Itsekin olen oikein innoissani ja iloissani jo nyt saavutetusta yhteydestä, yhteisymmärryksestä ja ystävyydestä!
Eipä Seurakuntaliiton historiassa ole montaakaan kertaa meitä tunnustettu vielä kirkkona sisariksi ja veljiksi. Se lämmittää kovasti!
3 tykkäystä
Näin toki pitkälti on. Itse kyllä nautin korkeakirkollisesta liturgiasta, mutta monelle meidän kirkossa se tuntuu vieraalta… vaikka ihmiset ei sitä osaakaan sanoittaa, on heillä ehkä kuitenkin mielessä “korkeakirkollinen liberalismi”, jota vastustetaan. Toki yhtä lailla vastustamisen arvoista on “matalakirkollinen pietismi”.
Pitäisi löytää tasapaino liturgisuuden ja evankelisen vapauden, opillisuuden ja pastoraalisuuden välillä. Ja välttää samanaikaisesti myös “liturgista legalismia” ja toisaalta “anti-inkarnatorista” vapaakirkollisuutta. Se voi olla vaikeaa, kun heilurit heiluu aina laitoihin asti.
Mutta oikea tasapaino löytyy kyllä evankelisesta sakramentaalisuudesta ja Tunnustuskirjojen opetuksesta, erityisesti CA VII tulee tässä hyödyksi.
2 tykkäystä
Evankeliumiyhdistyksen kehitykseen tyytymättömät ryhmittyivät 1920-luvulla pastorien Heino Pätiälän sekä R. ja A. Wegeliuksen (Uppalan) ympärille. Nämä olivat tutustuneet sekä Saksan että Yhdysvaltojen kirkolliseen tilanteeseen ja olivat saaneet vaikutteita Amerikan Suomalaisen Evankelis-Luterilaisen Kansalliskirkon (ASELK), sekä Missouri-synodin organisaatiosta ja toimintaperiaatteista.[9] Tämän oppositioryhmän mukaan evankelinen liike oli yhteisö, jonka jäsenyys oli ensisijainen varsinaiseen valtionkirkkoon kuulumisen sijasta. He pitivät Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneita seurakunnan kirkon sijasta varsinaisina hengellisinä koteinaan. Yhteinen oppi asetettiin keskinäisen yhteyden mittariksi. Evankeliumiyhdistyksen johtokunnan linjana oli kuitenkin pysyä kirkon yhteydessä.[10]
Wikipedian tekstissä Stlk:n ja Svelsin historiikissa mainitaan erityisesti Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneet, jotka olivat ensisijaisia jumalanpalvelusten pitopaikkoja kirkkojen sijasta. Yksi tällainen kirkkotilaksi vihitty rukoushuone on tullut tutuksi jo pidemmältä ajalta ja sen historiaan hiukan perehtyneenä sata vuotta sitten tapahtuneet kuviot alkavat loksahdella kohdilleen.
Silti jos katsoo Sleystä ja kirkosta eronneiden kahden nykyisen pienen kirkkokunnan, Stlk:n ja Svelsin, nykyiseltä nimeltään Seurakuntaliiton muutaman sadan hengen jäsenmääriä verrattuna vaikkapa Sleyn 11000 jäsenen määrään, voidaan puhua pienistä ‘kuppikunnista’, etenkin kun edes nämä kaksi erkaantunutta liikettä eivät mahtuneet yhteen, huomautukseksi näin @Kierkegaard ille.
En tarkoittanutkaan edellä, että nuo olisivat olleet eron jälkeen vähemmän evankelisia, Siionin kannel sopii varmasti hyvin kuvaan, mutta tarkastellessani liikkeiden historiaa, Sleystä ja kirkosta kuitenkin haluttiin erota.
