luterilainen. Joka tarkoittaa itselleni sitä, että Luther pyrki tekemään itse Raamatun tulkintaa parhaansa mukaan. Näin ollen en esimerkiksi koe olevani sanotaan nyt arkkipiispan käskyvallassa.
Nämä sanottuani kunnioitan kylläkin lähes kaikissa asioissa ortodoksien ja katolilaisten ajatuksia. Samalla kuitenkin ymmärtäen, että kaikki historiassamme tapahtunut on tapahtunut rajallisella ymmärryksellä myös suhteessa Raamattuun, sekä aikoina jotka vain osin ovat verrannollisia omaamme.
Tuosta vielä se, mikä on laillinen esivalta Raamatun mukaisesti. Ja tosiaan en ole yllyttämässä ihmisiä kapinaan, koska näen sen mitä suuremmissa määrin lihan tekona.
Käytännössä varmasti en, koska koulutukseni kuuluu ryhmään, jossa henkilöt ovat reservin ulkopuolella jo reilusti alle kolmekymppisenä. Kun taas itse olen reilusti yli kolmenkympin.
Hypoteettisena kysymyksenä: vaikea sanoa, enkä ole varma. Näen erityisesti nykyään asian niin, että hallintomme on hyvin pitkälle kaikkea muuta kuin kristillinen. Ja oikeastaan sellainen, jossa selkeästi on voimia, jotka pykivätkin ajamaan Suomea ongelmiin, ja sotaankin johtuen siitä, että osalla johtavilla paikoilla on mielenterveydellisiä ongelmia yhdistettyinä omien etujensa ajamiseen muista piittaamatta.
Lopulta kyse mielestäni riippuu ajasta, jota elämme. 30-luvulla tilanne oli täysin erilainen. Johtuen jo ihan siitä, että silloin vuorovaikutus naapurikansojen välillä oli paljon vähäisempää, ja tiedonvälitys ei ollut hajautettua vailla mitään mahdollisuutta, että mikään vallanpitäjä sitä enää koskaan pystyisi keskittämään omiin käsiinsä. Josta olennaisena seuraa valloitussotien mielettömyys, koska työvoiman hyvinvointi korreloi vahvasti talouskasvun kanssa. Jolloin siis maan valtaaminen antaa tarkalleen mitä hyötyä nykyaikana valloittajalleen?
Tähän liittyy minkä koen itse hyvin elävänä, että pidän selkeänä, että ihmisillä on hyvin yksilöllistä se mikä on esimerkiksi heidän vaatimuksensa pyhyydestä. Eli toinen ihminen, johon ryhmään itse kuulun, voi jo fyysistestikin pahoin kaikenmoisen saastan keskellä. Kun taas toinen voi helposti uskovana siinä toimia.
Kuuluu eri tyyppisiin persooniin, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Armeijaan kuuluminen, saati sotaan lähteminen lienee saman tyylinen asia. Eli mikä on “epäkristillistä”, eikä ole henkilölle Jeesuksen seuraamista riippuu suuresti henkilöstä.
Käsityksiä, vaatimuksia pyhyydestä voidaan sanoa olevan monenlaisia, mutta monimielisyys ei ole Raamatun opetus. Raamatun opettaa pyhyydestä, että ollaan erossa väärästä ja kaikesta saastaisesta. Tappaminen on väärin, vt. 6. käsky, “Älä tapa”. Sotilaskoulutus kouluttaa vain tappamiseen, eli se on päämäärä.
Riippuu tehtävästä, mutta sodassa puolustetaan tai hyökätään. Kumpikin onnistuu vain tappamalla ja eri tehtävät tukevat sitä. Isäni ja seurakuntamme miehet kieltäytyivät aseesta, mutta palvelivat kahdessa viimeisessä sodassa tehtävissä, kuten lääkinnässä, muonituksessa yms. Isäni määrättiin jatkosodassa työpaikalleen paperitehtaalle, johon ei löytynyt siinä tehtävässä osaajaa.
Vaikka Raamatun opetus kuuluu vain uskovalle, niin Raamatun opetus suojelee, hyödyttää Seurakunnan ulkopuolellakin, aina kuolemaan asti.
On täysin sopivaa vihmoa sekä puolustustaisteluun lähtevät että heidän ajoneuvonsa ja aseensa pyhitetyllä vedellä. Koko elämä pitää tuoda Jumalan eteen. Vastuutonta olisi lähettää yhteiskunnan puolustuskyvyttömien puolesta taistelevat ja järjestyksen palauttamiseen pyrkivät sotaan ilman siunausta.
On vielä luurankoja, kuten karjalaisten, saamelaisten ja ortodoksien pakkosuomenkielistäminen ja luterilaistaminen. Saamelaisten osaltahan totuuskomissio on jo aloittanut työnsä. Se sivuaa myös luterilaistamista, koska kolttasaamelaiset olivat/ovat ortodokseja.
