Tiede vs. usko

Oppi
1

Minulla on vankka pohja luonnontieteistä. Pienen tauon olen viime päivinä seurannut mitä uutta on tehty tietämilläni aloilla, ja erityisesti mitä uutta on tehty metafysiikan suhteen.

Useimmilla teologeilla ei ole ainakaan laajempaa luonnontieteellistä pohjaa.

Totuus tieteestä, joka on aina haluttu piilottaa on se, että sen teoriat aina seuraavat aikakauden metafysikaalista ymmärrystä maailmasta.

Fysiikan osalta kyse on oletuksista oletetaanko jonkun systeemin kuten vaikkapa kosmologiassa olevan suljettu systeemi, vai avoin ympäristönsä kanssa vuorovaikuttava. Suljetun systeemin alkuidea lähtee ajatuksesta, että Jumala laittoi kellokoneiston pyörimään maailmankaikkeuden alussa, ja on sen jälkeen vedellyt lonkkaa, kun taas avoimessa systeemissä oletetaan kappaleilla olevan monimutkaisia vuorovaikutuksia toistensa kanssa jatkuvasti.

Samalla tavalla kysymykset determinismistä, dualismista pyörivät myös fysiikan metafysiikan keskiössä.

Johdannon jälkeen se varsinainen olennainen pointti: nykytiede, aivan erityisesti nykyfysiikka yrittää poistaa metafysiikan itsestään. Tappaen itsensä eli niin että esimerkiksi monien nykyään käytettyjen teorioiden todellinen syy läpimurtoonsa on ollut, että ne ovat olleet helpommin puettavissa matematiikan muotoon niin, että kynällä ja paperilla on saatu helpommin tuloksia, kuin mitä vaihtoehtoiset ajatukset olisivat tuottaneet. Mitä se on sitten tehnyt tieteelle? Se on tehnyt erityisesti fysiikasta pitkälti kuolleen tieteenalan, jossa pitkälti vähäisen metafyysisen ymmärryksen ansiosta teorioita joita ei ole poissuljettu kokeiden vuoksi vaan muista osin tiedostetuista syistä malliin maailma on kellokoneisto ja osin tiedostamattomista syistä. Maailman kellokoneisomaisuushan oli parisataa vuotta sitten ollut teologinen näkemys, jossa Jumala pitää järjestystä yllään koneistojen keskellä. Aikana jolloin ihmiset alkoivat rakentaa koneita.

Fysiikan syvin olemus siis on se metafysiikka, jonka avulla tehdään teoriat, ja joiden pohjalta muodostetaan kokeet. Josta mennään ajattelussa helposti ihmiseen mikrokosmoksena, eli keski-aikaan ja antiikkiin. Mikä on totuus, ja mikä paljastuu lopulta harhaksi. Ja yhtälailla jos ihminen on mikrokosmos, niin kertoisiko se Raamattu oikein ymmärtäen myös makrokosmoksesta?

2

Teologia on eriytynyt koko ajan syvemmin omaksi tieteenalakseen. Ja sitä mukaa mitä enemmän noin on tapahtunut on tieteenala vajonnut kohti kuolemaa metafysiikan kadotessa. Toki tuota ei voi yleistää läpi koko tiedekentän sen suhteen, että olisimme täydessä pimeydessä tieteenkään suhteen. Luonnontieteiden suhteen yleisesti enemmän, ja humanististen suhteen jonkin verran vähemmän.

Tämä asia lähinnä surettaa itseä. Esimerkiksi taloustiede on nykyäänkin täynnä esimerkiksi fysiikasta kopioituja malleja, joiden metafyysinen rakenne on niin hämärtynyt, ettei suurin osa tutkijoistakaan alalla tajua mitä ovat tarkemmin tekemässä malleja käyttäessään. Ja samalla esimerkiksi ne teologit ovat myös noista niin pihalla, etteivät muuta osaa kuin nyökytellä tulosten edessä, vaikka haluakin teologian tekemiseen olisi. Sen kohdistuessa sitten vain siihen, mikä on eriytyneillä tieteenaloilla sen paikaksi asetettu.

