Muroman oppi on siis sillisalaatti, yhdistelmä eri kirkkokuntien oppeja.
1 tykkäys
9x edustaa puhdasta luterilaisuutta, jossa Jumala kuva on monergistinen. Jumala on ehdoton rakkaus joka kadottaa niin monta, eikä anna kaikille uskon lahjaa. Näin syy on tietysti tosiasiallisesti Jumalassa ja monergistinen Jumala kuva on ristiriitainen suhteessa Jumalan rakkauteen.
Jos Jumala pelastaisi ihmisen tämän antropologisten, ihmislähtöisten edellytysten perusteella, ihmisen oman uskon tai minkä muun tahansa ihmisessä olevan perusteella niin silloinhan pelastus perustuisi ihmiseen itseensä, eli olisi Jumalan ja ihmisen yhteistyötä, synergismiä. Usko on kuitenkin Jumalan lahja.
Joh 6:29: “Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.”
Mikä kirkkokunta opettaa, että pelastus perustuu ihmiseen itseensä.?
Synergismikään ei tarkoita, että ihminen pelastaa itsensä.
Mitäs sinä sanot tähän:
Kol 2:11-13: “ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt
uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,”
???
Mitäs tuohon on sanomista. Tietenkin uskon herättää Jumala.
Ei, vaan vaikuttaa, niin kuin Raamattu sanoo.
Ihan sama. Herättää ja vaikuttaa. Ei tästä mitään erimielisyyttä ole, ellet halua sellaista väkisin tehdä.
1 tykkäys
Tämä edellä siis Haatajan tekstiä.
En tiedä miten Haataja tuosta jatkaa mutta kyllä Muroma taisi tuhlata paukkuja vähän liikaa vastustajien karikatyyreihin. Ei niin etteikö tuosta autuuden opista ja kasteopista olisi tehty vääriä tulkintoja myös. Mutta Golgatan sekä kastemaljan suunnasta se rauha ja ilo ovat varsin monille löytyneet kun epävarmuus täydellisestä antautumisesta tai riittävästä ratkaisusta tiettynä kokemuksena ovat ahdistaneet.
On siis huonoa opetusta jos oikeita ja Raamatun mukaisia oppeja käytetään väärään tarkoitukseen niin että kristityt lakkaavat kilvoittelemasta ja rupeavat suruttomiksi tai synnin vähättelijöiksi. Mutta huonoa ei korvata toisella huonolla eli sekavalla ja ihmiskeskeisellä julistuksella. Liberaaliteologia oli Muromalle mörkö mutta miksi hän ei tehnyt itse oikeaa teologiaa Raamatun pohjalta vaan jumittui omaan kokemukseensa ja varmuuteensa oikeassa olostaan? Ehkä siksi että hän ei ymmärtänyt kirkon oppia kasteesta ja uskosta sekä siitä ettei niitä pidä panna vastakkain vaan nähdä yhdessä kuten Raamattu opettaa. Kaikkihan tulee Jumalalta.
Yleensäkin suuret herättäjät liian usein taistelevat liikaa jotain vastaan. Tätä on tietenkin ollut muissakin liikkeissä kuin viidennessä. Uskon asioista puhutaan negaation kautta. Ollaan sulkemassa taivaan ovia ja keksimässä armoille ehtoja. Vaaditaan eikä anneta. Neuvotaan luottamaan viime kädessä johonkin muuhun kuin Jumalan sanaan joka on paljon ymmärrystä ylempänä ja lohduttaa silloin kun ihminen on hämmentynyt ja umpikujassa. Myös usko on monesti ns yhteistä eikä yksityistä. Liittyminen sukupolvien ketjuun on usein suurempaa ja lujempaa kuin oman subjektiivisen ja häilyvän sekä monin tavoin oman aikakauden ja ympäristön vaikuttaman psyykkisen kokemiskyvyn pitäminen keskeisenä uskonelämän kiintopisteenä.
SRO sisältänee eri virtauksia mutta ainakaan suosittu hartauskirjailija Juha Vähäsarja ei mitenkään vaikuta muromalaiselta. Hänen lyhyet tekstinsä ovat varsin luterilaisia ja evankelisia ooetuksina sekä heikkoa kulkijaa rohkaisevia jopa herännäiseen tapaan.
