Trenton konsiili

Kymmenisen vuotta sitten kävin läpi Trenton kokoontumista ja Vulgatan ryhdistämistä siellä. En ole saanut luettavakseni yli tuhat vuotta aikaisemmin käännettyä Vulgataa, joka pitäisi olla hyvä. Hajanaisen lukemiseni tuloksena tulin siihen käsitykseen, että Vulgata rusikoitiin pikkuhiljaa piloille ja siksi jo ennen Trenton kokousta oli suuri tarve saada järjestystä asiaan.

Päätellen tulin siihen tulokseen, että alkuperäisen Vulgatan tekijä oli uskovainen mies ja näin perustat oli, joista Pietarikin mainitsee, 2. Piet. 1:
20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; (tässä alkukieli käyttää sanaa *epilusis *, tark. lähinnä tulkita), ja miksi esim KJV sen kääntää.
21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

2.Vatikaanin jälkeisessä La Sacra Bibbia, 1968 on tuosta 20. jakeesta selitystä marginaalissa,
“Dunque i singoli fedeli non possono interpretare a capriccio la Bibbia, ma devono ricevere l’interpretazione della Chiesa

*Yksittàiset uskovat eivàt voi tulkita mielijohteesta Raamattua, vaan heidän täytyy saada Kirkon tulkinta *

Mielestäni tässä on kysymys tulkinnoista, eli ei ymmärretä mitä luettavissa on, tai kirjoitus sellaisenaan ei sovi ‘pirtaan’.
Nyt RKK:n keskeisimpiä oppeja on “Il magistero della Chiesa”, eli oma tulkinta ja joka on vain Rooman kirkolla.

Kukahan se mahtaa olla?

Latinankielisessä raamatunkäännöksessä, jota kutsutaan nimellä “Vulgata”, olevat heprealaisen kaanonin Vanhan testamentin kirjat ovat Hieronymuksen vuosina 390–405 suoraan hepreasta kääntämiä lukuun ottamatta Psalmien kirjaa. Vulgatan psaltterin pohjana on vanhalatinalainen käännös, jonka Hieronymus 380-luvun lopussa korjasi vastaamaan Origeneen Heksaplan kreikankielisiä versioita. (Hieronymus laati psalmeista käännöksen myös suoraan hepreankielisestä tekstistä [Hier.psalt.sec.Hebr.], mutta se ei päätynyt osaksi Vulgataa.) Vanhan testamentin apokryfikirjat eli deuterokanoniset kirjat ovat vanhalatinalaisia käännöksiä lukuun ottamatta Tobitin ja Juditin kirjoja, jotka ovat Hieronymuksen todennäköisesti 400-luvun alussa laatimia käännöksiä kreikankielisestä tekstistä. Neljä evankeliumia ovat Hieronymuksen noin vuosina 383–384 korjaamia versioita vanhalatinalaisista käännöksistä. Muut Uuden testamentin kirjat ovat vanhalatinalaisia käännöksiä, joita jotkut muut kuin Hieronymus ovat korjanneet.

  1. istunnon dekreetti pyhästä eukaristian sakramentista, luvussa 8 on erikoinen juttu, josta en ole ennen kuullutkaan. Osaisiko joku selittää tarkemmin, mistä on kyse?

Suomennos: Oikein ja viisaasti Isämme tämän pyhän sakramentin käytön kohdalla erottivat kolme eri sakramentin vastaanottamisen lajia. He opettivat ensinnäkin eräiden vastaanottavan sen synnintekijöinä ja siksi (vain) sakramentaalisesti. Toiset taas vastaanottavat sen hengellisesti, ne nimittäin, jotka halun ja aikomuksen kautta syövät tuota tarjottua taivaallista leipää elävällä uskolla, joka vaikuttaa rakkauden kautta ja kokevat itsessään sakramentin hedelmän ja hyödyn. Kolmannet nauttivat sen samanaikaisesti sakramentaalisesti ja hengellisesti. He ovat niitä, jotka sillä tavoin ensin tutkivat itsensä ja valmistautuvat, että he häävaatteeseen pukeutuneina astuvat tähän jumalalliseen pöytään.