Koska Evankeliumiyhdistyksen johto ja oppositioryhmä eivät päässeet yhteisymmärrykseen, oppositio katsoi ratkaisuksi erota sekä Evankeliumiyhdistyksestä että kirkosta. Tämän mahdollisti vuonna 1922 säädetty uskonnonvapauslaki. Ratkaisevaksi tuli Hämeenlinnassa vuonna 1922 pidetty keskustelukokous, jossa Pätiälä kehotti evankelisia ”marssimaan ulos leiristä”. Evankeliumiyhdistyksen johtokunta irtisanoutui välittömästi koko kokouksesta ja sen päätöksistä.[10]
Uusi kirkko muotoutuuMuokkaa
Pienet ryhmät ja yksittäiset ihmiset alkoivat vuonna 1923 erota kirkosta ja perustaa vapaita evankelisluterilaisia seurakuntia. Aluksi ne olivat itsenäisiä organisaatioita, joita johtivat muutamat eronneiden joukkoon kuuluvat papit. Jo vuonna 1924 syntyi kuitenkin liikkeen johtajien keskuudessa ristiriitoja, joka aiheutti jakaantumisen kahteen ryhmään, jotka kumpikin järjestäytyivät virallisesti vuonna 1928. Toinen niistä oli Wegeliuksen johtama Suomen Vapaa Ev.Lut. Kirkko (nyk. STLK) ja toinen Pätiälän johtama Suomen vapaa evankelis-luterilainen seurakuntaliitto (SVELS).[11]
Tilannehan oli se, että koko Sley harkitsi lähtemistä jo 1900-luvun alusta asti. Siitä puhuttiin ja odotettiin uskonnonvapauden astumista voimaan. Ei eletty kirkon seurakuntien yhteydessä, vaikka olikin “pakko” hakea sieltä ehtoollinen. Ratkaiseva oli myös Porvoon synodaalikokous vuonna 1922, jossa kävi ilmi, ettei papistosta muut kuin evankeliset käytännössä pitäytyneet Augsburgin tunnustukseen. Kun sitten lähdön hetki koitti, jäi eroliike monestakin syystä pieneksi.
Tästä kertoo kirjeessään Luopioisista Hanna Rauta: Hanna Rauta: Kirje Luopioisista - seurakuntaliitto
Mitä tulee “kuppikuntaisuuteen”, ei sitä tai lahkoksi haukkumista pelätty. Haluttiin pitäytyä tunnustuksellisen ja tuntomerkit puhtaana pitävän luterilaisen kirkon jatkumossa. Ei lähdetty mistään muusta syystä kuin Kristukseen käskyä seuraten (Room.16:17, 2.Kor.6:14-18) ja koska jääminen nähtiin mahdottomana ehtoollisyhteyden sekaoppiseen kirkkoon kannalta. Oikea “kuppikuntaisuuden aika” kyllä koitti, mutta hieman myöhemmin ja muista syistä. Historiaan mahtuu paljon surullista.
Evankelisen identiteetin ja perinnön olemme säilyttäneet, ompa joku joskus luonnehtinutkin, että meillä on vanha evankelisuus säilynyt kuin taskussa. Sley on nykyään jo aika “moderni” versio evankelisuudesta, ja Stlk on profiloitunut enemmän vanhamissourilaisen teologian kautta, nähdäkseni.
1 tykkäys
Ymmärrän tämän varsinkin evlut-kirkon nykytilassa, joka on paikoin karmea ja lähtö on kyllä käynyt monta kertaa mielessä varmaan nykykonservatiiveillakin, itseni mukaan lukien. Toisaalta Sley ja viidennen liikkeen konservatiiviset järjestöt ovat katsoneet parhaaksi olla suolana muuten mauttomaksi käyneessä kirkossamme. Jossain vaiheessa tietenkin tulee sekin eteen, ettei muuta vaihtoehtoa oikein jää kuin lähteä ja se voi tulla piankin. Siihen asti katsellaan.
En tunne Sleyn historiaa sen tarkemmin, itse olen sen nykymuotoon varsin tyytyväinen ja lähellä ajatusta, että se olisi oma kirkkokunta. Stlk:n ja Seurakuntaliiton tarkempia eroja en tunne, enkä tosiaan tarkemmin eroja nykyiseen Sleyhyn joitain raamatunkäännösasioita lukuunottamatta. Yleensä erkaantuminen irti muista lähtee erimielisyydestä jostain kysymyksestä ja jakaudutaan meihin ja heihin, eri kuppikuntiin. Jeesuksen kehoitus oli olla yhtä. Se on tietysti vaikeaa, kun ollaan eri mieltä ehkä toisarvoisissakin asioissa.
