Hauskasti ilmaistu! 
Selventävä vastaus, kiitos siitä. Voin olla pitkälti samaa mieltä. Huonoa tiedettä ja huonoa uskontoa on myös ,mielestäni profeettojen naturalistinen ajoittaminen (koska tulevaa ei voi tietää), VT:n messiasprofetioiden ja Kristuksen yhteyden kieltäminen, Jeesuksen lapsuusevankeliumien kyseenalaistaminen (keksitty vaikuttava tausta) ja muu vastaava. Tai vaikkapa nyt julkiseenkin keskusteluun nousseet “Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana” tai “Jumala keksittiin pakkosiirtolaisuuden jälkeen”. Nämä ovat esimerkkejä huonolla metodologialla saavutetuista tuloksista.
Voidaan muuten käydä ihan vakavaa keskustelua, onko teologia lainkaan edistyvä eli kumulatiivinen tiede. Se enemmän näyttää seilaavan paradigmasta toiseen kuin saavan pysyviä tuloksia.
2 tykkäystä
Niin, jos ajatellaan että tulevaisuutta ei voi tietää, ei tulevia voi ennustaa, vaan “oikeaan osuneet” ennustukset ovat väistämättä jälkiviisautta. Tämä on selkeästi ennakko-oletuksesta nouseva asia. Vaihtoehtoja on tietysti olemassa - joko oikeaan osunut arvaus tai yliluonnollinen profetia. Tämän toteaminen on aika yksinkertainen asia.
Kaikenlaisia spekulaatioita voidaan tehdä aina. En pidä niitä mitenkään välttämättä tosina.
Hengentieteiden luonne on tietysti aina sellainen, että tulkintoja esitettään. Ne aina rakentavat eteenpäin, vaikka sitten korjausliikettä tapahtuu.
1 tykkäys
Helluntalaisillakin on IK-opistossa akateemista teologian koulutusta.
2 tykkäystä
Helluntailaiset ja vapaakirkolliset ovat näissä asioissa luterilaisia viisaampia. Kouluttavat tunnustuksellisesti ja käytännönläheisesti paimenia ja muitakin seurakuntatyöntekijöitä.
4 tykkäystä
Väittäisin, että yksi merkittävä syy tähän on niiden yhteisöjen asenteissa ja opetuksessa, joista nämä viittaamasi henkilöt yliopistomaailmaan ponnistavat. Moni konservatiivinen yhteisö kun antaa hyvin suljetun ja tiukan mallin ajattelulle ja maailmankuvalle, jolloin jo aika pienet näkökulmat, jotka sitä haastavat aiheuttavat säröjä, jotka voivat rikkoa koko rakennelman. Yksinkertaistettuna siis emme opeta yhteisön jäseniä ajattelemaan.
Toki näitä käsitellään ihan omilla teemaa käsittelevillä kursseilla, mutta kyllä esimerkiksi eksegetiikan luennoilla tuodaan hyvinkin selväksi se, että mitä akateeminen tieteellinen teologia tutkii ja mitkä ovat sen rajat. Esimerkiksi Mäkipellon, Pakkalan ja Hakolan Jumalan syntyä käsittelevään kirjaan perustuvalla kurssilla tätä tuotiin esille lähes joka luennolla.
Olen eri mieltä. Naturalistinen viitekehys ei kiellä esimerkiksi sitä, että tekstissä puhutaan yliluonnollisesta asiasta. Akateemisessa, naturalistisessa tutkimuksessa on siis ihan mahdollista tulkita vaikkapa Jes. 53 luvun reseptiota niin, että kyseessä on ennustus Jeesuksen kärsimyksistä. Naturalistisen lähtökohdan rajat tulevat kuitenkin siinä vastaan, että se ei voi ottaa kantaa, onko kyseessä myös oikeasti ennustus vai vain vaikkapa Jeesuksen kärsimykseen sovellettu tulkinta, joka on vastoin tekstin alkuperäistä tarkoitusta. Jälkimmäisessä mennään sitten kirkon ja uskonnon alueelle ja se on naturalistisen tutkimuksen kannalta ihan hyväksyttävää.
