Tapio Puolimatka

Tietyt asiat ovat esillä esim. kannettavissa kylteissä, kuten “Translaki nyt!” ym. Eli vaikutelma, että tietty kannatettavien asioiden “lista” on olemassa, on ainakin vahva.

Eikä tietenkään mitenkään itsestäänselvästi marssiin liittymällä saa sitä hyväksyntää muilta marssijoilta tai kansalta. Mutta sitä mielestäni selvästi yritetään. Mennään vähän niinkuin “muiden mukana” ja kun ollaan oltu mukana jonkin aikaa, niin voidaan nostaa se oma asia näkyvämmin esille.

Ja minä voisin ehdottomasti osallistua prideen noista viimeksi mainituista syistä. Konservatiivina, joka ei olisi halunnut spn-avioliittoakaan. Miksiköhän minusta tuntuu, että se yleisluontoinen “kaikkien yhtäläisen ihmisarvon” kannattaminen ei riitä…

Joskus ajattelin, että voisi kokeilla. Mennä osallistumaan, ja jonkun kanssa keskustellessa voisi omat kannat tulla julki. Pidettäisiin varmaan jonkinlaisena vakoilijana tai soluttautujana… :slight_smile:

2 tykkäystä

Niin niitä kylttejähän voi kaikki tuoda sinne. Ei kai niitä etukäteen tarkisteta? Tosiaan kun siellä on useimmat puolueet ja ammattiliitot sun muut järjestöt, niin tarkoittaako se että pride kannattaa sekä kokoomuksen että vasemmistoliiton ohjelmaa, vai että kaikki osallistuvat puolueet kannattavat pridea?

Sadomasokisteista kun kysyit, niin jäin miettimään mikä olisi se hyväksyntä mitä he hakisivat. Puuhahan on laillista, eikä heillä taida olla mitään tiettyä avioliittolakiuudistukseen verrattavaa yhteiskunnallista tavoitetta. Sitähän he eivät vaadi sen enempää kuin homotkaan, että kaikkien pitäisi asiasta omakohtaisesti nauttia.

Varmasti siellä on ollutkin jo mukana väkeä joka on eri mieltä monien muiden osallistujien kanssa :slight_smile:

siis “pride” ei “kannata” tai ole kannattamatta mitään, eikä kukaan “kannata prideä”. Pride on tapahtuma, ei henkilö eikä järjestö, josta ei ehkä oikein ota selvää mitä se tarkkaan ottaen edustaa.

Ja tätä ilmeisesti jotkut yrittävät käyttää hyväkseen. Kokeilevat saisivatko sen kautta sitä hyväksyntää, ja pohjaa oman asian ajamiselle. Mikä se kenelläkin on.

Mitä sadomasokisteihin tulee, niin se, että jokin on laillista, ei aina eikä välttämättä tarkoita, että se olisi hyväksyttyä. Siis hyväksynnän hakeminen on eri asia kuin juridisten oikeuksien. Eli ei haeta sen kummempaa hyväksynnän muotoa kuin hyväksyntää itsessään.

1 tykkäys

Tämä onkin hauska ajatus, että kylttejä saa tuoda eikä niitä tarkisteta. Hmmmm… :slight_smile:

Niin tätä en aivan ymmärrä. Onko joku, joka suhtautuu tosi negatiivisesti sadomasokismiin, ja sitten huomattuaan että ovat edustettuna pridella ajattelisi: “Tämähän onkin hyvä juttu!” :smiley:

1 tykkäys

Ei ole tarvis kärjistää ihan noin paljon. Että alettaisiin pitää hyvänä juttuna, mutta epänormaalius-leima voi lieventyä.

Ihmisryhmät, jotka tietävät, että heihin suhtaudutaan yleisesti epäillen ja pidetään vähän outoina, ehkä jopa hieman häiriintyneinä, voivat vain haluta näyttää olevansa ihmisiä kuten muutkin. Että hei, me ollaan tällaisia. Me tehdään tällaista eikä se vahingoita ketään.

Kyllä se voi muuttaa asennoitumista, niin kuin kaiken suhteen. Kun tapaa jonkun jostain porukasta, jota on pitänyt outona ja huomaa, että sekin on ihminen, voi suhtautuminen siihen mitä ko. henkilö tai ihmisryhmä tekee, muuttua. Näin kävi homojenkin kohdalla. Tietyllä lailla tämä on hyvä asia, mutta homojen kohdalla ei riittänyt että heidät hyväksyttiin ja nähtiin ihmisinä.

