Kirkkokansan istumista, seisomista ja polvistumista ei itse asiassa määrätä vanhan messun kaavassa millään tavalla, vaan homma on perustunut vaihteleviin paikallisiin käytäntöihin. Siinä mielessä ei tarvitse kerätä stressiä siitä, meneekö oikein ja kuka tekee mitä.
1 tykkäys
Baronius Pressin julkaisemassa 1962 messukirjassa tulee mukana pahvi, jossa on nuo milloin pitää ( pitäisi ) istua ja seistä. Siinäkin kehotetaan ensisijaisesti seuraamaan paikallista käytäntöä. Kirjasta on se hyöty, että pystyy oppimaan rukoukset, messun kulun ja sen sisällön, mutta itsekin olen kyllä sitä mieltä, että parempi vain osallistua itse messuun. Eihän se rikos ole, jos tekee jotain “väärin” ja ajan myötä oppii kuitenkin ymmärtämään.
Novus Ordoa voi kuulemma myös viettää niin, että pappi siesoo itään- tai tabernaakkeliin päin ja siis selin kansaan. Kaiketi myös niin, että osa nykyisin ääneen lausutuista rukouksista lausutaan hiljaisesti, jolloin se seurakunnalle olisi hyvin paljon samankaltainen kuin vanha messu.
Eikö olisikin helppoa, jos kaikki vain seisoisivat koko ajan. 
2 tykkäystä
Minä olen joskus törttöillyt englanninkielisessä messussa. Käyn siinä vain silloin kun en jostain syystä pääse päämessuun eli tyyliin kerran vuodessa. En osaa niitä vuorosanoja ulkoa englanniksi, joten siinä tuli vähän sekoiltua ja sitten se sekoilu jäi päälle ja mokasin ehtoollisenkin. Fiksu ihminen olisi tietenkin ottanut sen opaslehtisen sieltä hyllystä 
Meillä Novus Ordossa tehdään juuri näin. Pappi seisoo kyllä kasvot kansaan päin, mutta lausuu osan rukouksista hiljaa kuiskuttelemalla. En ole ihan varma, mutta joskus olen ollut kuulevinani, että kuiskuttelisi latinaksi mutta tosiaan ei tuosta selvää saa eli varma en ole.
Voisin siteerata vähän Matrixia: “No one can be told what the Novus Ordo is. You have to see it for yourself.” Paitsi kun ihan selvästi sitä ei sittenkään tiedä.
Tähänastisissa tutkimuksissani olen saanut selville sen verran, että Trenton kaanonit kieltävät liturgian ja sakramenttien muuttamisen. Siitä, miten paljon ja missä tilanteissa muutos on sallittua, voi olla pientä epäselvyyttä. Mutta siitä, että viime vuosisadan puolivälissä rajasta mentiin yli reippaasti, ei ole mitään epäselvyyttä.
Edellistä ei muuten ehkä tietäisi, mutta 1786 sattui sellainen hassu episodi kuin Pistoian synodi. Paavi Pius VI (1775–1799) sanoi siihen painavan ja kielteisen sanan bullassa Auctorem fidei (1794). Yksi Pistoian synodin ajamista jutuista oli liturgian romuttaminen / virtaviivaistaminen / keksiminen tyhjästä uudestaan / muuttaminen valistuneeseen ja protestanttiseen makuun sopivaksi. Joten kun Vatikaani II:n Sacrosanctum Concilium esittää saman ajatuksen, niin se on tuomittu harhaksi jo kourallinen sukupolvia aikaisemmin.
Olen toisaalta saanut tietooni, että viimeinen radikaalien taholta koskematon Missale Romanum oli Benedictus XV:n (1914–1922) aikana vuonna 1920 julkaistu.