^ Kirjoitus kuvaa asiaa. Siitä puuttuu parannuksenteko. Luonnollisen ihmisen luonnollinen reaktio on olla tekemättä parannusta, ja elää harhassa, kuinka luontaisesti jo on valmiiksi asioissa ainakin tarpeeksi oikeassa vihollisen, ja pahan löytyessä ulkopuolelta.
Ukrainan suhteen parannuksenteko on toki ilmeisempää. Ihan lähtien siitä, mikä on heillä ollut suhtautuminen omiin kansalaisiinsa, jotka eivät ole jakaneet kansan enemmistön ajatusmaailmaa.
Sitä en ole sanomassa, että tuo hyökkäystä oikeuttaisi, mutta se yhdistyminen, mikä meillä nyt länsimaissa tapahtuu ei tapahdu yhdistymällä Jumalan nimissä.
Edustan sitä käsittääkseni kristikunnan enemmistön kantaa, että puolustussota on hyväksyttävää. Ja muutenkin itsensä ja muiden puolustaminen sellaisilla keinoilla kuin tilanne vaatii. Viime päivien tapahtumat herättävät kuitenkin pari mielenkiintoista eettistä kysymystä, joihin olisi kiva kuulla näkemyksiä:
Koskeeko sodassa tappamisen luvallisuus vain niitä, jotka virallisesti toimivat esivallan tehtävissä, vai myös siviilejä sota-alueella? On uutisoitu Ukrainasta miten siviilit heittelevät polttopulloja ym, onko tämä oikein?
Miten tulisi suhtautua Venäjän sotalaivalle haistatteluun, ja muuten kielenkäyttöön sotatilanteen yhteydessä? Käsittääkseni Raamatusta ei löydy sellaista poikkeusta, että muuten asiaton kielenkäyttö olisi sodassa OK, eikä sitä voi myöskään loogisesti perustella itsepuolustuksena sillä tavalla kuin fyysisen väkivallan suhteen voi. Mutta onko ihan pöljää ja epäloogista ajatella, että tappaa saa mutta silti pitää puhua nätisti?
Siis luitko ollenkaan Jolkkosen kirjoitusta? Hän nimenomaan menee syvemmälle kuin yleensä mennään. Hän nojaa luterilaiseen käsitykseen synnistä. Putinin sokea vallanhalu on jotain, mikä meidänkin sisimmässämme on idullaan, kun olemme luonnostamme itsekkäitä.
Emme me ole tässä asiassa pikku putineita. Me olemme se vastapuoli. Joka yhdistää toisensa propagandan voimalla. Syyttäen vastapuolta siitä, että se tekee ihan saman.
En ymmärrä sinua. Ei minun motiivini ole mikään yhdistyminen ja itseni paremmaksi tunteminen.
Sinulla on joku erityinen käsitys ja sen vatvominen menisi politiikan jauhamiseksi joka tämän foorumin idea ei ole.
Mielestäni siis Jolkkonen on ihan ytimessä tässä asiassa. Kun kyselet kristityn suhdetta sotimiseen, hän tuo juuri sen tärkeän asian esiin että motiivina ei saa olla viha kansaa kohtaan vaan se, että järjetön hyökkääjä ja tyranni on jotain mitä ei saa hyväksyä. Puolustautuminen on siis oikeutettua. Samoin yritykset pysäyttää tuo tuhooja.
Olen muuten tehnyt kansalaisvelvollisuuteni siviilipalveluksessa. Rauhan aikana se on mahdollista. Olen aika paljon ajatellut näitä juttuja. Ei ole helppoa löytää kaikkeen vastauksia. Ennen kaikkea rukoilen rauhaa ja että pian päästäisiin rakentamaan sitä mikä nopeasti viime päivinä repeytyi.
En sitä ole sanomassa, että tuollainen olisi sinun motiivisi.
Politiikaksi asia menee automaattisesti, kuten meni tuossa yllä oleva papinkin kirjoitus. Tämä koska mitenkä muutoin käsittelet aihetta, kuin politiikan kautta.
Tällä hetkellä länsi on asiassa hegemonian tilassa, jossa asiaa käsitellään propagandan keinoin niin, että nyt on löytynyt pahuus maailmasta, eli vihollinen. Yhteinen vihollinen yhdistää, joten nyt sitten länsimaat ovat ihan Sauli Niinistönkin sanoin hitsautuneet paremmin yhteen, kuin hyvin pitkään aikaan.
Jumalasta tuo hitsautuminen ei ole, koska sellainen vaatisi parannuksen tekoa. Ja se, että on ainakin omasta mielestään vihollista parempi ei kerro sitä, etteikö olisi tarvetta parannuksen tekoon. Toki luonnollinen ihminen tyypillisesti tuon kieltää.
r-sanaa sisältänyt kappale pois. -Eutykus