Muutoin minusta kyllä voisi jonkinlaiset edes epäviralliset ohjeet tapahtuman järjestäjien kautta antaa, että olisi hyvä pitää paita päällä. Rinnat paljaana olemiseen on kuulemma saatu lupa, mutta se pistää kysymään miksi varta vasten haetaan lupaa tällaiselle? Mitä halutaan viestiä?

2 tykkäystä

Okei, tämä on varmaan totta enkä näe, mikä asiassa on pahaa.

Luulen että rinnat paljaana kulkemiseen ei tarvitse nykyään mitään lupaa?

Joka tapauksessa pridea koskevassa keskustelussa tuli ilmi, että lupa on järjestäjien taholta kysytty ja saatu, ja kulkueessa on myös esiinnytty ilman paitaa ja rintaliivejä. Pointti ei ollut sen laillisuus tai laittomuus, vaan mitä halutaan viestiä kun tähän erikseen haetaan lupaa?

1 tykkäys

Ok! En tiedä onko tämä sivujuoni kuinka olennainen, mutta en ymmärrä miksi lupaa pitäisi erikseen kysyä ja saada jos se ei ole lähtökohtaisestikaan kiellettyä. Ehkä tuo oli joskus aiemmin.

Ehkä sillä haluttiin varmistaa, että toimitaan laillisesti. En ymmärrä mitä kauheata tällaisessa lainkuuliaisuudessa on.

1 tykkäys

Juuri sanoin ettei se ollut se pointti. Voit edelläolevasta viestistä tarkistaa mikä se pointti oli.

Siis mitä muka viestitään, kun varmistetaan, että toimitaan laillisesti. Miksi muka kaikessa pitäisi olla salaisia “viestejä”… Kuulostaa vähän vainoharhaiselta.

Siis miksi halutaan niin kovasti olla rinnat paljaina, että varmistetaan sen laillisuus :slight_smile:
Minusta ei olisi yhtään mikään pakko olla rinnat paljaana tapahtumassa, johon viedään lapsetkin mukaan.

3 tykkäystä

En minäkään ymmärrä, miksi pitää olla rinnat paljaana. Mutta en näe mitään “viestiä” siinä, että varmistetaan, että ei rikota lakia. Ainut viesti, jonka tuossa näen on, että ovat erityisen lainkuuliaisia…

Enhän minä sitä viestiä tarkoittanutkaan, tietenkään. Vaan sitä rinnat paljaana olemista pride-tapahtumassa. Miksi juuri siinä tapahtumassa eikä muissa, se oli se ihmettelyn aihe.

1 tykkäys

Se, että kysytään lupaa, tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että jotkut ovat vakaasti päättäneet esiintyä Pridessä rinnat paljaina. Kyse ei ole hetken innostuksesta tms. vaan harkitusta päätöksestä. Yleensä kun ihmiset tekevät harkittuja päätöksiä niin niille on syy taikka syitä. Toiminnalla halutaan saada jotakin aikaan. Toki se voi olla silkka ekshibitionistinen nautintokin. Mutta kun kyseessä on julkinen mielenosoituksellinen kulkue, niin on aika luontevaa olettaa, että tavoitteena on myös taikka vain viestiä jotakin.

Joten ei ole tyhmää kysellä, mikä se mahdollinen (todennäköinen) viesti voisi olla. Pikemminkin on varsin ajattelematonta esittää, että viestiä ei luultavasti tai varmastikaan ole.

2 tykkäystä

Itsestään selvä asia on, että Pride-kulkueella edistetään homoagendaa. Ei mitään yhtäläistä ihmisarvoa, vaan tietynlaista ideologiaa.

Eri asia on, jos jotkut ovat niin sokeita, etteivät tällaisia asioita ymmärrä. Heitä käy sääliksi. Jokainen hirmuaate toki tarvitsee omat hyödylliset idioottinsa.

3 tykkäystä

Oon ollut tilanteissa, joissa paljas rinta on jopa lapsen suussa. Rinnatko on pridessa huolestuttavaa? :no_mouth:

1 tykkäys

On ala-arvoista verrata vauvan imettämistä, sylilapsen ravitsemista, provosoivaan ekshibitionistiseen keikkumiseen jossakin seksuaalisuutensa esittelyn ja ylpistelyn Pride-karnevaalissa.

10 tykkäystä

Varmaan oltu eri prideilla. Itse en muista rintoja nähneenikään silloin kun hmm jotain viisi vuotta sitten kävin.