STLK:n nettisivuilla oli kuva pappisvihkimyksestä jonka osallistujilla oli albat ja punaiset stoolat. STLK:n syntyvaiheessa 1920-luvulla alboja, viittä liturgista väriä yms. ei käsittääkseni vielä ainakaan kovin yleisesti käytetty Suomen ev.-lut. -kirkossa. Missä vaiheessa ja kuinka suuressa määrin tällaiset jutut ovat tulleet käyttöön STLK:ssa, ja synnyttikö niiden käyttöönotto vastustusta? Entä millaista kirkkokäsikirjaa STLK käyttää, Suomen ev.lut. -kirkon 1920-luvun tai nykyistä käsikirjaa, vai jotain STLK:n omaa käsikirjaa? Onko @Miknius linjoilla?
Samaa voisin kysyä myös Seurakuntaliitosta (ja näistä kahdesta lohjenneista pienemmistä ryhmistä), mutta en muista, kirjoittaako kukaan näiden jäsen tällä foorumilla.
Yleisemmin kysymykseni liittyy siihen, onko mikään luterilainen pikkukirkko tai herätysliike mieltynyt nimenomaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen jumalanpalvelusjärjestyksen ja liturgisten muotojen säilyttämiseen. En ole nähnyt mainintoja tällaisesta, mikä on minusta tavallaan kiinnostavaa, koska esimerkiksi 1930-luvun raamatunkäännöksillä on paljon kannattajia, ja koska luterilaisen kirkon nykyisten uudistusten vastustajia parjataan usein pelkiksi tapakonservatiiveiksi.
Kiitos kysymyksistä! Meillä on tosiaan pastorin jumalanpalvelusasuna alba ja stola. Kasukoita ei ole (ainakaan vielä) käytössä. Nämä liturgiset vaatteet taisivat tulla meillä käyttöön jossain 60-luvun hujakoilla, kun Amerikasta Suomeen tullut pastori Rupert Efraimson käytti täällä niitä liturgisia vaatteita, joita oli tottunut käyttämään Yhdysvalloissa. Aina siihen saakka käytössä oli kaftaani+liperit -yhdistelmä.
En tiedä, kuinka asteittain siirtyminen uusiin liturgisiin vaatteisiin tapahtui. En ole kuullut, että aiheeseen olisi liittynyt vastustusta. Sellaisen kuvan olen tosin saanut, että pastori Markku Särelä oli mieltynyt vanhempaan jumalanpalvelusasuun, mutta käytännön syistä ymmärtää muutoksen. Vanha asu oli kesäisin kuulemma erittäin kuuma.
Meillä on tällä hetkellä työn alla oma käsikirja ja virsikirja. Toistaiseksi käytämme vuoden -38-käsikirjaa ja -virsikirjaa. -86-virsikirjaa pidetään teologisesti heikkona. Siksi sitä ei ole otettu käyttöön. Käsikirjan suhteen veikkaisin sitä, että ei olla vain koettu tarpeelliseksi muutosta. Pastorimme eivät ole olleet intohimoisia liturgikkoja, vaikka nuoremmassa polvessa on sitten ehkä enemmän tätä vikaa
Kiitos vastauksista. Vaihteleeko stolan väri teillä samalla tavalla kuin evl.fi. -kirkossa? Entä miten on alttarivaatteiden, kalkkiliinojen yms. kanssa?
Olen saanut sellaisen käsityksen että 1900-luvun alussa Suomen ev.lut -kirkossa olisi yleensä käytetty liturgisina väreinä vain mustaa normaaliaikoina ja punaista suurimpina juhlapäivinä. (Siksi aloin joskus miettiä, eikö kukaan Suomessa vaatinut pitäytymään tällaiseen “aitosuomalaiseen” kaksivärijärjestelmään, mutta ilmeisesti meikäläisessä luterilaisuudessa ei ole kiivailtu tällaista liturgisista kysymyksistä.)
Minulla on sellainen käsitys, että pappisvihkimyksissä jos missä on käytetty liturgisia vaatteita sinäkin aikana, kun niitä ei tavallisesti jumalanpalveluksissa käytetty kuin ehkä suurimpina juhlapäivinä. Stoolaa tuskin, mutta messupaitaa ja -kasukkaa. KAtselin Finnasta jotain vanhoja valokuvia ja siellä oli kuvia 30-luvun pappisvihkimyksestä, mikä vahvisti käsitystäni.
Värit vaihtelevat samaan tapaan stolissa. Alttarivaatteissa vaihtelua ei ole. Lahdessa tosin taitaisi olla tähän mahdollisuus. Siellä eräs paikallinen nainen teki kirkkotekstiilit, mutta kun hän siirtyi ajasta iäisyyteen, on niiden käyttö päässyt unohtumaan. Pitäisi elvyttää.
Kalkkiliinoissa on Tampereen pastorilla useampi värikerta, kun he tilasivat edesmenneestä Communiosta vuosi sitten tekstiilit. Helsingin seurakunnassa mennään vain valkoisilla tekstiileillä. Tämäkin on ainoastaan vaikiintunut tapa. Ehkä joskus saadaan rikastettua tätäkin osa-aluetta. Olen kuullut, että tamperelaiset ovat suhtautuneet uusiin tekstiileihin myönteisesti.
Lopuksi kysyisin vielä ehtoollisen vietosta. Onko teillä yhteismaljat vai erillispikarit, vai vaihteleeko tämäkin seurakunnittain? Ja jaetaanko ehtoollinen yhdelle pöydälliselle kerrallaan, vai käytetäänkö jatkuvan pöydän menetelmää tarvittaessa?
