Olipa Jolkkoselta harvinaisen hyvä kirjoitus aiheesta.
2 tykkäystä
On totta että kristityt on kutsuttu katumukseen.
Tähän kehotti myös paavi heti sodan alussa.
Asiat eivät ole useinkaan joko tai vaan sekä että.
Jotain hirmuvaltaa vastaan on oikein yhdistyä. Ja samalla kristityt kehottavat katsomaan syvemmälle. Eivät nämä ole pois toisiltaan
3 tykkäystä
En kertonut koko juttua. Toivon, että jaksat sen lukea, samoin lausumasi kannattajat:
Isäni suoritti Lappeenrannassa ratsuväessä AUK: parhailla maininnoilla, kuten kultainen merkki ratsastuksessa, miekan käytössä ja ammunnassa. Isäni tuli elävään uskoon armeijan jälkeen. Hänen sotilaspappinsa oli Aarre Lauha. Kun talvisota alkoi, niin isäni kieltäytyi aseesta, muttei kieltäytynyt armeijasta. Hän joutui etulinjaan ja laitettiin vartioon puukivärin kanssa. Isäni mainitsi, että silloin pelotti. Kuulustelut olivat ankarat ja hänet niinkuin muutkin kieltäytyjät vietiin ammuttaviksi ja tilanne alkoi todellisena, jopa niin, että Aarre Lauha vetosi telottajiin, ettei Mänttäriä vietäisi tilanteeseen, koska hän tietää hänet kaikin tavoin kunnostautuneeksi ja kunnolliseksi (uskonnollis-mieliseksikin) henkilöksi. Eli Isäni välttyi pyssynpiippujen kohtaamiselta. (Kuten tiedetään, niin tiettävästi ei ketään näissä tilanteissa kuitenkaan teloitettu, vaikka sotalaki olisi niin edellyttänyt).
Mainitsin etulinjoihin viennin, missä hän sitten palveli muuten ja häntä käytettiin eri tehtävissä. Myöhemmin sitten hän toimi työnjohtajana metsätöissä kunnes Tampella kutsui hänet Inkeroisten tehtaalle työhön, jota hän oli hoitanut, eikä siihen ketään muuta löytynyt.
Isälläni ja Aarre Lauhalla tuli taivaallinen side, joka ei ollut monisanainen ja merkitsi isälleni paljon.
Eli taisteltu on, josta ei ainoastaan isäni vaan hänen uskonveljensä saivat esimiestensä kiitoksen uhraavaisuudestaan. Tapasin minäkin näitä sodan aikaisia uskovia ja ei-uskovia isäni rintamatovereita. Eräskin tuli 60-luvun alussa isääni tapaamaan ja olivat pahoillaan jostain asiasta, mitä isäni ei kuitenkaan muistellut pahalla. Tämä henkilö sitten tuli uskoon vähän myöhemmin ja hänen lapsensa ovat minunkin ystäviäni vielä tänäänkin.
Isäni ja parin hänen uskonveljensä urheus oli ilmeinen. He olivat urheita Kristuksessa, tottelemalla Jumalaa enemmän kuin ihmistä.
Tämä ei koske mitenkään niitä, jotka eivät ole tulleet uskoon, koska Raamatun opetus ei kuulu ulkopuolelle Seurakunnan. - Eli isäsi urheus on arvostettavissa ja helppo siihen asenteeseen yhtyä. Kuitenkaan isäsi ei puolustanut isääni joka taisteli hänen vierellään puupyssyn kanssa, pakkasyössä vartiossa.
Hyvä kysymys. En vastaa suoraan silti tähän kysymykseen, vaan pohdin eteenpäin. Sodissa kansainvälisten sopimusten mukaan saavat sotia vain sotilaat. Sotiviin joukko-osastotunnuksettomat siviileihin ei kansainvälisen lain mukaan taida tarvita soveltaa edes esimerkiksi Geneven sopimusta sotavankien kohtelusta. Siviilien tappaminen on yleensä puolustussotiin liittyvissä oikeutusargumenteissakin aina lähtökohtaisesti väärin. Jos osa siviileistä osallistuu aktiivisesti sotimiseen ilman sotilastunnuksia, mistä silloin voi enää erottaa, että kuka siviileistä on taistelussa mukana ja kuka sellainen sivullinen, jota vastaan ei saa sotia? Voiko siviilien siviiliasuissa sotaan osallistuminen oikeuttaa siviilejä vastaan sotimista?
