Jos haluaisit a) päästä otsikoihin tai b) saada muutaman mieleltään herkän lentämään yli laidan, niin sitten kannattaisi ehkä kokeilla.
Joskus hetken aikaa seurasin jonkin Seurakuntalaisen tai sen tapaisen sivuston keskusteluja. Siellä oli paljon Tuomaalan tekstejä. Hetken aikaa ihmettelin, että onko niissä mitään selvittämisen arvoista. Siis yleensä sellaisessa tekstissä on, mistä eri mieltä olemallakin voi oppia, että miksi ja missä kohdassa tarkalleen on eri mieltä. Tai että mitä kautta ja miksi joku saattaisi päätyä johonkin tapaan ajatella.
Olen esimerkiksi menettänyt ajat sitten mielenkiintoni sitä kohtaan, että mistä helluntailaisuus on tarkalleen ottaen peräisin. Yllättäen muutama heidän dogminsa on jälkikäteen selvinnyt muodostuneeksi jonkin oudon historiallisen käänteen seurauksena, lähinnä 1800-luvulla. Linkitän johonkin artikkelin, jonka kommenteissa joku valaisi asiaa melko lahjakkaasti. Kunhan vain löydän sen taas.
Löysin: Priest apologizes to traditional Catholics: “The future of the Church is in her past.” | Fr. Z’s Blog ja keskusteluista nimimerkin The Masked Chicken kommentit.
Minun aika nopea tulkintani oli, että Tuomaala edustaa jotain teosofian, kabbalan, ruusuristiläisyyden tai tällaisen tapaista okkulttista huuhaata. Sen tarkemmin en jaksanut asiaa selvittää, kun siinä ei ollut mitään merkkiä mistään koherentista tai perustellusta tavasta ajatella. Joten jos Tuomaala jotain tiettyä kantaa edustaa, niin se ei minulle ehtinyt aueta. Mutta salatietoa ja sen järkevyyttä voi pohtia vähän yleiselläkin tasolla.
Olen jonkin aikaa sitten törmännyt yhteen salaliitoista analyysejä kirjoittelevaan tyyppiin, joka ei tietääkseni ole minkään sortin kristitty, vaan näkee juonia vähän joka puolella. Jotkut vähän vaikeita uskoa, mutta toiset taas ihan mielenkiintoisia.
Yksi hänen ajatuksensa on, että esimerkiksi Luther tai Calvin eivät olleet niinkään teologeja tai itsenäisiä ajattelijoita tai hurskaita yksilöitä, vaan rikkaiden ja poliittisesti hyvin sijoittuneiden sukujen agentteja. Heidän ei ollut tarkoitus uskoa kirkon opetukseen sen enempää kuin vaikka jonkun Sadinmaan. Vaan alusta asti ajatus oli keksiä jonkinlainen vallankumous kirkon roolin heikentämiseksi yhteiskunnassa. Ja sillä tavalla raivata tila sekulaarille yhteiskunnalle, jossa raha, kaupankäynti ja reaalipolitiikka—mutta myöhemmin myös pankit ja teollisuus—syrjäyttäisivät kirkon, kuninkaat ja aatelin kulttuurin haltijoina ja välittäjinä. Todellisuus olisi se, mitä materiaaliset olosuhteet sanelevat sen olevan ja kirkolle jäisi jonkinlainen moraalinvartijan rooli. Tai jotain, mistä hakea turvaa jos sekularisaation vauhti ja paine olisi liikaa. Monta vuosisataa ennen Marxia.
Toinen saman tyypin keskeinen ajatus, josta en ole varma suuntaan enkä toiseen, mutta jota pidän silti ihan mielenkiintoisena, on että myöskään nuo salaseurat ja okkulttiset liikehdinnät—siis juuri wiccat, kabbalistit, ruusuristiläiset, teosofit, antroposofit, kristosofit, mutta mukaan luetaan myös Ayn Randin objektivismi, modernit uusnatsit ja äärioikeistot, erilaiset kaiken väriset rotuideologiset liikehdinnät, merkittävät hippiajan ideologit, jenkkihindut ja läntiset buddhistit (Leary, Alpert, Watts, Kesey), KKK, NRA, Jordan Peterson ja muu “intellectual” dark web ja alternative right—eivät perustu sille, että joku aivan vakavissaan uskoisi mihinkään noista asioista. Tai että kyseessä edes olisi mitään koherenttia tai loppuun ajateltua.
