Tunnusta, ylistä isien Jumalaa,
hän, Aabrahamin Jumala, on Herramme!
Äänesi ylennä nyt hänen kunniakseen
ja nouse maasta kirkkauttaan etsimään.
Tunnusta, ylistä isien Jumalaa,
käskystään nousen maasta taivaan riemuihin.
Tähtensä hylkään maan, sen kunnian ja voiman.
Hän yksin osani on iankaikkinen.
Valallaan vannoi hän, ja siihen turvaudun,
hän että kotkan siivillänsä kuljettaa,
vie minut taivaaseen katsomaan kasvojansa
ja ylistämään häntä aikaan iäiseen.
On vastaan helvetti, voimani väsyvät,
luvattuun maahan silti kuljen käskystään.
Syvissä vesissä päämääräni on Jeesus,
tuultenkin ulvoessa jatkan eteenpäin.
Edessä siintää maa rauhalla siunattu,
se pyhän vapauden, ikilevon suo.
On yltäkylläinen, sanoilla kuvaamaton,
elämän puiden peittämä tuo armon maa.
Herramme, vanhurskas Kuningas autuuden,
kuoleman voittajana siellä hallitsee
Siionin vuorella mahdilla, voimallansa
pyhäinsä kanssa kunniassaan suuressa.
Riemuiten näemme me Kolminaisuuden
ja kuulutamme kaikkialla ihmeitään.
Maa, taivas kuuntelee, kuin hyöky kiitos vyöryy
lauluissa loppumattomissa nimelleen.
Jumalan kunniaa ylimmät enkelit
riemuiten ”pyhä, pyhä, pyhä” huutavat.
Hän oli ja hän on, on iankaikkisesti
ikuinen Isä, palvottava Herramme.
Edessä Kristuksen verellä ostetut
nyt polvistuvat täynnä armon kiitosta.
Voimasta rakkauden haavansa liekehtivät.
Taivaissa yhä yltyy kiitos Karitsan.
∆ Enkelit, sankarit, kiittävät Jumalaa,
he ylistävät Isää, Poikaa, Henkeä,
isien Jumalaa ja minun Jumalaani.
Hänelle riemuvirtemme soi ikuinen!
Kiinnostava ja hyvä puhe. Jäin miettimään alla olevaa kohtaa eli LHPK:n ja Seurakuntaliiton lähentymistä. Onko tarkoitus, että ne liittyvät yhteen vai onko kyseessä “vain” yhteistyö?
Kuinka suuri ilo onkaan ollut yhteyden rakentuminen 100 vuotta vanhan luterilaisen kirkon, Seurakuntaliiton kanssa. Jos Jumala suo, tämä uskon ja opin yhteys virallisesti tunnustetaan tulevan vuoden aikana.
“Uskon ja opin yhteys” ei tarkoita organisatorista yhteen liittymistä. Se tarkoittaisi kai, että jäsenet voisivat osallistua toisen yhteisön ehtoolliselle, ja että papit voisivat vierailla saarnaamassa toisessa yhteisössä.
Mielenkiintoinen historia tosiaan tuolla itselleni ennestään lähes täysin tuntemattomalla liikkeella. Erinäisten käsityserojen seurauksena muodostetaan uusia kuppikuntia. Tuokin on irtaantunut Sleystä joskus sata vuotta sitten. Sitten on näitä Stlk:ta ja muita pieniä toimijoita samalla periaatteella.
Yhdistymisestä puhui taas Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela nyt heinäkuussa linjapuheessaan, jossa hän näki yhtenä vaihtoehtona, mikäli nykyisestä Evlut-kirkosta jouduttaisiin näkemyserojen takia lähtemään, Suomen Raamattuopiston, Kansanlähetyksen ja Sleyn tiiviimmän yhteistyön, ehkä jopa jonkinlaisen yhteenliittymän.
Kieltämättä olisi kiinnostavaa ja ilahduttavaa mikäli hajaannuksen sijaan tapahtuisi myös yhdistymistä. Välillä niitäkin puheenvuoroja on kuten mainitsitkin. Alla vielä lainaus Kierkegaardin linkkaamasta puheesta. Konservatiivisemmissa luterilaisissa piireissä vaikuttaa olevan paljon enemmän pohdintaa tulevaisuudesta kuin mitä lausutaan julki. Varmasti vaikeita päätöksiä on edessä.
Sen lisäksi keskusteluyhteytemme jatkukoon niiden herätysliikkeitten kanssa, jotka vielä pyrkivät toimimaan Raamatulle uskollisesti kansankirkossa.