Latinaksi: Quoad usum autem recte et sapienter patres nostri tres rationes hoc sanctum sacramentum accipiendi distinxerunt. Quosdam enim docuerunt sacramentaliter duntaxat id sumere ut peccatores; alios tantum spiritualiter illos nimirum qui voto propositum illum coelestem panem edentes fide viva quae per dilectionem operatur fructum eius et utilitatem sentiunt; tertios porro sacramentaliter simul et spiritaliter ii autem sunt qui ita se prius probant et instruunt ut vestem nuptialem induti ad divinam hanc mensam accedant.

Erinomainen kooste, jota itse aioin alkaa itselleni työskentelemään.

Ei moite, mutta yllätys on ollut kaikki katolisuuden nk. tieto koskien Kirjoituksia. Kävin jonkinverran ajatustenvaihtoa entisen helluntalaisen, VM Kärkkäisen kanssa, ennenkuin paluumuutin Suomeen. Hän usein viittasi viisauteen, mikä katolisella kirkolla on. Näihin viittauksiin ei ilmeisesti oltu helluntaiseurakunnan puolelta yritetty syventyä. Kaikki se nk. viisaus mihin hän viittasi olikin lähinnä RKK:n itseymmärrystä, Il magistero della Chiesa’a ja poikkeuksetta Kirjoituksiin pohjautumatonta.

Kuten alussa sanoin, niin tämä ei ole moite katolista kirkkoa kohtaan, koska RKK:n viisaudet ovat heidän juttunsa. Ainoastaan silloin moitin, kun katolisuudesta ulosastunut ek-klesia-veljesyhteys viittaa niihin tarpeettomalla ymmärtämyksellä. Tämä suopea suhtautuminen Vatikaani 2:n tuottamassa lausunnossa, katekismuksessakin olevassa täydennyksessä, on riittävä ‘gesto’, tulla hyväksytyksi siihen taivaaseen, josta RKK opettaa.

Uskon, että olisi hyödyllistä asiaa avata, eli miksi kolme ryhmää. Lopullinen eucaristian vaikutus on sama, tai samaan päätyvä eli RKK:n yhteys riittää saavuttaa parhaan lopputuloksen.

Tuossa 13. istunnon dekreetissä ja kaanoneissa muuten mainitaan aika monta keskeistä katolista opinkohtaa ehtoollisesta: reaalipreesens, transsubstantiaatio, sakramentille osoitettava palvonnan kultti, sakramentin (leivän) säilyttäminen, eukaristian vastaanottamiseen välttämätön valmistautuminen, ja että eukaristian kumpikin muoto (leipä ja viini) erikseenkin sisältää koko Kristuksen.

Suuri osa näistä ei ollut mitään uusia oppeja vaan jo aikoja sitten vakiintuneiden oppien ja käytäntöjen vahvistamista. Mutta jotkut ajatukset vaikuttavat muotoutuneen ihan suorana kieltona tuon ajan protestanttien teeseille, joten niistä saisi varmaan paljon enemmän irti, jos jaksaisi lukea niitä yhdessä relevanttien protestanttisten tekstien kanssa. Tässä valossa myös paljon parjattu termi “vastauskonpuhdistus” tuntuu jopa ihan osuvalta.

No huokaus. Ne olkiukot tulevat teidän kahden teksteissä vastaan koko ajan. Olen muutamaan kertaan yrittänyt miettiä, että mitä oikeasti olette sanomassa, enemmän kuitenkin @oka kuin sinä.

En voi sille mitään, että olen löytänyt sen avaimen ulos näistä “hän sanoi”“mutta hän sanoi” hämmennyksistä.

Kuten tässä:

As is well explained by St. Thomas in ST I, q. 84, a. 6: “Sense knowledge cannot be the total and perfect cause of intellectual knowledge, sed magis quoddammodo est materia causae —rather, it is, in a certain manner, the matter for the cause.”

In what sense should we take this? We should understand it as meaning that the intelligible is only in potency in sensible things and that it becomes intelligible only in act under the intellectual light, which Aristotle termed “the agent intellect.” Only under this light does the intelligible appear to the intellect capable of knowledge; it appears to it in an intellectual light that is far superior to sensible light.

That is why St. Thomas writes in ST I, q. 84, a. 5: “As one says that we see colors in the sun (or, by means of it), it is necessary to say that the human soul knows in an intellectual manner all things in the Eternal Reasons for it knows by means of its participation in these. The natural light of the intellect, which is in us, is, in fact, a kind of participated likeness of the Uncreated Light, which contains the Eternal Reasons of things.”

