Helluntailaisilla ei kaiketi yleisesti ottaen ole sellaista käsitystä ristin kantamisesta, vaan se on pikemminkin lähempänä omaasi. Siis että nimenomaan ristin ottaminen olisi jotenkin raskas juttu. Kurituksen näen aivan eri asiana, ja toki siinäkin näen Isän rakkauden. Minulle evankeliumi on täynnä iloa.
Paljon on foorumilla kirjoitettu opista ja uskosta, kiistelty ja väitelty. Kun armosta puhutaan, ollaan ytimessä. Sillä, kuten Pyhä Lisieuxin Teresa on todennut: “Kaikki on armoa!.” Sillä mennään…
Kenenkään ei tarvitse sitä itse ottaa, vaan se annetaan kannettavaksi. Se tulee jokaisen uskovan osaksi. Miksi et muuten voisi viestiä ymmärrettävästi niin, että perustelisit näkemyksesi, etteivät ne jäisi pelkiksi heitoiksi? Nyt näyttää sille, että sinä olet täynnä iloa kuin topattu orava. Onko kristityn elämä muka aina tätä? Oletko sinä tässä suhteessa poikkeava yksilö niin ettei Pyhä Henki saatakaan sinua pois luottamasta itseesi? Kuulostaa jonkinlaiselta menestysteologialta. Jos olet tätä mieltä niin olen kyllä täysin eri mieltä ja perusteluni erimielisyydelleni olen jo esittänyt Raamatulla, sekä tässä ketjussa, että tuossa toisessa monergismi/synergismi ketjussa!
3 tykkäystä
Tapani on pyrkiä kiteyttämään kokonaisuuksia lyhyiksi tiivistyksiksi. Jaksan toki selventää näkemyksiäni tarvittaessa. Ja motiivini on halu auttaa uskovia juurikin heidän iloonsa:
“Ei niin, että tahdomme vallita teidän uskoanne, vaan me yhdessä autamme teitä teidän iloonne; sillä uskossa te olette lujat.” (2.Kor 1:24)
Olen matkan varrella kymmenien vuosien aikana havainnut, että aika monet miehet ja nykyään naisetkin tahtovat esiintyä kristinuskon superasiantuntijoina ja opettajina. Se on toki tyypillistä ja ihan ymmärrettävää tällaisella foorumillakin, ja asioita esitellään lähinnä oman kirkkokunnan oppijärjestelmien kautta. Jonkin verran nöyryyttä silti tarvitaan, jos muita halutaan oikeasti Kristuksen mielen mukaan opettaa. Jaakob neuvoo:
“Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak 3:1)
On tärkeää muistaa, että Jumala asettaa ihmisiä eri erityistehtäviin, ja opettaminenkin on oikeastaan Jumalan lahja, jonka Jumala seurakunnalle antaa:
“Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi…” (Ef 4:11)
Mutta vuorovaikutus on silti suositeltavaa:
“Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa.” (Kol 3:16)
Erityisesti on syytä kiinnittää huomiota niihin, joille armo ei ole kirkas:
“Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.”
Ahneet ovat herkkiä väärillä motiiveilla muita opettamaan:
“Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa; semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.” (Tiit 1:10-11)
Myös selkeät harhaopit ovat vaarana:
“Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.” (2.Piet 2:1)
Iloon kehottamisen lisäksi haluan omalta osaltani neuvoa:
“Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.” (Kol. 1:28)
Hänessä olemme täydelliset, itsessämme emme ole.
Joku voi protestoida, että joku henkilö - vaikkapa minä - syystä tai toisesta en muka olisi kelvollinen toimimaan Jumalan seurakunnassa. Paavali piti kuitenkin tärkeämpänä sitä, että evankeliumia saarnataan kuin sitä, kuka on saarnaamassa tai mikä on saarnaajan motiivi:
“Nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil 1:16-18)
Kunhan vain ei julisteta vääristeltyä, armon vastaista evankeliumia:
“Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.” (Gal 1:6-9)
Tuokin kohta asettaa opettamaan rohkenevat pienelle ja nöyrälle paikalle.