Kulttuurinen muutos ja kirkollinen paine näkyvät myös näissä liikkeissä vetämällä niitä toisiaan lähemmäs. Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen sanoi keväällä pysäyttävästi: ”Mikäli kehitys jatkuu tällaisena, herätysliikkeet tuskin ovat kansankirkossa kymmenen vuoden kuluttua.” Vaikka tämä ei olisikaan liikkeissä tavoite, muutos niin kansakirkossa kuin liikkeissä on nopeaa. Yhtäältä toimintatila käy ahtaammaksi: seurakuntien ovet sulkeutuvat, pappeja ei vihitä, lähetysvaroja nipistetään ja teologinen juopa kasvaa.
Seurakuntaliitto ja STLK erkanivat tosiaan molemmat sata vuotta sitten, mutta eivät ensisijaisesti Sleystä, vaan he olivat niitä evankelisia, joiden käsityksen mukaan Suomen ev.lut. kirkossa ei ollut enää mahdollista elää ja toimia luterilaisen tunnustuksen mukaisesti.
Yhdellä keskeisistä pastoreista eli Heino Pätiälällä oli tunnustuskirjoista poikkeava käsitys tietyssä opinkohdassa, mikä aiheutti näiden eronneiden jaon kahteen ryhmään. Pätiälä oli eronneista papeista tunnetuin ja suosituin julistaja, jolloin hänen johtamaansa Seurakuntaliittoon liittyi enemmistö maallikoista.
Sleyn ja Seurakuntaliiton välit eivät katkenneet kokonaan ja ne ovat myöhemmin vain lämmenneet. Jo Pätiälä jakoi ehtoollista niillekin evankelisille, jotka eivät liittyneet hänen seurakuntiensa jäseniksi. Sleyn aloitettua lähetystyön Keniassa 1970-luvulla oli hetken aikaa lähettinä yksi Seurakuntaliiton jäsen ja Seurakuntaliitto tukee Sleyn lähetystyötä.
Muutama vuosi sitten oli LHPK:n Koinonia-keskuksessa tilaisuus, jossa oli LHPK:n, STLK:n, Seurakuntaliiton ja Sleyn edustajia. Siellä Seurakuntaliitto irtisanoutui selkeästi perustajansa erikoisopista ja sitoutui vahvasti luterilaisiin tunnustuskirjoihin.
Seurakuntaliitto ei ole juuri harrastanut kansainvälisiä yhteyksiä, sillä sen erityisoppi on tehnyt siitä teologisesti yksinäisen. Nyt tilanne on muuttunut, ja virallinen yhteys LHPK:n, jolla on jo kansainväliset yhteytensä, kanssa sijoittaisi sen selkeämmin kirkolliselle kartalle. Yhdistyminen olisi hankalaa, Seurakuntaliitolle kun on kehittynyt oma liturgisesti matalakirkollisempi traditionsa, minkä lisäksi sen viisi seurakuntaa ovat periaatteessa itsenäisiä (siksi SeurakuntaLIITTO). Yhdistyminen voisi käydä lähinnä siten, että nuo seurakunnat muodostaisivat oman riituksensa LHPK:n sisällä.
Seurakuntaliitolla on jo yhteyksiä sekä Sleyhyn että LHPK:hon ja tietämäni mukaan nämä ovat käyneet kolmestaan erinäisiä neuvotteluja, aiheita en tiedä. Eräs Seurakuntaliiton pastori totesi taannoin, että heidän jumalanpalveluksissaan rukoillaan säännöllisesti “kirkollisten yhteyksien ja yhteistyötahojen” puolesta. Näiksi hän mainitsi Inkerin kirkon, LHPK:n ja Sleyn.
Mitkä olivat suurimmat syyt nähdä asia näin? Naispappeus ja homoliitot eivät olleet vielä sata vuotta sitten tapetilla ja kuvittelisi kirkon muutenkin pysyneen ihan toisella tavalla tunnustuksessa ja Raamatun opetuksessa, kuin nykyään.