1 tykkäys
Eipä kai tuosta yhteyden toteamisesta mitään haittaakaan ole. Mietin vaan että miten nää isohkot erot käytänteissä saadaan häivytettyä.
Näissä asioissa Seurakuntaliitto näyttääkin lähenevän LHPK:n linjauksia. Olin näet kuuntelemassa yhden teikäläisen luentoa “Ilmestyskirja ja liturgia” Concordia-piirissä.
Itse en kuitenkaan näe Ilmestyskirjan sinänsä olevan mikään opas liturgiaan, vaikka siinä nyt puhutaankin erilaisten olentojen kumartamisista. Näen, että Kristuksen sovitustyö avautuu Pyhässä Hengessä puhutun sanan kautta, enkä osaa siihen oikein yhdistää kasukoiden kahinaa, koristeellisia kaularistejä, ylettömiä kumarruksia jne., joita en näe Pyhän Hengen käyttävän airueinaan tehdessään Jumalan tahtoa meihin nähden tiettäväksi. Martti Luther sanoo Raamatun olevan kapalot joihin Kristus on käärittynä. Itsekin koen näin, luen joka päivä sanaa ja sen välityksellä minulla on suora yhteys Jumalaan, enkä ilman sanaa löydä Kristusta mistään. Sanahan se on, joka vaikuttaa sakramenttien välitykselläkin, ilman sitä ne eivät ole mitään.
Jos näet joku tuntee rakkautta sanaan, kuuntelee sitä mielellään, puhuu Kristuksesta, ajattelee häntä, luennoi ja kirjoittaa hänestä, tietäköön, ettei se ole ihmisen tahdon eikä järjen aikaansaannosta vaan Pyhän Hengen lahjaa. Eihän moinen ole mahdollistakaan ilman Pyhää Henkeä. Mutta missä sanaa inhotaan ja halveksitaan, siellä vallitsee Perkele, tämän maailman jumala, joka sokaisee ja vangitsee ihmisten sydämet niin, ettei niihin loista evankeliumin valo, Kristuksen kirkkaus. Näemmehän paraikaa, että sana ei lainkaan vaikuta kansanjoukkoon, joka sitä suruttomana halveksii, ikäänkuin se ei merkitsisi mitään. Mutta ne, jotka hiukankin rakastavat ja ikävöivät sanaa, tunnustavat kiitollisina, että Pyhä Henki on vuodattanut heihin sen mielen. Eihän se ole meidän synnynnäinen mielitekomme, eivätkä mitkään lait kasvata meitä hankkimaan sitä. Muutoksen saa aikaan ainoastaan ja yksinomaan Korkeimman oikea käsi. Kun me siis mielellämme kuulemme saarnattavan Kristuksesta, Jumalan Pojasta, joka meidän puolestamme tuli ihmiseksi ja suostui lain alaiseksi lunastaakseen meidät vapaiksi, silloin, tämän saarnan avulla ja myötä, Jumala lähettää Pyhän Hengen sydämiimme. Hurskaiden on sangen hyödyllistä tietää, että heillä todella on Pyhä Henki.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, SLEY 2003, s. 417.
2 tykkäystä
Juuri näin!
No, Ilmestyskirja ei tosin ole liturgian opas, mutta on kylläkin ollut varhaiskirkolle tärkeä opettaja liturgiassa.
Minusta olisi kiva lähentyä ulkoisestikin Lähetyshiippakuntaa tässä asiassa, mutta se ei ole pakollista yhteyden kannalta, kuten Augsburgin tunnustus VII myös ilmaisee.
En tarkoittanut luonnehdinnoillani matala- ja korkeakirkollisuudesta mitenkäön kritisoida LHPKaa, toin vain esille ääripäät, “ojan ja allikon” joka tulee välttää myös liturgisissa kysymyksissä.
Kharis kai eireenee!
1 tykkäys
Lähetyshiippakunnan kaverikirkko SELK Saksassa omaa monenmoisia liturgioita, katsokaa Juutuupista vaikka. Miksi pitäisikään sulloa kaikki samaan muottiin, sehän on formalismia.