5 tykkäystä
Niin, Haatajan väitöskirjan tekstistä käy selville, että Muroma oli alunperin evankelisesta perheestä. Hänen isänsä oli evankelinen pappi Emil Muren, joten kyllä hän varmasti tiesi ja tunsi evankelisten opin. Tästä kerrotaan väitöskirjan sivuilla 22-24. Käsittääkseni Urho arvosti kyllä isäänsä, mutta joutui hengelliseen kriisiin, koska ei kokenut pelastusvarmuutta pelkän kasteen kautta ja hakeutui sitten herätyskokouksiin.
En ole kovin hyvin perehtynyt Muroman historiaan, enkä vielä lukenut tuota väitöskirjaa kuin hiukan sieltä täältä. Ymmärrän kuitenkin mitä Urho Muroma etsi ja kaipasi. Olen itse hyvin vakuuttunut tuosta hänen herätyskokemuksestaan. Uskon kuitenkin todellakin, että Jumalan Pyhä Henki voi koskettaa ihmistä uskoontulohetkellä juuri tuolla tavoin. Olen itsekin kokenut joitain asioita.
Silti Jumalan Pyhän Hengen kastetta voi ja saa rukoilla, ainakin etsiä. Jumala on täysin suvereeni ja tekee mitä tahtoo kenelle tahtoo. Uskoontulo voi olla pitkä vuosikymmenien prosessi, kuten minulla, tai se voi tapahtua hetkessä kerralla niin voimakkaasti kuin Muromalla, että se johtaa uuden herätyksen ja palvelutyön syntyyn. Jumala valitsee kenet tahtoo ja voitelee erityisesti ne, jotka kutsuu omaan tehtäväänsä. Muroma sai tällaisen kutsun, kuten moni muukin herättäjä tai evankelista. Minä en saanut, mutta sain hiljaisen riviseurakuntalaisen roolin, jolla on pysyvä Jumalan sanan kaipuu.
Kysymys ei kuulu, ovatko vahvat hengelliset kokemukset aitoja tai hyviä uskon vahvistajia, vaan siitä, tuleeko niitä tavoitella ja ennen kaikkea: tuleeko niistä mitta, jonka mukaan arvioidaan toisten kelvollisuutta uskovaisina ja jopa sitä kuka pääsee taivaaseen. Näinhän tuossa herkästi käy jos Muroman tapaan julistetaan. Ja samoin jos helluntailainen henkikasteoppi on viety loppuun asti.
Isän ja varsinkin vahvan isän varjo on usein pitkä ja joskus musertava.
Tässä ja edellisessä viestissä en tahdo yhtään vähätellä kokemuksiasi enkä kenenkään kokemuksia enkä puhu omasta uskostanikaan. Fokus on Muroman opissa. Pitäisi lukea tuo väitös.
On evankelinenkin perinne altis ongelmille. Meillähän kerrotaan vanhoista ajoista jolloin tietyillä saarnaajille oli tapana yllättäen kysyä keneltä vaan: Oletko autuas? Tämän merkitys on suunnilleen sama kun kysytään, oletko uskossa. Heräämistä varmaan tapahtuikin kun kohti käytiin. Omakohtaista uskoa on testattu ja korostettu. On myös perinne että pitää olla iloinen jos on evankeliumin kuullut ja mukana pyörii. Surut on voitu ohittaa tai torjua.
Kaikessa on puolensa. Ehkäpä monelle olisi parempi että hänet kohdattaisiin ihmisenä. Kysyttäisiin että mitä kuuluu ja kun on murhe ja ahdistus vietäisiin rukoukseen ja neuvottaisiin luottamaan Jumalaan. Jne. Tämä on ehkä kaikkien herätyksien toinen puoli. Sieluja hoidetaan kenties poissa julkisuudesta vaikka julistuksen fokus olisi uskossa tai uskoontulossa. Silti arvelen että monet jäävät erityisesti ratkaisua korostavan hengellisyyden kohdalla kaipaamaan vaihtoehtoja. Kristikunnan pitkä perinne sisältää kuitenkin sen että turvaudutaan kirjoitettuun ja kuultuun Jumalan sanaan silloinkin kun oma elämä ja kokemukset eivät uskoa vahvista.
Oleellista on ettei kaikkia panna samaan muottiin. Ei ole niin paljon vastakohtia, mitä moni kiivas julistaja väittää. Uskoon voi tulla äkkiä tai hiljaa. Lapsi voi uskoa. Aikuinen voi olla heikko uskossa ja silti Jumalan lapsi. Jne.
