Uskoisin, että voin päätellä, että jokainen ymmärtää niin paljon kuin pystyy ja/tai haluaa.
“Agendani” on tullut esille näin yli kymmenen vuoden aikana, kun ole täälläkin kirjoitellut. Jos on oletuksia, joita et saa sanotuksi, niin laita vaikka YV-viestinä.
En tiedä onko minulla sama taso, jos ei ole niin olet todella “nouseva tähti”, humor.
Joo siitä voisi tulla jopa ihan hyvä, jos Vikstenin opetukset otettaisiin laajassa mitassa ihan oikeasti käytäntöön ja suhtauduttaisiin niihin niiden ansaitsemalla vakavuudella. Mutta edelleenkin opetus on kovin sekavaa. Ehkä eniten suren Lahden eli Vikstenin kotiseurakunnan nykytilaa.
Sanopas nyt mikä minun luterilaisessa opissani on pielessä kun koen sinun kohdistavan siihenkin kritiikkiä? Muotoilen sen lyhyesti näin, minä pelastun yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, en siis minkään itsessäni olevan tähden, en siten Hengen asumisen, enkä Kristuksenkaan asumisen itsessäni tähden, jotka ovat sen pelastusteon seuraus, jonka Kristus saattoi kerta kaikkiaan loppuun. En myöskään sakramenttien tähden, sen tähden, että ne suoritetaan, vaan ne ovat vain tämän itseni ulkopuolella olevan armon vakuutena minulle uskolla omistettaviksi, uskolla jonka senkin saa Jumala aikaan yksin armosta. En myöskään minkään kirkon tähden, sillä kirkkohan on ainostaan evankeliumin julistaja, ei pelastuksen aikaansaava organisaatio, en siten myöskään mihinkään kirkkoon kuulumisen, sen jäsenyyden tähden.
Kristus lohdutti pahantekijää ristillä aivan toisin kuin reformoitu käytäntö suosittaa. Tämän kysyessä armoa hän ei neuvonut häntä tarkkaamaan Kristuksen asumista itsessään eikä [Pyhän Hengen asumista meissä]* sen toteamista pyhänä elämänä, vaan antoi hänen kuulla objektiivisen armon sanan. Juuri näin on meneteltävä kaikissa tapauksissa. Jumalan kiitos, on olemassa Jumalan objektiivinen, yleinen ja täydellinen armo. Tämä armo ei perustu siihen, että Kristus asuu meissä ja että se voidaan todeta pyhänä elämänä, vaan se on Kristuksen sijaishyvityksen ansiosta olemassa Jumalan sydämessä kaikkia ihmisiä varten ja Jumala lupaa sen evankeliumin sanassa kaikille, joiden kuuluville tämä evankeliumi tulee, jotta kaikki sen uskoisivat. Tämä objektiivisesti olemassa oleva ja objektiivisten armonvälineiden välityksellä tarjottu armo, – eikä meissä oleva Kristus ja pyhä elämä – on autuaaksitekevä armo (Tit. 2:11). Koska tämä armo on ilmestynyt kaikille ihmisille, on siitä todistettava kaikille syntisille.
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, Sley 1995, s.415.
*Tämä minun lisäykseni tekstiin.
Minusta asiaa, sitä miten ihminen pelastuu, ei tämän yksinkertaisemmin voi esittää.
Esitätkö nyt kuitenkin minulle käypäseksi vaihtoehdoksi jonkun muun tien pelastukseen kuin “ikivanhan vain armon tien?”
Armo-käsite on sakramentalisuudessa haluttu puristaa sellaiseksi, että sen voisi kohdistaa vesikasteeseen. Eli laittaa tämä Jumalasta- määritelmä “kaikki on Armoa” välineelliseksi, jossa pelastutaan. Toisaalta Armo on koko kaikkeuden kattava, jonka “alla” tapahtuu kaikki Jumalallinen.
Minulla ei ole mitään Lutheria vastaan, mutta hänet olisi hyvä “hyljätä” kun Raamattua lukee.
Yksi evankelisuuden/evankelikalisuuden etuja, sakramentalisuuteen verrattuna on, että se ei välineellistä uskoontuloa, missä se materian ja protkollan “ihmeessä” sitten kimpuroi ulkopuolisen tapahtuman, voimavaikutuksen passiivisuudessa, vaikka on riippuvainen kahdesta ihmisen tekemisestä, eli vesikasteesta ja leivän ja viinin nauttimisesta. Nämä kumpikin ovat kyllä Jeesuksen asettamia, niille, jotka uskoontultuaan kulkevat Jeesus-tiellä tässä ajassa.