Sen sijaan tarkoituksena on lähinnä ylläpitää sopivaa järjestyksen ja kaaoksen tasapainoa. Hämmentää soppaa. Tuoda populaarin kulttuurin tietoisuuteen erilaisia ilmiötä ja tapoja ajatella sillä tekosyyllä, että ne ovat jollain tavalla “kiellettyjä”, “salaisia” tai “harvinaisia”. Tai sillä tavalla, että jokainen voi joka asiassa asettua aina joko voiman tai vastavoiman puolelle. Jossain on joku roskaideologioiden sylttytehdas, joka kysyy jokaiselta, että ootko liberaali vai konservatiivi, kommunisti vai natsi, vannotko punaisen lipun vai punaisen pillerin nimeen, oletko hereillä ja tietoinen millä kaikilla näistä sadasta jo tunnetusta tavasta, vauvahylkeiden kohtalosta alkaen? Kuunteletko ideologista kökköä vai vastakökköä?
Jos taas ideologiat alkavat kyllästyttää, niin sitä varten on ideologiavapaita ideologioita, jotka ovat raikkaita siitä, että ne ovat ideologioita, joita niiden kannattajat eivät ole vielä tunnistaneet ideologiaksi. Se on vähän kuin vaatteiden kastuttua kaataisi niiden päälle lisää vettä sillä ajatuksella, että pian ne ovat kuivat siitä alkuperäisestä vedestä, mutta märät tästä uudesta vedestä, koska tämä uusi vesi on syrjäyttänyt aikaisemman sen aiheuttajana, että vaatteet ovat märät. Eli alkuperäinen ongelma on ratkaistu. Ei olla enää alkuperäisen ideologian orjia, vaan uuden korvikeideologian. “Mihin nuo kuopasta jääneet mullat laitetaan? No kaivetaan niitä varten uusi kuoppa.”
Yksi okkultismin funktio on tietenkin, että kun kulttuuria muokataan systemaattisesti—tai ainakin Yhdysvaltain kongressin pöytäkirjoista kuulemma käy ilmi, tuon saman kynäilijän mukaan, että liittovaltion budjettia on tällaiseen käytetty—niin vaikka pääasiallinen tarkoitus olisi vain tehdä ihmisistä entistä paremmin atomisoituneita kuluttajia ja entistä hämmentyneempää vaalikarjaa—siis entistä modernimpia eli ahdistuneita hedonisteja, jotka lentelevät trendistä toiseen tai ideologiasta toiseen kuin flipperin pallot—niin tietenkään ei voida sanoa, että teollisuuden ja kaupan suuromistajat ovat asettaneet kaiken maailman poptähdet luomaan, saarnaamaan ja edustamaan kulttuuria, jonka käyttäjistä tulee epätoivoisia, lyhytnäköisiä, kyvyttömiä tekemään mitään itsensä tai toistensa hyväksi ja siten taipuvaisempia yrittämään yksinkertaisesti ostaa onnellisuutta, minuutti kerrallaan, vaikka sitten itseään silpomalla.
Vaan teoria menee, että kulttuuria luoville hahmoille—siis kaikenlaisille artisteille—pieraistaan keksittyjä taustatarinoita tällaisen liian selvän kuvion sijaan. Okkultismi on keksittynä stoorina suosituin siksi, että jos sen nielee, niin kuviosta on mahdotonta enää löytää mitään logiikkaa. Välillä toki sanotaan, että levyteollisuus suhtautuu artisteihin kuin parittaja prostituoituihin. Tällä on tarkoitus herättää myötätuntoa artisteja kohtaan. Mutta kukaan ei viitsi hoksata, että jos roskakulttuuria tuottava koneisto voidaan rinnastaa parittajaan ja artisti prostituoituun, niin modernia kulttuuria kuluttavat suuret massat ovat tietenkin silloin tämän valtavan ilotalon asiakkaita. Enemmistö kristityksi itseään kutsuvistakin tekee sen mielelleen, vaikka ei ikinä tekisi sitä ruumiilleen.
Olen itse tilanteessa, että tiedän sellaista populaaria kulttuuria, siis musiikkia ja elokuvia, mitä olen joskus kauan sitten päättänyt, että pitää kuluttaa sitten, kun aikaa ja energiaa riittää. Nyt siinä tuntuu olevan aina vain vähemmän ja vähemmän järkeä. Elokuvat Star Warseista ja Hobiteista lähtien tuntuvat ajatuksena lähinnä pakkotyöltä.
