No huokaus. Ne olkiukot tulevat teidän kahden teksteissä vastaan koko ajan. Olen muutamaan kertaan yrittänyt miettiä, että mitä oikeasti olette sanomassa, enemmän kuitenkin @oka kuin sinä.
En voi sille mitään, että olen löytänyt sen avaimen ulos näistä “hän sanoi”—“mutta hän sanoi” hämmennyksistä.
Kuten tässä:
As is well explained by St. Thomas in ST I, q. 84, a. 6: “Sense knowledge cannot be the total and perfect cause of intellectual knowledge, sed magis quoddammodo est materia causae —rather, it is, in a certain manner, the matter for the cause.”
In what sense should we take this? We should understand it as meaning that the intelligible is only in potency in sensible things and that it becomes intelligible only in act under the intellectual light, which Aristotle termed “the agent intellect.” Only under this light does the intelligible appear to the intellect capable of knowledge; it appears to it in an intellectual light that is far superior to sensible light.
That is why St. Thomas writes in ST I, q. 84, a. 5: “As one says that we see colors in the sun (or, by means of it), it is necessary to say that the human soul knows in an intellectual manner all things in the Eternal Reasons for it knows by means of its participation in these. The natural light of the intellect, which is in us, is, in fact, a kind of participated likeness of the Uncreated Light, which contains the Eternal Reasons of things.”
Thus, our intellect can abstract ab hic et nunc [“from the here and now”] the nature of things and consider them sub specie aeternitatis [“from an eternal point of view”]. Thus, the nature of the lion or the lily is for our intellect what the lion or the lily would be said to be from all eternity— τὸ τί ἦν εἶναι, quod quid erat esse , “that which it was to be”; it has a kind of timelessness that is nearly inexpressible.
—Reginald Garrigou-Lagrange OP, The Sense of Mystery: Clarity and Obscurity in the Intellectual Life, sivu 62
Esimerkiksi @oka ei selvästi ymmärrä asiaa ollenkaan. Ensin pitää todeta, että sanat ‘tulkinta’ ja ‘selitys’ esitti minun kuulteni joskus eräs eksegeetti sillä tavalla, että tulkinta koskee vain tekstiä sinänsä, kun taas selitys kertoo, mitä teksti tarkoittaa lukijan todellisuuteen yhdistettynä. On erittäin iso ongelma juuri se, että modernit ihmiset puhuvat tulkinnoista kun he oikeasti tarkoittavat selityksiä.
On tulkinta, että Raamattu vaikka esittää torjuvan kannan homoseksuaalisuuteen. Sitten on selittämisen osuus sanoa, että sillä “ei tarkoiteta nykyaikaisia, rakastavia ja vapaasta tahdosta tapahtuvia homoliittoja, vaan pederastiaa tai temppeliprostituutiota, eli vallan epäsuhtaa osapuolten välillä ja ihmisten vapautta vastaan rikkomista”. Puhumalla tässä kohdassa tulkinnasta annetaan ymmärtää, että itse teksti jollain tavalla ilmoittaisi tai sisältäisi tuon näkökulman. Kun taas selittäminen on se, mitä siinä oikeasti tehdään. Mutta selittäminen kuulostaa tekona jostain syystä heikommalta, niin siksi jokainen haluaa nostaa näkökulmansa tulkinnan asemaan.
Tulkinta on englanniksi ‘interpretation’, joka sekä sanan todennäköisen alkuperän että sen nykyaikaisen käytön mukaan tarkoittaa jonkin tietyn informaation muuttamista ilmaisutavasta toiseen (tai ilmaisutapojen välillä, josta se ‘inter-’ tulee). Selittäminen taas on vaihe, jossa ympäristöä ja kuulijan tietopohjaa käyttämällä se informaatio täydennetään tai avataan muotoon (tai “levitetään näkyviin”), josta kuulija voi sen omaksua. Tämä löytyy sanojen ‘explain’ ja ‘epilusis’ etymologiasta.
Mitä ideaa koko 2Piet. 1:20 ajatuksessa edes olisi, jos kirkko saisi vain tulkita tekstiä muodosta toiseen, mutta jokainen saisi selittää sille sen jälkeen oman merkityksen? Tämä tekee Raamatusta helposti jonkinlaisen peukalopaikkojen kokoelman, keittokirjan tai loitsukirjan, mitä jokainen käyttää mielijohteidensa mukaan.