2 tykkäystä
Näissä kuvioissa ei merkitse maisterin arvo eikä tohtorin hattu vaan Jumalan kutsumus. Se on kieltämättä vuosien varrella minussa vahvistunut. Sen takia lähdin myös teologiaa opiskelemaan, saadakseni tarvittavia eväitä tehtävään. Ei ole kohteliasta vähätellä; tiedän toki paikkani. En vertaa itseäni nuoriin tai muihin teologeihin, sillä pelkkä opintojen suorittaminen ei tässä kuitenkaan erityisesti merkitse. Yliopistoteologeja on tässä maassa pilvin pimein.
Tuo ei pidä paikkaansa. Minun ei tarvitse esittää yhtään mitään. Puhun ja kirjoitan siitä, mistä olen varma. Ja pyrin toki vakuuttamaan argumenteillani ja siten olemaan myös rakennukseksi. Voi olla, että minullakin on jopa kaikille jotakin annettavaa. En ole ylimielinen vaan kutsumustietoinen. Toki harmillista jos ilmaisuni on antanut minusta sellaisen kuvan.
Olen havainnut muillakin areenoilla saman: ennen pitkää keskustelu siirtyy asiasta minun persoonaani. 
Mutta juuri tällaisenani kelpaan Jumalalle Kristuksen tähden, ja niin sinäkin.
Henkilökohtaisuuksiin ei pitäisi mennä. Itse olen sellaiseen myös sortunut joitakin kertoja. Mikä meissä kussakin laukaisee jotain, joka saa ylittämään rajan… Sitä voivat kaikki miettiä tykönään.
Nettikeskustelu ei ole helppoa. Yksi piirre tällä foorumilla on, että jotkut ovat mukana omalla nimellään, suurin osa nimimerkillä. Tuota käytäntöä on vaikea muuttaa kesken kaiken. Itseäni oman nimen käyttö netissä on jonkun verran hillinnyt.
Uskon asioissa ollaan herkillä alueilla. Helposti meiltä katoaa viileä asenne kun on “elämä pelissä”.
Voisiko tavoiteltavaa olla, että kukaan täällä ei ole paimenen eikä opettajan asemassa? Että voisimme kirjoittaa näkyviin myös ainakin toisinaan että “tämä on oma vakaumukseni” tai “näin kirkkoni opettaa”. Se olisi foorumin ekumeenista henkeä palvelevaa.
Paimen, opettaja, pappi. Nuo ovat seurakuntien virkoja ja tehtäviä. Tämä ei ole srk vaan keskustelufoorumi.
3 tykkäystä
Miksi olet noin epäkohtelias? Jos olet jostakin asiasta eri mieltä, sen voit aivan vapaasti ilmaista. Ja osoita toki, jos sisäistämäni evankeliumi on jossakin kohden väärä.
2 tykkäystä
Tässä menet yli sopivan rajan.
Tuota vanhaa sanontaa käytti vanha ystäväni usein. Mutta siinä hän puhui itsestään. Se on kokemus, jonka kristityt jakavat.
2 tykkäystä
Ilman muuta, Minä ainakin koen olevani täällä tasavertaisten kristittyjen keskuudessa, en missään erityisessä opettajan asemassa TEIHIN nähden. Mutta selkeä kutsumukseni on olla evankeliumin opettaja, mikä asia omista ilmaisuistani varmaankin huokuu kuin itsestään.
Paimen, opettaja, pappi. Nuo ovat seurakuntien virkoja ja tehtäviä. Tämä ei ole srk vaan keskustelufoorumi.
Se on juuri näin, ja totean, että minun seurakuntani ei ole mikään erillinen kirkkokunta, vaan pyrin palvelemaan Kristuksen globaalia kirkkoa. Ja tähdennän, että itse en ole pappi enkä paimen.
Ja mielellään tosiaan jätetään ne henkilöihin menevät arviot sikseen ja pysytään asiassa.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Mitä Jeesus tarkoitti?
Luulen että tämä on uskovalle henkilökohtaisen pohdinnan paikka.
Eräs konkreettinen asia joka tästä nousee mieleeni usein, on se että pappi ja piispa kantavat ristiä rinnallaan. Samassa mielessä kuin stolaa eli iestä hartioillaan. Jeesuksen seuraaja ottaa myös osan Jeesuksen kärsimästä häpeästä. Maailman ja Jumalan vastustajan silmissä ristin kantaja on halveksittava ja pilkan alla. Tiedämme kuitenkin että risti on lopulta voittajan merkki.