Tässä on - onneksi! - yhtäläinen käytäntö: käytössä on yhteismalja ja ehtoollinen jaetaan pöydälliselle kerrallaan. Tämä on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä asia. Yhteinen malja konkretisoi yhteyttä ja tekee ehtoollisviinin loppuun nauttimisesta helpompaa. Pöytä kerrallaan -käytäntö tekee ehtoollisen vietosta levollisemman tapahtuman. Juhla saa kestää.
38-käsikirjaa ei käsittääkseni ole olemassa. 1913 käsikirja korjattiin 1933, tarkoitat ehkä sitä. Ennen nykyistä käsikirjaa ev.-lut. kirkko käytti käsikirjaa 1958 (evankeliumikirja)/1968 (jumalanpalvelusten kirja ja rukouskirja) sekä 1984 (kirkollisten toimitusten kirja),
Jännä, että STLK:n käytännöt eivät ole “jämähtäneet” kansankirkosta eroamisen aikaan, vaan omaksi kirkkokunnaksi erkaantumisen jälkeen on otettu käyttöön ev.lut. kirkon materiaaleja. Nyttemmin kirkollisesta kehityksestä on ilmeisesti aikalailla erkaannuttu. Sen yhden kerran elämässäni kun olen STLK:n tilaisuuteen osallistunut, muistan kommentoineeni pastorille käytetyn kaavan eroista nykyiseen, ja hän vaikutti täysin tietämättömältä viimeisimmän messukaavauudistuksen sisällöstä.
1886 virsikirja taisi olla sellainen, että siitä ei oikein kukaan pitänyt. Siinä nähtiin niin taiteellisia kuin opillisia heikkouksia. (Paitsi taisi joku lahko olla, joka julisti talvisodan johtuneen siitä, että virsikirja mentiin muuttamaan.)
38-käsikirjaa ei käsittääkseni ole olemassa. 1913 käsikirja korjattiin 1933, tarkoitat ehkä sitä. Ennen nykyistä käsikirjaa ev.-lut. kirkko käytti käsikirjaa 1958 (evankeliumikirja)/1968 (jumalanpalvelusten kirja ja rukouskirja) sekä 1984 (kirkollisten toimitusten kirja),
Käsikirjan kansilehdessä sanotaan:
Suomen evankelis-luterilainen kirkon
Virsi- ja evankeliumikirja
Kahdennentoista Yleisen Kirkolliskokouksen
v. 1938 päättämän ohjepainosten
mukaisesti painettu.
Sellainen uudistus tuolloin on luultavasti tehty, että virsiehdotelmat on muutettu uuden virsikirjan mukaisiksi. Muuten luulen, että se on tuo 33 tarkastettu 13 käsikirja.
Aika hyvä selitys on se, että musta ja punainen ovat vähiten käytettyjä värejä, joten ne säilyivät parhaiten. Sitten musta on myös mahdollisesti violetin haalistunut muoto. Ennen uskonpuhdistusta ei muutenkaan oltu vielä omaksuttu universaalia värisysteemiä lännessä, vaan ns. roomalainen käytäntö tuli vasta vastauskonpuhdistuksen liturgisten yhtenäistämistoimenpiteiden kautta. Punainen on ollut käsittääkseni esim. sarumilaisessa riituksessa käsittääkseni ollut tavallisten pyhien väri, taas mustaa lienee käytetty pääsiäispaaston aikana. Köyhillä seurakunnilla ei ole välttämättä ollut mahdollisuuksia hankkia kaikkia värejä.
Suuri vaikutus oli tietysti se, että venäläiset ortodoksit ryöstivät ja tuhosivat kirkkojemme esineistöä todella tehokkaasti ison vihan aikana.
Vähitellen messukasukoiden väreiksi siis vakiintuivat lähinnä musta ja punainen.
Kyllä on kiivailtu, mutta ei ehkä värikäytännöissä, en tiedä sitä. Mutta kyllähän liturgisten asusteiden käyttö aikoinaan herätti vastustusta. Se pitää vielä sanoa, että aikoinaan liturgisen uudistuksen alkuaikoina värit eivät olleet keskiössä.
Kiitos taustasta. Ihan järkeenkäypää tuo on. Jotenkin äärettömän suomalaista silti tuo ajatus, että mustasta on tullut ohjeellinen väri - ainakin näin asian ymmärsin yllä olevasta.
Mustissa papit olivat, mutta kaftaanissa ja kapassa. Näin tavallisesti. Kasukkaa ja messupaitaa käytettiin yleensäkin juhlapäivinä. Paramenteista en itse asiassa tiedä, mutta valistunut veikkaus olisi, että mustaa käytettiin paastonaikana. Toki muistelisin lukeneeni, että Hedberg esimerkiksi käytti kasukkaa rippipyhinä. Kaikenkaikkiaan oli kuitenkin 1700-1800-luvun neologismin tulosta tämä, samoin kuin messulaulun riisuminen jne. Vaikutteet tulivat omalta osaltaan Venäjältä, kaikista paikoista. Siellä suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus oli joutunut vahvan saksalaisen vaikutuksen kohteeksi (Vanhassa Suomessa, Inkenkinmaalla jne. ) ja niistä otettiin sitten mallia meille. Paavilaisia ja taikauskoisia tapoja karsittiin. Käsittääkseni 13 käsikirjassa juuri karsittiin messulaulua. Se oli tosin lyhyt,jos pitkään vaikuttaneen kehityksen tulos, sillä jo seuraavalla vuosikymmenellä alkoi liturginen kiinnostus taas nousta.
Suomi!