Tässä ongelma on se, että ilmeisesti oletat mainitsemasi huonon tieteen olevan juuri akateemista eksegetiikkaa. Siitä tulee lähinnä mieleen, että et oikein ehkä ymmärrä täysin, mistä siinä on edes kyse. Esimerkkisi eivät nimittäin sovi oikein mihinkään nyky-eksegetiikan tuloksiin ja perusteluihin, enkä tiedä, ovatko ne oikein koskaan sopineetkaan. Ehkä joskus 1800-luvulla ja jonkin verran 1900-luvun alussa, kun vielä se alkuperäinen ja pahamaineinen liberaaliteologia oli voimissaan. Mutta väittäisin, että tuonkaltainen ajattelu kuoli Bultmannin myötä.
Profeettoja ei ajoiteta sen käsityksen perusteella, että tulevaisuutta ei voisi ennustaa. Ylipäätään tämä on hyvin hämärä väite, koska on vaikea päätellä, mitä edes tarkoitat profeetoilla tässä yhteydessä. Mutta esimerkiksi Jesajan kirjan osia ajoitetaan samoille ajoille, mitä kirja itse määrittää Jesajan toimintakaudeksi. Se, miksi Jesajan kirjan nähdään olevan eri aikoina syntyneiden tekstien kokoelma taas perustuu ihan muihin juttuihin.
Mitä tulee VT:n messiasennustusten ja Jeesuksen yhteyden kieltämiseen, niin nekin ovat perusteltuja, eikä se automaattisesti tarkoita, että yhteyttä ei silti voisi nähdä. Esimerkiksi mainitsemani Jesajan 53. luku on varhaisessa juutalaisessa kirjallisuudessa tulkittu viittaavan Israeliin, eikä siihen ole liitetty mitään merkittäviä messiaanisia tulkintoja. Vasta varhaiset kristityt huomasivat, että tämähän sopii yhteen sen kanssa, mitä Jeesukselle tapahtui, joten ehkäpä tässä onkin (myös) ennustus messiaasta. Toisaalta esimerkiksi kanoniset evankeliumit monesti käsittelevät Vanhaa testamenttia hyvinkin vapaasti ja rankasti osoittakseen yhteyksiä VT:n ennustusten ja Jeesuksen välillä.
Jeesuksen lapsuusevankeliumeihin liittyvä kyseenalaistaminen ei liity niinkään sen kieltämiseen, että Jeesus olisi syntynyt neitsyestä tai että hänen syntymäänsä ylipäätään liittyisi jotakin erityistä. Sen sijaan Matteus ja Luukas ovat kertomuksissaan keskenään varsin ristiriitaisia ja niistä on äärimmäisen vaikea saada minkäänlaista yhtenäistä kuvausta aikaan ilman mitään esiymmärrystä. Lisäksi varhaisin kristillinen kirjallisuus, eli Paavalin kirjoitukset, ei viittaa lainkaan neitseestä syntymiseen. Tämä ei tietenkään ole mikään ehdoton perustelu, sillä Paavali ei jostakin syystä muutenkaan kerro paljoa Jeesuksen elämästä saati opetuksista. Mutta sekin on outoa.
Jeesuksen itseymmärrys ei sekään ole mikään yksioikoinen asia. Esimerkiksi konservatiivikristillisyydessäkin aikoinaan hyväksytty sielunhoitoterapeutti pohti paljonkin Jeesuksen itseymmärrystä ja piti mahdollisena sitä, että se ei ollut alusta saakka valmis, vaan kehittyi hänen kasvaessaan ja vielä julkisen toimintansakin aikana. Ylipäätäänsäkin tämä on merkittävä kysymys, jos todella uskomme Jeesuksen olleen täydellisesti ihminen sen lisäksi, että hän on täydellisesti Jumala. Ihmisyyteen liittyy epätietoisuus ja epävarmuus sekä tiedon rajallisuus. On siis ihan perusteltu kysymys pohtia, kuinka varma ja laaja Jeesuksen itseymmärrys oli, sillä jos se oli kovin korkea, alkaa helposti syntyä epäilyksiä siitä, kuinka aidosti hän lopulta olisi ollut ihminen.