Toivoisin että kaikkialla noudatettaisiin Gregorius suuren ohjeistusta, kun häneltä kysyttiin Englannista käsin, että minkälaiset kirkonmenot pitäisi sinne laittaa, sellaisetko kuin Roomassa vai sellaisetko kuin Galliassa? Rooman piispa vastaa, että voitte tehdä kuinka tykkäätte, voitte ottaa osia kummastakin.
2 tykkäystä
Ei onneksi tarvitsekaan. Luterilaisten ero mm. Anglikaaneihin näkyy nimenomaan liturgisessa vapaudessa mutta opillis-tunnustuksellisessa yksimielisyydessä, kuten tunnustus sanoo:
“Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: ‘Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä’ jne.” (CA VII)
2 tykkäystä
Lestadiolaisena hiippakunnassa kävijänä koen edelleen outoutta, vaikka nautittuani juutuubista aimo annoksen katolista liturgiaopetusta, on liturgia alkanut tuntua hyvältä, mutta ei kaikin puolin.
Sielu kaipaa sitä että saarnan loppulauseena julistettaisiin kaikille katuvaisille synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Lestadiolaisena laumasieluna kaipaan pitkiä kahvi- ja hengailuhetkiä, joiden loputtua lähdetään kyläilemään ja viikko vietetään toistemme luona iltakylissä ja “speneriläisissä” kanssapuheissa.
Ecclesia semper reformanda est.
2 tykkäystä
Tiivistetysti voidaan sanoa syiksi kirkon Tunnustuksessa ja puhtaassa evankeliumissa sekä muissa kirkon tuntomerkeissä pysymisen. Nähtiin jo tuona aikana kirkon laajasti luopuneen puhtaasta Jumalan sanasta ja evankeliumista ja hyväksyvän sekaopin, jopa suoranaisen harhan (lundilaisuus ja ritschliläisyys).
Tästä voi lukea mm. perustajapastori Heino Pätiälän jukkaisemista “Ulos leiristä”, “Uskovien ero väärästä yhteydestä” ja “Valtio, kirkko ja seurakunta” - kirjoista.
Vetelin seurakuntamme perustamisasiakirjassa sanotaan:
"Suuressa armossaan teki Herra Jumala Suomenkin kansan osalliseksi siitä uskonpuhdistuksesta, jonka hän toimitti palvelijansa tohtori Martti Lutherin kautta, tuoden valoon katolilaisen opin erehdyksillä peitetyn armonopin. Mutta vuosisatojen kuluessa pimenivät Suomessa uskonpuhdistuksen opit monenlaisten tekopyhyyden järjestelmien peittoon. Mutta viime vuosisadan alkupuolella toi Herra puhtaan raamatullisen armonopin taas kirkkaaseen päivänvaloon palvelijansa F. G. Hedbergin kautta. Tästä siunauksesta olemme mekin osallisiksi tulleet. Uskovainen Jumalan kansa on vuosikymmeniä ollut hengellisessä erossa siitä tekopyhyyden julistuksesta, jota harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, Suomen kirkoissa yleisesti saarnataan. Nyt on Jumala kirkastanut meille raamatullisen seurakuntaopin amerikkalaisten ja saksalaisten uskonveljien kautta.
Me allekirjoittaneet olemme eronneet Suomen ev. lut. kirkosta siitä syystä, että se vastoin Jumalan sanaa on yhdistetty valtioon, että siinä julistetaan väärää oppia ja sallitaan julkisen väärän opin julistusta, että sen pappien kasvatus on julkisten järkeisoppisten ja raamatunrepijäin hallussa, että seurakuntiin kuuluvat julkijumalattomat ja julkiset tekopyhät, että raamatullista seurakuntakuria ei ole käytännössä eikä voikaan olla, kun seurakunta ja maailma ovat sama asia.
Eromme perustukseksi mainitsemme seuraavat raamatunlauseiseet:
Herramme Jeesus sanoo: “Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.” Matt. 7:15. “Lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta ne eivät vierasta seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.” Joh. 10:4-5.
Paavali kirjoittaa Rooman uskoville: ”Minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saattavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka olette saaneet; vetäytykää pois heistä.” Room. 16:17. Katso 2. Kor. 6:4-5.
Ilmestyskirjan 18. luvussa sanotaan vakavat, varoittavat sanat meille, viimeisen ajan uskoville:
“Lähtekää Babylonista, te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.” Ilm. 18:4,5.
