AIhe on melkoisestikin esillä, ainakin ei-itäisessä kristikunnassa. Ilaria Ramelli ja Robin Parry (kirjoittanut myös pseudonyymillä Gregory MacDonald teoksen The Evangelical Universalist ) ovat vast ikäänjulkaisest kaksiosaisen teoksen A Larger Hope, jossa käydään läpi universalismin historiaa. Ramelli on itse kirjoittanut aiheesta dogmihistoriallisen tiiliskiven: The Christian Doctrine of Apokatastasis; Thomas Talbott: The Inescapapble Love of God; David W. Congdon: The God Who Saves; Tom Greggs: Barth, Origen, and Universal Salvation; Hans Urs von Balthasar: Dare We Hope that All Men Be Saved … näitä pukkaa koko ajan postiluukkuun.
Ramelli on luvannut kirjoittaa kaksi teosta lisää aiheesta. Kolmannessa hän sanoo pohtivansa universalismin ja moraalin teemaa: Jos kaikki pelastuvat, niin miksi vaivautua olemaan kiltti lähimmäiselle.
Suomessa Petri Tikka valmistelee aiheesta väikkäriä ja ensi keväänä on aiheesta seminaari jonne tulee noita em. kovia nimiä.
Universalistien isoin käytännöllinen ongelma mielestäni on juuri tuon moraalisen vastuun yhdistäminen universalismiin. Mitä sitä olemaan kenellekään mieleksi jos kaikki pelastuvat.
Isoin teologinen ongelma on tietenkin se, että Jeesus itse puhuu niin paljon kadotuksesta. Sitä on hankala sivuuttaa, mutta melkoista retorista kikkailua teemasta voi lukea noista em. teoksista. Universalismin ongelmat ovat osittain samat kuin predestinaationkin.
Barth, joka on joka toisen teologin mielestä universalisti ja joka toisen mielestä ei, esimerkiksi sanoi suoraan että kirkko ei saa opettaa universalismia, mutta toisaalta kirkko ei saa rajoittaa Jumalan mahdollisuuksia: Helvetti voi olla tyhjä. Näin usea muukin tunnettu systemaatikko modernina aikana.
Itse näen universalismin ongelmallisena. En yleensä jää sitä pohtimaan, vaikka kirjallisuutta on kertynyt aika paljon. Mitään uutta ei oikein ole syntynyt aiheesta: Jumalan rakkaus voittaa lopulta kaiken. Sitä pyöritellään eri tavalla. Ajattelen että en itse pelastu, en siis ole universalisti. Muista en tiedä, eikä asia kuulu minulle. Ei universalismi poista syntiä, eikä muuta syntikäsitettä.
Jokin intuitiivinen ajatus joka tulee mieleen, on sellainen että universalismi on tämänhetkistä todellisuutta: kaikki ovat pelastettuja elämään tässä ja nyt tai milloinka sitten ovatkaan eläneet omaa historiaansa. Jokainen on pelastettu elämään langenneessa todellisuudessa. Eskatologisesti tilanne voi olla toinen. Tai sitten tilanne on eskatologisesti sellainen että jokainen elää historiaansa yhtä aikaa kaikkien kanssa.
Ehkä universalismi on sitä, että ei nähdä elämistä tässä ja nyt ajallisesti, niin suurena Jumalan armon osoituksena kuin se on, vaan haikaillaan tässä ja nyt -hetken jatkumista kaikkien osalta eskatologisesti täydellisenä.
Vielä terminologiasta universalismi, apokatastasis jne tarkoittavat harvoin ihan samaa asiaa. Universalismiakin on olemassa monenlaista. Kaikki voivat olla valittuja, mutta kaikki eivät välttämättä pääse perille.
Eksplisiittisesti kirkkomme (ev. lut) työntekijät sortuvat monesti puhumaan kaikkien pelastumisesta. Niin ei saisi tapahtua. Ja onhan pappejamme raahattu kapituliin selittelemään tällaisia puheita.
D