Sukupuolijakaumat kirkkokunnissa ennen ja nyt


#1

Ajattelin avata ketjun ja herätellä keskustelua tällaisen historiallisen kiinnostavan tiedon äärellä. En pysty linkittämään artikkeliin suoraan, mutta se on lehden sivuilla 20-21: http://tampere.svk.fi/index.php/fi/yhteydet/seurakuntaviesti/824-seurakuntaviesti-1-2019

Tiivistäen: Nykyäänhän monesti puhutaan seurakuntien naisistumisesta ja vaikeudesta tavoittaa miehiä. Mutta oli sitä ennenkin, ja aika pahanakin: Tampereen vapaaseurakunnan alkuvuosikymmeninä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa jäsenistä vain parikymmentä prosenttia tai alle on ollut miehiä. Myös naimisissa olevien osuus on ollut pieni, joten seurakunnan jäsenissä on ollut todella paljon “neiti-ihmisiä ja leskiä” (eronneet ovat varmaan tuohon aikaan olleet todella harvinaisia ylipäätään) ja aika monella on ollut avioton lapsi (artikkelin mukaan osoitus seurakunnan diakoniahengestä).

Lyhyt artikkeli ei kerro, onko tuo tilanne ollut tuohon aikaan yleinen vai poikkeuksellinen vapaiden suuntien seurakunnissa, vähemmistöuskonnoissa tai uskovien piireissä ylipäätään. Ihan hyvä muistutus kuitenkin siitä, että seurakuntien naisvaltaisuus ei ole mitenkään uusi ilmiö. Itse asiassa tosi harvassa paikassa nykyään on jakauma noin vinoutunut, pikemminkin on tultu parempaan suuntaan.

Mutta millainen on sukupuolijakauma missäkin kirkkokunnassa nykyään? Entä naimisissa olevien osuus? Käydäänkö kirkossa perheittäin? Entä ikäjakauma? Ajattelin, että tässä voisi olla mielenkiintoista pohdittavaa.


#2

Mielenkiintoinen aihe.

Noihin aikoihin käsittääkseni Tampereen sukupuolijakauma oli muutenkin vinksallaan. Nuoria naisia oli todella huomattavasti enemmän kuin nuoria miehiä. Kai siitä voi ajatella loogisesti, että sen takia monien naisten oli vaikea löytää puolisoa.

Minulla ei ole muuta kuin oma mutu-tuntumani, mutta kun on missä tahansa aika tavallisessa jumalanpalveluksessa käynyt, tuntuu että naisia on aina hieman enemmän. Ja joskus vuosia sitten kun kävin Tuomas-messussa, siellä tuntui olevan vielä isompi naisenemmistö. Ja jossain kynttilähartaustyyppisessä arjestarauhoittumistilaisuudessa puolestaan oli murskaava naisylivoima.

Eri järjestöjen nuorten aikuisten jutuissa taas on ollut tämän vuosikymmenen aikana melko tasapainoinen jakauma, tai ei naisia ainakaan kovin selkeästi enemmän ole ollut kuin miehiä.


#3

N. kuusikymppinen tätienemmistö on lähes kaikissa kirkollisissa ja kulttuuritapahtumissa. Miehiä ja nuoria naisia ei juuri näy.


#4

Mutua ja omaa suppeaa kokemusta minullakin tämä seuraava arvio:

Paikallisseurakunnat ovat naisistuneet. Erityisesti vapaaehtoisina toimivien ja säännöllisesti jumalanpalveluksissa kävijöiden selvä enemmistö näyttäisi olevan naisia.
Herätysliikkeiden kesken on eroja. Veikkaisin että vanhoista liikkeistä lestadiolaiset ovat - koska perheittäin osallistutaan - aika tasaisesti mies- ja naisväkeä. Mutta evankeliset, kansanlähetysläiset ja körtit ovat aika usein miehiä. Kahden ensinmainitun liikkeen kohdalla siihen saattaa vaikuttaa opillisuuden korostaminen (heh, olipa persoonallinen veto…) mutta körttiläisyydessä taas luulen tietynlaisen talkooperinteen ja muutenkin kulmikkaan juron äijämäisyyden vaikuttavan.

Siinäpä sitä mutua. Anskutin on oikeassa - tutkittua tietoa olisi mukava saada!


#5

Niinpä niin…Katolisia nunniakin/ sääntökuntasisariakin on paljon enemmän kuin munkkeja/ sääntökuntaveljiä.


#6

Kun seurakunnan toimintaan, varsinkin jumalanpalveluksiin osallistuvien sukupuoli- ja ikäjakaumaa vertaillaan, niin väkisinkin tulee tunne, että vanhat naiset eivät ole mistään kotoisin. On hienoa, että nuoria ja miehiä on paikalla, mutta mummoille on ihan sama. Ei heitä kannata edes laskea.