En vätänyt Kesko ja Osuuspankki kommenttiani hatusta. Kyllä ne olivat ihan lestadiolaispapin suusta kuultua. Toki voi olla niitäkin vl-pappeja jotka ajattelevat toisin.
Kaikki kilpistyy synninpäästöstä joka voi olla heille totta vain lestadiolaiselta toiselle. Muu on sanahelinää.
Muistanette tapaus piispa Salmen:
Tämä on todella totta. Moni kokemani asia puhuu sen puolesta, mutta omituisimman niistä sain Vantaalla omassa paikalliskirkossa vuosia sitten, kun menin vaimoni kanssa messuun, joka oli VL:n oma sillä kertaa. Ajattelimme että käydään nyt tuolla, ei se sen huonompi voi olla kuin useat muutkaan.
Kirkkoväki koostui käytännössä kai pelkästään vanhoillislestadiolaisista, samoin pappi. Ehtoollisella tapahtui alttarilla outo synninpäästö jokaisen VL:sen kohdalla, paitsi meidän, joiden syntejä ei päästetty. Ehtoollisen kylläkin saimme. Jäi hiukan kummallinen maku, vaikka VL:n touhu oli tullut tutuksi jo yli 30 vuotta aiemmin erään toisen sukulaisen romahdettua henkisesti heidän käsittelyssään.
Mites tämä nyt perusteltiinkaan? Oliko se jotenkin niin, että he katsovat taivasten valtakunnan ja maailman valtakunnan rajojen olevan heidän ja muiden välillä?
Seurakunta on yksi ja oikea usko kulkee sydämestä sydämeen. Uskotaan samalla lailla ja keskinäinen rakkaus valllitsee.
Näin SRK:n fraaseja käytettäessä
Vanhoillislestadiolaisuudessa on paljon niitä maallikkosaarnaajia myös. En tiedä tosiasiassa mikä nykyinen käytäntö on, kun en ole vuosikymmeniin heidän seuroissaan käynyt, suosivatko enemmän saarnamiehinään oikeita pappeja vai mikä on tilanne. Mutta silloin kun olin vielä mukana, ei papeilla ollut puhujanpönttöön sen suurempia oikeuksia kuin maallikkosaarnajallakaan. Olen tästä varmaan ennenkin kirjoittanut, mutta haitanneeko tuo jos tulee uudestaan. Papeilla riittää niissä piireissä oman palkkatyönsä ohessa tehtävää, koska syntyvyys on suurta, niin kastettavia vauvoja riitää. Samoin vihkimisiä riittää. Hautaansiunaamisia.On tavallaan luonnollista heille “tilata” “uskovainen” pappi näihin perheen kirkollisiin juhliin.
Suviseurapuhujiston listaa olen joskus vilkaissut mielenkiinnosta. Minusta sinne valikoituu enemmän oikeita pappeja kuin muihin suuriin seuroihin. Mielestäni haluavat ulospäin näyttäyttää fiksumpaa puolta kuin että jonkun maanviljelijän laittaisivat sinne saarnaamaan mitä sylki suuhun tuo.
Olen käynyt kastamassa useassa VL-kodissa ja olen puhunut VL-seuroissa, vaikka minulla ei ole mitään tekemistä ko. liikkeen kanssa. Hyvin on pidetty ja oltu kohteliaita.
D
Miksi kaikki tämä keskustelu on siirretty tänne historiaan eikä ohjelmasta lähtien tuohon Svenfeltin eroa koskevaan ketjuun, tosin loppupuoli on kieltämättä mennyt yleiseksi lestadiolaisuuskeskusteluksi? Nyt osan viesteistä merkitys jää kovin epäselväksi.
Tunnen minäkin paljon SRK:laisia ja olen myös todennut, että he ovat hyvin ystävällisiä. Tosiasia kuitenkin on, että heidän mielestään minä olen auttamattomasti helvettiin menossa. Fiksusta SRK kirkkoherrasta olen huomannut, että hänelle on yks hailei, mitä seurakuntalehdessä kirjoitetaan. Se johtuu valitettavasti siitä, että hänkin on kirkossa “vain töissä” ja Jumalan valtakunta on rauhanyhdistyksellä.
