Ei kai “väärä rikkaus” maalliseksi omaisuudeksi tulkittuna tekisi millään tavalla tästä kohdasta kehotusta tavoitella maallista hyvää? Jeesushan puhui jakamisesta, ei haalimisesta.
Jeesus ja apostolit kyllä ovat sen verran juntteja, että puhuvat välillä ihan oikeasta, konkreettisesta omaisuudesta ja rahasta ja sen sellaisesta.
Niin, he kehottavat olemaan huolehtimatta niistä, kun Jumala tietää kyllä, mitä ihmiset elääkseen tarvitsevat. Silti jotkut rukoilevat työpaikkoja, rahaa, asuntoja ym. Se on hupsua.
HERR tarkoittaa Jumalaa ja Herr ketä tahansa miestä.
Muistan kyllä, että tästä aiheesta on juteltu ennenkin. Että kielto murehtia supistaisi Isä meidän -rukouksesta pois turhaa maallisuutta ja siirtäisi pyynnön jokapäiväisestä leivästä ainoastaan hengelliseen sfääriin. Mutta siinä ja tässäkin täytyy silloin lähteä muualta kuin teksteistä. On oltava valmis totuus, jonka kautta sitten tekstit tulkitsee eikä anna niiden itsensä vaikuttaa liikaa.
Tänään iltamessussa puhuttiin hylätyistä ja torjutuista.
Tunnen sellaiseksi itsenikin, kun kuulin että kirkko taitaa lopettaa sen vapaaehtoistyömuodon, missä olen vuosikausia toiminut. Tämä on jo toinen kerta. Vastaavaa tapahtui vuosia sitten toisessa seurakunnassa ja toisessa lakkatutetussa toimintamuodossa.
Oikeastaan huomaan että koko kontaktini kirkkoon on rakentunut noiden vapaaehtoistoimintamuotojen ympärille. Jos ne (ja minä) olemme tulleet tarpeettomiksi/liian kalliiksi/sopimattomiksi nyky-evl:lle, niin mikä kytkisi minua enää kirkkoon?
Tuosta Isä meidän- rukouksen “jokapäiväisestä” leivästä on Timo Eskola kirjoittanut artikkelin Kulmakivi-lehteen. Linkkasin sen itse asiassa edellisten vääntöjen yhteydessä.
Kohta on vaikea selittää, koska tekstissä oleva kreikan sana on suorastaan kummallinen (epiousios). Se ei oikein sovi lauseeseen. Lause käännettiin jo varhain latinaksi käyttäen sanaa ”supersubstantialis”. Tämähän tarkoittaa oikeastaan jonkinlaista yliluonnollista tai olemukseltaan erityistä leipää – mutta ei jokapäiväistä. Sana on kuitenkin latinaa, emmekä voi vieläkään olla varmoja siitä, avaako se alkuperäisen kreikan kielen sisältöä
Mitä tämä selitys muuttaisi Isä meidän -rukouksen tulkinnassa? Se voisi nostaa esille mielenkiintoisen lisän kristittynä elämisen avainkohtaan. Yllä oleva latinan sana ei vielä selitä kohtaa tarpeeksi. Teologinen tulkinta on nyt uusi. Jeesus on voinut tarkoittaa rukouksella, että meidän tulee pyytää Jumalalta uuden temppelin uhrileipää samalla, kun pyydämme häneltä syntejämme anteeksi: ”anna meille meidän esiinkannettu leipämme (uhrileipämme), ja anna meille meidän syntimme anteeksi”. Johanneksen evankeliumissa on samankaltainen ajatus. ”Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” (6:33) Tässä manna-ihme muuttuu uhrileiväksi. ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan se, että maailma saisi elää.” (Joh. 6:51). Nämä esimerkit puhuvat yhdessä aivan tietystä asiasta. Pelastetun ihmisen uusi elämä eletään Herran uudessa temppelissä. Jumala itse antaa uhrin meidän syntiemme edestä. Lauseen tarkoittama leipä ei ole ”jokapäiväistä”, vaan se on ainutlaatuista. Evankeliumin kokonaisuudessa ymmärrämme, että se on Kristuksen ruumis, josta on tullut uhri meidän puolestamme. Ja erityisen mielenkiintoista on se, että Jeesus on voinut hyvin puhua tämän jo eläessään, eli ennen pääsiäistä, koska hän uuden narratiivin mukaan puhuu usein siitä, miten hänen on uhrattava itsensä ennen kuin Israelin vapautus voi koittaa ja uutta temppeliä aletaan rakentaa elävistä kivistä.
s4 (1).pdf (92,1 Kt)
Taannoisessa keskustelussa taisivat jotkut sanoa, että tämä epiousious-leipä voisi olla sekä maallista, jokapäiväistä leipää, että taivaallista. Itse kyllä ajattelisin, että ei se voi kahta asiaa tarkoittaa ja muutenkin Isä meidän olisi tasalaatuisempi täydellisessä hengellisyydessään jos leipä on ylimaallista ja taivaallista.
