Usko ja teot

Usko
1

Täällä ei taida olla “usko ja teot” -ketjua, joten demiurgina (δημιουργός) loin sellaisen. :slightly_smiling_face:

Olen aika lailla huolestunut kristikunnan tilasta. Minun on vaikea sulattaa kollektiivista pelastusta. Minusta tuntuu, että pelastuksen osallisuus on aina henkilökohtainen tila henkilökohtaisen uskon kautta. Tämä vain alkusanoiksi.

Minua ovat viime aikoina erityisen voimakkaasti puhutelleet sellaiset UT:n kohdat, joissa viitataan siihen, että kutsumiseemme liittyy myös kutsu pyhään elämään. Olenhan aina kylpenyt runsaassa armossa. Rajanveto armon ja lain välillä voi kuitenkin olla vaikeaa, ja on erittäin tärkeää, etteivät kristityt ajaudu lainalaiseen näivetystilaan. Joka tapauksessa lienee selvää, että uuden liiton uskovat eivät ole kirjaimen palvelijoita vaan Hengen. Painotamme rakkauden lakia eli sisäistä motivaatiota ja Hengen osallisuutta pahan karttamisessa.

Meitä ei ole kutsuttu saastaisuuteen vaan pyhitykseen eli toteuttamaan Jumalan tahtoa elämässämme. Erityisesti haureutta kehotetaan karttamaan, ja toki kaikkea muutakin vääryyden ja pahan tekemistä. Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa. (1.Tess 4:3,7; 1.Kor 6:18; Heb 12:14)

Ajattelen niin, että kristinuskossa ei ole tärkeää ainoastaan armon osallisuus vaan myös oleminen ja eläminen valona tässä pimeässä maailmassa. Kun puhutaan armosta ja pelastuksesta Jumalan lahjana, on hyvä ihan vakavassa mielessä pitää lempeästi esillä myös tätä eettistä puolta.

Evankeliumia ei välttämättä ole aina ihan helppoa ilmaista ja sanoittaa niin, että osattaisiin torjua tyly moralisointi ja kivikova lakihenkisyys. On silti tärkeää olla piilottamatta sitä, että UT:n mukaan saastaisuudessa ja tahallisessa pahuudessa elävät hylkäävät Jumalan, ja Jumala hylkää heidät. (Room 1: 24-32; 1.Tess 4:8; Heb 6:4-6, 10:26; 1.Kor 6:9-10; 1.Kor 5:11)

Kiteyttäisin tämän lyhyen viestini näin:

Uskon säilymisen kannalta on tuiki tärkeää, että säilytämme myös hyvän omantunnon – muutoin pelastava usko uhkaa ajautua haaksirikkoon. (1.Tim 1:19)

2

Miksi avasit tämän ketjun? Onhan tämä teema jo moneen kertaan läpikoluttu, olithan itsekin mukana “Monergismi ja Synergismi” ketjussa, jossa tämä teema koluttiin pohjia myöten.

3

Avasin koska näin sen tarpeelliseksi, ja tällä otsikolla en löytänyt ketjua. Toin esiin mielestäni tärkeän näkökulman. Enkä tiedä, onko asiassa mitään ongelmaa - en ainakaan lähestynyt asiaa ongelmakeskeisesti. Pelastus uskon kautta on edelleen ytimessä. Muissa ketjuissa, monissakin, asiaa on toki sivuttu, mutta hieman eri kantilta, ehkä enemmän dogmaattisesti ja soteriologisesti. Nyt on kyse enemmänkin kristillisestä etiikasta ja elämänvanhurskaudesta.

Mielestäni ei ole huono asia muistuttaa hyvän omantunnon pitämisen tärkeydestä ja tarpeellisuudesta.

1 tykkäys
4

Minäkään en aivan ymmärtänyt tämän ketjun ajatusta, mutta jäin miettimään tätä omatunto-asiaa. Ongelmana siinä mielestäni on erilaiset “säädöt” ihmisten omatunnoissa (vai omissatunnoissa, miten se taipuu??). Toinen ihminen on kykenemätön empatiaan eikä koe vääräksi moniakaan asioita ja vastaavasti toinen voi kärsiä neuroottiseen ahdistukseen asti omantunnonvaivaisuudesta. Miten esimerkiksi tämä neuroottinen kristitty säilyttää omantunnon puhtaana? Miten autetaan empatiakyvytöntä kristittyä? Ortodoksi ja katolilainen vastaavat, että rippi-isä voi auttaa heitä, mutta jos oikean elämän mittarina on pelkästään omatunto niin en ymmärrä miten se toimii. Tiedän kyllä, että katson asiaa lähtökohtaisesti toisesta näkökulmasta kuin sinä, koska pidän Kirkon perinnettä ja esimerkiksi rippi-isää tärkeinä oikean suunnan säilyttämisen apuina hengellisessä elämässä. Pelkkä omatunto on kovin häilyväinen mittari, koska ihminen on taitava pettämään itseään.

5

Eikö niin, kun ihminen syntyy tähän maailmaan vanhempiensa lapsena hän on ilman mitään omia tekoja, omia ansioita perillinen? Ei hänen tarvitse perinnön saadakseen tehdä mitään.

Monia uskovia kiusaa kovasti se, etteivät he tuota uskon hedelmiä, mutta mitä sanookaan Raamattu? Se sanoo “iloitse sinä hedelmätön!”

Mutta enhän minä ole tehnyt mitään hyvää enkä tee vieläkään! - Et sinä tämän asian eteen voi mitään tehdä eikä sinun pidäkään. Riittää, kun kuulet iloisen sanoman, jonka Henki sinulle tuo profeetan sanassa: Iloitse, sinä hedelmätön …! Miksi olet niin surullinen, vaikkei sinulla ole mitään syytä murehtia? