Luterilaisuudessa helposti mennään ajatteluun jotain yksin, on yksin armosta, yksin uskosta, yksin Raamattu, miksei sitten myös yksin syyllisyys. Kuitenkin kun katsoo Raamatun henkilöitä, nousee paljon muitakin tilanteita Jumalan edessä, muita syitä etsiä Jumalaa ja kasvaa hänen tuntemisessaan kuin syyllisyydentunto, pisto sydämessä. Aabrahamilla näemme pelon tematiikan (1. Moos. 15):
“Älä pelkää, Abram! minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri.”
Jeremialla, ja profeetoilla yleensä, teemana on kansan tila:
Jer. 16:10-12
Kun sinä ilmoitat tälle kansalle kaikki nämä sanat ja he sanovat sinulle: “Minkätähden Herra uhkaa meitä kaikella tällä suurella onnettomuudella, ja mikä on rikoksemme, mikä syntimme, jonka olemme tehneet Herraa, meidän Jumalamme, vastaan?” niin sano heille: Sentähden että teidän isänne hylkäsivät minut, sanoo Herra, ja seurasivat muita jumalia, palvelivat niitä ja kumarsivat niitä, mutta hylkäsivät minut eivätkä noudattaneet minu lakiani. ja te olette ethneet pahemmin kuin teidän isänne…"
Jobilla yhtenä teemana on käsittämättömyys (Job 21:6-7):
Kun käyn ajattelemaan, niin kauhistun, ja vavistus valaa ruumiini: Miksi jumalattomat [pahat] saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua.
Israelin liitossa Joosuan kirjassa (Joos. 24:17) on kyse kiitollisuudesta:
Joos. 24:17
Sillä Herra on meidän Jumalamme, hän, joka johdatti meidät ja meidän isaämme pois Egpytin maasta, orjuuden pesästä, ja joka teki meidän silmiemme edessä suuret tunnusteot ja aina varjeli meitä sillä tiellä, jota me vaelsimme, ja kaikkien niiden kansojen keskellä, joiden kautta me kuljimme. Ja Herra karkoitti meidän tieltämme kaikki ne kansa, myös amorilaiset, jotka asuivat tässä maassa. Sentähden me palvelemme Herraa, sillä hän on meidän Jumalamme.
Kun puolestaan katsoo, miten Malakia kirjoittaa, niin on kyse suorastaan kunnian retoriikasta:
Mal. 4:2-3
Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Nämä esimerkit eivät tietenkään poista sitä, että syyllisyys on osa inhimillistä todellisuutta. Lausuuhan itse korkeasti kunnioitettu profeetta Jesaja (Jes. 6:5): “Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Myös nykypäivän ihmiset tuntevat syyllisyyttä monenlaisista asioista: pienistä ja suurista. Sen sijaan katumusta he eivät yleensä tunne. Yksi kulttuurin peruseetoksista on: “En kadu mitään”, “en tekisi toisin” ja muut vastaavat. Katumus vaatii persoonallisen suhteen. Sen tähden se ei helposti mahdu atomistisen ihmiskuvan maailmaan.
Edellä olevat huomiot eivät tietenkään tee tyhjäksi syyllisyyden merkitystä. Syyllisyys ja siihen liittyvä katumus on kyllä todellisuutta jokaiselle kristitylle tai ainakin siitä tulee sellaista, oli sitten syy etsiä Jumalaa mikä tahansa.