Mielenkiintoinen kolumni ja mielenkiintoisia kommentteja aiheeseen liittyen löytyy täältä: https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/2018/06/19/havaintoja-kaventuvasta-tilasta-kirkossa/
SRK-laisuuden ja muiden liikkeiden yhteistyölle on kyllä monia ongelmia. Ei voida sanoa, että jaettaisiin yhteinen virkakäsitys, koska SRK:n virkakäsitys on niin erilainen.
Joskus esitin, että kolmesuuntautsta voidaan havaita SRK-laisuuden tulevassa kehityksessä. Yksi on liittyminen ns. kirkon konservatiivirintamaan, toinen on separatistinen ja kolmas liberalisoituminen. Ja tietysti on sekin, että jatketaan nykyisellä linjalla.
1 tykkäys
Kirjoituksessa todetaan. “Maata näkyvissä -tapaus herättää vakavan kysymyksen myös siitä, mikä on herätysliikkeiden järjestämien messujen tulevaisuus. Naispapittomia messuja järjestetään ainakin evankelisten, viidesläisten ja lestadiolaisten toimesta.”
Asiallisesti ottaen Maata näkyvissä tapahtumassa järjestetyt messut eivät ole olleet ns. herätysliikekessuja. messujen järjestelyihin on osallistunut myös paikallisten seurakuntien työntekijäitä osana virkatyötään… Herätysliikkeen järjestämässä messussa näin ei ole, vaan messu toimitetaan herätysliikkeen paikalle kutsuman papiston toimesta. Jatkossa seurakuntien työvuorojärjestelyt ovat siis loppu myös Maata näkyvissä - tapahtuman suhteen.
Kirkolla on vain yksi virkakäsitys - ei siis kahta toinen toisensa poissulkevaa käsitystä virasta. Käsitysero siitä, keitä virkaan tulisi kutsua on sisällytetty tähän yhteen virkakäsitykseen. Ei ole harhaoppia pitää nykyistä ratkaisua vääränä ja noudattaa omalta osaltaan aikaisempaa ratkaisua. Tätä ei kuitenkaan voi edellyttää kirkon muilta jäseniltä. Kirkon yhteisen virkakannan mukaan pastorin sukupuoli ei vaikuta viranhoidon pätevyyteen.
Vapaana herätysliikkeenä, ilman nk. kirkottumista, nuo kukin voisivat opillisesti, laillisesti tehdä mitä itse haluavat, eivätkä viranomaiset voisi puuttua ja estää asiaa esim. epädemokratiaan vedoten.
Viralliset kirkot ja niihin kuuluvat yhteisöt, joutuvat selvästikin noudattamaan eduskunnan määräyksiä, näiden esim. papistolla ei ole vapautta toimia omantuntonsa mukaan. Mutta toisenlainen, omantunnon vapauteen perustuva epäkirkollisuus, kirkkoon kuulumattomuus eli epäjärjestäytyminen, voisi antaa vapauden kunkin yhteisön päättää, ketkä siellä puhuvat ja jakavat esim. sakramentteja.
Mikä kummajainen on “vapaa herätysliike”? Suomessa herätysliikkeet toimivat ev.lut. kirkon sisällä, ja jos jokin liike ei toimi niin se on de facto eli käytännössä oma kirkkonsa, leikkii se käsitteillä kuinka paljon hyvänsä. Esim. helluntaiherätys on Suomessa ollut siitä lähtien kun se otti käyttöön nykyisen kastekäytäntönsä ja perustanut omat seurakuntansa ollut käytännössä yksi kirkkokunta muiden joukossa, vaikka se on halunnutkin käyttää herätysliikkeen nimeä. Helluntailaisuus olisikin ehkä parempi nimitys kuin helluntaiherätys.
Itse ymmärtäisin tuollaisen vapaan herätysliike-meiningin lähinnä silloin, jos on jokin toivo kirkon suunnan muuttamisesta, mutta se edellyttää oman toiminnan jatkamista keinoja kaihtamatta. En osaa sanoa, onko sellainen realistista. Helluntaiherätys ei ainakaan ole ollut tässä mielessä herätysliike, sillä sen oppi on aina poikennut hyvin keskeisissä kohdin luterilaisen kirkon opista.