Tuossa muinaisessa keskustelussa joku taisi ottaa esille, että kyllähän ortodoksisessa liturgiassakin rukoillaan “runsaita maan hedelmiä”. Itsekin haluisin nähdä kernaasti asian olevan niin, että rukoiltaisiin vain “tapahtukoon sinun tahtosi” ja luotettaisiin Jumalan anteihin. Näin siksi, että menestysteologia ja Jumalan näkeminen “oman elämän” apurina uhkaa nykyaikana kovin helposti.
Maallisten asioiden rukoilun voisi nähdä kai niinkin, että siinä tunnustetaan se, että kaikki maallinenkin hyvä tulee Jumalalta ja olemme hänestä kaikessa riippuvaisia.
Täytyy kyllä sanoa, että en ole jäänyt kaipaamaan Kansanlähetyksen messusta ääneen luettuja rukouspyyntöjä, joissa pyydeltiin asuntoja jne.
Tietysti siinä tarkoitetaan taivaallista leipää. Jeesushan nimenomaan sanoi, ettei meidän tule rukoilla jokapäiväisiä asioita kuten ruokaa ja vaatteita ym., sillä Isä tietää joka tapauksessa, että me niitä tarvitsemme. Jeesus sanoi olevansa elämän leipä ja ettei ihminen elä vain (tavallisesta) leivästä. Siinä rukoillaan, että Jumala ei epäisi meiltä osallisuutta taivaallisin armovoimiinsa, jotka puhdistavat, parantavat, pyhittävät ja pelastavat meitä.
Lutherin vähäkatekismus opettaa jokapäiväisen leivän olevan lähinnä maallisia asioita:
MITÄ TARKOITTAA JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄ? VASTAUS:
Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.
(Lutherin Vähä katekismus)
Meitä on tämän perusteella sitten opetettu väärin. Itselleni tuo taivaallinenkin leipä kävisi oikein hyvin, jopa paremmin. Hengellistä leipää tässä lähinnä päivittäin kaipaa, kun kaikkea muuta on yllinkyllin.
Eipä minullakaan siitä suurta puutetta ole ollut, opiskeluaikoina ehkä niukkuutta joskus. (Ja sekin oli sellaista niukkuutta, että moni maapallon asukas sitä kadehtisi.) Toisaalta en usko, että merkitystä kannattaisi miettiä uudelleen sen takia, että me harvat elämme pulskeasti.
Mikäli löytyy vankka perustelu sille, että kyseessä olisi nimenomaan uhrileipä eikä mikään muu, niin ok sitten. Se jää nähtäväksi. Mutta minä ajattelen päinvastoin kuin edelliset kirjoittajat: Riskinä ei ole liika maallisuus vaan ylihengellisyys. Maallisten asioiden nöyrä anominen ja samalla jättäminen Jumalan käsiin ei ole misssään tapauksessa pahasta eikä vahingoita kenenkään hengellistä elämää. Päinvastoin, se motivoi tekemään arkista työtä “kuin Jumalalle”.
Vaikeaa tuosta on tietää, kumpaa alkuteksti sitten tarkalleen tarkoittaa. Uskoisin että jokapäiväisiä tarpeita saamme tietenkin aina pyytää ja niistäkin on luvattu pitää huolta.
Minulle tuo uusi selitys yliluonnollisesta leivästä tai uhrileivästä on täysin uusi, koska olen luterilaisen näkemyksen kyllästämä. Ei tuntuisi vieraalta ajatukselta myöskään @Nuuska n esittämä ja Timo Eskolan sanoittama versio, jossa itse ainakin tulkitsisin Jeesuksen pyytävän Isältä jokapäiväisen taivaallisen leivän, uskon ja sen hedelmiä. Jokapäiväistä kulkua Isän johdossa ja ennalta suunnitelluissa askelissa. Tätä minäkin ehkä eniten kaipaan.