Muutettavat muuttaen myös maallikkokristitty kantaa ristinsä. Mutta Jeesuksen lahjoittama armo ja rakkaus on suurempi kuin omasta kunniasta luopuminen.
Monessa muussa maassa uskosta maksetaan kallis hinta. Vainoa riittää…
3 tykkäystä
Mielestäni en mennyt, kummassakaan, tosin en jaksanut olla enää kohteliaalla päällä. Kynii joka tapauksessa. Ja on kyninyt monia. Siitä sanonta.
2 tykkäystä
Se ei ole ainoastaan pilkkaa ja häpeää maailman taholta, vaan vainoa Perkeleen ja oman lihamme taholta. Meitä kutsutaan Getsemaneen Kristuksen ihmisyyden omaksumiseen uskossa ja edessä on todellinen kuolema hänen ristillään, jolle hän meidät itse tehtynä synniksi meidän sijassamme ja meidän ihmisyydessämme naulittiin.
Kol.2: 11-12. Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Room.6: 4-6. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
2 tykkäystä
Kyllä, mutta pohdin mitä Jeesus tarkoitti ristin ottamisella ja seuraamisella.
En oikein ymmärrä siihen nähden väitettäsi, että ristiä ei oteta. Toki, jos tarkoitat että Herra valitsee seuraajansa ja johdattaa niin että he ottavat sen mikä annetaan.
Mielestäni tuollainen tuttu Jeesuksen sana pitäisi lukea niin kuin se on evankeliumissa, eikä lähteä kiireesti siitä asiayhteydestä laajentamaan merkitystä.
Jeesus puhui siitä mitä seuraaminen maksaa. Sama asia tulee ns autuaaksijulistamisessa, vuorisaarnassa, esiin.
No Jeesus esittää tuossa asian imperatiivimuodossa tietäen kyllä hyvin, ettei kukaan voi sitä ottaa kannettavakseen, vaan sanoakseen mitä pitää tapahtua jos häntä seurataan. Onhan Raamatussa monia muita käskymuodossa esitettyjä asioita jotka ilmaisevat sitä mitä pitää tapahtua, eivätkä ne ollenkaan oleta, että me myös kykenemme siihen mitä käsketään.
Esim. kun käsketään rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseämme niin me emme siihen kykene, mutta niin pitää kuitenkin tapahtua sillä sitä käsky vaatii ja niin tapahtuukin silloin kun uskon kautta omistamme käskyn täytettynä Kristuksessa, hänen henkensä voimasta. Tässä mielessä ajattelin, että voisin sanoa “risti annetaan”, vaikka emme sitä itse voi ottaa. Itse otettuna kun se viittaisi lain tekoon.
Mutta ei nyt juututa lillukan varsiin.
1 tykkäys
Nautin virikkeitä antavasta keskustelustanne! Voisin tykätä kaikista, mutta menee uskottavuus!
Vaikka katolisten ja luterilaisten kesken näyttää ylitsepääsemättömältä tuo ymmärrys synergismi ja monergismi keskustelusta, en vielä usko, että olemme syvälle mentynä sittenkään erimieliset. Ida jo sitä vilautti. Ilmeisesti sekoitamme eri kulttuurista ja hurskauden harjoittamisesta johtuen asioita ja käsitteitä ja toisten ymmärtäminen on siten vaikeaa, jos ei uskon vaiheesta johtuen mahdotonta. Meillä on kuitenkin se yhteinen Raamattu, josta Jumala kirkastaa asioita jatkuvasti.
Itse kestän omasta mielestäni kohtuullisen hyvin tästä uskostani sen, että vanhurskauttamisoppi näyttää erilaiselta ja vain näyttää erilaiselta, uskon!
Laitan tähän Raamattuni takaa löytyvän raamatullisen, mutta vielä vajaan armon selityksen. (Luterilaisena minulle päässäni ihan selvä!)