Raamatussa ei ainakaan kauttaaltaan opeteta puhumaan nätisti taistelutilanteissa. Mieleen tulee vaikkapa Elian tapaus 1. Kuninkaiden kirjan 18 luvusta, jossa tämä jakeessa 27 ensin haistattelee Baalin profeetoille kyselemällä, onko näiden jumala kenties parhaillaan kakalla (jota loukkaavammin tuskin profeettoja voisi koittaa edes puhutella), ja luvun lopussa Elia tappaa tai tapattaa nämä kaikki.
Itse näen yleisperiaattellisesti, että parempi puhua suorat sanat kuin olla fyysisesti väkivaltainen. Ukrainan uutisoidussa haistattelutapauksessa ilmeisesti kaikki jäivät henkiin. Sanoilla koitettiin loukata ja haistatella, mutta ainakaan tämänhetkisen tiedon mukaan ketään ei ammuttu, vaan sotilaat otettiin vangeiksi. Todennäköisesti molemmilla puolilla rintamaa on monta sellaista nuorta miestä, jotka ovat joutuneet sotaan kun ovat olleet väärässä paikassa väärään aikaan, mutta jotka eivät haluaisi ampua veljeskansaan kuuluvia, jos vain voivat sen mitenkään välttää.
Toisesta maailmansodasta luin joskus tutkimusta, jossa väite oli se, että tilastollisesti niin paljoa ohilaukauksia ei voi olla mitenkään tullut kuin joillain rintamilla oli ollut. Rautaa oli lentänyt niin paljon, että juuri kenenkään ei olisi pitänyt jäädä henkiin niin suurten laukausmäärien jälkeen, jos laukaukset ovat olleet maaliin kohdennettuja, ja siitä sitten tilastollisesti eri suuntiin hajaantuneita. Potentiaalinen selitys oli, että asevelvollisuusarmeijoissa on mukana sotilaita, jotka eivät halua tappaa muita (mutta jotka eivät voi poistuakaan, koska sitten heidät itsensä tai heidän läheisensä laitettaisiin vankilaan tai tapettaisiin) ja jotka sotaan jouduttuaan tähtäävät toistuvasti tahallaan ohi ennemmin kuin ampuvat suoraan kohti toista ihmistä.
Kunnianloukkauksen kriteerit normaalissa elämässä täyttäviä herjauksia sodat ovat varmaan täynnä. Silti en ole koskaan sotatraumoista puhuneiden ihmisten kuullut muistelevan sitä, kuinka loukkaavasti joku jotain on sodassa sanonut. Johtunee osin siitäkin, että usein taistelijat puhuvat keskenään eri kieltä, eivätkä edes ymmärrä toisen esittämiä loukkauksia, mutta varmaan myös sitä, että sodissa vastaan tulee monenlaista traumatisoivampaakin. Yksi näkökulma asiaan on sekin, että ihmistä, jonka kanssa on ensin keskustellut kasvoista kasvoihin ystävällisesti ja empaattisesti, on psyykkisesti edes kohtuullisen tasapainoisen ihmisen vaikea keskustelun jälkeen ampua. Sotiminen kauempaa panssariasein ja muin vastaavin voi tapahtua siinä mielessä matalammalla kynnyksellä, että ampuja ei ole yleensä voinut keskustella ensin sen kanssa, kuka olisi ammusten kohteena.
Totta kai on. Hehän puolustavat itseään, perheitään, kotejaan. Miten armeijan puolustautuminen voisi olla oikein, mutta yksityishenkilöiden väärin? Jokainen saa tietysti taistella henkensä edestä. Jos kuitenkin puolustautuessaan tulee tappaneeksi jonkun, pappeus ei sen jälkeen ole kanonien mukaan mahdollinen. Esim. Moosesta ei kanonien mukaan voisi vihkiä papiksi, koska hän tappoi egyptiläisen.
1 tykkäys
Liittyy nimenomaan aiheeseen Ukraina. Koska siellä on ollut, länsimediankin uutisoinnin mukaisesti, taistelussa separatisteja vastaan ainakin osin hallinnon käskyvallan ulkopuolella taisteleva uusnatsistinen organisaatio. Tuo kuuluu länsimediassa nyt aiheeseen, josta ei saa puhua. Ja korostan, että asia on yleisesti ennen nyt olevaa sotaa myös länsimediassa uutisoitu, ja uusnatsitsismi on heidän käyttämänsä termi, ei esimerkiksi Venäjän propagandaa, vaikka toki Venäjän popapaganda käyttää asiaa, ja myös ylikorostaa sitä.
