Suvaitsevaisuus uskovalle tyypillisempää kuin ei-uskovalle?

Vaarassa päätyä ikuiseen elämään taivaassa? Voi kauhee. :smiley:

En tiedä minkä sorttista kirjallisuutta uskottomien osalta tarkoitit, mutta jos vaikka kristinuskoon kriittisesti suhtautuvaa, niin turhahan siihen on aikaa ja energiaa tuhlata ollenkaan. Jos kiinnostaa uteliaisuuttaan lueskella, millä tapaa milloinkin kirjoittaja on kristinuskosta aivan pihalla, niin mikäpä siinä, mutta rakentavaa ja hyödyllistäkin on enemmän kuin elämän aikana ennätän lukea.

Vaaralla tarkoitan sen varmuuden menettämisen vaaraa, että joutuukin luopumaan omista aikaisemmista uskomuksistaan ja käsityksistään. Siitähän on kysymys jos minulle paljastuukin Jumala uskottavaksi tai uskovalle, jos paljastuukin, että uskolle ei kenties olekaan perusteita.

Kirjallisuudella tarkoitin vaikkapa ateistista tai uskontokriittistä kirjallisuutta. Kun tässä nyt keskustellaan suvaitsevaisuudesta, niin mielestäni ajatus siitä, että lukee vastapuolen kirjoja uteliaisuuttaan nähdäkseen kuinka pihalla kirjoittaja on, ei ole kovinkaan suvaitsevainen tapa. Suvaitsevaisuus on ainakin oman käsitykseni mukaan jonkinlaista mielen avoimmuutta eikä jo ennen lukemisen aloittamista asetettua käsitystä siitä, että tämän kirjoittaja on väärässä.

Joops. En mä näe siinä ihmeempiä suvaitsevaisuus-aspekteja, jos pitää ateistista kirjallisuutta jo lähtökohtaisesti pihalla olevana. Uskontokriittisyys laajemmin käsiteltynä, kaikkiin tai ainakin joihinkin muihinkin kuin kristinuskoon liittyvä, on varmaan jossain määrin yleissivistykseen liittyvääkin, mutta enpä jaksa kiinnostua enää, olen saanut huomata, että ei siinäkään ole oikein mitään sisältöä mulle.

Jep. Jokainen tavallaan. Otin vain esimerkiksi kun suvaitsevaisuutta ja asenteellisuutta käsitellään.

Mua kyllä kiinnostaa lukea kristillisistä seurakunnista lähteneiden juttuja, koska mun mielestä on tärkeää tietää, mitkä asiat ahdistavat ihmisiä ja aiheuttavat negatiivista reaktiota. Aika monet näistä kirjoittajista tosin ovat lähteneet niin fundamentalistisista kirkkokunnista, että merkittävä osa uskovistakaan ei hyväksy heidän kuvailemiaan toimintatapoja ja opetuksia. Epäterveen kristillisyyden kritiikki voi yhdistää hyvin eri tavalla ajattelevia ihmisiä, ja fiksu ateisti tajuaa kyllä, että kristinusko on paljon muutakin.

Varsinaisia uskontokriitikkoja kuten Dawkinsia en juuri jaksa lukea. Monesti heillä on hyvin hyökkäävä asenne ja lisäksi kovin ohuet tiedot kritisoimastaan aiheesta. Kritiikki joko ei osu lainkaan kohteeseensa tai sitten koskee ehkä joitain kristinuskon muotoja, mutta ei suinkaan kaikkia. Toki on mahdollista torjua kristinusko silti vaikka olisi ymmärtänyt sen oikein, ja sellainen kritiikki olisi tietysti mielenkiintoisempaa, mutta monien johtavien uskontokriitikkojen kohdalla näin ei ole.

2 tykkäystä

Tulipa mielehen vielä, että tarkoitinkohan suvaitsevaisuudella vähän eri asiaa, kuin sinä. Oletin sinun tarkoittavan sitä, että kristityn tulisi suvaitsevaisuuden nimissä antaa tilaa ajatuksissaan myös sille kriittiselle äänelle. Siihen en siis pysty enkä haluakaan pystyä.

Suvaitsevaisuus on kyllä tärkeätä kuitenkin siinä mielessä, että haluaa ainakin yrittää ymmärtää myös toisenlaista katsomusta, ja mahdollisesti keskustella asioista. Nuo kaksi ovat vain ihan eri asioita.
Käytännössä se toteutuu ystävien ja kavereiden kanssa käydyissä keskusteluissa, joissa meillä on aivan erilaisia näkemyksiä.

