Ei kai nämä kohdat viittaa akateemisiin teologeihin vai viittaako? Omasta mielestä jos puhutaan seurakunnan kaitsijasta ei välttämättä puhuta teologista.
Olen muutenkin vähän sitä koulukuntaa että teologejakin tehdään kilvoitteluluolassa ja rukouksessa. En kuitenkaan vähättele akateemista teologiaa.
Lutherkin oli paljolti sitä mieltä - vaikka aikansa tohtori oli hänkin - että teologiksi tullaan kärsimysten ja koetusten kautta.
Esim. Heidelbergin teesissä 20:
Sen sijaan teologiksi kutsutaan ansaituksi sitä, joka ymmärtää Jumalan näkyvät, selkäpuolen ominaisuudet kärsimysten ja ristin kautta nähtyinä. Jumalan selkäpuolen eli näkyvät ominaisuudet, so. ihmisyys, heikkous ja hulluus, ovat vastakohtia hänen näkymättömille ominaisuuksille.
(katso koko linkki: Ristin teologia - Luterilainen.netLuterilainen.net)
Lukkari on Luojan luoma, mutta pappi tehdään pieksemällä, sanoo sananlasku, jota meillä Suomen ortodoksisessa kirkossa paljon käytetään. Lukkari tarkoittaaa tässä kanttoria.
Nähdäkseni nyky-yliopiston ja teologian perustava yhteensopimattomuus on metafysiikassa. Naturalismi ja supranaturalismi johtavat erilaisiin metodeihin ja tuloksiin. Tapio Puolimatka erittelee hyvin tätä problematiikkaa teoksessaan Usko, tiede ja Raamattu. Maallikko muistaa myös hyvin Timo Eskolan pamfletit Ateistit alttarilla ja Sudet saarnatuolissa, jotka kuvaavat yliopistoteologian hengellistä tilaa. Rohkenisin jopa sanoa, että Herran armosta meillä on joitain hyviä paimenia koulutuksestaan huolimatta.
Toki teologian maisteriksi voi kuka tahansa jumalaton hulttio tai hepsankeikka opiskella yliopistossa noin kuuden vuoden koulutuksella. Tullakseen oikeaksi teologiksi ja hyväksi papiksi tarvitaan tietenkin vahvaa kutsumusta ja sydämen antaumusta alalle. Ei koulutus takaa mitään, jos asenne ja hengellinen perustus on pielessä.
Omalta opiskeluajaltani muistan opiskelijajärjestön nuoret kollit ja pimut, jotka selvästi häpesivät teologian alaa. Pelkäsivät että heidän ajatellaan olevan uskovaisia. Kovia olivat ottamaan viinaa ja kiroilemaan ja bilettämään ja vieläpä pilkkaamaan konservatiiveja häpeänsä tueksi. Sen sijaan vanhemmilla opiskelijoilla oli yleensä hyvinkin terve asenne.
Oppilasaineskin on varmasti huonosti sinne sopivaa, mutta koulutuskaan ei ole paras mahdollinen verrattuna vaikka katolisen kirkon pappisseminaareihin. Opetuksen tulisi olla selvästi tunnustuksellista ja seurakuntatyöhön suuntaavaa. Onneksi meillä on STI:n ja Suomen teologisen opiston teologian kandidaattiohjelmat, ensimmäinen luterilaisen tunnustuksen ja jälkimmäinen Vapaakirkon suuntaan.
Pappisseminaarit ja raamattukoulut ja erilaiset tunnustukselliset opinahjot ovat asia aivan erikseen. Minä puhun teologiasta tieteenä, ja Helsingin teologisen tiedekunnan opetus on maailman huippua.
Puhu vain. Huonosti se kuitenkin palvelee esimerkiksi kirkon tai seurakuntien virkoja, joita varten koulutus lähinnä kuitenkin etupäässä palvelee. Varsinaisia tieteilijöitä on melko harvassa. Meilläkin suvussa on ainakin kolme teologia, yksi tohtori ja pari maisteria, mutta silti ei yhtään pappia tai seurakunnan työntekijää heissä. Yksi sentään kristillisessä järjestössä.
Keitä ovat “kilvoittelijoiksi vihityt maallikot”?!?
Mm. luostariväki, vihityt neitsyet ja erakoiksi vihityt (“kanoniset erakot” katolisessa kirkossa). En tahtonut kirjoittaa sääntökuntalaiset, sillä sääntökuntalaiset eivät ole ainoita joilla on tällainen kirkon vihkimys.
He kaikki ovat pappeihin nähden maallikkoja.
On kaksi eri sanaa, jotka tarkoittavat suomeksi maallikkoa. Espanjaksi ne ovat laico ja seglar. Laico on jokainen kristitty joka ei ole pappi, myös sääntökuntalainen. Seglar on jokainen kristitty joka ei ole pappi, eikä sääntökuntalainen, eikä kanoninen erakko tai muu vastaava.
Englanniksi laico on lay person ja seglar on secular, mikä ei taas toimi suomen kielessä tässä yhteydessä. En ole huomannut miten tämä suomeksi katolisissa yhteyksissä on alettu kääntää.
Jotta asia olisi monimutkainen puhutaan katolisessa kirkossa myös “secular priests”, “sekulaarista papistosta”, papeista jotka eivät ole sääntökuntapappeja.