Ei kansankirkon sekoilu alkanut vasta 80-luvulla, vaan se on aiempaa perua. Tai ainahan kirkon elämä on ollut yhtä hullunmyllyä noin inhimillisesti. Meinasi koko reformaatio mennä överiksi pian Lutherin kuoltua, koska Melanchton myötäili liikaa. Onneksi Chemnitz (“toinen Martti”) luotsasi luterilaisuutta taitavasti. 1600-luvulla luterilaisen puhdasoppisuuden aikana asiat olivat kohtuudella hanskassa. Sitten tulikin valistus ja taas olikin teologia heikun keikun. Valistus sen vaikutukset lopulta aiheuttivat sekaoppisuutta ja muuta ikävää kansankirkossa ja kaikkialla muuallakin. Kirkot ovat luovuttaneet tai olleet väliinpitämättömiä ja ongelmat ovat kasaantunut. Mistään uutuudesta ei kuitenkaan ole kysymys.
Nostan hattua Seurakuntaliitolle ja STLK:lle. Eivät antaneet periksi vaan olivat uskollisia jo 100 vuotta sitten.
Kutsuit aiemmassa viestissäsi seurakuntaliittoa kuppikunnaksi, mikä on halventavaa, koska kyse on itsenäisestä luterilaisesta kirkkosta.
Väliinpitämättömyys opista ei ole kristillistä. Ei edes silloin jos sitä harjoitetaan ekumenian tai jonkun muun sinänsä hyvän asian nimissä.
Tämä olisikin mielenkiintoinen skenaario. Tähän asti käsittääkseni LHPK:n seurakunnat ovat olleet jumalanpalvelusjärjestykseltään ja toimintakulttuuriltaan aika homogeenisiä. Meininki on korkeakirkollisempaa kuin kansankirkossa, Seurakuntaliitto sitten taas toiseen suuntaan. Yhdistyminen edellyttäisi, että molemmat osapuolet hyväksyisivät myös käytännössä sen, että liturgia on ehdonvallan asia. Minkäänlainen “no eihän se nyt mikään synti ole että noi tekee noin, mutta kyllä tämä meidän tapa on silti oikeampi” ei lupaisi hyvää käytännön yhteistyölle.
Erilaisten “riitusten” olemassaolo avaisi myös uusia mahdollisuuksia kansankirkon herätysliikkeiden kanssa yhdistymiseen tulevaisuudessa, mikäli tilanne sitä vaatisi. Tällöin lhpk-laisten kanssa samassa perinteisluterilaisten kattojärjestökirkossa voisi olla varsin eri näköisiä jumalanpalveluksia toteuttavia seurakuntia. Näissä yhteistyökuvioissa isompi kysymys olisi kuitenkin se, mitä tapahtuisi evankelisten, kansanlähetysläisten yms. “liberaalimmalle siivelle”. Voisiko kattojärjestökirkko ottaa laajan haitarinsa osaksi myös vaikkapa naispappeuden hyväksyjiä, vai johtaisiko se siihen, että LHPK ja muut tiukemmat tippuisivat pois?
Ei ollut tarkoitus halventaa sitä, mutta en vain ollut tähän päivään mennessä koskaan kuullut siitä. Kuppikuntalaisuus on sitä, että pieni porukka erottautuu omaksi ryhmäkseen, ei sen kummempaa. Kutsuin myös Stlk:tai tässä mielessä kuppikunnaksi, pieneksi muista erottautuneeksi porukaksi ja pysyn näkemyksessäni, mutta en arvota sillä asioita.
Antaneet periksi keille? Nythän nuo käsittääkseni erkaantuivat evankelisesta liikkeestä. Stlk:sta en tosin ole varma. Oliko evankelinen liike jo tuolloin kriisissä? Tietääkseni ei ollut.
Eipä tietenkään, mutta juuri tarkkuuden opissa tulisi johtaa siihen, ettei uskova hirttäydy niin kuin hukkuva oljenkorteen johonkin tiettyyn kirkkoon/seurakuntaan/yhteisöön.
Eihän uskovaa vanhurskauta mikään kirkko/seurakunta/yhteisö, vaan Kristus. Häneen uskon kautta liittyneenä uskova on Pyhän Hengen johdossa, joka Jeesuksen lupauksen mukaan on luvannut opettaa uskovalle kaiken minkä hän on käskenyt pitää.
Olkoon jokaisella se seurakuntayhteys, jossa hän tietää ja kokee olevansa parhaiten Pyhän Hengen johdossa ja johtamana. Tämä ei välttämättä tarkoita papukaijamaista oman seurakunnan oppiin yhtymistä kaikessa, seurakuntansa marionetiksi tulemista, vaan uskova on myös mitä suurimmassa määrin yksilö ja vastaa sellaisena itsestään Jumalalle.