Niistä vallankin on saanut huomata, että on aika sama, keskusteleeko todella älykkään ihmisen kanssa, vai töksäyttelevän ikävän ihmisen kanssa, niin lopputuleema on aina sama, lähtöruudussa ryvetään entiseen malliin. Siitä toki voinee pääosin syyttää minua itseäni, mutta näyttää se menevän niin intterveepissäkin, kun edes fiksuin, oivaltavin ja suorastaan kaikin puolin paraskaan selitys ei mene kaaliin jos ei ole mennäkseen.

2 tykkäystä

Enemmistöstä en tiedä. Mutta itse olen lukenut vapaa-ajattelija -lehteä ja Tiede-lehden kuin myös vapaa-ajattelijoiden omilta keskustelufoorumilta ateistien ajatuksia kristinuskoon liittyvistä asioista, myös muiden uskontojen, kuten Jehovan todistajien julkaisuja.

Olisi kyllä mielestäni aika outoa. jos “ei-uskovilla”, siis uskonnottomilla ja ateisteilla, olisi oma radiokanava. Mutta julkaisuja on paljonkin. Ja kirjoja, joita olen lukenut useita. Kuten ateistibiologin kirjoittama kirja “Eläin nimeltä ihminen”, Dawkinsin “Sokea kelloseppä” ja monia muita.

Kaikki kiinnostaa. Erityisesti eri tavoin ajattelevien ja uskovien näkemykset. Enkä koe itselleni tai uskolleni noita millään lailla uhkaksi. Totuutta ei voi löytää jos ei koskaan kyseenalaista mitään. Oma usko täytyy koetella ja haastaa, ja antaa haastaa, jotta sen perusteita voi itsekin tutkia.
Haluan myös nähdä miten uskontokriittinen ja ateisti näkemyksensä perustelee. Ei pidä etukäteen päättä ettei niissä mitään pointtia ole, mutta ei minun tarvitse niitä lähtökohtaisesti pitää myöskään vakuuttavina ja hyvin perusteltuina.

4 tykkäystä

Kyllä minusta uskovat lukevat paljon uskontokriittistä materiaalia. Kyllä sitä löytyy ihan Hesaria lukemalla, ja tosiaan myös jostain Tiede-lehdestä. Stephen Hawking kirjoittaa uskontokriittistä tekstiä, jota olen lukenut, ja olen seurannut myös Vapaa-ajattelijoiden kirjoittelua. Tietysti vaihtelee paljon eri ihmisten välillä, kuinka paljon ketäkin kiinnostaa mikäkin asia, mutta en usko tässä rajalinjan kulkevan uskonnollisuuden kohdalla.

Totuuden löytämisestä uskonnottomien tarjoamien haasteiden kautta olen kyllä aikaslailla eri mieltä. Niissä voi olla mielekkäitä pohdintoja ja näkökulmia, ikäänkuin harrastukseksi, mutta en tiedä miten se tarpeellista olisi.
Raamatun totuuksiin en usko kriitikoilla kuitenkaan olevan juuri mitään merkityksellistä sanottavaa.

Tuosta olin samaa mieltä, että oli mielenkiintoista katsoa ja kuunnella, mikä kriitikoiden mielestä kristinuskossa mättää. Sitten tulikin jo vaihe, jolloin jouduin toteamaan sen kritiikin olevan lopulta aina samaa junkuttamista, joten nyt päätän etukäteen, että niissä ei ole pointtia, ellei toisin todisteta.

1 tykkäys

Kuinka tuon voi sinulle todistaa jos et edes halua kuulla tai olet jo päättänyt etukäteen että se nyt vaan on junkuttamista koska ei sovi omiin ajatuksiisi.

Minun pitää kaikella ystävällisyydellä todeta, että esimerkiksi sinun kanssasi on usein hyvin junkuttavaa, kun luot oman oletuksesi siitä, miten jokin asia kristinuskossa ymmärretään etkä ota ollenkaan huomioon sitä, mitä sinulle selitetään asian oikeasta tolasta. Asioista voi olla eri mieltä, mutta jos ei ole halua ymmärtää toista osapuolta, niin vaikeaksi menee.

Sanoin tuon vain omana yleisluontoisena periaatteenani. (“Totuutta ei voi löytää jos ei koskaan kyseenalaista mitään”.) Ihan omaa filosofiaani.
En tarvitse kyseenalaistamiseen ja totuuden etsimiseen sinänsä kenenkään ateistin kirjoittamia ajatuksia, kun pystyn siihen itsekin.