Thus, our intellect can abstract ab hic et nunc [“from the here and now”] the nature of things and consider them sub specie aeternitatis [“from an eternal point of view”]. Thus, the nature of the lion or the lily is for our intellect what the lion or the lily would be said to be from all eternity— τὸ τί ἦν εἶναι, quod quid erat esse , “that which it was to be”; it has a kind of timelessness that is nearly inexpressible.

—Reginald Garrigou-Lagrange OP, The Sense of Mystery: Clarity and Obscurity in the Intellectual Life, sivu 62

Esimerkiksi @oka ei selvästi ymmärrä asiaa ollenkaan. Ensin pitää todeta, että sanat ‘tulkinta’ ja ‘selitys’ esitti minun kuulteni joskus eräs eksegeetti sillä tavalla, että tulkinta koskee vain tekstiä sinänsä, kun taas selitys kertoo, mitä teksti tarkoittaa lukijan todellisuuteen yhdistettynä. On erittäin iso ongelma juuri se, että modernit ihmiset puhuvat tulkinnoista kun he oikeasti tarkoittavat selityksiä.

On tulkinta, että Raamattu vaikka esittää torjuvan kannan homoseksuaalisuuteen. Sitten on selittämisen osuus sanoa, että sillä “ei tarkoiteta nykyaikaisia, rakastavia ja vapaasta tahdosta tapahtuvia homoliittoja, vaan pederastiaa tai temppeliprostituutiota, eli vallan epäsuhtaa osapuolten välillä ja ihmisten vapautta vastaan rikkomista”. Puhumalla tässä kohdassa tulkinnasta annetaan ymmärtää, että itse teksti jollain tavalla ilmoittaisi tai sisältäisi tuon näkökulman. Kun taas selittäminen on se, mitä siinä oikeasti tehdään. Mutta selittäminen kuulostaa tekona jostain syystä heikommalta, niin siksi jokainen haluaa nostaa näkökulmansa tulkinnan asemaan.

Tulkinta on englanniksi ‘interpretation’, joka sekä sanan todennäköisen alkuperän että sen nykyaikaisen käytön mukaan tarkoittaa jonkin tietyn informaation muuttamista ilmaisutavasta toiseen (tai ilmaisutapojen välillä, josta se ‘inter-’ tulee). Selittäminen taas on vaihe, jossa ympäristöä ja kuulijan tietopohjaa käyttämällä se informaatio täydennetään tai avataan muotoon (tai “levitetään näkyviin”), josta kuulija voi sen omaksua. Tämä löytyy sanojen ‘explain’ ja ‘epilusis’ etymologiasta.

Mitä ideaa koko 2Piet. 1:20 ajatuksessa edes olisi, jos kirkko saisi vain tulkita tekstiä muodosta toiseen, mutta jokainen saisi selittää sille sen jälkeen oman merkityksen? Tämä tekee Raamatusta helposti jonkinlaisen peukalopaikkojen kokoelman, keittokirjan tai loitsukirjan, mitä jokainen käyttää mielijohteidensa mukaan.

Ei, vaan tässä on kysymys selityksistä. Jos haluat argumentoida asiassa jotain, niin sinun pitäisi nimenomaan pitää sanojen merkitykset ojennuksessa. Nyt tekstistäsi saa irti vain sen, että haluat tuottaa epämääräistä murinaa kirkkoa vastaan.

Tästä tulee juuri se ilmiö, minkä vuoksi modernista tai helluntailaisesta näkökulmasta ei voi ikinä käsittää, että miten—tai edes miksi—Katolinen kirkko selittää Raamattua. Koko selittämisen pointti on se, että on olemassa ihmisestä riippumaton ja ihmisen ulkopuolinen todellisuus, josta on mahdollista saada tietoa ja muodostaa yhtenäinen kuva. Kirkko on olemassa tämän yhtenäisen kuvan edustamista varten. Tai ainakin oli Vatikaani II:n aikaan asti.

