Luther menee metsään väittäessään, että kaikki olisivat “Jumalan vihan alla”. Ei, vaan koko luomakunta on Jumalan rakkauden ja huolenpidon alla. Kun alkupremissit ovat väärin, ovat hänen johtopäätöksensäkin vääriä.
No siinä tapauksesa Raamattukin menisi metsään mikä on mahdotonta!
Joh 3:36: “Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”"
Tässä siis sanotaan, että ihmiset ovat luonnostaan Jumalan vihan alla.
Tarkalleen ottaen tässä ei sanota noin. Jukka Thuren sanoo asian näin:
" 31-36 Evankelista puolestaan kommentoi lopuksi Jeesuksen toiminnan alkua melko lailla vähemmän riemullisesti. Vaikka “kaikki menevät hänen luokseen” niin “kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan”! Nytkin - samoin kuin prologissa - tämä lause toki osoitetaan heti hyperbolaksi: nytkin on lopulta myös niitä, jotka uskovat ja siten sinetillä vahvistavat, että Jumala puhuu totta. Ne siis, jotka eivät ota Jeesuksen todistusta vastaan, itse asiassa väittävät Jumalaa valehtelijaksi, mikä oikeuttaa Jumalan vihan heitä kohtaan." ( Kirkon aarteita).
Evankelista Johannes kuvaa Jumalan rakkautta seuraavasti;
" Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." ( Jh 3:16).
Luterilaisuudessa ihminen ei voi tehdä mitään. Jumala tekee kaiken. Ihminen on kuollut, jos Jumala ei herätä, ja näyttää siltä, että hän ei herätä koska kaikki eivät ole heränneet. Sitä odotellessa.
9x vapasta tahdosta on oma osio foorumilla, predestinaatio osiossa
Sinäkö olet sitä mieltä, että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa ?
Thuren sanoo tuossa aivan oikein. Sinulta vain ilmeisesti unohtuu, että usko on Jumalan teko ja lahja, ei sinun suorituksesi. Joka ei tämän lahjan omistukseen tule jää Jumalan vihan alle, kuten itse Jeesus sanoo.
Kyllä, ihmisellä ei luonnostaan syntiinlangenneena ole vapaata tahtoa suhteessa Jumalaan. Muutoinhan hän ei olisikaan langennut ja olisi kykenevä pelastamaan itse itsensä.
1 tykkäys
En tunne sellaista kirkkokuntaa joka väittäisi uskon olevan ihmisen teko. Ilmeisesti sinulla on joku kirkkokunta mielessä? Vai onko kysymyksessä ylitulkinta. Thuren puhuu eri asiasta kuin sinä, joten sinun ja Thurenin tulkinnat eivät ole yhtenäisiä.
Luterilaisuuden mukaan ihminen ei voi tulla tämän lahjan omistukseen. Ihminen ei voi tehdä pelastuakseen mitään. Mielestäni puhut hyvin ristiriitaisesti. Ensin kerrot, että ihminen ei voi tehdä mitään ja sitten " Joka ei tämän lahjan omistukseen tule" aivan kuin voisimme tulla, mitä emme oikeasti voi, Jumala pelastaa vain ne jotka pelastaa , ihminen ei voi siihen mitään vaikuttaa. Tahto on edelleen kuollut luterilaisuudessa.
Tämä on filosofinen tulkinta jonka juuret ovat Augustinuksessa, varhaiskirkko ei ole tätä ikinä hyväksynyt, eikä suurin osa kristikunnasta. Luterilaisten keskuudessa ei myöskään, kansan tasolla tätä alllekirjoiteta. Lisäksi seuraava johtopäätöksesi on mielestäni väärä;
Miten niin? Tässä ajatellaan lankeemuksen edellyttävän tahdon katoamista, kuolemaa ja jonkinlaista skalpeerausta lankeemuksen myötä. Ja jos ihmisellä olisi tahtoa, lankeemusta ei olisi tapahtunut. Tämä on kehäpäätelmä joka ankkuroituuu sidotun tahdon filosofiaan.
Voi tulla lahjan omistukseen kun Jumala vaikuttaa uskon.
Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”
Tästä seuraa luterilaisuudessa ongelma. Miksi Jumala ei vaikuta kaikissa uskoa jos hän tahtoo, että kaikki pelastuvat.
" joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" ( 1 Tim 2:4).
Näyttäisi siltä, että luterilaisuudessa Jumala ei tahdo tai ei voi.
- Toinen vaihtoehto kulkee luterilaisuudessa Roomalaiskirjeen mukaan:
" Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo." ( Rm 9:18). Voisiko vastaus olla tässä mitä Jumala tahtoo. Toisten kohdalla hän tahtoo ja toisten kohdalla ei, siksi kaikki eivät usko.Kaikkihan oli luterilaisuudessa kiinni Jumalasta.