Käsittääkseni uuden messun valmisteli Montinille eli paavi Paavali VI:lle sellainen hämärä hahmo kuin Annibale Bugnini. Työtä teki periaatteessa komitea, jonka sihteeri Bugnini oli. Kuitenkin yksi komitean jäsenistä anoi lopulta eroa paavilta, koska hänen mielestään muutokset, joita paavi oli haluamassa messuun, olivat aivan sietämättömiä. Paavi oli tästä hämmentynyt, koska hänen mielestään komitea oli se, jolta riitti kaiken aikaa radikaaleja ideoita. Eli Bugnini sanoi paaville, että komitea vaatii, ja komitealle, että paavi vaatii. Bugninin oma päämäärä, omin sanoin ilmaistuna, oli riisua messu kaikesta sellaisesta, mikä voisi olla epämukavaa protestanttisesta näkökulmasta.
Mielenkiintoinen väite, josta etsin vielä lisää tietoa, on että Novus Ordoa ei olisi propagoitu paavin auktoriteetilla ollenkaan. Nopein selitys tähän on, että jos Paavali VI olisi laittanut nimensä alle aivan kaikkeen, niin joku olisi haistanut palaneen käryä ja koko vuosikymmenen mittainen kaiken ylösalaisin kääntäminen olisi ollut vaarassa peruuntua. Tämän mukaan uusi messu siis levisi ja levitettiin ilman, että sillä oli pohjimmiltaan siihen tarvittavaa laillista asemaa. Mahdollisesti siksi, ettei se olisi ikinä sellaista oikeasti saanut.
Sitten tullaan siihen, miksi tämän koko ajatelman päätin kirjoittaa. Nimittäin näyttää siltä, että Novus Ordon leviäminen aiheutti messun sisällön suhteen täyden kaaoksen. Joko sen mukana tuli ohjeistus, että kaikenlainen luovuus ja innovointi on toivottavaa. Tai sitten ohjeistus oli niin puutteellista, että jokainen alkoi korjailla sitä omalla tahollaan. Tai sitten levisi joku yleinen mentaliteetti, että messusta sai viimeinkin tehdä osallistujiensa näköisen. Joten sitä piti lähteä yrittämään kaikella mahdollisella kokeilemisella.
Koska suomalaiset ovat keskimäärin tylsiä ihmisiä, kuten toisaalla on jo todettu, sai Novus Ordo täällä viimeistään näihin vuosiin mennessä sellaisen suhteellisen muodollisen ja vanhoillisen olemuksen. En tiedä, miten villiä on ehtinyt olla 70-luvulla.
Näen myös välillä väitteitä, että kirkossa käyminen romahti messun “uudistumisen” ja kokeilemisen alkamisen myötä. Mutta myös väitteitä, että avioerojen, aborttien ja ehkäisyn käytön määrä räjähti samoihin aikoihin.
Näyttää kuitenkin siltä, että on joku jano, nälkä, kaipuu tai kolotus, mitä se ei ole onnistunut täyttämään näiden noin viidenkymmenen vuoden aikana. Tämä ilmenee siinä, miten jatkuvasti joku sanoo, että Novus Ordossa voi tehdä myös sitä ja tätä vanhalla tavalla. Että Novus Ordo on hyvä siksi, että se ei estä sitä ja tätä hyvää asiaa, jos joku vaikka haluaa sen yllättäen tehdä. Eli Novus Ordon ehdottomasti paras puoli on, että siitä voi, vähän sieltä, vähän täältä, tehdä vähemmän Novus Ordon. Voi kääntää papin etuperin. Voi lisätä latinaa sinne tänne. Voi lisätä jopa gregoriaanisen kuoron. Voi jättää välistä kaverin kättelemisen—kuten ilokseni olen nyt havainnut tapahtuneen muutaman kerran. Ja voi viettää koko himmeliä hartaalla asenteella. Tätä viimeistä kuulen korostettavan aivan erityisesti, että ei sillä itse messulla ole mitään merkitystä, kun koko homman merkitys nousee sinun sisältäsi.
Samaan aikaan luterilaiset papit ovat alkaneet hääräillä ad orientem sekä LHPK:ssa että EVL:ssä. On alettu laulaa psalmeja ja lisäillä hienouksia sinne tänne. Minulle LHPK:n muutaman vuoden takainen messu-uudistus tuntui lähinnä masokistiselta. Jos sunnuntain aamun Novus Ordo alkaa samaan aikaan kuin LHPK:n messu, niin ensinmainitusta ehtii sen loputtua kävellä jälkimmäiseen, eikä siellä olla vielä aloitettu edes ehtoollista.
