Ehkä käsitin asenteesi väärin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei kai meidän pidä tuudittaa ihmisiä siihen uskoon, että kyllä se Jumala lopulta pelastaa kaikki, onhan hän kaikkivaltias. Minusta on rakkautta se, että varoittaa siitä, että armoa ei pidä halveksia.
Ei kai about kukaan näin sanokaan? Kylliäinen toki sanoo, mutta hänen ajattelunsa on niin pöljää, että ei lasketa.
1 tykkäys
No ei tietenkään. Evankeliumi on se viesti maailmalle että Jeesus on tullut pelastajaksi ja hänen kauttaan ja hänessä meillä on turva kuolemaan asti.
Silti jää paljon kysymyksiä. Niiden pointti ei minusta ole tehdä meistä tuudittajia vaan sellaisia jotka etsivät sitä näkökulmaa jota edellä kuvasin.
Jos helvetin ikuisuus ahdistaa, niin silloin on mitä tärkeintä pitää kiinni siitä, että se on ikuinen, jotta pelastusvarmuuden etsii evankeliumista, eikä kieltämällä raamatullisen helvetin.
Se että kaikki pelastuu lopulta ei ole niin hyvä teoria. Aika heikkoa raamatuntulkintaa.
2 tykkäystä
Ei metropoliitta Kallistos Ware suinkaan sano, että kaikki pelastuvat, hän sanoo vain, että me uskallamme toivoa sitä. Totta kai voi toivoa, mutta on selvää, että kaikki eivät pelastu.
Kallistos Ware: Sisäinen valtakunta s. 313–350 pitkä luku ”Uskallammeko toivoa kaikkien pelastusta?” Viimeisessä kappaleessa s. 350 hän kirjoittaa:
”Helvetti on olemassa mahdollisuutena, koska vapaa tahto on olemassa. Mutta koska luotamme Jumalan ehtymättömän rakkauden vetovoimaan, uskallamme toivoa – ei sen enempää – että lopussa huomaamme ettei helvetissä ole ketään.”
1 tykkäys
Jos todella on selvää, että kaikki eivät tule pelastumaan, niin sitten ei kyllä voi kovin järkevästi toivoa. Tai voi sellaisessa sumuisessa, “olisipa hienoa jos kaikki pelastuisivat, vaikka se ei olekaan mahdollista” -mielessä, mutta siitä ei mielestäni ole tuossa Waren lainauksessa kyse?
3 tykkäystä
Kaikki sairaat eivät parane, mutta kai sitä sentään saa toivoa. Kaikki ongelmat eivät ratkea, mutta kai sitä sentään saa toivoa. Kaikki eivät pelastu, mutta kai sitä sentään saa toivoa.
2 tykkäystä
Kirkon opetusvirassa sellaista toivetta ei saa esittää tavalla, jonka joku voi tulkita universalismin hyväksymiseksi.
Minkä kirkon opetusvirassa?
Entä jos joku toivoisi että Jumala olisi neliyhteinen ja perustelisi toivettaan ankarasti. Siis tekeekö se, että kyseessä on toive, asiasta jotenkin salonkikelpoisen? Onko kristityllä lupa toivoa että Saatanakin pelastuu?
Kunhan tuli mieleen.
D
1 tykkäys
Onko tuo mielestäsi jotenkin rinnasteinen kysymys?
Ei apokatastasis itsessään ole mikään kauhean dramaattinen mielipide. Monet isät siihen uskoivat eikä se mikään dogmi ole, että helvetissä on pakko olla porukkaa.
1 tykkäys
Pointti oli siinä, että voinko tahtoa jotakin jota kirkko ei opeta tai opettaa vastaan. Ja sanoa sen ääneen. Voiko esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa tahoaa että naiset olisivat pappeina ja sanoa sen ääneen opetusvirassa?
D
Voi jos se ei ole Kirkon uskoa vastaan. Sitä suuremmalla syyllä, jos on pyhiä, jotka ovat olleet samaa mieltä. Naispappeus esimerkiksi Kirkon uskoa vastaan.