3

Omat juureni ovat matematiikassa. Sen hyöty teologialle on ollut asioiden visualisoimisessa kolmiulotteisen maailmamme rajoitteista vapaasti. Toki teologiassa on ollut yritystä päästä eroon klassisista metafysiikoista. Sanoin monikossa, sillä ei ole the metafysiikkaa.

Teologiassa puhutaan postmetafysiikasta. Tunnetuin nimi tällä hetkellä taitaa olla Jean Luc Marion ja uusimpana Kevin W. Hector. Kevin W Hector on kirjassaan ”Theology Without Metaphysics”, esittänyt kauniin narraation metafysiikan sekularisoitumisesta ja transsendenssin katoamisesta. Se alkaa Descartesista ja hänen tiedon varmuuden etsinnästään. Descartes päätyi siihen, että metafyysisenkin tiedon taustalla on ihmisen varmuus omasta kokemuksestaan. Samalla Descartes samaisti olemisen ja ihmisen kuvan olevasta. Tarve ideoille katosi, eikä olemiselle tarvinnut enää transsendenssia perustaa. Kun vielä Nietzsche poisti moraalin transsendenssin perustan, niin länsimainen yhteiskunta oli valmis elämään ilma metafysiikkaa.

Marionin kutsumus on ollut metafysiikan poistaminen teologiasta. Näiden pyrkimysten taustalla on mielestäni sikäli oikea oivallus, että erilaiset metafyysiset raamit tuovat aina mukanaan oman teologiansa, käsityksen todellisuuden rakenteesta ja siten vaikuttava myös siihen todellisuuteen jota niillä kuvataan. Uuden ajan tunnetuin teologi/antimetafyysikko oli Karl Barth, jonka Kirkkodogmatiikka on yritys sanoittaa se mitä teologiassa on sanottavana ilman metafyysisiä premissejä. Toki Barth samalla loi uuden metafysiikan. Asian voi ilmaista myös sanomalla että teologia on metafysiikkaa. Tätä ilmaisua on käyttänyt mm Robert W. Jenson (Revisionary Metaphysics).

Kevin W. Hector ehdottaa metafysiikattomaksi teologiaksi terapeuttista strategiaa, jonka terapeuttinen funktio on tarpeen luovuttaessa metafyysisistä käsitteistä ja lähestyttäessä asioita kosketuksen ja läheisyyden kautta, pikemminkin kuin metafyysisin termein. Hector on jatkanut aiheen käsittelyä pääteoksessaan ”The Theological Project of Modernism”.

Eric. E Hallin ja Hartmut von Sassin toimittamassa artikkelikokoelmassa ”Groundless God” postmetafyysista teologiaa lähestytään huomattavan laajasti. Teos tarjoaa myös oivan distinktion siihen, mitä postmetafyysinen tarkoittaa, juuttumatta Marioniin ja Heideggeriin. von Sass ja Hall esittävät postmetafyysiselle teologialle useita erilaista määritelmiä: Jätetään metafysiikka kokonaan syrjään. Mennään metafysiikan ”läpi” kriittisesti metafyysisiä oletuksia analysoiden. Määritellään postmetafysiikka omaksi metafysiikakseen. Luovutaan kokonaan metafysiikasta, jolloin postmetafysiikka on antimetafysiikkaa. Tai postmetafysiikka voi olla metafysiikan tila antimetafysiikan jälkeen, sitä mitä kielletään antimetafysiikalla. Tai post- käsitteellisenä erona aiempaan metafysiikkaan.