Nykyaikainen ja yleinen lähestymistapa on käsittääkseni se, että kirkko järjestää mitä järjestää ja minä valitsen niistä, mitä se järjestää, sen messun, minkä koen itselleni helpoimmaksi ja mukavimmaksi. Paitsi että se ei oikein pääse toteutumaan, koska Novus Ordo on tuunaamisen alla, jokainen pappi viettää sen vähän omalla tavallaan ja Trenton messu on pienen erikoisuuden asemassa.
Vertailun vuoksi LHPK:n messu ei minulle ollut helppo eikä mukava, mutta menin sinne taannoin niin usein kuin pääsin, koska nautin tietynlaisesta oikeappisuuden ajatuksesta. Vähän kuin että jos sen jaksaa istua alusta loppuun, niin varmasti on ansainnut ja saavuttanut jotain. Tai ehkä ajattelin myös niin, että yhteiset koettelemukset yhdistävät. Vaikka minun kohdallani se ei oikein toiminut. Tai sitten olen vain niin moukka, että sen kaiken laulamisen merkitys ei minulle ehtinyt avautua.
Lopulta tässä on kuitenkin kyse siitä, että normaali tämän päivän katolilainen, etenkin tuore suomalainen käännynnäinen—koska heitä olen eniten jututtanut ja heidän ajatuksiaan eniten kuullut—ajattelee messua, siis juuri katolista messua, hyvin protestanttisella tavalla. Ei ehkä niinkään muodollisena suorituksena kuin opetustilanteena. Jotkut ehkä vielä yhteisöllisenä hetkenä. Neljäntenä vaihtoehtona on Tuomasmessusta tuttu tapa ajatella sitä emotionaalisena ja taiteellisena elämyksenä, jossa sen nimen mukaisesti ei ole merkitystä sillä, että uskooko vai eikö usko. Tai—sen järjestäjien tekemän esittelyn mukaisesti—paikkana etsiä avaraa uskoa ja uutta tulkintaa. Siis suomeksi omaa itseään tai rusinoita pullasta.
Tämä viimeinen nostaa oikeastaan esiin koko keskeisimmän piirteen siinä, mikä edellisen vuosisadan aikana muuttui katolisessa ajattelussa: Sen, että messulla ei ajatella olevan mitään sinänsä yliluonnollista ulottuvuutta. Tai sitten a) suoritus, b) opetustilanne, c) yhteisöllinen hetki tai d) aistillinen elämys määritellään tavaksi, jolla Jumala tai yliluonnollinen “kohtaa meidät”. Joko siinä, että me yhdessä julistamme uskoa itsellemme ja toisillemme laulamalla paljon ja lausumalla paljon yhdessä. Tai siinä, että pappi julistaa meille Raamattua. Tai siinä, että kohtaamme Jumalan toisissamme kun kokoonnumme yhdessä messuun. Tai siinä, että Jumala kohtaa meidät aistiemme kautta, siis vähän romantiikan tapainen lähestyminen.
En oikeasti, kuitenkaan, enää, ajattele että oikea usko on mitään noista. Se ei voi olla romantiikkaa, siis jonkinlaista nostalgista haikailua johonkin yksinkertaisempaan. Se ei myöskään ole pelkkää opettamista tai julistamista. Eikä se varsinkaan ole mikään emergentti tai yhteisöstä nouseva asia, joku ihmisten kollektiivinen, uskonnollinen vaisto, jota juhlitaan yhdessä. Tämä on sellainen juttu, missä olen itsekin katolistuessani tullut julistaneeksi itselleni ja ehkä vähän muillekin puoliksi huuhaata. Mutta tää kaikki liittyy oikeastaan Vatikaani II:een ja Nouvelle Théologieen ja kuuluu toisaalle.
1 tykkäys
Näin ilmeisesti kävi USA:ssa. Siellä myös sääntökuntia purkautui ja niiltä ajoilta on jäänteenä ainakin tämä “Nuns on the Bus” - ilmiö. Myös katolisen koulu- ja yliopistolaitoksen purkautuminen, ja osittain joidenkin katolisten sääntökuntien taholta aktiivinen purkaminen, liittyi asiaan.