Luther neuvoo erottamaan toisistansa kaksi tasoa, ja esimerkkikertomus valaiskoon asiaa: Menen heikoille jäille, putoan avantoon ja huudan apua. Naapuritalossa asuva ystäväni kuulee huutoni ja nostaa minut ylös. Kiitän Jumalaa, mutta naapuri kehottaa kiittämään ennemmin häntä. Kiitän toki häntä, mutta näen hänen toimintansa takana Jumalan pelastavan armon. Aivan samoin on autuuden omistamisessa: Juna tuo saarnamiehen kirkkoon ja toisen auto liturgiksi, kirkossa ihminen puhuu, toinen kuuntelee. Omalla persoonallaan hän miettii, omilla jaloillaan kävelee sakastiin ja omilla huulillaan pyytää keskusteluapua. Itse hän ehkä polvistuu, itse tunnustaa syntinsä ja itse kiittää Jumalaa – mutta kaiken ihmistoiminnan takana me näemme Jumalan Pyhän Hengen, joka juuri näin saattaa uskomaan ne, jotka on säädetty iankaikkiseen elämään (Ap.t. 13:48).
Tässä Erkki Koskenniemen luento uskonratkaisun ja Jumalan valinnan kysymyksestä. Lainaus yllä luennosta.
1 tykkäys
Koskenniemi ottaa tälläisen välttävän retorisen keinon avuksi aivan ensimmäiseksi. Aku Visala luonnehtii tätä " turpa kiinni retoriikaksi" https://www.youtube.com/watch?v=oso3WVRvtmQ. Sitten Koskenniemi menee Pieperin armonvalinnan mukaan ja seuraa sitä. Ei oikeastaan mitään uutta. Tässä toistetaan monergistista Jumala käsitystä josta ihminen saa osansa vain silloin kuin ei usko. Ja ihminenhän ei voi uskoa jollei Jumala uskoa anna. Suuret kysymykset jäävät vastaamatta, käsittelemättä, ilmeisesti koska niitä ei ole kunnolla pohdittu.Saman tyyppinen luento hänellä löytyy Sti:n sivuilla.
Parempi, syvällisempi, pohtivampi versio löytyy tästä, Miksi Jumala ei luonut taivasta hanhille.
1 tykkäys
Ihminen on luonnostaan lain alainen ja tahtoo, että hänen pelastuksensa perustuisi johonkin hänessä itsessään olevaan. Urho Muroma on tästä äärimmäinen esimerkki, hän tahtoo tyhjentää kristillisen kasteen sen sisällöstä ja siinä olevista Jumalan armovoimista ja siirtää pelastuksen pois Jumalan toiminnsta oman tahdon ratkaisunsa so. lain teon varaan. Tällöin hän ei ymärrä, että hän hyökkää suoraan Kristuksen pelastustyön kimppuun tehden siitä turhan.
Ef 2:8: “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-”
Tässä on yksi Raamatun kuningasjakeista asiasta:
Room 4:16: “Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä”
Eihän lupaus voisi pysyä lujana kaikelle siemenelle, jos lupaus olisi varattuna vain niille jotka eivät armoa tarvitse, vaan voivat itse pelastaa itsensä tekemällä uskonratkaisun.
Olemme tässä siis kristinuskon ydinkysymyksessä ja tämän tähden Luther kiittikin Erasmusta, että hän oli ottanut tämän asian esille. On nykyäänkin kristikuntaa voimakkaimmin jakava kysymys, pelastuuko ihminen lain teoista vai uskosta Kristukseen. Se on ollut sitä jo alkuseurakunnan aamunkoitosta lähtien, jolloin apostolit joutuivat torjumaan lain kautta tulevan vanhurskauden, etenkin Paavali. Myös itse Jeesus torjuu lain kautta tulevan vanhurskauden jyrkästi torjuessaan fariseusten käsitykset, eri evankeliumeissa.
Tästä ollaan varmaan samaa mieltä, mutta huomaan, että lähestymistapamme tämän asian suhteen on erilainen, sinä teologian, minä uskosta käsin.
Tuo Leijonan linkki on tätä asiaa hyvin avaava, sekä hyvää pohdintaa jälleen Pasi Turuselta.
1 tykkäys
Kun nyt mennään asian syvimpään ytimeen, niin herää kysymys siitä kuka on tämä siemen, kuka on tämä perillinen, jolle Jumalan lupaukset kuuluvat? Se ei voi olla kukaan muu kuin Kristus, sillä hänhän on siemen, jolle kaikki lupaukset kuuluvat, ollen siten kaiken perillinen, niin kuin Heprealaiskirjekin sen suoraan sanoo:
Hepr. 1: 1-3. Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla,
mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.
Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
Pelastus on täydelleen kolminaisuuden sisäinen toiminto, johon me emme luonnollisen ihmisen puolesta ota, emmekä voi ottaa osaa:
Joh. 16: 13.
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu,”
Kristus osoittaa erityisesti Pyhän Hengen eriävään persoonaan tai hänen ominaisuuksiinsa, myös hänen jumalalliseen olemukseensa yhdessä Isän ja Pojan kanssa, kun hän sanoo: ”Minkä hän kuulee sen hän puhuu.” Tässä Kristus viittaa keskusteluun, joka käydään jumaluuden sisällä, keskusteluun, johon kukaan luoduista ei osallistu. Hän asettaa saarnatuolin puhujalle ja kuulijalle. Hän tekee Isän saarnaajaksi ja Pyhän Hengen voi selittää sitä ihmissanoin tai ymmärryksellä, meidän täytyy uskoa se. Tässä uskon täytyy hylätä kaikki luodut eikä keskittyä fyysiseen saarnaamiseen ja kuuntelemiseen, sen täytyy muodostaa itselleen käsitys tästä saarnaamisesta, puhumisesta ja kuuntelemisesta, jumaluuden sisäisenä asiana.
Tässä on asiaankuuluvaa tähdentää, että Raamattu kutsuu Kristusta hänen jumalalliseen luontoonsa nähden Sanaksi (Joh.1:1) jossa Isä puhuu itsessään ja itsensä kanssa. Näin tämä Sana on tosi, jumalallinen luonto Isästä. Se ei ole Isän puhuma sana, fyysisenä, luonnollisena sanana ihmisten kautta puhuttuna äänenä tai henkäyksenä joka ei pysy hänessä, vaan tulee ulos hänestä ja pysyy hänen uskopuolellaan. Ei, tämä Sana pysyy Isässä ikuisesti. Näinä nämä kaksi ovat eriäviä persoonia: Hän joka puhuu ja Sana joka puhutaan, se on, Isä ja Poika. Tässä me kuitenkin löydämme kolmannen persoonan seuraavan näitä kahta, nimittäin, Hänet, joka kuulee molempia, Puhujaa ja puhuttua Sanaa. Sillä se sopii ymmärrykseen, että täytyy myös olla kuulija, missä puhuja ja sana ovat. Mutta kaikki tämä puhuminen, ollen puhuttu ja kuultu tapahtuu jumalallisen luonnon sisällä ja myös pysyy siellä, missä kukaan luotu ei ole, eikä voi olla.
Martti Luther LW, 24, s. 364-365.
No mikä sitten on meidän asemamme, jos kerran perijänä on ainoastaan Kristus, jäämmekö me ulkopuolelle? Emme suinkaan sillä Raamattu puhuu voimakkaasti pelastuksesta Kristuksessa, eli meidän täytyy tulla Kristukseen, jossa pelastus on ja niin meistäkin tulee perillisiä.
Ef. 1. 3-6. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.
Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina.
Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.
Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!
Tämä siirtymisemme luonnollisessa syntymässä peritystä syntisestä luonnostamme/lihasta Kristukseen tapahtuu kasteessa uskon kautta Jumalan toiminnan seurauksena, kuten Kolossalaiskirje sen sanoo:
Kol. 2: 9- 14. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Emme siis ole voineet tulla Kristukseen ennen kuin Jumala on meidät siirtänyt häneen, hänen yhteyteensä kasteessa uskon kautta. Mutta tämän Jumalan toiminnan seurauksena uskovat ovat uusia luomuksia, muodostaen uuden luomakunnan Kristuksessa.
Ef.1: 8-11. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan.
Kannattaa lukea Efesolaiskirjeen luvut 1-3 kokonaan ja nähdä niistä kuinka monta kertaa niissä käytetään ilmaisua “Kristuksessa.”
Tästä ei ole epäselvyyttä. Tässä tietysti puhutaan ihan eri asiasta, eikä se ratkaise ihmisen vapaata tahtoa. Muroma liittyy vanha kirkolliseen perintöön tältä osalta, painottaen ihmisen tahton vapautta, mikä luterilaisuudessa kielletään.
Pari vuotta vanha Peltolan haastattelu, jossa hän puhuu mm. Muromasta ja hänen perustamastaan Suomen Raamattuopiston työstä ja koko viidennen liikkeen Opkon ja Kansanlähetyksen työstä.
3 tykkäystä
Vaimo toi kirjan. Kuuluisi mitä luen -ketjuunkin, mutta laitoin mieluummin tänne. Vaikuttaa hyvältä ja kiinnostavalta.
2 tykkäystä
Muroman saarnat ovat innoittavia. Tekee hyvää kuunnella sitä jyrisemistä, jolla Hän saarnaa.
2 tykkäystä