Omat Tunnustuskirjamme antavat aineksia metafysiikattomuuteen, tai teologiseen metafysiikkaan, joka ei perustu klassisen metafysiikan ratkaisuyrityksiin. Tunnustuskirjojen pohjalta voidaan myös konstruoida uudenlaista metafysiikkaa. Tunnustuskirjoissa esitetty vanhurskauttamisoppi tarjoaa esimerkin sellaisesta. Mikään ihmisessä itsessään oleva ei ole peruste vanhurskauttamiselle. Tämä on luterilaiselle teologialle trivialiteetti. Mutta se voidaan tulkita myös siten, että ihminen ei olemuksellisesti, substantiaalisesti ole mitään. Mikään ihmisessä oleva, mikään hänen olemuksessaan tai essenssissään ei implikoi olemista itsessään, eksistenssiä. Ihminen on jatkuvasti kontingentti. Ihminen saa olemisensa koko ajan itsensä ulkopuolelta. Ja kun tuota olemista ei enää anneta, niin ihmistä ei ole. Tässä metafysiikka ei ole oikeasti sivuutettu. Se on vain palautettu siihen kristilliseen viitekehykseen ja kieleen, jota kuulee liturgiassa ja kirkollisissa toimituksissa.

Tällä on tietysti syvästi pastoraalisiakin seurauksia. Se, että ihminen ei substantiaalisesti ole mitään, varjelee ihmistä sementöimästä itseään mihinkään positioon, josta luopuminen voisi käydä hengellisesti/psyykkisesti tai kestämättömäksi. Jos ihminen ajattelee, että hän on olemukseltaan X ja sitten havahtuu tosiasiaan, että en olekaan, niin tämä havaitseminen on monesti ihmisen ahdistuksen ja pettymyksen ja hengellisen hädän taustalla. Se mikä ihmisessä on muuttumatonta, on se että ihminen tuntee ja kokee asioita. Mielestäni adekvaatti kristillinen antropologia voidaan rakentaa tälle teologialle/metafysiikalle (Heidegger käytti termiä befindlichkeit, itsensä löytämine tässä hetkessä tietynlaisena). Sielunhoidollisesti tärkeimmäksi asiaksi tulee silloin tunteiden anteeksipyytämättömyys. Tunteet eivät kerro mitään objektiivista ulkoisesta todellisuudesta. Ne kertovat siitä, miten ihminen on rakentunut ja millainen ihminen on tällä hetkellä, ei ikuisesti.

Tunnustuskirjat ja luterilainen vanhurskauttamisoppi antavat myös mahdollisuuden aikakäsityksen (yksi klassisen matafysiikan objekti) uudelleen muotoilemiseen teologisesti. Kun esimerkiksi CA V sanoo: ” Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” niin luterilainen ymmärtää välittömästi tämän uskoontulon kuvauksena, eli miten Jumala vaikuttaa uskon. Mutta kohta voidaan lukea revisionistisesti metafyysisesti. ”Vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee” ei ole välttämättä punktuaalinen hetki lineaarisella aikajanalla yksilön elämässä. Kohta voidaan lukea niin, että Jumala vaikuttaa uskon useasti: kerran minuutissa, kerran tunnissa, kerran päivässä, viikottain, kuukausittain vuosittain. Aina kun olen oma itseni uskoen, kyseessä on sanan ja sakramenttien kautta saadun Pyhän Hengen vaikuttama usko missä ja milloin ja miten usein Jumala niin hyväksi näkee. Ei edes usko ole minussa oleva pysyvä ominaisuus, vaan senkin vaikuttaa Jumala joka hetki, kun olen itseni uskoen, siten kuin Jumala tahtoo minun olevan. Olen sitä, vaikka en myöntäisi olevani uskossa. Uskoni ei perustu mihinkään itsessäni olevaan, vaan sekin on koko ajan lahjaa Jumalalta. Ajallisesti tämä on Jumalalta yksi hänen omakseen julistaminen, tai valinta Jumalan puolelta: Kun Jumala sanoo että ”sinä olet minun”, niin tämä sama sanominen saa omalla aikajanallani monta ilmenemistä. Jos huomaan että uskoa ei ole, niin voin luottaa Jumalan sanaa, että kohta on, sillä kohta Jumala taas vaikuttaa uskon minussa. Aika on Jumalan omaksijulistamisen aukisanoittamista reaalimaailmassa jonka fyysinen mahdollisuus on Kristus itse. Maailma taas on mitä maailma on siksi että Kristus inkarnoituu siinä. Jumala valitsee olevansa Jumala Kristuksena, joka hengittää, asuu, syö ja juo ja puhuu ihmisten kanssa. Siksi me voimme hengittää, syödä, juoda, asua jne. Sitä mitä Kristus ihmisenä oli ja teki, on se mitä me tarvitsemme elääksemme ja ollaksemme. Ylösnoustessamme olemme sitä mitä Kristus on ylösnoustuaan.