Mutta jos moderniin ja helluntailaiseen tapaan kiistetään tällaisen todellisuuden olemassaolo, tai ei kyetä käsittämään sitä, niin silloin väistämättä näyttää siltä, että kirkolla ei ole tiedollista auktoriteettia. Eli se ei kykene, sen enempää kuin mikään kykenee, opettamaan mitään mistään yhtenäisestä todellisuudesta. Silloin sen ainoaksi tehtäväksi jää mielivaltainen vallankäyttö. Moraali ja moralismi, käskyjen jakaminen. Jota vastaan kiukkuamista sinun tekstisi näyttävät olevan täällä alusta loppuun kun katolisuudesta on kyse.

Modernissa ja helluntailaisessa ajattelussa usko on ensisijaisesti ihmisen sisäinen ja subjektiivinen asia. Uskon pointti on siinä, että ihmiselle nousee Raamatun kirjaimesta aivan omia selityksiä, jotka hän sitten soveltaa ja soseuttaa sisäiseen maailmaansa. Eli se ero katoaa, että mikä oikeasti tuli tekstistä ja mikä ihmisestä. Joku tällainen jaottelu, että tekstissä on logos, mutta siitä tulee rhema kun ihminen selittää sen itselleen sisäisesti. Joka on kaikki ihan miekkailua pimeässä, koska rhema tarkoittaa lausahdusta tai puheaktia.

Jos tuon ylemmäksi laittamani sitaatin käsittää oikein, niin tässä on ongelmana se, että todellisuus nähdään tavalla, joka pakottaa vetämään yhtäläisyysmerkin tiedon ja tekstin välille. Joka jättää jäljelle, niiden vastakohdaksi, että usko ja hengellinen ovat jonkinlaisia tekstistä subjektiivisesti nousevia ilmiöitä, jotka ovat jotenkin tiedon eli tekstin tavoittamattomissa.

Tästä näkyy koko ajan, että et ymmärrä, mistä puhut. Eli jos kiistät tiedon mahdollisuuden, kuten selvästi teet, niin kaikesta tulee valtaa. Tai subjektiivista. Ja pelkkään Raamatun tekstiin vetoaminen ei sitä tiedon mahdollisuutta tuo takaisin. Olet eri mieltä jonkin sellaisen kanssa, mitä ei ole olemassakaan.

Se tuossa viitattu viisaus on kokonaan eri tapa käsitellä tiedon ja todellisuuden olemusta. On Katolisen kirkon itseymmärrys, että kirkko edustaa sen mukaista uskoa. Mutta sen tiedon itsessään väittäminen pelkäksi itseymmärrykseksi osoittaa, että ei sinulla ole mitään käsitystä tästä. Et ole vielä onnistunut olemaan eri mieltä Katolisen kirkon kanssa. Erimielisyys on mahdollista vain niiden välillä, jotka puhuvat samasta asiasta.

Jos kirjoitukset ja todellisuus ovat toisiinsa liittymättömiä tai jopa toistensa vastakohtia, niin ei ole mikään ihme, että molemmat pysyvät tuntemattomina. Sellainen “kirjoituksiin pohjautuminen” on aivan merkityksetöntä.

Jos vastaat okan viesteihin, niin älä tee sitä niin, että lainaat minun viestiäni ja liität siihen kommenttisi okalle. Ei siitä kukaan voi arvata, että viittaatkin johonkin muuhun kuin minun viesteihini. Sikäli kuin tekstisi koskevat minun viestejäni, ovat ne ihan tyypillistä olkiukkoja vastaan taistelua. Jos minä esimerkiksi kirjoitan, että Trenton dekreetti lyö lukkoon autenttiseksi Raamatun tekstimuodoksi tietyn ilmiselvästi toissijaisen version, niin sinä viittaat tähän näin: “…en siis näkisi sitä niin, että Trenton kanta Vulgataan olisi joku tapa määritellä uskon koko totuus alusta loppuun ja lukita se johonkin tiettyyn muotoon. Tämä on se protestanttinen ajatus. Että peukaloimalla Raamattua voit peukaloida koko uskoa.” Tällä ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa, mitä minä olin kirjoittanut. Ymmärrätkö?

Paitsi lukemalla viestini. Mutta jos sitä ei vaadita täällä enää, niin sitten ei taida haitata enää mikään. Kirjoitellaan siis kaikki ihan vapaasti kaikkea.

