Tuo oli täysin raamatullinen oppi. Käsittääkseni tämä on uskon asioita käsittelevä osio? Voisiko joku perustella ja analysoida järkevästi vaikka raamatulla mikä tuossa mättää?
En koe tehneeni mitään väärää nyt. Tässä ketjussa käsitellään synnillisiä ajatuksia ja minä kerroin mitä raamattu sanoo asiasta. Odotan järkevää keskustelua mikäli joku on sitä mieltä että oppini on väärä. Se täytyy perustella
Mitä esimerkiksi Luterilaiset ajattelevat raamatun kohdasta: en enää elä minä vaan Kristus minussa?
1 tykkäys
Sinulle vastattiin jo uudestisyntymskeskustelussa että näkemyksesi synnittömyydestä uudestisyntyneen kohdalla on vastoin kristillistä tulkintaa. Näin vaikkapa @AnttiValkama n krijoituksessa ja monien muiden osalta. Älä siis yritä jatkaa sitä edelleen uskonnollisella puolella koska se ei kuulu kristillisen näkemyksen piiriin, näin minä vaikka agnostikko olenkin, olen ymmärtänyt.
3 tykkäystä
Tämä on tärkeä kohta. En tiedä osaanko vastata. Yritän. Kun Kristus asuu minussa, minun tulisi tehdä niitä tekoja joita Hän kehottaa tekemään. Mitä se sitten kristityillä tarkoittaakin. Minä elän Hänessä, Hän minussa.
Okei. Entäpä miten Luterilaisen elämässä näkyy tuo lauseen alku; “en enää elä minä…” muidenkin uskontokuntien edustajat saavat vastata. Ensisijaisesti halua ensimmäisen käden kokemuksia kuinka tuo on tullut todeksi tosielämässä.
Voisitko itse aluksi perustella syntioppisi Raamatulla, niin päästään alkuun. Nyt et sitä ole vielä tehnyt.
1 tykkäys
Selaappa aiempia viestejäni. Monesti olen sen tehnyt
Raamatussa on monia kohtia jotka sanovat, liha on kuollut, olemme täydellisessä tuloksessa emmekä vajaita, vanha on kadonnut, Jumalan yhteydessä ei tehdä syntiä, Jeesus asuu ihmisessä. Pitää huomata että kristityn vaelluksessa on vaiheita. Uskoon heräämisen aikaan ollaan vielä syntisiä, mutta kun uudestisynnytään, läpäistään ahdas portti, on vanha luonto kuollut. Jos jokin on kuollut, kuinka se voi olla elossa ja syöttää vääriä ajatuksia mieleen?
@TeeMosse: mene kriittiselle puolelle.
“Raamatullisuus” (lue: minä itse luin ja päättelin tämän suomenkielisen tekstin perusteella, että asia on näin) ei tarkoita kristinuskoa. Kristinusko ei ole ylipäänsä uskonto, joka perustuu kirjaan, vaan se perustuu Kristuksen toimintaan ja alkukirkon elämään, joista on myös kirjoitettu.
Myös kirjoitustyylisi kaipaa kohentamista. Ymmärrätkö, mikä ero on julistamisella ja keskustelulla? Ymmärrätkö, että et ole kirjoittamassa esseetä, vaan keskustelet ihmisten kanssa?
2 tykkäystä
Minä sanoisin niin, että sellainen pahan ajattelu toisesta, jossa itse aktiivisesti tekee sitä ajattelua, on syntiä. Mutta sellainen paha ajattelu, jossa yhtäkkiä vihastuu toiseen tai toinen ärsyttää tai vastaavaa, ei ole syntiä varsinaisesti.
1 tykkäys
Olen ymmärtänyt klassisen kristinuskon pyhästä Kirjasta Raamatusta, miten meidän kristittyjen tulee armosta ja levosta käsin uskon kuuliaisuudessa pyhän kasteen ja Pyhän Hengen voimassa sekä johdatuksessa alistaa ajatuksemmekin kuuliaisiksi Kristukselle. Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, asuu vain Jeesuksen verellä pestyssä sydämessä. Jumalan rauha sydämessä on tae puhtaille ajatuksille. Se on armosta ja levosta käsin kilvoittelevaa kurinalaisuutta ja vanhan luonnon kuolemaa ristillä, niin kuin yleensäkin kilvoituksemme pyhityselämässämme kaidalla ristin tiellä Kristuksen verisissä askelissa kohti voittopalkintoa Isän luo taivaan kotiin.
“Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle.”
(2.Kor. 10: 5)
“Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.”
(Gal. 5: 24)
“Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.”
(Room. 6: 11)
“Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”
(Fil. 4: 6-8)
Minä olen synnin suhteen lyönyt hanskat tiskiin. Ihan mielelläni olisin synnitön, mutku en ole, enkä sellaiseksi tule. Huokaisten on siis hyväksyttävä asia.
Lutherhan kirjoitti jotenkin näin että “tee rohkeasti syntiä”. Ymmärrän tuon lauseen, ei kehoituksena syntiin vaan kehoituksena ja lohdutuksena suhtautua realistisesti juuri tähän synnin olemuksen tietoisuuteen omassa itsessä. Jos syntiin suhtautuu epärealistisesti, eli luullen, että voimme olla tekemättä syntiä ja että Jumala meiltä tätä tekemättömyyttä vaatisi, silloin kyllä saa hermonsa ja hartauselämänsä turhautumaan.