Kukapa susta ei tykkäis 
Olet kyllä oikea sillanrakentaja, jos ihan seuroihin on kutsuttu puhumaan 
Minä lohduttaudun sillä, että se ei ole heidän päätettävissään.
D
Kaikki ketjussa kerrottu negatiivinen koskien SRK-lestadiolaisuutta on varmaan totta kokemuksina.
Mutta kuten varmaan tässä ketjussa Diakoni, sekä moni muu muualla, minäkin peilaan tätä liikettä ja sen olemusta koko kirkkoon.
Mielestäni ongelmia ei tule painaa villaisella, ja esim. väärin kohdeltuja ei saa vaientaa. Se ei kuitenkaan merkitse, että koko vanhoillislestadiolaisuus olisi jotenkin täysin poikkeuksellinen suunta eikä se minusta oikeuta liikkeen parissa elävien demonisointiin ja leimaamiseen.
Väkisinkin tulee myös ajatelleeksi sitä, mitä kaikkea muuta kirkossa tapahtuu ja mihin suvaitsevaisuuden hengessä venytään.
Jos vertaan kohtaamieni seurakuntatyötä tekevien lestadiolaispappien ja monen muun papin saarnoja ja suhtautumista koko papin työhön, niin kyllä ensin mainituilla on ollut minulle vuosien varrella paljon annettavaa. Tuttua ja koeteltua Raamatun selitystä. Hyviä hautauspuheita, hyvää paneutumista ja vastuullisia puheenvuoroja seurakunnan yhteisissä asioissa.
Kenet me kelpuutamme taivaaseen? Tämän kysymyksen voi kääntää myös näin päin. Vaikka muilla kirkon liikkeillä ei ole samanlaista sulkemista virallisessa opetuksessaan kuin SRK:lla (ja ilmeisesti varsinkin sen maallikkojohtajilla), on niissä silti mahdollisuus nähdä torjuntaa ja jaottelua. On oikein ja väärin uskovat (evankelinen taustani on tästä tunnettu), on uudestisyntyneet eli ratkaisun tehneet ja maailmalliset (perinteisesti viidesläinen opetus on ollut tätä), on oikein ja väärin veisaavat (no, körteillä on vähän muutakin mutta kumminkin…). Koko pietistinen traditio on kirkkomme sisään levinnyttä. Nyttemmin on vielä sitten uusia sulkemiskriteereitä. Liberaalit yhteiskunnallista tasa-arvoa kirkkoon ajavat jakavat ihmisiä tekojen perusteella “oikein ja väärin rakastaviin”. Rakkaudettomia siis ovat ne jotka eivät avaisi avioliittoa moderniin tapaan.
Lopulta: Mietin itsekin lähes jokaisena työpäivänä, ja joskus vapaallakin sitä, olenko tosissani ja koko sydämellä kirkon työssä vai en. On siis täysi illuusio, että kirkko olisi täynnä sen oppiin ja käytäntöön täysin sitoutuneita työntekijöitä. Miksi juuri lestadiolaisten pitäisi olla kirkon työssä muuta kuin mihin he ovat oppineet pienestä pitäen?
Monet herätysliikeihmiset ja muutkin, esim. Miikka Ruokanen kannattavat kirkon muuttumista sateenvarjoksi joka kokoaa alleen hyvin erilaisia ryhmiä. Nytkin tämä on jo tavallaan totta, mutta asia ehkä virallistuu jossain vaiheessa henkilöseurakuntien tyyppiseksi malliksi. SRK-lestadiolaisuus on siis jossain mielessä ollut aikaansa edellä. He ovat pitäneet kansankirkkoa merkittävänä, mutta sittenkin vain sateenvarjona.
Niin onhan korkeakirkollisissa ympyröissä samoja piirteitä, käsitetään ulkonainen kirkko itsessään pelastavaksi elementiksi.