Maailma on sellainen kuin Kristus sen olemuksellaan määrittelee. Maailman lait ovat sitä mitä ne ovat koska Kristus on. Maailma määräytyy sellaiseksi, että Kristus voi olla siinä. Kristuksen inkarnaatio ei määräydy maailman lakien mukaan eikä ihmisten antropologian mukaan, vaan ne määräytyvät Kristuksen inkarnaation mukaan.

Kunhan tuli mieleen…

D

2 tykkäystä
4

Kiitoksia ylläolevasta. Pitänee yrittää ajatuksella perehtyä, kun on siihen aikaa.

Yleisesti ajattelen niin, että Nietczhe tappaa kotona & puutarhassa, ja Jeesus tekee eläväksi. Mutta tuolloinkin post metafyysikoista on vähintäänkin hyviksi harjoitusvastuksiksi. Eli oma ajattelu on pyrkinyt koko ajan menemään juurille, joka useimmiten tarkoittaa kohti vanhempien ajatusten syvempää ymmärrystä.

Toki varmasti teologian kautta luotua uutta metafysiikkaa ei kannattane punnitsematta tuomita.

Mielestäni ainakin fysiikka ja matematiikka ovat tällä hetkellä pitkälti kuolleita tieteitä, joka näkyy siitä että viimeiseen neljäänkymmeneen vuoteen ei ole tehty oikein mitään merkittävää uutta. Luulen ainakin ymmärtäväni juurisyyn, joka on että ainoa tapa tehdä korkeatasoista tiedettä tai taidetta on kurkottaa kohti Jumalaa. Olla nöyrä ja kunnioittava tutkimuskohdettaan kohti, jolloin se ehkä paljastaa puolia itsestään kovan työnteon jälkeen. Vaikkapa unessa. Nykyään tuollainen lähestymiskulma on tehty lähes mahdottomaksi.

5

Sinua saattaisi kiinnostaa vuonna 2007 kuollut reformoitu teologi Thomas F. Torrance. Luin joskus jotain Torrancelta. Hänen väitetään olleen teologiksi poikkeuksellisen hyvin perehtynyt luonnontieteisiin. (Oma kompetenssini ei riitä tämän arvioimiseen, olen tehnyt aikanaan graduni teoreettisesta filosofiasta, mutta silläkin alalla tietoni ovat pahasti ruosteessa.)

“Metafysiikan” haukkuminen ja kuolleeksi julistaminen on aina ärsyttänyt minua, toisaalta ymmärrän metafysiikan lähinnä akateemisen filosofian erityisalana (kategoriat, universaalit, looginen identiteetti ja muutos, kausaliteetti, mahdollisuus ja välttämättömyys), joka on yliopistoilla hyvinkin elossa. Toki jos joku pitää nykyisiä fysiikkaa ja matematiikkaa pystyynkuolleina tieteinä, niin luultavasti hän antaa saman tuomion myös nykyiselle akateemiselle metafysiikalle.

Tiettyjen filosofian suuntausten ohjelmanjulistuksiin metafysiikan kuolema on on jo kolmisensataa vuotta kuulunut, mutta minusta tämä näyttää enemmän gorillan rinnanhakkaamiselta kuin tutkimustulokselta. ("Minä tapoin metafysiikan, minä uusi viidakon kuningas!)