Koen kuitenkin, että eri tavalla ajattelevien näkemysten kautta joutuu haastetuksi miettimään mitkä ne oman uskon perusteet olivatkaan…

2 tykkäystä

Tuohon ketjun aiheeseen. Jos valitaan sopivat kirjoittajat tästä ketjusta, saataisiin aika varmasti vastakkainen tulos kuin tuossa tutkimuksessa. :sunglasses:

Ei kristinuskon perusteisiin kohdistuva kritiikki olekaan todistettavissa oikeassa olevaksi, ei niillä argumenteilla, jotka on jo esitetty.

Ehkä jokin ihan uusi näkökulma tai todistus jostain, mitä en nyt äkkiseltään osaa mieltää ja sanoa, mikä se voisi olla, saattaisi muuttaa ajatusmaailmaani, toisin sanoen saada oikeasti epäilemään. Ehkä. En tiedä.

Minä en usko edes tähän. Vaikka kuka tai mikä, vaikka taivaan enkeli tulisi todistamaan, ettei Jumalaa ole ja ettei Kristus noussut kuolleista, en luottaisi siihen. Tiedemiehistä ja ateisteista puhumattakaan.

No itse asiassa, jos taivaan enkeli ilmestyisi puhumaan, niin sehän todistaisi Jumalan olemassa olosta erittäin konkreettisesti, vaikka tosiaan puhuisikin ihan mitä vaan. :slight_smile:

Mutta niin, en tosiaan osaa mieltää, mikä se voisi olla se semmoinen asia, jolla uskoa horjutettaisiin. Toivottavastikaan en tule koskaan tietämäänkään.

1 tykkäys

Tästä muistuu mieleeni nuorempana sattuneita outoja asioita, joiden alkuperää en tiedä vieläkään. Sattui aivan käsittämättömiä yhteensattumia tai asioiden ennaltatietämisiä. Paljon enemmän kuin yksi tai kaksi. Ehkä kymmenkunta tai pari. Pähkäilin asioita ja päättelin niistä kuitenkin, että ainakin välillisesti ne todistavat minulle Jumalasta, vaikka olisivat mistä henkivalloista tahansa lähtöisin, sillä jos kerran jotain yliluonnollisia voimia onkin, niin paljon ennemmin on Jumala, joka on kaiken yläpuolella.

1 tykkäys

Otetaanpa teoria: aivotutkimus paljastaa (kuten on jo joissakin kokeissa osoittautunutkin) että aivojen tietty ärsytys saa ateistin kokemaan uskonnollisia aistimuksia ja sitten voitaisiin todistaa, että näitä ärsytyksiä on olemassa uskovilla ja siksi he uskovat. On siis olemassa tila, joka johtuu aivojen toiminnasta, joka altistaa uskomaan ja kun tuota tilaa ei ole, niin ihminen ei usko.
Jos tällainen tutkimustulos voitaisiin todistaa ja sen jälkeen voidaan vaikkapa kehittää lääke, joka saattaa uskovan tilaan jossa hän vapautuu tuosta ärsykkeen vaikutuksesta ja kokee siis maailman sellaisena kuin se on ilman ärsykkeiden aiheuttamaan uskonnollista tilaa, niin oletteko edelleen sitä mieltä, että havaintonne on oikea ettekä halua kokea vaikkapa tuon lääkinnän jälkeistä tilaa jossa vapaudutte aivoärsykkeiden aiheuttamasta Jumalakokemuksesta?

Jos näin on, niin voidaanko päätellä, että pidätte kokemustanne sellaisena että haluatte pitää sen yllä vaikka se olisikin todellisuuden vastainen? Eikö tätä voisi silloin verrata huumeiden käyttöön?

Itse ajattelen niin, että tärkeintä olisi tietää totuus asioiden oikeasta laidasta, ei siis uskoa siksi että joku selitys tuntuu mukavimmalta uskoa. Siitähän olisi kysymys jos tutkimus todistaisi, että usko on aivotoiminnasta johtuva tila ei todellinen havainto.

Aineita, joilla ateistikin saadaan kokemaan uskonnollisia kokemuksia on olemassa. Mitä tästä tulisi päätellä ?

Uskonnollinen tila? Väitän, että aika monen uskovan usko ei perustu mihinkään uskonnollisiin tiloihin, vaan kyse on vakaumuksesta. Toki karismaattisessa uskonnollisuudessa noilla tiloilla on ihmisille merkitystä, mutta aika moni muu perustaa uskonsa ihan muihin asioihin.

6 tykkäystä