Jep. Kunhan et ole ko. rukouksen ulkopuolelta nousevista syistä ajamassa hengellistävää tulkintaa, niin minä en lausu anateemaa.
En tietenkään. Koko tuo tulkinta on minulle täysin uusi. Kyllähän minä rahaa, valtaa ja menestystäkin voisin lisää pyytää.
Jes. 65: 17-25
17 Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.
18 Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.
19 Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta,
20 eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan.
21 He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän,
22 ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän. Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista.
23 Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan.
24 Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
25 Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.
Aina vain jaksan pähkäillä Uusi taivas ja uusi maa -asiaa. " ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan."
Niin, eihän siellä pitäisi enää olla kuolemaa. Mikä ihmeen välimuoto tämä on ?
Su 6.10.2019: Jeesus antaa elämän.
17. sunnuntai helluntaista
Job 14:1-6, 13-15
Tämä on joidenkin selitysmallien ja käsitysten mukaan tuhatvuotinen valtakunta, jossa Jeesus ja pyhät hallitsevat. Se on ajanjakso ennen iankaikkista valtakuntaa ja viimeistä tuomiota.
Minulle tuo käsitys maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta on hiukan vieras ja sillä tavalla uusi, että kuulin siitä ensimmäisen kerran vasta yli kymmenen vuotta sitten. Mutta luterilaisen kirkon sisälläkin ainakin viidesläisyys edustaa tätä näkemystä. Olen Kansanlähetyksessäkin kuullut tällaista opetusta mm. tm. Pirkko Valkamalta ja ymmärtääkseni tl. Jukka Norvantokin jakaa tämän ajatuksen.
Vanhat kirkot ja muut luterilaiset kai ajattelevat tuhatvuotisen valtakunnan olevan kristillisen kirkon aikaa, eli me eläisimme siinä nyt, mutta en kyllä ole huomannut mitenkään saatanan olevan sidotun ajassamme.
Kuulostaa tutulta. Minustakin tuhatvuotinen valtakunta kuulostaa jotenkin utopistiselta. Ehkä siksi, että en ole kuullut siitä kovin paljon. Enemmän on keskitytty siihen, että kun uskoo ja kastetaan, niin pelastuu ja pääsee aikanaan taivaaseen. Vähemmän sitten siitä viimeisestä tuomiosta ym.
Googlaamalla tuon raamatunpaikan tai hakusanalla tuhatvuotinen valtakunta löytyy lisää. Joka tapauksessa se on täällä maanpäällä tapahtuva aika ennen ikuisuutta. Ilmestyskirjassa on tähän liittyen myös kohta. Näistä ja joistain muista pitäisi sitten muodostaa käsitys, joka jakaa eri ryhmiä.
Kuuntelin radio Ylen ykköseltä tämän päivän jumalanpalveluksen. Saarnassa minua jäi mietityttämään yksi kohta. Tuosta linkistä löytyy tämänpäiväinen.
Tämän päivän evankeliumiteksti:
Matt. 22: 1-14
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”
Saarnaajalle oli vaikeaa selittää evankeliumin kohta: " Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."
Tämä julma käsittely oli hänen mielestään kielikuva, jota käytettiin tuohon aikaan. Sitten kun hän pohti, mikä olisi se häävaate, kun se ei tarkoittanut mitään kaupasta ostettavaa vaatetta, niin tulokseksi tuli, että se on niitä rakkauden tekoja. Kyllä hän myöhemmin muisti mainita myös Jeesuksen sovitustyön, mutta ei tämä saarna ainakaan minua saanut vakuuttuneeksi.
Itse ainakin olen ymmärtänyt, että häävaate on se, että hyväksymme Kristuksen sovitustyön meidän puolestamme.
Sakarjan näyssä (luku 3) ylipappi Joosualta riisuttiin likaiset vaatteet ja hänet puettiin juhla-asuun: Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin. Kristukseen pukeutuminen on tuttu teema apostoleillakin. Jännää, jos ei teologi(?) näitä muista/löydä saarnaa valmistellessaan.
Matt. 22:11 - 13:
Orthodox Study Bibel: “The wedding garment would have been provided by the king, and therefore the man had no excuse for not wearing one; thus he is speechless. His refusal to wear the garment that was provided is an illustration of those who refuse God’s hospitality, or who want His Kingdom on their own terms. Specifically, the garment refers to the baptismal garment, and by extension, a life of faith, repentance, virtue, and charity. Without these, a person will ultimately be cast into outer darkness.”