Ehdottomasti yritin taistella olkiukkoja vastaan epätyypillisesti. Nyt pitää hioa taktiikkaa.

Saat sen kuulostamaan siltä kuin Trenton konsiili olisi tehnyt jotain pahaa. Vai onko se @oka taas? Mutta jos et tarkoittanut sitä sillä tavalla, niin sitten ymmärrän.

Tämä ei ole oikea arvio. Ei sinun viestistäsi selviä varmaksi, että tarkoitat vastauksesi vain ja ainoastaan okalle. Etenkin, kun puhut alussa nimenomaan teistä kahdesta eli TV2:sta ja okasta. Se, mikä on kirjoittajalle itselleen aivan selkeää, ei ilmene juuri samalla tavalla lukijoille. Heillä/meillä ei ole pääsyä tekstisi taakse.

Minä kirjoitin, että Trenton konsiili teki erityisen huonon päätöksen määrätessään Vulgatan autenttiseksi Raamatun tekstiksi (alkukielisten tekstien sijaan). Sinä vastasit, ettei Trenton konsiili tässä määritellyt uskon koko totuutta alusta loppuun. No ei tietenkään, enkä minä tosiaankaan kirjoittanut mitään sellaista, vaikka tuossa yrität sen esittää minun näkemyksenäni. Aiemmin olin ihan erikseen kirjoittanut vastauksessani Ruthille:

En ole päässyt lukemaan Hieronymuksen latinaksi käännöstä, joka on noin tuhat vuotta ennen Trenton laitosta, tai laitoksia. Sen kelvollisuudesta olen tavannut otteita. Alkuperäinen oli täysin RKK:n hallinnassa, näin päättelen, niinkuin kaikki kirjallinen. Kirkon, (RKK) itseymmärrys, on ainoa perusta kaikkeen, mitä ajalliseen ja ajattomuuteen, eli kuolemanjälkeiseyyteen, tulee.

Hieronymuksen Vulgata ja Trenton parannellut versiot eivät käsitykseni mukaan ole toisiaan tukevia. Tuskin on enää edes luettavissa Trentossa päätetyt versiot. Eli, kun nyt annetaan lausuntoja Vulgatan kelvollisuudesta, niin ne ei liity siihen ‘ex-catedroituun’ laitokseen, jota paavi Clemente VIII:n ikuisuuteen kestävä julistus koskee. Eli päätös perinnäissääntöjen yhtäläisestä voimasta ja suuremmastakin, toimii, mutta ei Totuuden hyväksi.

Summa-summarum, Trenton Vulgata’an viittaukset eivät ole alkuperäiseen oikeaan, vaan vanhaan väärään, jollaista esiintyi jo alkuseurakunnan ajoista lähtien. Raamattu on tulkintoihin nähden liian selkeä ja liian lituska kirja.

En ole nova vulgataan kauheasti perehtynyt, mutta en pidä sen oikeinkirjoitusperiaatteista, esim. koskien ae ja e.

Viestisi on jokseenkin vaikeaselkoinen, joten en osaa ihan täsmällisesti siihen vastata, mutta pistänpä tähän pitkälti muistinvaraisesti oman käsitykseni Vulgatan historiasta.

Trenton konsiili siis päätti, että Raamatun autenttisena versiona on pidettävä Vulgataa, jota luonnehditaan seuraavasti: “haec ipsa vetus et vulgata editio quae longo tot saeculorum usu in ipsa Ecclesia probata est” (suom. “tätä vanhaa Vulgata-laitosta, jonka niin monta vuosisataa kestänyt käyttö on osoittanut hyväksi”). Trento ei kuitenkaan mitenkään huomioinut sitä problematiikkaa, että ei ollut olemassa mitää yhtä tiettyä Vulgata-tekstiä vaan kyse oli epämääräisestä joukosta eri raamatunkirjojen eri versioiden tekstitraditioita, jotka toki olivat hämmästyttävän pitkälle konvergoituneita ja joiden käyttö oli kirkossa hyvin vakiintunutta, mutta jotka yhtä kaikki sisälsivät edelleen huomattavan määrän keskinäisiä eroja, eikä “oikean” tekstimuodon ratkaisemiseksi näiden välillä ollut edes mitään periaatteellista ohjenuoraa, koska mitään Vulgata-editiota ei oltu koskaan määritelty.