Se, että Jumala olisi keksitty vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeen taas on väärinymmärrys. Jumala käsitteenä on todella vanha, eikä kukaan sitä kiellä. Eivät edes sen Jumalan synty -kirjan kirjoittajat. Vanhan testamentissä puhutusta Jahve-jumalan palvonnasta on merkkejä alkaen viimeistään jostain hiukan yli tuhatluvulta eKr. Kyse on Jumalan keksimisen sijaan oikeasti Jumala-käsityksen kehittymisestä, mikä on selviö. Raamatussakin näkyy selkeästi kehitys siinä, miten ihmisten käsitys Jumalasta kehittyy ilmoituksen myötä. Eivätkä edes tiukimmat konservatiivitutkijat kiellä sitä, että käsitys kristillisestä Jumalan kolminaisuudesta on syntynyt ja kehittynyt vasta ajanlaskun alun jälkeen. Ennen Jeesusta se oli juutalaisille täydellisen tuntematon käsite.
Sanoisin, että tässä ei ole kyse siitä, kuka on viisaampi tai parempi. Akateemisella koulutuksella ja tunnustuksellisella sekä käytännönläheisellä koulutuksella on kummallakin omat hyvät ja huonot puolensa. Ensinmainitun kohdalla esimerkiksi luterilainen kirkko paikkaa puutteita papiksi vihittävien lisäkoulutuksilla, joissa painopiste on nimenomaan käytännöllisyydessä ja seurakuntatyössä. Vastaavasti jälkimmäisten kohdalla sekä helluntailaisten että vapaakirkollisten opistot ovat lähentyneet akateemista koulutusta, mikä osoittaa, että niissä tiedostetaan sen ansiot ja merkitys tiedollisella puolella.
2 tykkäystä
Oli pakko tykätä, kun oli niin foorumiviestiksi perusteellinen vastaus! 
Erittäin tunnustuksellinen opinahjo. Mutta onhan toki hyvä, että siellä on tarjolla teologisia opintoja eikä pelkkää raamattukoulutusta. Ne eivät kuitenkaan täytä suomalaisen korkeakoulutuksen kriteerejä.
Tunnistan ongelman. Meillä Kansanlähetyksessä onneksi puhutaan melko laajasti eri näkemyksistä ja niiden tuomista haasteista. Hieman kyseenalaistaisin sitä, onko avoin ja avara ajattelu automaattisesti laadukkaampaa.
Hyvä, että käsitellään. Se avaa ontologisten taustaoletusten merkitystä metodiikalle ja tulkinnalle.
Saa olla ja foorumilla olisikin aika tylsää, jos kaikki vain hymistelisivät samanmielisinä. Olen joskus ollut sellaisessa luterilaisessa keskusteluryhmässä, jossa sallittu keskusteluavaruus oli Lutherin kirjoitukset, Tunnustuskirjat ja niiden yhteensovittaminen.
Hyvä, jos kuoli, ja pysyköön kuolleena. Tällaisessa on ihan mukava erehtyä. Jeesuksen itseymmärrystä pidän hyvin vakavana ja tärkeänä asiana.
Varmasti näinkin. Parannettavan varaa olisi silti mielestäni tuonne käytännöllisyyden ja seurakuntaelämän suuntaan.
En keksi akateemisen koulutuksen huonoja puolia, mutta minusta on tärkeää, että papeilla on pohjavaatimuksena teologisen tieteen ei-tunnustuksellinen korkeakoulutus. Vaativa ja vastuullinen tehtävä edellyttää paljon tietoa ja laajaa sivistyneisyyttä sekä yliopistoissa huippuunsa viritettyjä ajattelun työkaluja ja hienoinstrumentteja. Näitä jälkimmäisiä ihan liian helposti vähätellään.
