Tämän ketjun nimessä puhutaan langenneesta luonnosta.
Mielestäni langenneesta luonnosta puhuminen sisältää käsityksen siitä mikä olisi lankeamatonta luontoa.
Onko lankeamattoman luonnon määritteleminen muuten sama asia kuin määritellä mikä on luonnollista? Miten pitkälle tämä päätteleminen ulottuu: Voidaanko esimerkiksi sanoa että tähtitieteelliset ilmiöt kuten vaikkapa gravitaatio ilmenisi toisella tavalla oikeassa, lankeamattomassa luonnossa?
Tällä foorumilla keskustellaan usein siitä onko joku asia syntiä vai ei. Samoin keskustellaan siitä mitkä kaikki asiat ovat ihmisessä langenneen luonnon syntiin taipuvaisuutta. Koska luonto katsotaan kristinuskossa langenneeksi, luontoa tutkimalla ei ilmeisesti saada kristittyjen mielestä selville mitään luonnollisuudesta. Onko näin? Onko näin että mitään mitä on tutkimalla luonnosta ja siihen kuuluvasta ihmisestä selvitetty ei voida pitää itsessään luonnollisena koska luonto nyt on joka tapauksessa langennut? Eli esimerkiksi voitaisiin selkeästi todistaa että luonnollista seksuaalisuutta on monenlaista niin siihen ei silti kuitenkaan voitaisi uskoa, koska on jo etukäteen päätetty mitä seksuaalisuuden luonnollisuus on. En ole tässä esittämässä omaa käsitystäni asioiden luonnollisesta tilasta vaan kysymässä miksi aina toistuu tämä kuvio että jotain pidetään uskomuksiin vedoten mahdottomana pitää totuutena ja sitten kuitenkin joudutaan mittavan todistusaineiston edessä perääntymään (kuten esimerkiksi kristillisten tähtitieteellisten olettamusten ja naisen luonnon laadun kanssa on käynyt). Eikö voitaisi luoda uutta kristillistä tapaa olla avoin uusille löydöille siinä millainen luonto ja luonnollisuus on?
Kristittyjen harjoittamaan luonnollisuuden asteen määrittelemiseen liittyy olennaisesti tapojen ja ajatusmallien oikeellisuus ja luonnollisuus.
Historian kuluessa kristityt ovat puolustaneet monia asioita kristilliseen luonnollisuuteen kuuluvina. Naisten oikea luonto on ilmennyt siinä että he pitävät hametta, hame kun on naisen vaate. Auringon on täytynyt oikeassa, todellisessa luonnossa kiertää maata, sillä se on ollut kristillinen käsitys näiden taivaankappaleiden suhteista.
Lähetyssaarnaajat ovat opastaneet alastomina tai trooppisessa ilmastossa hyvin vähän vaatetettuina kulkevia ihmisiä pitämään vaatteita koska se on asioiden luonnollinen tila.
Luonnollista on monen mielestä myös se että on olemassa vain miehiä ja naisia ja ja että he, ja vain he, kiinnostuvat toisistaan seksuaasesti. (Kyllä, tällä kirjoituksella on agenda puolustaa tutkimusta sosiaalisesta sukupuolesta eli genderistä.)
Eikö siis esimerkiksi tieteellisellä tutkimuksella asioiden luonnollisesta tilasta ole mitään painoarvoa?
Miksi kristinusko on oppijärjestelmä joka määrittelee uskomuksiin perustuen mikä on luonnollista ja mikä ei, kun taas empiirisen tutkimuksen ei uskota tuottavan oikeita tuloksia, koska luonto mitä tutkitaan, on langennut?
Eikö yhtä hyvin kristitty voisi ajatella että luontoa tutkimalla saadaan selville mikä on luonnollista, koska luonto on koko ajan luonnon tilassa, ja mikä on luonnollista ei ole sen kummemmin syntiä vaan luonnollista. Menisikö kristillinen arvojärjestelmä pilalle, jos hengellisistä syistä tehdyt valinnat käyttäytyä jollain tavalla perusteltaisiinkin hyvää tekevinä valintoina eikä luonnollisina valintoina, vastakohtana syntisille ja sitä kautta siis luonnollisuudessaan vajavaisille valinnoille.
Esimerkiksi nyt paljon tunteita kuumentava seksuaalivähemmistöjen asia. Mikä on loputon tarve julistaa poikkeavuudeksi ja luonnottomuudeksi asia jota tapahtuu luomakunnassa niin ihmislajin edustajien välillä kuin muuallakin eli seksuaalisuuden toteutuminen muunkinlaisissa suhteissa kuin lisääntymisbiologisesti naisen ja miehen välillä?
Eikö vaan voida jättää kysymystä avoimesti, tutkia mahdollisimman monia tapauksia mitä luonnossa tapahtuu, ja ottaa asiat asioina jotka kuuluvat luontoon?