Yliopistoteologit ovat yleensä seglareita, “sekulaareja maallikoita” erotukseksi “sääntökuntamaallikoista”, jos eivät ole sääntökuntalaisia, eivätkä pappeja.
Kuulemani mukaan ns. pappislinja vetää entistä vähemmän. Syitä tähän on useita, en mene siihen.
Terv. koulutuksesta kiitollinen.
Kyllä teologisessa tiedekunnassa on paljon erittäin hyvää opetusta. Kuten muissakin tiedekunnissa, pitää osata kaikkeen opetukseen myös suhtautua sopivalla kriittisyydellä.
Kaksikymppiset ylioppilaanplantut ovat tunnetusti syvällisiä ja kriittisiä ajattelijoita, eikä hierarkkinen asetelma heihin varmastikaan vaikuta?
Ylioppilaanplantut tulevat kohtaamaan monenlaisia haasteita, ei niistä selviä ilman kriittisen suhtautumistavan opettelemista. Vaikkapa papiksi suuntaavan ihmisen pitää olla kypsä ja kypsyä voi vain, kun kiehuu liemissä.
Aika moni kuolee hengellisesti niissä liemissä. Heidät usein sivuutetaan tieteen siviiliuhreina, mutta he ovat iankaikkisuusolentoja, joiden puolesta Kristus kuoli. Tämän voi ohittaa poleemisena heittona, mutta olen tosissani. Jostain syystä tällaiset asiat uppoavat minulla syvälle.
En tiedä, minkä verran teologisessa vaivataan päätä tieteenfilosofialla ja -historialla, mutta tarvetta tuntuisi olevan. Mitä se tieteellinen teologia tarkoittaa muuta kuin naturalistista ihmistiedettä? Se on kuin yrittäisi kaivaa kuoppaa ruuvimeisselillä - hyvä työkalu muussa tarkoituksessa, mutta ei sillä kuoppaa saa aikaan.
Kyllä kai niitä “liemiä” tulee eteen kaikkialla.
Tieteellisessä teologiassa käytetään tieteellistä metodia. Minusta se on omiaan syventämään käsitystä omasta kristillisestä uskosta ja oppimista siitä. En oikein tiedä, mitä muuta metodia voisi käyttää. Ihan vilpittömästi en oikein ymmärrä, mitä haluat sanoa.
Tieteellinen metodi on empiirinen metodi ja tieteen tavoite on luonnon hallinta ja ennustaminen.
Ihmistieteillä on nippu muita menetelmiä ja tiedonintressejä, mutta ne ovat enimmäkseen höpöä. Tässä jaottelussa teologia on ihmistiede, jossa viime aikoina on näkynyt voimakkaasti emansipatorinen tiedonintressi.
Se, mitä tarkoitin tuolla työkaluvertauksella oli, että se mikä toimii muissa tieteissä, ei toimi teologiassa. Kun Raamatun tekstejä luetaan naturalistisessa viitekehyksessä, ne ymmärretään väistämättä väärin. Samalla esitetään implisiittisesti se röyhkeä väite, että ennen modernia hermeneutiikkaa Raamattua ei ole ymmärretty ainakaan yhtä oikein kuin nyt. Raamatun kielellä sanottaisiin, että ihmisen viisaus pitää hulluutena sitä, mikä Hengen on.
Suomessa taidetaan puhua “hiippakuntapapeista”…(PS. Kiitos aika perusteellisesta selvityksestä!)
Hengentieteiden metodi ei ole empiirinen (miten se voisi ollakaan) vaan Verstehen!
Jos ajattelemme vaikkapa systemaattista teologiaa, jossa siis pyritään tarkastelemaan jotain jossain jonkun ilmaisemaa käsitystä jostain, se on periaateessa aatehistoriaa. Ja siksi voidaan asiaa tarkastella juuri analysoimalla tekstiä ja liittämällä se kontekstiin. Näin saadaan selville, mitä Luther, Augustinus, Tuomas Akvinolainen tai vaikka arkkipiispa Johansson jostain asiasta kirjoituksissaan sanoi.
Jos tarkastelemme Raamattua, eri käsikirjoituksia voidaan tarkastella samanlaisin tekstikritiikin välinein kuin mitä tahansa antiikin tekstejä. Näin nähdään, miten eri käsikirjoitukset ovat suhteessa toisiinsa ja miten niissä olevat eroavaisuudet ovat selitettävissä.
Esimerkkisi Raamatun tekstien naturalistisesta luennasta on mielestäni eri asia. Ihmeiden naturalistinen selittely ei ole oikein hyvää tiedettä.
Yksi monimutkaistuksen monimutkaistus jäi mainitsematta. Vihittyyn elämään kuuluvat myös ns. sekulaarit instituutit. Heidän jäsenistönsä ei ole sääntökuntalaisia, eivätkä kanonisen lain määrittelemiin vihkimyksiin kuuluvia kuten erakkoja tai neitsyitä, vaan he ovat tavallisia seglar/secular/sekulaari maallikko katolilaisia, jotka sekulaarimaallikkona antavat lupauksen seurata elämässään evankelisia ohjeita ja lupauksellaan liittyvät sekulaariin instituuttiin joka on osa kirkon vihittyä elämää. Tätä kautta yliopistoteologikin voisi pysyä sekulaarimaallikkona ja silti olla osa kirkon vihittyä elämää.
Huh huh.
Ja toisaalla valitan suomenkielisen termistön sekavuudesta… 