Kommentoin tähän nyt nopeasti, että nuo kirkot eivät erkaantuneet evankelisesta liikkeestä, esim. Siionin kanteleen laulut ovat olleet niissä rakkaita. Ne erosivat kirkosta, ja koska Sley kokonaisuutena ei eronnut erkanivat myös näiden polut. Tuhon aikaan ei ollut Sleyn omia messuyhteisöjä, joten jumalanpalveluksissa käytiin paikallisseurakunnan kirkossa, ja monessa niissä saarnattiin evankelisten uskonvakaumuksen vastaisesti. Näihin liityttiinkin erityisesti niillä paikkakunnilla, missä kirkkoherra vastusti evankelisuutta.
Mitä muuten lähdön perusteisiin tulee yritän vastata siihen myöhemmin paremmin.
Okei, mutta ovat olleet evankeliseen liikkeeseen kuuluneita, mutta eivät jääneet kirkkoon kuten Sley jäi. Jotain tällaista yritin sanoakin, mutta kirkkohistoria ei ole minulle kovin tuttua. Tunnen kuitenkin Sleyn historiaa ja toimintaa eräässä osassa Suomea n.sata vuotta sitten ja toiminta oli silloin kovinkin herätyksellistä. Eräässäkin tuntemassani Sleyn rukoushuoneessa järjestettiin hyvinkin aktiivisesti toimintaa tuolloin ja koko rakennus syntyi paikkakuntalaisten lahjoituksina ja töin.
Tarkoitin, että nuo erkaantuneet olisivat voineet jäädäkin, kuten osa Sleystä jäi. Ja kysymykseni koski oikeastaan syitä silloisesta kirkosta lähtemiseen, kun tästä ajasta katsottuna kirkon tila oli silloin varmaan paljon parempi tuolloin kuin nyt.
Varmaankin kautta historian on ollut myös ongelmia, mutta tietysti olisi hienoa, jos vakavammin otettavat uskovat eivät jättäisi kirkkoa. Tämä koskee myös tätä päivää. Tietenkin silloin kun olo käy täysin mahdottomaksi ja jumalattomaksi, siitä pitääkin lähteä.
Täydennän vielä edellistä viestiäni muutamalla ajatuksella kun ne pulpahtivat mieleen tai olenhan niitä jo aiemminkin pyöritellyt päässäni samansuuntaisesti:
Vaikka joku seurakunta saisi tehtyä sinut ulkonaisesti oikeaoppiseksi, ei se sillä päästäisi sinua synneistäsi, eikä vanhurskauttaisi. Ei meistä tule vanhurskaita sillä, että olemme ulkonaisesti oikeaoppisia. Sellaista oikeaoppisuutta riittää kyllä tekopyhillä, aivan kuten Luukkaan fariseuksella. Seurakuntansa seremonioita ja “oikeaoppisuutta” useat kyllä noudattavat kuin papukaijat, jotta ihmiset heitä ylistäisivät oikeamielisiksi, lujiksi kristityiksi ja kärsivällisiksi. Mutta eikö tämä kaikki olisikin vain näyttelemistä ja meikkaamista, eikä sitä vanhurskautta, joka on sisältäpäin kohoavaa syntinsä syvästi tuntevan Kristuksen sijaisovitukseen turvaavan ihmisen uskossa omistettua vanhurskautta?
Tässä sisäisessä vanhurskaudesa me pysymme vaeltamalla hengessä ja rukoilemalla lakkaamatta, sillä henki rukoilee lakkaamatta pyhien edestä. Tätä ei saavuteta ravaamalla joka Sunnuntai messussa tehtynä tekona, niin arvokasta kuin se onkin silloin kun sinne mennään syntisinä kuuntelemaan evankeliumia ja nauttimaan sakramenttia, eikä meikattuna tekopyhänä tavan vuoksi.
Näin menettelemällä on myös helpompi sietää lähimmäisen opillisia ja muita heikkouksia, kulkea hänen rinnallaan.
Hei, Seurakuntaliittolainen tässä.
Tosiaan, opillinen yhteys on todettu Seurakuntaliiton ja LHPKn välillä oppikeskusteluissa, jotka saatettiin päämääräänsä jo vuonna 2018. Mutta koska kirkot koostuvat ihmisistä eivätkä pelkistä dogmatiikkapilvessä leijuvista mielistä, on nähty hyväksi edetä rauhassa, tutustua ja ystävystyä myös seurakuntalaistasolla.
Kuten + Juhana totesi puheessaan, tulevan vuoden aikana voi tapahtua merkittäviäkin asioita (Deus volentes).