Ne, jotka kuolevat välittömästi uskoontultuaan, kuten ryöväri ristillä, tai eivät saavuta tietoa oikeasta ja väärästä, näitä viimeiksimainittuja ovat lapset, viite Jeeuksen sanoihin: “sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”.
Siksihän uskovat kastattavat lapsensa.
Myös luterilaisille ja muille on vaikea asia kuka lopulta pelastuu ja kuka ei, mutta jätämme sen uskossa Herran haltuun ja pyrimme kertomaan Tien kaikille, joille kelpaa.
Luther oli täysin raamatullinen ja ymmärsi (sai) syvällisesti Raamattua (erit. Room. ja Gal. kirjeet). Synnitön ei Luther ollut eikä siihen kynsin hampain pyrkinytkään. Lailla on eri tehtävät, ymmärsi sen hyvin ja oikein. Uskon Lutherin olevan pelastettujen joukossa ja uskonpuhdistuksensa olleen Jumalasta, vaikkakin myös aikansa lapsi niin kuin me kaikki.
Mitään varmuusoppeja ei meille ole suotu näissä asioissa, vaan lahja vanhurskaus ja lahja usko.
Eli heidän on saavutettava jokin heissä oleva antropologinen edellytys, jolloin heidät vasta voidaan kastaa. Teidän käsityksenne mukaan se on omaksi suoritukseksi käsitettävä usko, eli teko. Mutta ettekö te tällöin syrjäytä Jumalan teon, joka on nimeomaan usko.
Kol. 2: 11-12. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: 12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Meidän varma perustuksemme ja suojamme on tämä: Me annamme kastaa itsemme sen vuoksi, että Jumala on käskenyt ja hän tahtoo niin, emme sen vuoksi, että olemme uskostamme varmoja. Vaikka en milloinkaan enää olisi varma uskosta; olen minä kuitenkin varma siitä käskystä, jolla Jumala käskee kastaa, sillä hän on ilmaissut sen julkisesti koko maailmalle. Tässä minä en voi eksyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Sen sijaan minun uskostani hän ei ole sanonut, käskenyt eikä määrännyt kenellekään yhtään mitään.
On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään, pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa kuin jättäytyä uskon varaan ja kastattaa itsensä sen varaan. Joka kastattaa itsensä uskon varaan, hän ei ole ainoastaan epävarma; vaan myös epäjumalanpalvelija ja jumalankieltäjä. Sillä hän luottaa ja rakentaa itsensä varaan, nimittäin sen lahjan varaan, jonka Jumala on hänelle antanut, eikä yksin Jumalan sanan varaan. Hän tekee samoin kuin sellainen, joka rakentaa ja luottaa omaan voimaansa, rikkauteensa, valtaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, vaikka nekin kaikki ovat Jumalan hänelle antamia lahjoja.
Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?
Martti Luther
Armovälineitten kautta Pyhä Henki vaikuttaa uskon, uskoa Kristukseen. Sen uskon kautta meillä on Kristuksessa kaikki.
Tämä pelastus on ulkopuolellamme. Usko ei etsi itsestämme mitään, vaan uskoo Jeesukseen.Turvaa Kristuksen ansioihin, jotka armosta olemme lahjaksi saaneet. Jumalan voimasta yksin uskomme.
Uskomme ei ole kerskauksemme kohde, vaan Kristus.
Tuo on varmaankin luterilaisen opinmuotoilun mukaista ja sellaisena ihan ymmärrettävää. Armoa ja pelastuksen lahjaluonnetta uskon kautta Kristuksen tähden (sola fide, sola gratia, propter Christum) pidän samoin ydinasiana.
Mielestäni mainitussa lauseessa olisi kuitenkin jotakin viilattavaa. Ehkä olisi tarkempaa ajatella niin, että kaste ja ehtoollinen tukevat uskoa, joka on syntynyt ilosanoman kuulemisesta. Jos sen sijaan Pyhä Henki vaikuttaisi uskon yksilötasolla, pelastuksesta tulisi Jumalan valintana vahvasti monergistinen. Ei tästä tarvitse ryhtyä vääntämään, mutta tulipa vain mieleeni tuosta ilmaisusta.
Ei ole luterilaiselle. pidämme siitä tiukasti kiinni.
Olavi Peltola opettaa Lutherin mukaan: "Jumalan lupaus aina vaatii uskoa
Sakramentit luovat ja vahvistavat uskoa. Ne jäävät hyödyttömiksi, ellei niiden lahjaa, armoa, oteta uskossa vastaan. Sakramentit välittävät pelastuksen lahjan vain sille, joka uskoo niiden sisältämään sanaan. Ne eivät siis vaikuta pelkkänä toimituksena. “Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että molemmat, lupaus ja usko, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta yksinään tehottomia. Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä laupeus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen. On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla lupaus ja usko” (Luther). Uskoa ei saa ymmärtää inhimilliseksi suoritukseksi."