Universalismi opettaa kuitenkn samalla jotakin Jumalasta. Jumalan pitää olla tietynlainen, jos universalismi on vaihtoehto. Jumalan pitää olla sellainen jolle ihmisen tahto ei merkitse mitään. Ja tietenkin pitää paikkansa että Jumalan tahto ei ole samalla akselilla ihmisen tahdon kanssa.
Universalismi on Jumalan tahdon suhteen samalla akselilla kaksinkertaisen predestinaation kanssa. Kummaasakin ihmisen tahdolla tai tekemisellä ei ole mitään väliä.
D
David Bentley Hart, jonka kirjasta That All Shall Be Saved tämä ketju sai alkunsa, on saanut ensimmäisen kriittisen arvioinnin https://www.firstthings.com/article/2019/10/harrowing-hart-on-hell
Arvioinnin perusteella, melkoista universalistista settiä Hartilta. Oma kappale on juuttunut jonnekin postin nurkalle. Hieman pysähdyin tuota kritiikkiä lukiessa kun kirjoittaja mainitsi Michael J. McClymondin kaksiosaisen teoksen The Devil’s Redemption: A New History and Interpretation of Christian Universalism. McC kritisoi teoksessaan universalismia ja McC on jonkinmoisessa sanaharkassa Aiemmin mainitsemani Ilaria Ramellin kanssa aiheesta.
Fakta on, että universalismin puolustajat kieputtelevat UT:a ja sen kadotuskohtia melkoisella rytinällä, tavalla joka ei välttämättä edusta traditionaalista tulkintaa. Hart jopa julkaisi oman UT:n käännöksen ja viittaa (kritiikin mukaan) siihen uutuudessaan.
Jumalan tahto ei ole nollapeliä ihmisen tahdon kanssa, sen myöntävät kaikki. Mutta ei myöskään Jumalan hyvä, paha, oikea, kaunis, ole samalla viivalla ihmisen vastaavien käsitteiden kanssa. Maalamalla inhimillisiä kauhukuvia, ei aina tavoiteta sitä, mikä Jumalan silmissä on kauheaa. Hart esittää, että Augustinukseen asti kristikunnan enemmistö oli universalisteja. Epäilen.
Mutta odotan Hartin kirjaa saapuvaksi, ennen kuin sanon enempää.
D
1 tykkäys
Rykäisin ennen aikojani. Pahoitteluni. Tämä Hartin teos ja siihen liittyvä keskustelu on jäänyt minulta täysin huomaamatta.
Katolisella puolella vastaavanlaista kuohuntaa aiheutti ammoin Hans Urs von Balthasar teoksellaan:Dare We Hope:‘That All Men Be Saved’? -kirjallaan. Ja ei tällaiset avaukset ole tuntemattomia protestanttisten, luterilaistenkin, kirkkojen papeille ja teologeille.
Tämä universalismi-keskustelu näyttäisi liittyvän siihenkin, miten ymmärrämme post-lapsaarisuuden ja ihmisen vapauden tässä tilassaan. Kenties tämä on jatkoa Hartin pyrkimykselle luoda tarkempaa kuvaa ”ortodoksisesta” Augustinuksesta. vs. reformaattorien Augustinus. Niin tai näin, jään vielä odotukseen…
Tässä melko universaali kattaus
D
Onko missään sanottu, keitä nämä “kaikki” ovat, jotka pelastuvat (tai sitten ei)? Kaikki maailman ihmiset?
Kaikki on kaikki. Plus Saatana ja langenneet enkelit.
D
Jep. ”Universalismia” on tosiaan ”pukannut” kautta aikain niin vanhempien kuin nuorempien kirkkojen jäsenten keskuudessa.
Toki, sikälimikäli aihelmatiikalle omistautuneet piispat, papit ja teologit alkavat tarjoilemaan epävirallisia näkemyksiään kirkkokansalle opetuksen ja homiletiikan tasolla tai vaativat muutoksia liturgisiin teksteihin, veikkaanpa niin Rooman Paavin, ortodoksisten patriarkkojen kuin protestanttisten paikalliskirkkojen päämiesten puuttuvan asiaan aika ripeästi.
Tässä mielessä en siis vielä panikoituisi Hartinkaan kirjan takia, vaan näkisin sen jatkumona kristittyjen aihetta koskevalle uskonnonfilosofiselle keskustelulle.