Yksi teoria on, että homma toimii aivan itsestään. Koska kaikki nämä ideologiat ovat lähtöisin sekä ihmisen materiaalisesta, eläimellisestä luonnosta ja sen ruokkimisesta, että kuviossa on usein rahaa, niin on ainakin tiedossa, että ihminen ei ilman näitä vaikutteita luonnostaan ponnahtaisi johonkin järkevyyden ja hyvyyden tilaan. Mutta roskakulttuuri on siis joko a) spontaanisti ihmisen syntisyydestä ja rahan voimasta syntynyt. Tai b) siinä on jotain pimeyden voimia taustalla. Tai c) siinä on jotain koordinoitua kulttuurin muokkaamista taustalla niiden taholta, joilla on jo käsittämättömän paljon rahaa ja valtaa. Tai sitten d) joku yhdistelmä kaikkia edellisiä.
Yksi mahdollisuus on se, että kaikenlainen okkulttinen huuhaa on jonkinlainen a) kuori ja pintakerros, b) pakollinen harrastus, johon kaikenlaisten pienen tason kulttuurivaikuttajien pitää alistua ollakseen “mukana piireissä”. Sitten siellä on spektri, jonka yhdessä päässä joku on avantgardistinen taiteilija, jolla on okkulttisia harrastuksia ja toisessa päässä joku on okkultisti, joka tuntee paljon taiteilijoita tai on itsekin vähän taiteellinen. Pointti ei ole taiteessa sinänsä, vaan taiteessa kulttuuria välittävänä ilmiönä. Jos kulttuurin on tarkoitus olla hedonistinen, kaoottinen ja nihilistinen, niin silloin sen kulttuurin tuottaman taiteen on myös kiistettävä ja hämmennettävä asioiden merkityksiä. Hiljaa tai kovaa, karkeasti tai hienosti, massoille tai pienille piireille. Estradeilla tai kirkkojen, kunnantalojen ja yhdistysten takahuoneissa.
Tai toinen vaihtoehto on se, että okkultismi on yhtä kuin nihilismi sen eri muodoissa. Ja sen erilaisuus tai monipuolisuus tulee vain siitä, että mitä asiaa ja millä keinoilla se milloinkin nihiloi. Jotkut mesoavat Päivi Räsästä vastaan Internetissä. Toiset taas harrastavat seksuaalista rituaalimagiaa kartanonsa kellarissa ja kaveeraavat platinaa myyneiden rockmuusikoiden kanssa. Sama vaikuttava periaate, eli reaalitodellisuuden arvon ja merkityksen kiistäminen.
Kolmas mahdollinen syy okkulttisille ilmiöille ja liikehdinnöille on se, että langennutta ja sekulaaria maailmaa pohjimmiltaan hallitaan kaaoksen ja nihilismin pohjalta. (Ei tieteen ja demokratian, koska kummastakin sinänsä on motivoimaan vain äärimmäisen harvoja. Etenkin siksi, koska kumpikin on vain väline eikä substanssi.) Joten se tarvitsee sekä hallitsijoita että heidän tahtonsa luotettavia toteuttajia. Tarvitaan tapa, jolla ihminen voi osoittaa kunnianhimonsa ja muun sopivuutensa käytettävänä olemiseen. Se tapahtuu, asian varsinaisesta luonteesta johtuen, omaksumalla nihilismi erilaisiksi ideologioiksi ja doktriineiksi puettuna ja käyttämällä itsellä jo olevaa valtaa ja suhteita sen mukaisesti. Sitten erilaiset covenit ja loossit asettuvat keskenään jonkinlaiseen järjestykseen, jossa vuoren huipulla suunnitellaan seuraavaa pankkikriisiä ja maailmansotaa, kun vuoren juurella joukko kunnallispoliitikkoja, joku läänintaiteilija ja joku kylähullu lukevat työväentalolla Pekka Ervastia. Ja ajattelevat olevansa niin next levelillä joihinkin saman kylän luterilaisiin nähden.
Siis okkultismia on oikeaa ja pilipalia. Eikä se oikean kriteeri ole niinkään siinä, että siellä oikeasti on pimeyden voimia pelissä. Vaan siinä, että siellä on rahaa ja valtaa pelissä. Se kaikki pilipali 1) aiheuttaa sinänsä hämmennystä kun ihmiset kapinoivat kristinuskoa vastaan sen avulla ja 2) luo oikealle versiolle eräänlaisen “huuhaakehyksen”, jonka valossa näyttää siltä, että pointti olisi itse rituaaleissa, eleissä ja ilmiöissä, kun oikeasti se on niiden edustamassa nihilistisessä ajattelussa.