Koulutus ei tietenkään takaa mitään, jos asenne on huono ja hengellinen kutsumus heikko.
Samoin, erinomaista tekstiä.
Itse olen kallistumassa siihen että tätä ei pitäisi kutsua enää teologiaksi. Se ei ole sitä mitä teologian aiemmin käsitettiin olevan. Teologian maisterin tutkintoon johtavat opinnot voitaisiin jakaa kahteen kategoriaan. Kristillinen teologia ja vaikka joku uskontotieteen ja teologian välinen poikkitieteellinen osio.
Joku uusi nimi voitaisiin keksiä.
Nykyteologian aiheiden käsitteleminen kristillisen teologia-nimen alla ei voi olla vaikuttamatta siihen että lopputuloksena on näitä “johonkin minä uskon -teologeja” jotka pappisviran saatuaan opettavat epävarmuutta kristinuskon sisällöistä ja maallisia ideologioita teologiana, vaikka heidän tulisi pappina opettaa kristinuskon varmoja totuuksia.
Koulutus ei kuitenkaan lopulta ole syy näihin epävarmuuden teologian pappeihin, se on kirkko ja piispa, jonka pitäisi valvoa mitä papit opettavat. Teologien olisi hyvä ymmärtää että teologeina he ovat vapaita akateemikkoja, mutta papiksi tultuaan he ovat kirkon palveluksessa.
Tämän mielipiteeni kirjoitan ihan vaan kirkossa käyvänä maallikkona, joka siellä joutuu kuuntelemaan kaikenlaista.
3 tykkäystä
Vaikka teologisen tiedekunnan opetus ei ole tunnustuksellista vaan puhtaan tieteellistä, kristinusko on toki kaiken ytimessä: opiskellaan Raamatun kieliä, tutkitaan Raamatun tekstejä, saadaan korkeatasoista sielunhoitoon ja ihmisten kohtaamiseen liittyvää opetusta, syvennytään kirkkohistoriaan ja myös kristinoppiin varsin perusteellisesti ja systemaattisesti. Ja kaiken ohessa opiskellaan perusopinnoissa kaikille yliopisto-opinnoille yhteisiä sivistäviä aineita ja saadaan tärkeitä akateemisen ajattelun työkaluja.
Oman osaamiseni listaan olen kirjannut (Portfolio / CV) näin:
AKATEEMISENA teologina eli korkeakoulutettuna jumaltieteen harjoittajana näen itseni ennen kaikkea kristinuskon asiantuntijana, ja siitä perspektiivistä osaamisellani on monta aspektia. Teologina olen:
- Uskontojen ja uskonnollisten ilmiöiden asiantuntija
- Hengellinen sielunhoitaja ja ihmisten kohtaamisen asiantuntija
- Arvojen asiantuntija ja moniarvoisuuden vaalija
- Uskomisen asiantuntija: hengellisten asioiden ja ilmiöiden ymmärtäjä
- Elämän ja kuoleman kysymysten asiantuntija
- Kulttuurien tulkki
- Apologeetta, Raamatun tulkitsija, ilosanoman välittäjä, kristinopin opettaja
- Alkukielien ja erityisesti klassisen kreikan osaaja
- Uskonnollisen ajattelun mekanismien tunnistaja
- Sivistyksemme juurien tuntija ja kirkkohistorian tietäjä
- Todellisuuden perimmäisen luonteen eli metafysiikan tutkija
- Hengellisen musiikin taitaja
Systemaatikkona painotan ennen muuta kykyäni kristinopin jäsentelyyn ja erityisesti pelastusopin hallintaan sekä vahvaa asiantuntemustani teologisen metafysiikan saralla.