(Nostin esimerkiksi helluntailaisuuden, koska se lienee merkittävin sellainen liike, joka on määritellyt itsensä herätysliikkeeksi ilman, että toimii ev.lut. kirkon yhteydessä.)
Ps: en ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että kirkkojen täytyisi noudattaa eduskunnan päätäksiä oppiasioissaan, käsittääkseni tämä ei pidä paikkaansa. Ev.lut. kirkkoon kohdistuu toki melkoista painetta, mutta en tiedä vastaavasta muiden kirkkojen osalta.)
Nk. “vapaa herätysliike” oli esim. Helluntaiherätys aiemmin. Se koostui yksittäisistä paikallisseurakunnista joita yhdisti yhteinen sovittu opetuslinjaus, mutta mitään kattojärjestöä, kuten kirkkoa ei ollut. Näin se toimi 1990-luvulle asti. Silloin eräät tuossa yhteisössä toimineet saarnaajat päättivät perustaa nk. kirkon. Tuolloin syntynyt, opetuksellisesti ja toimintatavoiltaan täysin herätysliikkeestä poikennut Helluntaikirkko oli nyt kirkkokunta herätysliikkeen sisällä, käyttäen herätysliikkeiden omaisuutta ja varoja omaksi kasvukseen. Edelleenkään suurin osa helluntailaisista ei kuulu tuohon Helluntaikirkkoon, mutta ovat kyllä enenevässä määrin vaikeuksissa sen kanssa. Helluntailaisten jäsenmäärä on roimasti aiemmasta laskenut.
Tuo termi “vapaa herätysliike” on siis terminä tähän lainaamani, sekä ajatuksellisesti, kenties esikuvaa osoittaen, kuinka uskovien yhteisö voi toimia laajasti yhdessä, olematta nk. kirkottunut, kuitenkin tietyn, yhdessä sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Helluntailaisilla oli tuolloin aiemmin nk. Talvipäivät, joissa näiden, itsenäisten seurakuntien vanhimmistot ja saarnaajat kokoontuivat keskustelemaan yhteisestä toiminnastaan. Näin tuo herätysliike sai toimia itsenäisenä, omien opetustensa mukaisesti. Eduskunta jätti heidät rauhaan, Suomessa kun on / oli uskonnonvapaus.
Tietenkin tarkoitan edellä, että noiden nyt Suomen Ev.lut.kirkon kanssa vaikeuksiin joutuneiden yhteisöjen, kuten lestadiolaiset, ym. tulee erota kokonaan irti tästä Suomen Ev.lut.kirkosta! Ja jatkaa omana yhteisönään, toiminnan taloudellisesti perustuessa, ei kirkollisveroon, vaan vapaisiin kolehtituloihin.
Helluntailaiset aikoinaan keräsivät valtaisaa kolehtia eli “uhrilahjaa”, kaikki siinä herästysliikkeessä perustui tuolloin vapaaehtoisesti annettuun tukeen. Herätysliike pysyy pystyssä juuri sen oman jäsenmäärän ja näiden antaman vapaaehtoisen kolehtitulon tuen turvin. Tämä on taatusti uusi kokemus ja ihmetyksen aihe sellaisille jotka eivät ole tätä omin silmin nähneet! Itse olen.
Työskentelin aikoinaan - vapaaehtoisena ja ruokapalkalla - eräässä tällaisessa helluntailaisten koulutuskeskuksessa. Kerran ajoi kuorma-auto pihaan. Sieltä hyppäsi ulos iloisesti hymyilevä mies joka ilmoitti ajaneensa sinne yötä myöten toiselta puolen Suomea: “Herra käski tuoda teille perunoita, kaalia ja porkkanoita.” Keittäjämme sanoi, että minä jo mietin mitä tehdä kun perunat ovat loppumassa, porkkanoita on vielä jäljellä… Ukko sanoi, että hän on remonttimies ammatiltaan ja hänellä olisi tässä myös tapettirullia. Samointein hän voisi vähän päällystää seiniä, jos tahdotte. Kelpasihan se. Muutaman päivän kuluttua ukko hyppäsi autoonsa ja lähti takaisin kotiinsa, jonnekin Kainuun perukoille.