Rohkenen olettaa että 1900-luvun akateemisten teologien “metafysiikasta” irtisanoutuminen on saanut lähtöimpulssinsa sekulaarin akateemisen filosofian trendien seuraamisesta, varsinkin Heideggerin vaikutuspiirissä. Ajatus luterilaisten tunnustuskirjojen pohjalta nousevasta ei-klassisesta metafysiikasta on kyllä kiinnostava. Toisaalta ekumeenisten kirkolliskokousten vahvistamat klassiset dogmit sisältävät aimo annoksen platonilaista, uusplatonilaista ja aristotelista filosofiaa. Jotkut ovat nähneet tämän filosofoitumisen merkkinä alkuperäisen, (yksinkertaisen eettisen?) heprealaisen kristinuskon hellenistisestä rappiosta, tai ainakin sattumanvaraisena jatkokehityksenä. Oikea ortodoksinen kanta on luullakseni nähdä klassisen kristillisen teologian ja uusplatonismin yhteys jumalallisen kaitselmuksen vaikutuksena, aivan kuin Uuden testamentin kreikankielisyyskin.

Käsittääkseni parhaita ilmaisia (vertaisarvioituja) nettilähteitä akateemisesta filosofiasta on “Stanford Encyclopedia of Philosophy”. Linkki heidän metafysiikka-artikkeliinsa:

https://plato.stanford.edu/entries/metaphysics/

Tuossa van Inwagenin kirjoittamassa artikkelissa ei käsitellä viimeisten viidentoista vuoden aikana nettimaailmassakin varsin suosituksi noussutta uutta materialistisen metafysiikan suuntausta, “spekulatiivista realismia” (Ray Brassier, Graham Harman, Quentin Meillassoux - viimeksi mainitulta on jotain suomennettukin). En tarkoita että nämä viimeksimainitut olisivat minun näkökulmastani kovin hyviä ajattelijoita, vaan vain sitä, että “metafysiikka” voi olla jälleen myös trendikästä.

2 tykkäystä
6

Torrancea on tullut luettua paljonkin. Hän oli Barthin hyvä ystävä. Tuosta hellenismistä. Klassinen kristinusko käytti hellenististä sanastoa, mutta muokkasi sen omiin tarkoituksiinsa. Joskus liiankin tehokkaasti. Augustinus sanoi suoraan, että hän ei ymmärrä mitä kreikkalaiset tarkoittavat terminologiallaan. G.C: Stead on kirjoittanut aiheesta klassikkotutkimuksen 1977: Divine Substance. Teologiassa kreikkalaista käsitteistöä käytettiin välillä harhaoppisesti ja välillä kuvaamaan oikeaa oppia. Harnackin hellenismihypoteesi on hylätty jo melko täysin (Barth oli Harnackin oppilas ja hylkäsi oppi-isänsä täydellisesti).

Minua Heidegger auttoi ymmärtämään, että teologia voi olla omanlaistansa metafysiikkaa (Yhdessä R. W. Jensonin kanssa).

Propsit @Optatus kselle filosofian opiskelusta. Oma sivuaine oli uskonnonfilosofia ja olen kyllä pysynyt niissä teemoissa hämmästyttävän hyvin.

D

7

EI matematiikka ainakaan. Seuraan sitä aktiivisesti ja siinä keksitään koko ajan uutta ja todistetaan todistamattomia väitteitä. Olen itse matematiikan aktiivikuluttaja. Matematiikassa ei ole syntiä. Fysiikkahan on vain matematiikkaa empiriirisesti havainnoituna.

D

8

Toki mikrotasolla tehdään jotain matematiikassakin. Kuoleman julistuksessa kyse on suuresta kuvasta. Olennaisesti kun tilanne on se, että fysiikan opiskelu yliopistolla alkaen ensimmäisestä kurssista ja päätyen väitöskirjaopintojen kursseihin on sitä, ettei vastaan tule kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa yhtään ajatusta, joka olisi alle nelikymppinen.