Älköön kukaan pitäkö yllä olevaa itsekehuna, sillä CV:ssä pitää tuoda omaa osaamista esiin hyvinkin itsetuntoisesti. Olisi mielenkiintoista kuulla, missä määrin foorumin muut teologit voivat samastua listaani.
1 tykkäys
Mun mielestä on hyvä asia, että papeilla on tietoa ja ymmärrystä raamatuntutkimuksesta laajemminkin kuin oman kirkkokunnan tunnustuksellisen opetuksen kautta. Toki tunnustuksellinen ja tiettyyn tulkintatapaan keskittyvä koulutus voi olla hyväkin pohja papin työhön, mutta yksinään se voi myös jättää varsin heikon pohjan oman liikkeen ulkopuolelta tulevien ihmisten kohtaamiseen. Jotta voisi vastata niihin kysymyksiin, joita liberaaliteologiaan ja kriittisempään raamatuntulkintaan törmänneillä ihmisillä on, pitää nämä tulkinnat ja niiden perustelut itse tuntea.
On jotenkin vähän hassua pelätä erilaisiin tulkintoihin tutustumista. Se että jokin materiaali tai ajattelutapa on “kielletty”, herättää aina mielikuvan siitä, että sellainen ajattelutapa on jotenkin vahvempi voidakseen olla uhka. Jos meidän tulkintatapa on oikea ja perusteltu, niin miksi muihin tulkintoihin tutustuminen voisi aiheuttaa niistä vakuuttumista? Jos usko kestää vain niin kauan kuin muut ajattelutavat suljetaan oman kuplan ulkopuolelle eikä niistä uskalleta edes lukea, miten sellainen usko voisi mitenkään olla oikeaa tai uskottavaa?
3 tykkäystä
Näe vaan, tuohan on arvokasta osaamista. Näihin taitoihin johtavalle koulutukselle haluaisin kuitenkin muodostettavan toisenlaisen nimen.
Katolisessa maailmassa olen tottunut teologien omimman osaamisalueen olevan hieman toisenlaista ja heitä olen arvostanut siellä nimenomaan heidän kristillisen osaamisensa perusteella. Tämä toisenlainen “teologinen osaaminen” on sitten ihan muu asia.
Kuplan ulkopuolella saa ja täytyy käydä. Sitä en tässä omalla mielipiteelläni aja takaa.
Täytyykö kaikkien pappien yleensä olla korkeakoulutettuja?!? Tavallinen pappi tavallisessa seurakunnassa on ennen kaikkea messun ja muiden palvelusten toimittaja, saarnaaja, sanan selittäjä, sielunhoitaja, seurakunnan toiminnan ohjaaja. Ei näissä aktiviteeteissa välttämättä niin kauhean korkeaa teologista koulutusta tarvita…
4 tykkäystä
Varmaankin puhut papeista ja munkeista yms? Ei tiedeyliopistoissa kaivata tunnustuksellista opetusta. Teologisesta tiedekunnasta saa erittäin hyvä eväät tunnustuksellisiin tehtäviin, ja nimi on oikein hyvä. Tiedekunta tuottaa kristinuskon asiantuntijoita kaikesta vähättelystäsi huolimatta.
1 tykkäys
En, kun puhun nimenomaan katolisten yliopistojen akateemisista teologeista jotka ovat maallikkoja. Sillä on ihan merkitys että maailmalla on jotakin uskoa tunnustavia yliopistoja.
En vähättele, haluaisin tarkennusta siihen mistä yliopistossa puhutaan ja opetetaan.
No itse ajattelen että jo pelkästään sielunhoidollisessa mielessä korkeakoulutuksen tuottama henkinen sivistys on äärimmäisen tärkeää, ja aivan erityisesti kristillisen sielunhoidon perehdytys. Puoskarit jättävät jälkeensä ihmisraunioita.
1 tykkäys
No siellä ei opeteta, että “usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut“. Sitä ei siellä opeteta, eikä pidä opettaa.
Tarkennusvaihtoehtoja on muitakin.