“ARMO: Halu auttaa, pelastaa; laupeus, 1. Moos. 19:19, 4 Moos. 14:19, Ps. 103:13. UT:ssa sanaa käytetään joskus korostettaessa pelastuksen lahjaluonnetta, vastakohtana lain noudattaminen, Room. 6:14, Gal. 5:4”
Virsikirjasta löytyy maanläheisiä kohtia, joita lukemalla, kuuntelemalla tai laulamalla ahdistettu kristitty ei koe olevansa ulkopuolinen.
“Ah Jeesus, Herrani, jo vaipuu toivoni, pimeään yöhön näännyn…Opeta armoon juurtumaan, uskomaan näkemättä ja muuta pyytämättä kuin olla lunastettu, kuolemaas istutettu.” (Virsi 308)
Armoon juurtuminen ei nähdäkseni kristillisessä mielessä tarkoita sitä, että elämä muuttuu pelkäksi iloksi, vaikka Paavali kehottaakin iloitsemaan aina (Fil. 4:4), vaan se tarkoittaa käsittääkseni iloa siitä, että synnit on anteeksi annettu. Ei voi olla armoon juurtumista, jos ei ole syntiä. Taivaassa ei tarvita armoon juurtumista helposti ymmärrettävästä syystä. Synti vaivaa kristittyä, koska hän haluaisi olla siitä kokonaan vapaa, ei vapaa vain siinä mielessä, että se on anteeksiannettu.
Jos rauha Jumalan kanssa on “vain” anteeksiantamuksessa, ilo suhteessa hengelliseen elämään on ymmärrettävää, koska se saadaan yksin uskosta ja armosta. Jos anteeksiantamus tai siis pelastus olisi ihmisen ponnistuksista kiinni, niin iloa ei uskovassa ihmisessä syntyisi tässä elämässä, siitä olen melko varma. Kun pelastus on yksin anteeksiantamuksessa, kuinka ei voisi edes periaatteessa iloita, jos ihminen uskoo seuraavaan sanomaan? “Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” (Room. 4:7-8)
Ne kristityt ihmiset, jotka minä henkilökohtaisesti tunnen, ovat kärsiviä ihmisiä.
“Auta tuskan vaivatessa. Sinä itse nöyrästi kannot oman ristisi. Muista, Jeesus, minua. Jeesus, kulje kanssani, kun saan ahdistusta kantaa enkä aina ymmärrä, miksi täytyy kärsiä.” (Virsi 480)
“Kun huoli, pelko jäytää, sen tiedät, Herrani. Yön tuskanhetkiin anna vierelle enkeli.” (Virsi 481)
Miten voi olla kristitty, jos ei ole ahdistusta maailmassa? Minullakin on ahdistusta elämässä, vaikka en ole kristitty.
“Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)
4 tykkäystä
Jossakin mitassa me kaikki tämän pallon pinnalla tallustavat ihmiset olemme moninaisista kärsimyksistä osallisia, mutta minun on siltI vaikea ajatella, että kärsimys nimenomaan kristinuskovien eli Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskovien kohdalla olisi erityisen tunnusomaista… Voitisiko hieman selventää, mitä tarkoitat…? Toki ymmärrän vainon jossakin muualla… mutta että tässä yhteiskunnassa… Mitä ihmettä tarkoitat?
1 tykkäys
En halua toisten ihmisten henkilökohtaisista kärsimyksistä mitään kirjoittaa, mutta eivät ne tuntemieni ihmisten kärsimykset ihmisten taholta tulevaan vainoon liity. En ole antanut missään edellisessä viestissäni ymmärtää, että ne kärsimykset liittyvät vainoon.
Paavalin pistimen lihassa (2 Kor. 12:7) voi tulkita pelkäksi ihmisten taholta tulevaksi vainoksi, mutta ei se kohta sitä selvästi anna ymmärtää. Sen voi tulkita ihmisten taholta tulevaksi vainoksi tai myös siihen liittyväksi kärsimykseksi, ja sen voi tulkita niin, ettei se liity lainkaan ihmisten taholta tulevaan kärsimykseen. Ehkä siitä syystä monin eri tavoin kärsivät kristityt ovat voineet samaistua Paavaliin.
P.S. @Semajah, olet varmaan huomannut, että pistinkohtaan liittyy armon kirkastuminen ja sen riittäminen (12:9)? Miksi ajattelet, että armon kirkastumista ja riittämistä korostetaan kohdassa, joka liittyy kristityn kärsimykseen?