Aikoinaan länsimaisten naisten päättämistä omasta elämästään ja omaisuudestaan pidettiin epäluonnollisena. Mikseivät nykyiset käsitykset luonnollisuudesta ja epäluonnollisuudesta voisi olla ihan yhtä virheellisiä kuin nuo aiemmat käsitykset naiseudesta.
Miksei vaan voida hyväksyä että maa kiertää aurinkoa ja seksuaalisuus on monimuotoinen asia. Jos tämä asia voitaisiin ottaa yksinkertaisena luonnollisena asiana, ei tarvittaisi syyllistävää lähtökohtaa kristinuskon opettamiseen. Ei tarvitsisi sanoa ihmisille että te olette pahoja. Ihmisethän eivät kuitenkaan kristinuskon opetuksen mukaan ole pahoja vaan arvokkaita ja erityisiä olentoja.
Voitaisiin antaa luonnollisen käyttäytymisen kukoistaa ihan rauhassa, ja kertoa ne hengelliset hyötynäkökohdat millä voidaan selittää että jokin kristillinen valinta on hyvä ja rakentava. Luonnollisuus olisi siis jo itsessään hyvä ja tiettyjä hengellisten motiivien vuoksi erityinen
kristillinen tapa omalla tavallaan suositeltava.
Luonnollista ja arkipäiväistä toimintaa voitaisiin pitää ihan oikeasti luonnollisena, sellaisena kuin se on, ilman salailua, häpeää ja syyllistämistä, mutta luonnolliselle voisi esittää sen rinnalla vaihtoehtoa ja kertoa mitä hyvää seuraa siitä jos alkaa käyttäytyä tiedostetusti tietyllä tavalla. Tai oppia joku asia mahdollisimman objektiivisista lähtökohdista ennemmin kuin muodostaa mielipiteensä sellaisten uskomusten perusteella jotka eivät hyväksy maailmankaikkeuden nykytilaa luonnollisena.
Voitaisiin sanoa että luonnollinen tila hyvä, hengellisen motiivin innoittama kristillinen tapa näistä tietyistä syistä vielä parempi.
Yritän siis tuoda esille kysymystä siihen, mitä hyvää saavutetaan sillä että ei voida hyväksyä nykyistä asioiden ilmenemistä luonnollisena? Millä perusteilla voidaan sanoa että jokin ihan luonnolliselta tuntuva asia onkin syntiä?
Kuinka monet synnin määritelmät ovat näitä samankaltaisia oletuksia kuin eurooppalaisen kulttuurin pitäminen kristillisenä luonnollisena kulttuurina jonka rinnalla pakanakulttuurin tiettyjä asioita voidaan pitää epäkristillisinä ja edelleen epäluonnollisina?
Asioiden pitäminen luonnollisena sellaisenaan ei poista mitään kristinuskosta, pikemminkin antaa sille mahdollisuuden. Voidaan kertoa että koska ihmisessä on luonnostaan sellaisia ominaisuuksia kuin tarve määritellä hyvien tekojen laatu, rakastaa ja olla tyytyväinen elämäänsä, hän voi käyttää näitä luonnollisia taipumuksiaan hengelliseen kehittymiseen ja kilvoitteluun. Miksi yrittää kitkeä pois yksiä luonnollisia asioita joiden toteutuminen ei vahingoita ketään, kun voisi keskittyä ymmärtämään ja uudelleenkanavoimaan toisia luonnollisia asioita joista on oikeasti haittaa, esimerkiksi epätasa-arvoista kohtelua joka johtaa alistamiseen, kyvyttömyyttä kunnioittaa luontoa ja toisia joka johtaa luonnon saastuttamiseen ja toisten traumatisoivaan kohteluun ja vaikka oman luonnon laadusta syyllistyvää asennetta joka vaarantaa henkilön itsensä mielenterveyttä ja fyysistä terveyttä. Tämä olisi hengellisesti lottovoitto, sillä terveesti itseensä ja ympäristöönsä suhtautuvalla ihmisellä ei ole pelkoja jotka estävät luottamasta maailmaan ja sitä kautta estävät luottamasta maailmaa luovaan ja ylläpitävään voimaan.
Kumpi lopulta on hengellistä, kuvitella että tulevaisuudessa kun olemme muuttuneet paremmiksi on kaikki hyvin vai nähdä että nyt juuri voimme olla kunnioittavia, tasa-arvoisia, toinen toistemme pelastajia, jos vain päästämme irti omista peloistamme todellisuuteen luottamisen suhteen, jotka saavat monet puolustamaan raivoisasti omia käsityksiään. Käsitys ympäröivän luonnon epäluonnollisuudesta (langenneesta luonnosta) ei auta luottamaan olevaan, ja sitä kautta se ei auta luottamaan tälläkin hetkellä elämää luovaan ja ylläpitävään voimaan.
Eikö luonnolle voisi jättää tilaa toteutua luonnollisena, ihmisen omista luonnollisuuden toteutumisen suunnitelmista huolimatta?