Ja tämän olen minä, tuon yhteisön pihalla hiljaa seisten, katsoen ja ihmetellen, omin silmin ja korvin todistanut.
Perustuslain suoma uskonnonvapaus ja siihen perustuva oikeus päättää itse omasta opistaan koskee kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia, siis myös Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Mitä muutoin tulee eduskunnan säätämiin lakeihin, niin uskonnollisilla yhdyskunnilla, olivatpa ne sitten rekisteröityjä taikka rekisteröimättömiä, ei ole mitään erivapautta olla noudattamatta esimerkiksi työsopimuslakia, vuosilomalakia taikka työturvallisuuslakia. Tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia on noudatettava siltä osin, kun kyse ei ole uskonnonharjoittamisesta. Esimerkiksi papiston palvelussuhdeasiat eivät kuulu uskonnonharjoittamisen piiriin siltäkään osin kuin palvelussuhteessa tehtävä työ siihen kuulu.
Ap.teot 24: 11-16
11 Niinkuin voit saada tietää, ei ole kuin kaksitoista päivää siitä, kun menin Jerusalemiin rukoilemaan.
12 Eivät he ole tavanneet minua kenenkään kanssa väittelemästä eikä väentungoksia aikaansaamasta, ei pyhäkössä, ei synagoogissa eikä kaupungilla,
13 eivätkä myöskään voi näyttää sinulle toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät.
14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
15 ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.
16 Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.
Jotain minulle on niiden lahkolaisten omista opetuksista ja näiden perusteluista jäänyt mieleeni… 
Ymmärrät väärin Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmän kohdan 1. Siellä kyllä sanotaan Raamatusta noin, mutta lausuma ei ole suunnattu mitään hierarkiaa eikä organisaatiota vastaan. Kyllä kirkossa tulee olla jokin organisaatio ja hierarkia ihan käytännönkin syistä. Eikö kohdassa Apt.15:2-6 mainita tietynlainen kirkolliskokous?
Jos jokin lausuma on jotain hierarkiaa vastaan, niin se on sitä vastaan. Tämän lausuman tähtäyspisteenä on nimenomaan se, ettei kirkossa saa hallita ihmismielipteet, jotka ovat jonkun kirkolliskokouksen, tuomiokapitulin tai konsistorin päätöksiä. Tämän luulisi olevan kristallin selvää jokaiselle kristitylle, mutta nyt näemme piispojen ja kirkolliskokousten päättävän asioista suoraan vastoin Jumalan sanaa. Siksi ovatkin ihmismielipiteet mitä suurimmassa määrin vallanneet monia kirkkoja, mikä on kaikkien nähtävissä.