On aika kamalaa “katsoa itseään peilistä”, eli havaita, että olen joku hirveä mutantti, syntynyt maapallolle jonka olemus on paha. Kuka ja mikä oikein olen. Hirviö! Toisten hirviöiden keskellä. Murr-murr ja pööö! “Hyvää päivää. Saisinko tappaa teidät?”
Ja sitten evankeliumi. Jumala lähetti Ainoan Poikansa hirviöplaneetallemme, pelastamaan meidät ansaitusta tuomiostamme. No mitä Jumala sitten meiltä hirviöiltä odottaa? Sellaista hiukan katumukseen viittaavaa, epäilyttävän hyvää tahtoa, ottaen huomioon, ettei sellainen meiltä ihan luonnostaan synny. Edes pientä katumusta, häpeää oman likaisuuden suhteen ja nöyrää tuloa Jumalan pyhien kasvojen eteen. Kuin rannalla mädäntyneen kalan päällä piehtaroinut, häntä riippuen, katuvasti nieleskelevä ja nuhteita odottava koira isäntänsä luo. 
Hurtta tietää mistä pitää mutta ymmärtää sen olevan ristiriidassa isännän tahtoon nähden. Mutta hyvä isäntä / emäntä ei heitä lemmikkiään päin seinää vaan sanoo vain hiljaa: “hyiiiiii…!” (tämä uppoaa syntisen eläimen sielun syvyyksiin ja se muistaa aina, että haiseva kala: paha. “Miksi, jos saan kysyä?!”) ja vie kaverin / koiraneidon (sillä synti on sama sukupuoleen katsomatta: rakkaus likaan ja mädän hajuun) ja nostaa ammeeseen. Siellä synnintekijä puhdistuu, mutta sen mieltymys kalan- tai linnunraatoihin on aina sama. Se on koira, kesy susi, villieläin, omassa lajissaan syntinen. 
Samoin on ihminen.
Mikä on tarinan opetus? “Ole kiltti koirallesi niin osoitat hällekin Kristuksen mieltä ja armoa.” 
1 tykkäys
Koirahan on tuossa synnitön. Syntinen on omistaja, joka ei pitänyt koiraansa kytkettynä talutushihnaan ja ohjannut rekkua pois haisevasta paikasta.
Älä lyö hanskoja tiskiin! Seiso väkevästi peilin edessä, pidä jemmarahaa pankkitilillä, viritä riippukeinu keväällä, katso pirua suoraan päin ja sano, että “minä en sinua pelkää, sillä kanssani on Jumala”.
2 tykkäystä
Yhdellä tasolla pitää toki hyväksyä oma syntisyytensä, mutta toisella tasolla taas syntiä ei pidä ikinä hyväksyä eikä siihen pidä koskaan alkaa suhtautua välinpitämättömästi. Kyllä sitä syntiä tulee silti tehtyä ihan riittävästi, että pysyy nöyränä, vaikka joskus vähän panostaisikin siihen, miten kanssaihmisiään kohtelee.
3 tykkäystä
“Yhdellä tasolla pitää toki hyväksyä oma syntisyytensä, mutta toisella tasolla taas syntiä ei pidä ikinä hyväksyä eikä siihen pidä koskaan alkaa suhtautua välinpitämättömästi. Kyllä sitä syntiä tulee silti tehtyä ihan riittävästi, että pysyy nöyränä, vaikka joskus vähän panostaisikin siihen, miten kanssaihmisiään kohtelee.” (Anskutin)
Juuri näin! Mielestäni Kristukselle ei voi vangita likaisia ja saastaisia ajatuksia, vaan Hänelle voi vangita ainoastaan pyhiä ja puhtaita ajatuksia, kuten pyhä Paavalikin meitä opettaa. Luther puolestaan opettaa meitä, miten “Et voi estää lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä tekemästä pesäänsä pääsi päälle.” Kristitty ei siis pysty aina estämään ajatuksen syntien kiusauksia ja niihin lankeemisia, mutta silti hän ei koskaan saa hyväksyä ajatusten syntiä osaksi elämäänsä. Ja jos niin käy, silloin on jotakin vakavasti vialla kilvoitus- ja pyhityselämässä vanhan luontomme saadessa valta-aseman.
Olen ymmärtänyt Raamatusta, miten ajatusten synteihin on vain yksi tie, joka on ristinkuoleman tie, missä armosta ja levosta käsin vanha luontomme kuoletetaan, ja sijaan nousee aina uusi luonto siten, että joka päivä tuomitsemme vanhan luontomme synnilliset ajatukset hautautuen uskossa pyhän kasteen armorikkaaseen veteen nousten puhdistuneina vaeltamaan todellisessa uskossa ja uskon kuuliaisuudessa Pyhän Hengen voittovoimassa ja johdatuksessa. Se on jatkuvaa itselleen kuolemista osallisena Kristuksen kärsimyksiin seuraten Hänen verisiä jalanjälkiään, jos meinaamme päästä taivaaseen.
“Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle.”
(2.Kor. 10: 5)
Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen."
(Fil. 4: 8)