4 tykkäystä
Olin kirjoittamassa juuri samansisältöisiä ajatuksia, mutta en viitsinyt kun kirjoitin eilen @Fratres ille ehkä liian kärjekkäästi, josta olen pahoillani. Omat kokemukseni ovat nyt aivan viimevuosilta olleet kovin toisenlaisia, ensin syöpä, sitten lannerangan painauma johon jouduin syömään särkylääkkeitä niin paljon, että minulle tuli migreeniin verrattava särkylääkepäänsärky. Ei siinä paljon noissa kokemuksissa voinut tuntea muuta kuin kovaa tuskaa pahimmillaan. Etsin kuitenkin silloinkin väärällä tavalla tai ehkä väärässä hengessä uskolleni vahvistusta, koska tuolloin tärkeimmäksi kysymykseksi nousi onkonhan minulla syntieni anteeksiantamus. Jumala kuitenkin palautti minut taas armon varmuuteen nimenomaan palauttamalla mieleeni kasteeni, josta sain vakuutuksen siitä, ettei minun tarvitse tuntea uskoni olemassaoloa, vaan että se on minulla kasteeni perusteella.
4 tykkäystä
Ortodoksi teologiassa on perusneuvo, että hengellisiä kokemuksia ei tule tavoitella. Myöskään mielikuvitus nähdään vanhingollisena instrumenttina. Pelastusvarmuutta ei myöskään tavoitella psykologisin keinoin, mikä on havaittavissa evankelisessa liikkeessä, pelastusvarmuuden vakuuttamisena, itselle ja muille. Katollisessa teologiassa linja kulkee toisella tavalla, kuten myös vanhassa luterilaisuudessa, josta löydämme menetelmiä psyykeen ja mielentilan laajentamiseen mielikuvituksen avulla. On siis olemassa selvästi erilaisia linjoja, puhumattakaan karismaattisista piireistä.
Fratres kertoi kokemuksistaan, vastaavia kokemuksia on kaikkialla kristinuskon piirissä. Ortodoksi teologiassa on hyvin voimakkaita hengellisiä ilmioitä, mutta kirkko ohjaa niitä ohjausperinteen kautta. Missään muualla en ole tavannut niin voimakkaita hengellisiä kokemuksia kuin ortodoksien parissa, joka on sisänsä mielenkiintoinen ilmiö, koska perusneuvo on kuten edellä kirjoitin.
Vanhassa evankelisuudessa on myös hyvin voimakkaita Jumalan manifestaatioita. Karjalan evankelisuudessa oli niin voimakkaita hengellisiä ilmiöitä, että evankeliset saarnaajat eivät uskaltaneet käydä siellä. Myös 90 luvulla, evankelisessa messussa, pyhän sydänmen kappelissa oli messun rakanteeseen liitetty profetia kuten alkukirkoissa ( 1 kr.) jonka maalikko tuli profetioimaan.
Messussa voisi olla paikka profetialle.
Minulla on myös sellainen tuore havainto että maallikon puheenvuoro, kun se on aito ja rakentava eikä kaavamainen todistus tms., voi olla hyvin vaikuttava jumalanpalveluksessa. Hyvin rutiininomaiset ja taidokkaat ammatilliset roolit meillä helposti peittävät alleen jotain arkista ja aitoa.
Messu olisi oikea paikka sillä se on tärkein kokous seurakunnassa.
Maalikko puheenvuoron paikka ei mielestäni ole messussa. Tosin näin tapahtuu ja sen nähdään sopimusasiana. Itse ajattelen,että viranteologia ei mahdollista tätä, sen sijaan profetian karismalle, annetaan lupa. Tässä on siis olemassa varsin merkittävä linja ero. Protenstanttisissa kirkkoperheissä maalikko puheet ovat tyyppillisiä.
Ajattelen että ne ovat kuitenkin siinä mielessä raamatullisia molemmat että ”jotain tuotavaa” yhteiseen kokoontumiseen toteutuu. Samaa on siinä että messu usein nykyään kirkossamme antaa tilan vapaaehtoisille musiikin, esirukouksen, tervetulotoivotusten, ristikulkueen, ilmoitusten ja kirkkokahvien jne osuuksissa. Se häivyttää sitä vaaraa että tilaisuus on papin ja kanttorin rutiinisuoritus jota väki passiivisena seuraa, poikkeuksena virret ja liturgiaan vastaaminen.