Kristus ei ole asettanut yksityisiä henkilöitä (sellaisia kuin paavi, maalliset ruhtinaat, presidentit) eikä henkilöiden muodostamia kollegioita (konsistorit [tuomiokapitulit], konferenssit, synodit, kirkolliskokoukset, parlamentit) ratkaisemaan ja säätämään kirkollisia asioita omiatuntoja sitovalla tavalla Kirkon puolesta. Paavikunta esittää vaatimuksenaan, että sitä on pidettävä omiatuntoja sitovana koko kirkon edustajana ja koossa pitäjänä, mutta juuri tässä on yksi niistä tuntomerkeistä, jotka paljastavat paavin Raamatussa ennustetuksi Antikristukseksi. Jos maallinen esivalta väittää, että sillä on ius circa sacra (oikeus uskonnon asioihin nähden), on kysymyksessä caesareopapismi. Yleensäkään jos jollakin kollegiolla, kuuluipa siihen kirkollisia tai maallisia henkilöitä tai olipa se muodostettu kumpaisistakin, väitetään olevan valta ratkaista tai järjestää asioita omiatuntoja sitovasti, ei ole kysymys kristillisyydestä, vaan paavilaisuudesta. Kristillisessä kirkossa on Jumalan sana ainoa auktoriteetti, ja kaikki kristityt ovat suoraan Jumalalle vastuussa siitä, mitä he uskovat ja tekevät. Kirkko voi kyllä määrätyistä asioista huolehtiakseen järjestää niin, että sen tähän tehtävään valitsemat edusmiehet edustavat sitä. Siten voivat seurakunnanvanhimmat (esimiehet, presbyteerit) edustaa paikallisseurakuntaa, samoin konferenssit, synodit ja kirkolliskokoukset voivat edustaa muita kristittyjä ja pienempää tai suurempaa määrää paikallisseurakuntia. Mutta jos kysymme, mikä on tämän ecclesia repraesentativan auktoriteetti ja valtuus, on sanottava, että niillä yksityisiin kristittyihin ja seurakuntiin nähden on ainoastaan neuvoa-antavat valtuudet. Jos on kysymys sellaisista asioista, joita Jumalan sana opettaa ja jotka se ratkaisee, ei ole kristillistä ottaa ketään ihmistä tai mitään ihmisryhmää, olivatpa nämä kuinka oppineita ja arvossapidettyjä hyvänsä, erotuomariksi ratkaisemaan, mikä on Raamatun mukainen oppi. Jokaisen yksityisen kristityn on Jumalan selvän ja erehtymättömän sanan nojalla itse ratkaistava asia. 1. Piet. 3:15 johdosta Luther huomauttaa: »Siksipä siitä seuraakin, että jokaisen kristityn tulee olla selvillä uskonsa aiheesta ja perustuksesta ja kyetä tarpeen tullen siitä tekemään selkoa ja vastaamaan … Sen tähden meidän on tiedettävä, mitä me uskomme, nimittäin mikä on Jumalan sanaa, ei mitä paavi ja kirkolliskokoukset säätävät tai väittävät. Et saa näet suinkaan luottaa ihmisiin, vaan yksinomaan Jumalan sanaan.» (St. L. IX, 1235 s.; Erl. 52, 143 s.) Ja toisaalla: »Me siis annamme piispojen ja kirkolliskokousten päättää ja säätää niin kuin ne tahtovat; mutta kun meillä on edessämme Jumalan sana, tulee se meidän hyväksemme eikä heidän hyväkseen ratkaisemaan, onko asia oikein vai väärin; heidän on väistyttävä meidän tieltämme ja taivuttava meidän sanaamme» (St. L. X, 1540; W.A. 11, 409 s.).
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, s. 537-538.
Lihavointi minun. Viittaamasi kohta on siis Tiivistelmä - Yksimielisyyden ohje - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko. Siellähän sanotaan melkein päinvastoin, että luterilaiset “tunnustavat omakseen” Nikaian kirkolliskokouksen mukaisen tunnustuksen. Tekstin tähtäyspisteenä, kuten siitä on selvästi luettavissa, on se, että 1) Raamattu on ainoa koetinkivi, jolla opit tutkitaan ja arvioidaan, ja 2) väärien opettajien torjumiseksi luterilaisilla on muitakin tekstejä, jotka kuuluvat “uskomme yksimieliseen julkilausumaan”, kuten Apostolinen, Nikaian, Augsburgin ym. tunnustukset (jotka siis ovat Raamatun mukaisia). Viittaamassasi tunnustuskirjan tekstissä ei oteta kantaa hierarkiaan muuta kuin sillä tavoin epäsuorasti, että hierarkian tekemät päätökset on laadittava Raamatun mukaisesti ja että niitä on tarvittaessa jälkeenpäin arvioitava Raamatun valossa.
Viittaamasi Pieperin teksti on mielenkiintoinen, mutta hiukan eri asia.