Tomistina tätä voi ajatella kahdella tavalla. Ensimmäisessä tavassa yksinkertaisesti todetaan, että näissä kaikenlaisissa “kulttuuripiirien” salaopeissa ja uskomuksissa ei ole mitään järkeä. Sitten kysytään, että miksi ei ole? Vastaus on, että siksi, koska ei ole tarkoituskaan olla. Uskoisin, että jos Tuomaala muotoilisi oppinsa positiiviseen muotoon, niin ne eivät kauaa kiinnostaisi yhtään ketään. Eli luettelisi, ketään vastaan hyökkäämättä, että mitä hän uskoo ja miksi. Yksi keskeisin hämäys on se, että hän on ilmeisesti vastavoima luterilaiselle kirkolle, Päivi Räsäselle ja perinteiselle kristinuskolle. Tuossa juuri on asian ydin: Vastavoima ei ole itsessään mitään, vaan on olemassaolonsa velkaa alkuperäiselle voimalle.
Vastavoimien ja vastavoimien vastavoimien ketju toki etenee siitä kumpaankin suuntaan. Eikä mene kauaakaan päätellä, että se alkuperäinen voima, jota vastaan kaikki muut tässä ovat vastavoimia tai vastavoimien vastavoimia, on katolinen traditio. Oma suosikkihypoteesini on, että kaikki muut ovat olleet pelkkiä välivaiheita ja harjoituskappaleita, koska sen suurempaa ja kehittyneempää vastavoimaa katoliselle traditiolle ei ole kuin Vatikaani II ja Nouvelle Théologie. Katolinen kirkko itse on tullut 1960-luvulla suurimmaksi ja “kauneimmaksi” protestanttiseksi kirkokunnaksi. Mitä tulee kulttuurin suunnan päättämiseen, niin kaikki muut voivat mennä kotiin ja keksiä muuta tekemistä. Kuten on koko ajan tapahtumassa. Ei minun sitä tarvitse edes sanoa.
Toinen tomistinen tapa tarkastella on siinä, että jos ihminen valitsee pahan, niin ihminen ei koskaan valitse sitä itsessään ja sellaisenaan. Vaan ihminen valitsee pahan aina jonkin hyvän varjolla. Joten jos aikoo systemaattisesti edetä nihilismissä entistä korkeammille tasoille, että siinä alkaa vaikuttaa jo muiden terveyteen, turvallisuuteen, toimeentuloon ja tulevaisuuteen, niin silloin on pakko saada jotain osittaista hyvää sen tilalle. Koska nihilismi on siinä etenevälle aina vain suurempi paha, pitää näiden korvikehyvien olla äkkiä varsin moraalittomia, laittomia tai molempia.
Nihilismissä on kyse siitä, että ihminen antaa sielunsa pois. Sellaiset, jotka eivät saa siitä mitään vastineeksi, muuta kuin jonkinlaisen ylemmyydentunteen tavallista tallaajaa kohtaan, ovat se outo keski-ikäinen jengi siellä työväentalon kabinetissa lukemassa Ervastia. Sellaiset, jotka saavat siitä lisää rahaa ja valtaa, asuvat kartanoissa ja siirtyvät limusiinilla herrakerhosta toiseen, käynnistäen siellä täällä kauppasopimuksia ja kulttuuri-ilmiöitä.
Kova nihilismi on, sanakirjan mukaan, teoria tai väite, että arvotietoa ei ole olemassa. Ja pehmeä nihilismi, että vaikka arvotietoa olisi olemassa, niin sitä on mahdotonta kommunikoida. Kun taas tomistinen filosofia sanoo, että sitä on olemassa, se on osa todellisuutta ja se on mahdollista kommunikoida.
Tl;dr: Okkultismilla ja salatiedolla ei ole ontologisesti positiivista eksistenssiä. Eli se ei ole sinänsä ja itsessään mitään. Se ei ole loogista eikä järkevää, vaan sen ainoa sisältö on siinä, että mitä todellisesti olevaa asiaa se vastustaa tai minkä asian se kiistää. Tämän perusteella kaikenlainen salatieto ja okkultismi on eri asteista ja muotoista nihilismiä riippumatta siitä, ilmeneekö se salatieteellisenä kirjakerhona vai rituaalisena seksimagiana vai hämäränä kirjoitteluna Internetissä.
En siis ole tässä sanonut, enkä tarkoita sanoa Tuomaalasta mitään muuta kuin että en usko hänen jutuissaan olevan päätä eikä häntää. Niiden koko kicksi tulee siitä nihiloivasta hämmennyksestä, minkä ne yrittävät aiheuttaa. Edellisen sanottuani luin pari hänen blogitekstiään ja voin todeta, että kyllä.