En ole aiemmin ymmärtänyt miten raikas voi pieni ns todistus olla. Sen tulisi olla toki papin kontrollissa kuten koko messu on hänen johtamansa.
En tarkoita kaavamaista kertomusta uskoontulosta trad helluntailaiseen jne tapaan. Kyse voisi olla tietystä tapahtumasta jossa Jumala on rohkaissut ja avannut jotain. Tai profetiasta joka kirkastaa Kristusta.
Joskus saarnan korvaa näytelmä tai sen pitää maallikko. Näissä on se vaara että ne ottavat pääosan messussa. Ei välttämättä.
Mutta jos saarna ja ehtoollinen ovat normaalisti, ei lyhyt puheenvuoro haittaisi vaan antaisi elävyyttä. Pappi voisi jykevästi puhua päivän tekstistä.
Juonnetuista ja kovin tekorennoista messuista en innostu. Palvelus on hyvä olla hallittu ja arvokas juhla mutta se on silti nimenomaan seurakunnan eikä papin toimitus. Tämä on toki kai nimenomaan luterilainen painotus.
1 tykkäys
Hyvin sanottu. Nuorena uskovana kokemuksia tuli itsekin vähän turhan paljon tavoiteltua. Tulkoon sitten, jos ja kun tulevat. Ovathan ne ihan mukavia.
Muistuu mieleeni yksi sanan ja rukouksen ilta. 90-luvun alusta. Olin ollut aika allapäin ja kävin rukouspalvelussa. Ajattelin, että minun täytyy saada nyt jokin vahvistava ja kannustava profetia, että jaksan eteen päin. Sellaista ei tullut. Olin vähän aikaa pettynyt mutta sitten päättelin, että se ei varmaan sitten ollutkaan tarpeellinen sillä kertaa vaan pärjään ilmankin.
Kokemukset eivät ole mitta yhtään mistään. Toisilla niitä voi olla paljon, toisilla vähän, jollakulla ei ollenkaan.
4 tykkäystä
Tähän sopinee vielä Martti Lutherin kritiikki Muroman tavoin ajattelevia kohtaan.
This is why I told you that no one can come to Me unless it is granted him by the Father. Joh.6: 65.
You must believe. Well, when you hear that this is imperative, you are quick to say: '“I will initiate this faith myself.” But no, I assure you that you will not get veryfar with that. This is our custom too. When the necessity of satisfaction for sin is proclaimed, we quickly fall to with our own works. Christ forbids this. He does not want you to undertake this yourself. He wants to do it Himself; He wants to expiate sin. Would you presume to be the man who can claim mastery over your heart? Yes, first you must learn that faith is a gift of God and a divine power. You cannot believe by your own strength. Would you venture to resist the devil? You fool, what are you aspiring to do? This is too big for you. Beware lest you fall prey to such arrogance and suppose that it lies in your power to believe as soon as you hear the words. This is the common opinion of the schismatic spirits and the false Christians today. But when it comes to the point where they must give proof of their faith; to judge a false doctrine, or to console themselves in days of trouble, then their song is silenced, and there is no one at home.
Martti Luther LW 23, s.180.
2 tykkäystä
Painoin vahingossa tykkäystä…
3 tykkäystä
Kun tässä keskustelussa keskiöön on noussut debatti siitä, onko ihmisellä vapaa tahto vai ei ja kysymyksen keskiössä on tällöin tietenkin Lutherin Martin ja hänelle aiheesta haasteen heittäneen Erasmuksen väittely, niin on mielestäni paikallaan tarkastella Lutherin perusteita väittämälleen, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa. Olen kääntänyt Lutherin Sidotun Ratkaisuvallan englanninkielisestä tiivistelmästä seuraavan pikku pätkän suomenksi.
VAPAA TAHTO?
Room. 1: 17-19. “Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: “Vanhurskas on elävä uskosta.” Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.”
Jos kaikilla ihmisillä on vapaa tahto, ja kaikki, ilman poikkeuksetta ovat Jumalan vihan alla, seuraa siitä, että vapaa tahto johtaa heitä ainoastaan yhteen suuntaan –jumalattomuuteen ja epävanhurskauteen. Niinpä siis, missä on vapaan tahdon voima auttaa heitä tekemään hyvää? Jos vapaa tahto on olemassa, se ei näytä olevan kykenevä auttamaan ihmisiä pelastukseen, koska se yhä johtaa heitä Jumalan vihan alle. Mutta jotkut syyttävät minua siitä, etten seuraa Paavalin ajattelua tarpeeksi läheltä. He vaativat, että Paavalin sanat, ” kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,” eivät tarkoita, että jokainen ilman poikkeusta on syyllinen Jumalan edessä. He väittävät, että teksti jättää mahdollisuuden, että jotkut ihmiset eivät pidä totuutta vääryyden vallassa, toisin sanoen, kukistavat totuuden pahuudessaan. Mutta Paavali käyttää Heprealaista sanojen muotoa, joka ei jätä sijaa epäilykselle, että hän tarkoittaa kaikkien ihmisten pahuutta.