On kuitenkin liioiteltua väittää tämän johtuneen pääasiassa messu-uudistuksesta. Luterilaiseen suuntaan messua ei nyt missään tapauksessa haluttu muuttaa. Luterilaisuudella on merkitystä lähinnä Saksassa ja pohjoismaissa eivätkä nämä ole kirkon kannalta mitään ydinalueita.
Kyseessä on messu-uhri ja ehtoollisaineiden muuttuminen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Tässä mielessä paavi ehkä tekisi oikein, jos kieltäisi maallikoilta keskustelun koko aiheesta. Jos messu vietetään huolettomasti ja väärin, niin se on papin vastuulla. Yleinen keskustelu kuitenkin menee siihen, että mitkä ovat motiivit ja miten kukakin asian kokee ja traditionalistit alkavat käyttämään samoja argumentteja kuin liberaalit. Nykyisin molempia messuja voi viettää ja olisi hyvä, jos liberaalien ja traditionalistien välisen taistelun rintama ei siirtyisi keskelle messua, vaan sinne missä sille taistelulle oleelliset asiat ovat, eli suhteessa yhteiskuntaan ja opin muuttumattomana välittämiseen.
Itse Novus Ordo on hyvinkin hyvinkin yliluonnollisuuteen ulottuva ja siitä lähtöisin, eikä sen ero Trenton messuun ole mitenkään dramaattinen siinä suhteessa. Pitäisi muistaa, että messu on täydellinen messu vaikka se vietettäisiin jossain muualla kuin katedraalissa. Paikoissa missä ei ole messupalvelijoita ja mihin pitää kerätä tuolit riviin johonkin seurakuntasaliin tai jopa ulkoilmassa. Eli se on myös ihan reaalinen, ajassa tapahtuva tapahtuma, eikä pelkästään filosofinen tai teologinen meditaatio.
4 tykkäystä
Voisiko joku, jolla on oikeudet ja joka osaa tehdä sen, siirtää tästä ketjusta heksapsalmikeskustelun ketjuun Ortodoksinen kirkko ja usko, luullakseni numerot 42-47 ja 50-51? Oli minun hölmöyttäni sekaantua tähän keskusteluun ortodoksiaiheella.
Ei se ollut mitään hölmöyttä. Ihan mielenkiintoista keskustelua, ja ainakin minä luin mielelläni vaikka en osaakaan aiheeseen oikein mitään kommentoida.
Yksi vaihtoehto olisi toki muuttaa otsikkoa siten, että se sopii molemmille. Jos joku keksii hyvän otsikon niin antaa palaa. Tai voihan sen siirronkin toki tehdä, jos niin halutaan.
Siirsin toiveesi mukaan.
2 tykkäystä
Ihan hyvä.Tuossa ketjussa niitä viestejä voi lukea sellainenkin, joka ei näitä katolilaisten ketjuja seuraa.
1 tykkäys
Sinähän se väitit uudistuksia liberaaleiksi ja nyt väität siitä olevan keskustelua, vaikka et edes pyri esittämään miten messu muuttui liberaalimmaksi. Eli oma väitteesi aiheuttaa sen suuren epäselvyyden, kun et sitä mitenkään perustele.
Sekään ei oikeastaan ole liberaalia, jos messu vietetään huonosti, huolimattomasti tai välinpitämättömästi. Se on vain surkeaa huonoutta. Tuskin ortodoksisen kirkon liturgiatkaan ovat mitenkään vioittuneita, vaikka onkin uutisoitu, että niitä vietetään myös vasemmalla kädellä huolimattomasti huitaisten. Tai sellaisten pappien toimesta, jotka kannattavat sukupuolineutraalia avioliittoa evankelisluterilaiseen kirkkoon.
Poistinpa nyt sitten viestini. Rupesi harmittamaan kun rupesin huutelemaan. Eipä tämä asia minulle kuulu.
Poistin siis itse myös. Tai poistaisin jos osaisin. Nyt ne ilmeisesti poistuvat 24-tunnin kuluessa.