Liittyy yleisemminkin esimerkiksi Suomeen. Suomessa armeija suhtautui nuivasti hyvin pitkään vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Ja syy tuossa on se, että osalla jolla sitä intoa eniten on ovat motiivit ja ajatukset aikamoisen epäterveitä. Hallinnon ja ameijan kannalta hyvin nopeasti kokonaisvaikutus on negatiivinen, jos sen sisällä on joukkoja, jota johtaa joku yksittäinen radikaali, joka ottaa korkeintaan osin käskyjä vastaan johtaen sotilasjoukkoa joka ainakin näennäisesti samalla saa paljon aikaan.
Rohkenetko väittää, että minun isäni ei ollut uskossa? Kun et ole koskaan tuntenut häntä, niin pidä suusi kiinni.
2 tykkäystä
On virheellistä väittää, ettei uskova saisi puolustautua asein sodassa. Ensinnäkään tappamista kieltävä käsky ei koske sotatilanteita, toiseksi itsepuolustus, esivallan puolesta miekan käyttö ja toimiminen on täysin Raamatullista. Mooseksen saama käsky tappamisen kieltämisestä ei koskenut näitä tilanteita. Koko luvatun maan voittaminen vihollisilta olisi mennyt muuten toisin, tai Jumalan oman kansan selviytyminen ja Messiaan syntyminen.
3 tykkäystä
Minun isäni veli taisteli lähes täydet viisi vuotta isänmaan puolesta, kunnes kaatui Karjalan kannaksella vain pari kuukautta ennen sodan loppua. Kysyn @Uskonsoturi
sinulta, pitäisikö meidän nyt kiittää vapaasta isänmaastamme häntä ja muita sodassa palvelleita sanomalla, että he tekivät väärin?
1 tykkäys
Itselleni on epäselvää, olisiko Suomi voinut tehdä riittämiin parannusta, 30-luvun alussa niin, että sota olisi pystytty välttämään. Kyllä siellä on sitä Lapuan liikettä ja muuta mitä oltaisiin voitu toisinkin tehdä.
Mahdollisesti, ja inhimillisesti ihmisen näkemiä realiteetteja katsoen toki vastaus olisi ei. Tosin esimerkiksi valtiot kuten Ruotsi ja Sveitsi ovat onnistuneet historiallisesti väistämään sodat. Ei kokonaan vain maantieteellisen asemansa vuoksi.
Tämän päivän tilanteessa näen selkeämmin, että Suomi on menossa kovaa vauhtia monin paikoin väärään suuntaan. Julistamassa vieressä olevaa pahan valtakunnaksi, ja kieltäytyen itse kansakuntana parannuksesta, ja Jumalasta ylipäätään.
Ruotsin kuningaskunnan historiassa on kyllä ollut aika monta sotaa - myös monta hyökkäyssotaa. Moni Ruotsin kuningas oli aktiivisia sotimaan. Vasta kun Ruotsin kuninkaan valtaa päättää sotimisista vähennettiin, sotiminen tyrehtyi. Sotimiseen liittyvä päätösvalta lopulta poistettiin kuninkaalta kokonaan. Yksinvaltiaiden johdolla johdetut maat ovat tupanneet olla kovempia sotimaan kuin sellaiset maat, joissa valta on hajautettu laajalle. Sveitsin sisällä käydyistä sodista viimeinen toistaiseksi on ollut 1800-luvulla käyty sisällissota. Sittemmin valta päättää sotimisesta ja puolustuksesta siirrettiin pois paikallistasolta liittovaltiolle, ja samassa yhteydessä tehtiin kansanäänestysten järjestäminen pakolliseksi tärkeistä asioista päätettäessä, millä hajautettiin tavallaan valtaa ja ennalta ehkäistiin sitä, ettei maan johto voi saavuttaa niin vahvaa yksinvaltiusasemaa kuin joissain muissa maissa on.
4 tykkäystä
En väitä enkä ole sellaista ajatellut. Tämä väittämäsi on asiaton joka suhteessa!
Minähän kirjoitan, että isäsi taistelu puolusti minun isääni niinkuin minun isäni taistelu puolusti sinun isääsi! Kummankaan urheutta en kyseenalaistaisi.