Kyse ei ole siitä, etteikö uutta fysiikkaa olisi tehtävissä. Kyse on siitä, että ongelmien ilmaantuessa fysiikassa, kuten ihmisluonnossa ylipäätään ne lakaistaan maton alle ja keksitään jonkun ajan johtavan tutkijan suulla miksi niin tulee toimia, ja kuinka yhä ongelmista huolimatta ongelmia ei ole.

Menee samalla tieteenfilosofian puolelle ylläoleva, että siinä vallitseva ajatussuunta käsittääkseni on, että tiede menee eteenpäin myös ajoissa, jossa mitään suurempaa uutta ei tapahdu. Olen tuosta vahvasti eri mieltä. Kun ainoa mikä lisääntyy on tiedon määrä on ainoa mitä tapahtuu se, että vanha pultataan kiinni entistä voimakkaammin malliin syy miksi tätä kritisoit on ettet ole lukenut hyllykilometriä alan julkaisuja. Sitten kun tuollaisen urotyön tekee ainoa mikä muuttuu on, että suhtautuu entistä kriittisemmin koko korttitaloon.

9

Filosofia ja metafysiikka ovat suurelta osin eri tyyppistä suhteessa erityisesti fysiikkaan kuten osin matematiikkaankin, koska siellä aidosti on niin että vuosituhansia vanhat rakenteet ovat yhä eläviä.

Oma ajattelu noissakin, joka on että vanha konsti parempi, kuin pussillinen uusia on kylläkin varmahkosti osin pielessä.

Esimerkki matematiikasta. Euklidinen geometria piti pintansa pari tuhatta vuotta, kunnes siitä ajattelusta siirryttiin eteenpäin.

10

Ei se ole menettänyt merkitystään.

D

11

Ei tietysti sinänsä, mutta perustavanlaatuisena asiana siitä mitä on se on menettänyt paikkansa. Suhteellisuusteorian pohja on epäeuklidisessa geometriassa. Josta sitten on seurannut itselle ajatus siitä, että Platonin koulukunnan ajatuksia pitäisi miettiä kriittisesti, johon en itselle osin tyypillisesti ole mennyt, koska tuollaisen syvempi miettiminen on hyvin aikaanvievää. Ja kutakuinkin varmasti muiden pohdiskeluista voi osasta olla samaa mieltä, ja monesta eri mieltä. Lisävaikeutena tietysti, että kunnolla emme ymmärrä mitä Platonin koulussa opetettiin, ja uusplatonisuus ei saa sitä kohdattua.

12

Luonto-ohjelmassa sanottiin, että ensimmäiset asukkaat ovat tulleet Australiaan 60 000 vuotta sitten. Voiko tätä yhdistää jotenkin Raamatun opetuksiin? Kun ajattelen Raamatun sukuluetteloita, niin aika hurjalle kuulostaa tuommoinen määrä vuosia. Toisaalta tietysti täytyy muistaa, että ihmiset elivät paljon vanhemmiksi tuolloin.

13

Ei varmasti mitenkään jos uskoo Raamatun kirjaimelliseen totuuteen. Ihminen on ollut tieteen näkövinkkelistä jo yli pari miljoonaa vuotta ja nykyihminenkin satojatuhansia vuosia. Moni uskova kuitenkin pystyy sovittamaan tieteen havainnot ja uskon. Kirjaimellisen Raamattu-uskon kohdalla se taitaa kuitenkin olla mahdotonta.

14

Minusta kristitty voi ajatella, että taivaassa maailmanhistoria osoittautuu juuri sellaiseksi kuin se on Raamatussa kuvattu. Jumala voi taivaassa konstruoida historian sellaiseksi kuin haluaa. En keksi mitä olennaista jäisi puuttumaan.

D

15

Voip olla niin tai sitten ei. Ehkä en jatka enää ettei tule kirjoitettua jotakin sopimatonta. Sori jo tuostakin.