@IDA ja @SanGennaro tuostahan oli kehkeytymässä mielenkiintoinen keskustelu. Jäin uteliaana seuraamaan, miten jostain muutaman rukouksen lausumisesta hiljaa päästiin hellaribiiseihin ja messun huolimattomaan viettämiseen 
Keskustelu on sinänsä kiinnostava, mutta luulen että näkökulmamme on niin erilainen, että siitä ei synny mitään järkevää keskustelua. Minulla on varmaan hieman änkyrämmät kriteerit, mikä kuuluu jumalanpalvelukseen ja mikä ei.
Noiden poistettujen viestien perusteella sanoisin, että olen aikalailla samoilla linjoilla sinun kanssasi. Kyllä minäkin haluan pitää messun arvokkaana ja mahdollisimman patavanhoillisena.
Mutta kuten @IDA tuossa jo totesikin niin eihän se messu mikään liberaali ole, ei lähelläkään.
1 tykkäys
Saattaa olla, mutta ei millään tavoin kertonut missä mielessä Novus Ordo on liberaali messu tai mikä siinä on sellaista mikä ei kuulu jumalanpalvelukseen. Voisit kertoa mikä tridentiinisen messun rukouksissa ja teksteissä tekee siitä vähemmän liberaalin? Omasta mielestäni tällaisen vertailun voisi tehdä ja se varmasti kääntyisi tridentiinisen messun eduksi, mutta mistään liberaaliudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan se on vain jotenkin vahvempi. Sen kuitenkin lausuu suurimmaksi osaksi pappi messupalvelijan kanssa niin, että seurakunta ei sitä kuule. Ja vain Raamattua luetaan siinä kansankielellä tai ainakin selostetaan evankeliumitekstin sisältö kansalle.
Novus Ordo itse asiassa on muodoiltaan lähempänä ortodoksista liturgiaa kuin tridentiininen messu.
Luin Trenton opin ja kaanonit messu-uhrista ja Vatikaani kakkosen konstituution liturgiasta. Ensimmäinen käskee selostamaan varsinkin sunnuntaisin ja pyhäpäivisin useasti messun aikana kansalle siitä mitä messussa luetaan. Jälkimmäinen taas opettamaan kansalle vähintään messun vastaukset latinaksi. Ehkä kumpaakaan ei ole tarpeellisella huolellisuudella ja innolla kaikkialla noudatettu. Uudessa messussa ei ole mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa Trenton opin ja kaanonien kanssa.
Omasta mielestäni kirkon yhteinen kieli olisi hyvä asia. Se osallistaisi seurakuntaakin ehkä paremmin kuin messun vastaukset ja yhteiset laulut, kun olisi pakko oppia ainakin messun tekstit latinaksi. Toisaalta liturgiaan kuuluvat myös hetki- ja lukupalvelukset ja jos maallikot haluaisivat niitä viettää pitäisi latinan taito olla jo parempi ja jos ne olisi säilytetty ennallaan aikaa paljon enemmän niiden viettämiseen. Uudistuksessa taas tavoiteltiin sitäkin, että maallikot voisivat niitä viettää.
3 tykkäystä
Varmaan sitä voi tälläkin tavoin viettää. Mikään erityinen ansio ei tämä sinänsä ole. Vähän hoopo ajatushan se olisi ottaa jokin yksittäinen riitus oikean jumalanpalveluksen standardiksi.
Ei nyt ole kysymys siitä miten sitä voi viettää, vaan mikä sen sisältö ja muoto on, vaikka se vietettäisiin ihan puhtaasti lukemalla.
Itse muuten otit esille sen mikä kuuluu jumalanpalvelukseen ja mikä ei, jos ideasi on se, että vain ortodoksiset liturgiat ovat oikeita jumalanpalveluksia, niin sen suoraan sanominen selventäisi keskustelua huomattavasti, koska koko keskustelu olisi silloin täysin turhaa. Ellei ole niin rekisröidään sitten se, että sinusta Novus Ordo ei ole oikea jumalanpalvelus, mutta et osaa oikein selittää millainen oikea jumalanpalvelus olisi.