Hieronymus ei laatinut Vulgataa. Hieronymus laati latinankielisiä käännöksiä monista Raamatun kirjoista ja lisäksi muokkasi/korjasi joitakin aikaisempina vuosisatoina laadittuja latinankielisiä Raamatunkäännöksiä. Tällaisia muokkauksia tekivät jotkut muutkin, tuntemattomiksi jääneet henkilöt. Keskiajalla yleiseen (vulgata) käyttöön vakiintui sitten kustakin Raamatun kirjasta tietty latinankielinen tekstimuoto muiden tekstimuotojen jäädessä vähitellen pois käytöstä, mutta täydellisen yhtenäinen tämä yleisessä käytössä ollut Raamatun kirjojen latinankielisten käännösten kokoelma ei ollut. Tähän Trento kuitenkin dekreetissä viittasi, ja sen pohjalta paavi Clemens VIII pani toimeen yhden painetun tekstimuodon julkaisemisen Vulgatana vuonna 1592.

Nyt tajusinkin tämä asian, tai ainakin luulen tajuavani. Ensimmäinen ryhmä ovat ne, jotka messussa vastaanottavat eukaristian vaikka eivät ole siihen kunnolla valmistautuneet. Toinen ryhmä ovat ne, jotka ovat elävässä uskossa ja joilla on halu ja aikomus eukaristian vastaanottamiseen, mutta jotka syystä tai toisesta eivät fyysisesti pääse messuun vastaanottamaan sitä; he saavat kuitenkin nauttia siitä hengellisesti. Kolmas ryhmä ovat ne, jotka asianmukaisesti valmistautuneina vastaanottavat eukaristian messussa.

Tuo sakramentaalisen ja spirituaalisen ero (sacramentaliter, spiritualiter) kyllä vähän kaipaisi vielä selitystä. Osaako kukaan tätä selventää?

Kyllä he saattavat olla paikalla messussa, mutta eivät syystä tai toisesta voi vastaanottaa pyhää kommuuniota. Noihin aikoihin piti esimerkiksi olla paastonnut keskiyöstä asti voidakseen saada kommuunion, minkä lisäksi katolisessa kirkossa vakavaa syntiä tehnyt ei saa ottaa vastaan kommuuniota ripittäytymättä ensin. Aikaisemmin on ollut myös sellaisia messuja, joissa kommuuniota ei jaettu kansalle lainkaan, siihenkin tapaukseen tuo “henkinen kommuunio” sopii.

2 tykkäystä

Sakramentaalinen nauttiminen tarkoittaa sitä, että saadaan Kristuksen Ruumis ja Veri sakramentissa. Sen saavat kaikki, jotka kommunioivat. Spirituaalinen nauttiminen taas yhdistää Kristukseen ja seurakuntaan, siis saadaan se hengellinen hyvä. Katolisessa kirkossa on olemassa myös ajatus henkisestä kommuuniosta, jossa ei nautita sakramentaalisesti, ainoastaan spirituaalisesti.

Asiaan liityy ajatus Kristuksen kaksinkertaisesta ruumiista.

Niin, juuri nämä kolme tapaustahan tuossa Trenton dekreetissä mainitaan. Mutta onko siis tuo ‘sakramentaalinen’ nauttiminen ainoastaan fyysinen tai materiaalinen asia olemukseltaan, vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan, ilman mitään hengellistä ulottuvuutta?

Kristus on sakramentaalisesti ehtoollisaineissa. Siksi niiden fyysinen nauttiminen on sakramentaalista nauttimista. Se koskee kaikkia, tähän liittyisi termi maducatio impiorum. Eli sakramentaalinen nauttiminen koskee aivan jokaista, koska Kristus on totisesti sakramentissa nautittavissa, sama ruumis, joka syntyi Neitseestä Mariasta, kuten Lanfrancin iskusana kuului berengiolaisessa kiistassa. Sen sijaan hengellinen ruumis on se hengellinen hyvä, joka liityy Kristuksen salattuun ruumiiseen. Sen takia oikeassa kommuuniossa saadaan Kristuksen kaksinkertainen ruumin.

Minun on vaikea tajuta, kuinka joku voisi saada Kristuksen ruumiin ilman että sillä olisi mitään hengellistä vaikutusta tai seurausta.