16

Mitä ihmeen sorittelua tuossa on?

D

17

Tässä vähän hämää, ehkä johtaa harhaan tuo “kirjaimellisen”, koska se johtaa ajattelemaan, että Raamattu olisi ymmärrettävä välittömästi järjen välityksellä. Näinhän ei Raamatun oman sanan mukaan ole, vaan Raamattu on ymmärrettävä hengellisesti.

1Kor 2:14: “Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.”

Siis Raamatun sanoma ei ole ihmisten synnynnäisten älyllisten kykyjen ulottuvilla lainkaan, vaan Jumalasta uudestisyntyneen ihmisen ulottuvilla. Vasta silloin uskon valaisemmalla ymmärryksellä ihminen voi ymmärtää Raamattua.

Sinänsä tieteen ja uskon suhde ei ole lainkaan ongelmallinen. Milloin tiede on ristiriidassa mainitsemani uskon valaiseman ymmärryksen kanssa, on tiede hylättävä näiltä osin. Milloin taas ei ole, on tiede ja sen tulokset ihan ok!

Esim. minä popsin nyt parhaillaan tieteen tuottamia viruslääkkeitä vyöruusuun enkä näe siinä mitään ongelmaa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tiede on tätä ajallista immanenttia elämää varten, kun taas usko palvelee iankaikkista elämää.

1 tykkäys
18

No lähinnä sitä pyysin anteeksi, että en osannut ottaa huomioon taaskaan sitä, että Jumalan voidaan ajatella tekevän täällä ajassa jotakin näyttämään toiselta kuin mitä se todella on. Eli harhaudumme luodulla aistillamme uskomaan havaintoihin vaikka pitäisikin kaiketi uskoa vain siihen mitä kirja sanoo todeksi. Eli kaikki fossiilit ym ovat vain Jumalan tapa harhauttaa meitä vai pitääkö ajatella että koetella ihmisen uskoa. Sanomasi valossa miten itse ajattelet tieteen havainnoista? Ovatko ne uskon puutteesta johtuvaa harhassa oloa jolla ei ole mitään käytännön merkitystä jos totuus on jotakin muuta kuin mitä nyt tiedetään tieteen valossa. Jätän tähän. Kaiketi tämän verran sallitaan epäuskoista kirjoittelua koska enhän väitä uskoa vääräksi vaan vain pohdin sen ja tieteen välistä suhdetta.

1 tykkäys
19

Jumala on tosiaan kaikkivaltias, eli voi tehdä mitä tahansa. Jotkut nuoren maan kreationistit ajattelevat siihen tapaan, että Jumala on tehnyt fossiilit yms vain uskon koettelemiseksi, tai jotain sinne päin. Osa taas pitää omaa teoriaansa todisteidenkin valossa aidosti uskottavampana kuin evoluutioteoria. Itse en usko näistä kumpaankaan. En pidä Jumalan rakkauden kanssa yhteensopivana ajatuksena sitä, että selvät viitteet evoluutioon ja maailman vanhaan ikään olisivat Jumalan “huijausta”.

3 tykkäystä
20

Siinä mielessä pidän kreationisteja väärin uskovina, että juutalaiset aikoinaan keräsivät ymmärrystä joka puolelta. Kun he joutuivat Babyloniin pakkosiirtolaisuutenkin ei kestänyt pitkään ennen kuin juutalaisten parista löytyivät kyseisen kulttuurin parhaat tuntijat. Samanaikaisesti niin, että he säilyttivät oman uskonsa ja kulttuurinsa pakkosiirtolaisuuden ajan.

Tiede nykymuodossaan on myös vieras kulttuuripiiri, josta osan uskovaisia pitää olla tietoisia, ja kriittisiä sen sisältä käsin. Tai pitäisi, koska tosiaan pidän esimerkiksi nykyfysiikkaa lähes pystyynkuolleena, koska sen kulttuuripiiri on nykyään niin myrkyllistä tieteen terveen kehittymisen kannalta.