1 tykkäys
No nythän sinä sanoit saman asian, jota minäkin olen tahtonut tuoda esiin. Mutta katsos nyt miten nämä päätökset, joita mm. Ev. Lut. kirkon päättävät elimet ovat tehneet? Ne eivät kestä Raamatun valaisua. Kysyn siis, onko kirkolliskokouksilla ja konsistoreilla
valta säätää tällaisia päätöksiä ihmisten omaatuntoa sitoviksi? Te (LHPK)muuten olette sivuhuomiona kulkemassa konsistoreinenne kanssa kansankirkon jalanjäljissä ja siten perustamassa uutta kansankirkkoa, jolloin päätösentekoanne ei enää ohjaa Jumalan sana, vaan ihmismielipiteet. Teidän rasitteenanne kun ovat jäsentenne kansakirkon jäsenyys suurelta osin, etenkin KL painostaa teitä tekemään Raamatun vastaisia ratkaisuja.
Meillä STLK: ssa ei ole konsistoreja, eikä ketään Jumakan sanan yläpuolella, emmekä siten tunnusta mitään hierarkiaa, vaan kaiken on oltava alistettuna Jumalan sanalle.
Emme siis ole eri mieltä. Hyvä niin.
Toki soisin, että noin auvoisa tilanne saisi vallita ja jatkua STLK:ssa Kristuksen paluuseen saakka. Mutta kristikunnan parituhatvuotinen historia osoittaa, että erimielisyyksiä ja jopa harhaoppeja tulee seurakunnan pariin säännöllisen epäsäännöllisesti. STLK:llakin on muuten säännöt, joissa mainitaan tavanomaisia toimielimiä, esimerkkinä kirkkokunnankokous; sillä on mm. valta erottaa paikallisseurakunta kirkkokunnasta. Pieper-sitaattisi mukaan kirkkokunnankokous on siinä asemassa, että sillä (kursivointi minun)
Mitä te teette, jos jäsenistönne ei päädykään kukin kohdaltaan täsmälleen samaan päätelmään siitä, mitä Jumalan selvä sana sanoo?
1 tykkäys
Minulla ei ole nyt aikaa antaa sinulle täsmällistä vastausta, mutta annan sen myöhemmin kun ehdin. Kysyn sinulta tässä vaiheessa vain, kumpi on pahempi, se, että yksittäinen kristitty poikkeaa Jumalan sanasta tai, että kirkkokunta poikkeeaa siitä? Sen perusteella voit nähdäkseni tehdä johtopäätöksiä suhteessa viimeiseen kysymykseesi?
Kirkkokunnan poikkeaminen on pahempi. Tosin en tämän perusteella osaa tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta olen kiitollinen sitten kun ehdit laittaa lisää kommentteja.
1 tykkäys
Tälläsisessa tilanteessa toimitaan tietenkin Jumalan sanan perustalta. Ensin pyritään nuhtelemaan ja neuvomaan, ottaen huomioon harhan vakavuus ja julkisuus. Jos harha on esim. suoraan vanhurskauttamisopissa, eikä neuvomisesta ole apua pidätetään kyseiseltä kaverilta ehtoollinen. Päätöksen tekee kuitenkin seurakunta yhdessä pastorin kanssa, ei mikään hierarkkinen byrokraatti.
1 tykkäys
@anon31067578:n esitystavassa seuraavanlaiset ilmaukset herättävät ihmetystä:
Waltherista näköjään Jumalan ilmoitus on täysin selvä. Ihmiset, jotka tunnustautuvat kristityiksi, jakaantuvat siis, sikäli kuin erimielisyyttä tulee, kahteen ryhmään: niihin, jotka tahtovat noudattaa Jumalan selvää sanaa, ja niihin, jotka eivät tahdo. Walther ei näköjään myönnä, että rehellisten kristittyjen kesken voisi olla todellista erimielisyyttä siitä, mitä Jumalan ilmoitus sanoo. Mitään hierarkiaako ei siis tarvita? Miksi seurakunnissa sitten on minkäänlaista organisaatiota?