Jerusalemin paikalliseurakunnasta on kirjoitettu näin: “He pysyivät alati apostolien opissa,
keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Ap. t. 2:42.
Me allekirjoittaneet olemme yhtyneet raamatulliseksi, luterilaiseksi paikallisseurakunnaksi, jonka nimi
on: Vetelin vapaa evankelisluterilainen seurakunta.
Vetelissä, sunnuntaina helmikuun 17 päivänä 1924"
4 tykkäystä
En saa lainausta aikaiseksi tabletilla, mutta kiinnostaisi tuo vanhan evankelisuuden säilyminen. Mihin sillä viitataan? Miten Sley on muuttunut? Entä miten nämä asiat vertautuvat muihin evankelisuuden “haarautumiin”: SLEF ja ELY?
Ei kai anglikaaneja enemmän voi olla liturgista vapautta?
Historiallisesti on ilmeisesti niin, että Anglikaanit ovat vaatineet kaikilta ehdotonta saman liturgian noudattamista, mutta opillinen väljyys on sallittu; sen sijaan luterilaisilla on ollut ainakin teoriassa mahdollista monipuoliset, erilaiset liturgiat - mutta opillinen yksimielisyys on ollut vaatimus kirkolliselle yhteydelle.
Niinpä…Olen ollut anglikaanisessa messussa, joka tuntui sujuvan ihan Rooman kirkon messukaavan mukaisesti…
Kirjoitan nyt uudelleen:
Olen kuullut ja itsekin havainnut, että on tietty ero Seurakuntaliiton ja Sleyn joidenkin korostusten välillä - tämä ei itsessään kerro mistään sinänsä hyvästä tai pahasta muutoksesta; varmasti tässä on kumpaakin. On esim. hyvä, ettei enää ole kummassakaan sitä 1900-luvun alun ilmiötä, että uskottiin tuhatvuotisvaltakunta-opit.
Se, mitä pitäisin ehkä selvimpänä muutoksena, on että syntisyyttä ja koko maailman autuutta Jeesuksen veressä ei enää kuulu samalla painolla kuin 100 vuotta sitten. Seurakuntaliitossa tämä on säilynyt vähän paremmin. Sleyssä on sen sijaan ollut aina vahva sakramenttikorostus, johon nyt on päässyt Seurakuntaliittokin mukaan kirkkaammin kuin historiansa eräissä vaiheissa.
Ainoa kunnon kritiikki kohdistunee siihen, että Sley on nykyään omassa toiminnassaan - siltä minusta näyttää- vähän liian vetäytyvä. Kysyttäessä opetetaan oikein kyllä, mutta varotaan ettei suututettaisi kirkkoa. Tähän ei pitäisi olla syytä. Outoa on myös se, kuinka Sley kiertää Augsburgin tunnustuksen pykälää 14 jatkuvasti. Myös se hieman hämmentää, kuinka “suurtapahtumakristillisyys” on vallannut alaa myös Sleyn piirissä.
Arvostan kuitenkin kovasti!
Ely sen sijaan on mielestäni enää nimellisesti evankelinen liike. Se edustaa aika liberaalia evankelisuutta virkakysymyksessä jne.
Slefistä en osaa paljoa sanis, mutta se on ollut ilmeisesti jopa konservatiivisin näistä edellämainituista.
1 tykkäys
Elyn seuroissa on kyllä aika perinteinen meininki, vaikka toki tässä voi olla alueellisia eroja.
Joskus kymmenisen vuotta sitten Turussa oli niin, että se porukka joka kokoontui Slefin opiskelijailloissa, kävi hyvin sujuvasti myös vapaiden suuntien toiminnassa. En tiedä mihin kukakin sitten virallisesti kuului.
1 tykkäys
Hyvä tietää!
Mulla ei ole kokemusta Elyn ja Slefin toiminnasta tältä vuosikymmeneltä. Se, mitä yllä sanoin perustuu siihen, mitä olen niiden historiasta lukenut.
Tuota ilmiötä nähtävissä, joskus kumppanin kaipuu on niin kova että käydään “sujuvasti” niin Opkolla, hellareilla kuin Sleylläkin, Turusta ei kylläkään kokemusta. Helsingissä nuo kolme.
1 tykkäys