Älä tapa- käsky koskee kaikkea toisen hengen riistoa. Siis sanan merkitys, johon voin mennä, jos haluat jatkaa.
Ihmisillä on oikeus puolustaa itseään ja läheisiään, toki on olemassa tietyt sodankäynnin lait, joita on syytä noudattaa. Rumasta puheesta huolen kantaminen tuntuu aika vähäiseltä huolenaiheelta tässä tilanteessa. Toki apostoli kehottaa erittäin vahvasti siihen, että puheemme olisivat vailla rivouksia.
Miellnpä juolahtaa, että nyt elämme 2500-vuotismuistoa persialaissodista. Silloin helleeninen henki pelasti sivistyksemme persialaisten hyökkäystä vastaan. Ukrainan on nyt otettava samanlainen vastuu, siellä on muuri ja este. Thermopylain sankarien muisto seisoo velvoittavana ukrainalaisen kansan edessä. Heidän otettavissa on se, että heitä muistetaan tuhatvuosien ajan.
1 tykkäys
En yhtään kiistä sitä, että pieni asiahan se onkin. Ongelma on siinä, että varsinaisesti ilkeään puhumiseen ei oikein ole olemassa pakkotilannetta, samalla tavalla kuin fyysisen väkivallan käyttöön voi olla, ja asiallisesti suoritettuun suorapuheisuuteen myös. Nimittely ja haistattelu on toki pieni ongelma, mutta se ei varsinaisesti edistä mitään sellaista tavoitetta, jonka perusteella sitä voisi puolustaa.
Ehkä sillä voidaan osoittaa tiettyä karskia mieltä.
Ei ehkä paras ketju, mutta sopinee tänne.
Periaate on silti selvä. ”Älä tapa” ei anna putlereille vapaita käsiä tyhmänkilttejä vastaan. Puolustaja saa pitää puoliaan. Kristillinen rauhan eetos ei ole naivia pasifismia, vaan langenneen maailman vaatimaa inhorealismia. Joskus on jopa lupa tappaa.
Entä Jeesuksen sana toisen posken kääntämisestä? Se onkin vaikeampi tapaus.
Selvää on kuitenkin, ettei se anna mahdollisuutta koulukiusaajalle töniä miten tahtoo. Takaisin saa antaa. Kohtuudella toki. Tai jos naapuri tekee pihakoivustasi takkapuita, soita poliisi sen sijaan, että tarjoaisit hänelle autotallisikin lämmikkeeksi.
Ihan mielenkiintoisia huomioita Kuulalta.
2 tykkäystä
Tärkeä aihe ja hyvää pohdintaa. Tämä Jeesuksen kehotus toisen posken kääntämisestä ja ohje “älkää tehkö pahalle vastarintaa” kuuluvat myös siihen joukkoon Raamatun kohtia, jotka ovat herättäneet minussa hämmennystä ja epäilyä. Liittyvät siis epäilyblogissa esittämieni vaikeiden kohtien joukkoon.
Mielestäni on ihan selvää, että perhettään, henkeään ja omaisuuttaankin saa puolustaa, jos joku väkivalloin käy kimppuun. Sama koskee isänmaata. Jos näin ei n 80 vuotta sitten olisi tehty, olisimme osa Venäjää. Sitäkö aseellisen vastarinnan kieltäjät haluaisivat? Eikö heidän olisi pitänyt antautua ja muuttaa NLoon?
Nykyäänhän lainsäädäntö tosin on sellainen, että jos yksityishenkilönä yrität puolustaa henkeäsi tai toisen henkeä tai omaisuutta, sinut tuomitaan rikollisena. Absurdia.
Käsky “Älä tapa” voitaisiin periaatteessa tulkita kaiken tappamisen kieltämiseksi, myös eläinten. Näinhän jossain ääribuddhalaisuudessa ajatellaankin. Ja itsekin ajattelen, että se kattaa myös eläinten tappamisen huvittelu- tai kiusaamismielessä, mutta ei ravinnon hankkimiseksi.
Itse en näe hävyttömyyksien huutamista tarpeelliseksi missään tilanteessa.
1 tykkäys
Puolustus- ja hyökkäyssodan erottaminen on mielestäni usein aika selvää. Ei Suomi ollut harkinnut NLoon hyökkämistä eikä Ukraina Venäjää vastaan.
1 tykkäys
Paitsi Venäjän mielestä.