Ei, vaan tässä on kysymys selityksistä. Jos haluat argumentoida asiassa jotain, niin sinun pitäisi nimenomaan pitää sanojen merkitykset ojennuksessa. Nyt tekstistäsi saa irti vain sen, että haluat tuottaa epämääräistä murinaa kirkkoa vastaan.
Tästä tulee juuri se ilmiö, minkä vuoksi modernista tai helluntailaisesta näkökulmasta ei voi ikinä käsittää, että miten—tai edes miksi—Katolinen kirkko selittää Raamattua. Koko selittämisen pointti on se, että on olemassa ihmisestä riippumaton ja ihmisen ulkopuolinen todellisuus, josta on mahdollista saada tietoa ja muodostaa yhtenäinen kuva. Kirkko on olemassa tämän yhtenäisen kuvan edustamista varten. Tai ainakin oli Vatikaani II:n aikaan asti.
Mutta jos moderniin ja helluntailaiseen tapaan kiistetään tällaisen todellisuuden olemassaolo, tai ei kyetä käsittämään sitä, niin silloin väistämättä näyttää siltä, että kirkolla ei ole tiedollista auktoriteettia. Eli se ei kykene, sen enempää kuin mikään kykenee, opettamaan mitään mistään yhtenäisestä todellisuudesta. Silloin sen ainoaksi tehtäväksi jää mielivaltainen vallankäyttö. Moraali ja moralismi, käskyjen jakaminen. Jota vastaan kiukkuamista sinun tekstisi näyttävät olevan täällä alusta loppuun kun katolisuudesta on kyse.
Modernissa ja helluntailaisessa ajattelussa usko on ensisijaisesti ihmisen sisäinen ja subjektiivinen asia. Uskon pointti on siinä, että ihmiselle nousee Raamatun kirjaimesta aivan omia selityksiä, jotka hän sitten soveltaa ja soseuttaa sisäiseen maailmaansa. Eli se ero katoaa, että mikä oikeasti tuli tekstistä ja mikä ihmisestä. Joku tällainen jaottelu, että tekstissä on logos, mutta siitä tulee rhema kun ihminen selittää sen itselleen sisäisesti. Joka on kaikki ihan miekkailua pimeässä, koska rhema tarkoittaa lausahdusta tai puheaktia.
Jos tuon ylemmäksi laittamani sitaatin käsittää oikein, niin tässä on ongelmana se, että todellisuus nähdään tavalla, joka pakottaa vetämään yhtäläisyysmerkin tiedon ja tekstin välille. Joka jättää jäljelle, niiden vastakohdaksi, että usko ja hengellinen ovat jonkinlaisia tekstistä subjektiivisesti nousevia ilmiöitä, jotka ovat jotenkin tiedon eli tekstin tavoittamattomissa.
Tästä näkyy koko ajan, että et ymmärrä, mistä puhut. Eli jos kiistät tiedon mahdollisuuden, kuten selvästi teet, niin kaikesta tulee valtaa. Tai subjektiivista. Ja pelkkään Raamatun tekstiin vetoaminen ei sitä tiedon mahdollisuutta tuo takaisin. Olet eri mieltä jonkin sellaisen kanssa, mitä ei ole olemassakaan.
Se tuossa viitattu viisaus on kokonaan eri tapa käsitellä tiedon ja todellisuuden olemusta. On Katolisen kirkon itseymmärrys, että kirkko edustaa sen mukaista uskoa. Mutta sen tiedon itsessään väittäminen pelkäksi itseymmärrykseksi osoittaa, että ei sinulla ole mitään käsitystä tästä. Et ole vielä onnistunut olemaan eri mieltä Katolisen kirkon kanssa. Erimielisyys on mahdollista vain niiden välillä, jotka puhuvat samasta asiasta.
Jos kirjoitukset ja todellisuus ovat toisiinsa liittymättömiä tai jopa toistensa vastakohtia, niin ei ole mikään ihme, että molemmat pysyvät tuntemattomina. Sellainen “kirjoituksiin pohjautuminen” on aivan merkityksetöntä.