“Sanassa ja sakramenteissa, niitä ikään kuin välikappaleina käyttäen, lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon - missä ja milloin Jumalan sen hyväksi näkee”
Armovälineet eivät vain vaikuta hetkellisesti, vaan vanhurskas elää, koska niissä on lupaukset syntein anteeksiantamuksesta. Hän on tosi ihminen ja tosi Jumala armovälineissä. Hänen kauttansa ja Hänessä on koko meidän autuutemme ja pelastuksemme lepää.
Varmaan tiedät mitä “antropologia” tarkoittaa?
Selitän kuitenkin sen rajallisuuden. Sitä tieteeksikin kutsutaan. Jumala ei pelasta mitään luotua, ei ennen eikä jälkeen, kun kaikki kuumuudesta sulaa ja tuhoutuu, ihmisen luotu osakin, ruumis ja inhimillisyys.
Ihmisen ikuisuusosa “kestää” tämän Herran päivän tuhon ja se jatkaa olemistaan joko taivaassa tai helvetissä.
On itsetuhoista tulkita Raamatusta sen ilmoitusta nurinniskoin.
En kuitenkaan sinua syyllistä tästä “omaan jalkaan ampumisesta”.
Luther tässä perustelee, miksi hän ja sakramentalisuus vainosi niitä, jotka Raamattu määrittelee Jeesuksen seuraajiksi, kr. Christianos, vt. Mark. 16:16 “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Usko on Jumalalta, josta todistetaan muille mitä on tapahtunut. Kaste on vedessä upotus ja näkyvä, ihmisen teko/todistus, siitä näkymättömästä, mikä on tapahtunut ja on iankaikkista. Jumalaton maailma, ulkopuoliset, voivat vain nähdä katoavan, eli kasteen ja uskoontulleen elämän.
Ei ole välineellistettyä Armoa, eli “niissä” ei ole lupaustakaaan.
Jeesus oli ihminen siihen asti kuin hän nousi ylös ja pilvi peitti hänet. Ne, jotka ovat elossa kun Jeesus tulee takaisin, he kohtaavat Jeesuksen pilvessä. Siihen asti heissä oli katoava ja ikuinen osa. Katoava, tosi ihminen, palaa alkuaineitten kanssa.
Nämä lausumat edustavat katoavasta armosta nousseita oivalluksia. Nämä edustavat kieroon väännettyjä totuuksia. Eli on kysymys tulkinnoista, joita opetetaan Suomessa valtion teologisessa tiedekunnassa. On pakko, koska uskoontulo on kirkon tuho. Tämä on teologisen koulutuksen läpikäynneitten kanta, riippumatta sakramenttien “voimaan” uskomisesta.
Onhan armovälineitten perusta ja sisältö Kristus.
Usko on lahja, joka on palkkio niille, jotka suostuvat Isän vetoon.
Katoava ei sisällä mitään katoamatonta. Väline eli katoava on tulelle talletettu.
Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Kristuksen yhdessä ainoassa jakamattomassa persoonassa on nyt kaksi eri luontoa, nimittäin jumalallinen, joka on olemassa iankaikkisuudesta, ja inhimillinen, jonka Jumalan Poika on ajassa omaksunut, niin että persoona silti on yksi ainoa. Nämä Kristuksen persoonan kaksi luontoa eivät ole toisistaan erotettavissa eivätkä toisiinsa sekoitettavissa, eikä toinen muutu toiseksi, vaan kumpikin luonto ja olemus pysyy ikuisesti omana itsenään Kristuksen persoonassa.
Tunnuskirjat
Nimen omaan näin. Jos ei sitä usko ei pidä ehtoollista nauttia.
Suostuminen tarvitaan, mutta ansio eikä palkkio se voi olla (harhaa). (Jumala suostuttelee usein eli muokkaa maaperää.) Armonvälineet ovat ihana, konkreettinen, turvallinen asia uskoon ja uskossa.
Monesti ymmärretään ihmisen ansioksi, palkkioksi suostuminen, kääntyminen, parannus, vanhurskauttaminen, pukeutuminen Kristukseen.
Kun Jumala vaikuttaa kääntymyksen, ihminen kääntyy, suostuu. Sama on myös toisissa asioissa, kun Jumala synnyttää uskon, ihminen uskoo, kun Jumala puettaa, niin ihminen pukeutuu Kristuksen vanhurskauteen. Kun Jumala vaikuttaa katumuksen, niin ihmisessä syntyy katumus. Yksin Jumalan työtä ihmisessä kaikki.