Kirkon historia näyttää hiukan toisenlaiselta. Erimielisyyksiä ilmaantuu aina silloin tällöin. Silloin ratkaisuja täytyy tehdä niin, että jokin “hierarkia” ratkaisee asian, ehkäpä vaikka äänestämällä. Sangen yleinen, vaikkakin valitettava, ilmiö on myös organisatorinen hajaannus. STLK:n säännötkin sisältävät tietynlaisen “hierarkian”: säännöt sanovat, että kirkkokunnankokous voi erottaa paikallisseurakunnan kirkkokunnasta, jos vaikkapa paikallisseurakunta ei “käytännössä” tunnustaudu tunnustuskirjojen oppiin. Kaipa tällainen erottamispäätös voidaan tehdä äänestämällä?
Jos kristittyjen erimielisyydet olisi niin helppo ratkaista kuin Walther sanoo, miksi Suomessakin on lukuisia itseään tunnustuksellisina pitäviä luterilaisia yhteisöjä, joilla ei ole kirkollista yhteyttä keskenään?
1 tykkäys
Näen, että tämä asenne (rehellinen erimielisyys) mahdollistaa kaikein mahdollisen harhan tuomisen seurakuntaan.
Kristillisellä kirkolla ei ole valtaa määrätä ainoatakaan uskonkohtaa, eikä se ole koskaan määrännyt eikä tule ikinä sitä tekemäänkään … Kaikki uskonkohdat ovat riittävästi määrätyt pyhässä Raamatussa, niin ettei ole tarpeen sen lisäksi enää mitään määrätä. Kaikki hyviä tekoja koskevat käskyt ovat pyhässä Raamatussa riittävästi annetut, niin ettei ole tarpeen enää mitään lisäksi antaa.
Martti Luther
Seurakunnissa on organisaatio sen tähden, että se mahdollistaa Jumalan sanan opettamisen, eikä sitä varten, että jokin konsistori voisi tuomita mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei.
Ihmisauktoriteetit ja opettajat ovat määränneet ja päättäneet, että opin tuomitseminen tulee rajoittaa piispoille, oppineille ja kirkolliskokouksille: mitä tahansa he päättävät sitä täytyy koko maailman noudattaa kanonisena ja uskon artikloina. Kristus ottaa vastakkaisen asenteen, kieltää piispoilta, oppineilta ja kirkolliskokouksilta auktoriteetin ja voiman tuomita oppia ja sen sijaan antaa sen jokaiselle yksityiselle kristitylle ja kaikille heille yhteisesti sanoessaan ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, sillä ne eivät tunne vierasten ääntä. Joh. 10: 4-5. Tässä varmasti näet selvästi kenen on oikeus tuomita oppia. Piispoilla ja oppineilla on valta opettaa, mutta lampaat tuomitsevat puhuvatko he Kristuksen vai vieraiden äänellä. Me siis annamme piispojen ja kirkolliskokousten päättää ja säätää niin kuin ne tahtovat; mutta kun meillä on edessämme Jumalan sana, tulee se meidän hyväksemme eikä heidän hyväkseen ratkaisemaan, onko asia oikein vai väärin; heidän on väistyttävä meidän tieltämme ja taivuttava meidän sanaamme.
Matti Luther
Ja kun puhuit kirkon historiasta, niin eivät tuolloiset kirkolliskokoukset ole ratkaisseet opillisia asioita mielivalatisesti äänestämällä, vaan Jumalan sanan mukaan, mikäli on ollut kysymyksessä Jumalan sanalle uskolllinen kirkolliskokous. Ja tottakai kirkkokunnalla on oikeus erottaa yhteydestään seurakunta joka ei enää tunnustaudu luterilaisten Tunnustuskirjojen oppiin, joka on itsensä Raamatun oppi. Näin siis luterilaisessa kontekstissa.
Aamen. Veli Luther osasi asiansa. Hän tiesi mitä ajatteli ja mitä sanoi.
Kun on noin känkkäränkkä opettaja, mitä voi opetuslapsiltaan vaatia?
Mielenkiintoinen väite, että Kansanlähetys jotenkin painostaisi Lähetyshiippakuntaa. Miten se voisi olla mahdollista?.
1 tykkäys