Edelleen täytyy huomioida mitä Paavali kirjoitti juuri ennen tätä. Jakeessa 16 Paavali julistaa evankeliumin olevan Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle joka uskoo. Tämän täytyy tarkoittaa, että ilman Jumalan voimaa evankeliumissa, kenelläkään ei ole voimaa omasta voimastaan kääntyä Jumalan tykö. Paavali sanoo tämän soveltuvan molempiin, juutalaisiin ja kreikkalaisiin. Juutalaiset tiesivät Jumalan lain yksityiskohtaisen tarkasti, mutta tämä ei pelastanut heitä Jumalan vihalta. Kreikkalaiset nauttivat ihmeellisistä kulttuurisista hyödyistä, mutta nämä eivät tuoneet heitä lähemmäs Jumalaa. Oli juutalaisia ja kreikkalaisia, jotka yrittivät kovasti korjata itsensä Jumalan kanssa. Mutta huolimatta kaikista heidän eduistaan ja vapaasta tahdostaan he epäonnistuivat täydellisesti. Paavali ei epäröinyt tuomita heidät kaikki.
Huomioikaamme sitten, että jakeessa 17 Paavali sanoo ”Jumalan vanhurskaus ilmestyy.” Näin Jumala osoittaa vanhurskautensa ihmisille. Mutta Jumala ei ole järjetön. Jos ihmiset eivät tarvitse Jumalan apua, hän ei tuhlaa aikaa antaen sitä heille. Kaikkina aikoina ihmiset ovat kääntyneet, koska Jumala on tullut heidän tykönsä ja voittanut heidän tietämättömyytensä ilmoittamalla evankeliumin heille. Ilman tätä, he eivät koskaan olisi voineet pelastaa itseänsä. Ei kukaan koko ihmisen historiassa ole ajatellut itsestään Jumalan vihaa sellaisena kuin se on opetettu kirjoituksissa. Kukaan ei ole koskaan ajatellut pääsevänsä rauhaan Jumalan kanssa ainoan Pelastajan, Jumal-ihmisen, Jeesuksen Kristuksen kautta. Todellisuudessa, juutalaiset hylkäsivät Kristuksen huolimatta profeettojensa kaikista opetuksista. Juutalaiset ja pakanat eivät etsineet Jumalaa hänen tavallaan, koska he olivat määrätyt tekemään asioita omalla tavallaan. Niin, mitä enemmän vapaa tahto ponnistelee, sitä pahemmaksi asiat tulevat!
Ei ole olemassa kolmatta ryhmää jossakin uskovien ja epäuskoisten välillä; ryhmää joka olisi kykenevä pelastamaan itsensä. Juutalaiset ja pakanat käsittävät koko ihmiskunnan kokonaisuuden, ja he kaikki ovat Jumalan vihan alla. Kellään ei ole kykyä kääntyä Jumalan puoleen. Hänen täytyy ensin ilmoittaa itsensä heille. Jos olisi mahdollista vapaalle tahdolle löytää totuus, varmasti juutalaiset olisivat jossain tehneet niin! Kaikkein korkein pakanoiden järkeily ja parhaimpien juutalaisten voimakkaimmat pyrkimykset eivät tuo heitä missään lähelle uskoa Kristukseen. He ovat tuomituita syntisiä kaikkien muiden kanssa. Jos kaikilla ihmisillä on vapaa tahto ja kaikki ovat syyllisiä ja tuomittuja, silloin tämä oletettu vapaa tahto on voimaton tuomaan heitä uskomaan Kristukseen. Niinpä heidän tahtonsa ei ole lainkaan vapaa.
Martti Luther
Minusta tämä on pitävä todiste Lutherin käsityksen oikeellisuudesta. Toivonkin niiden jotta ovat eri mieltä yrittävän kumota tämän asiallisella argumentoinnilla, ilman huutamista?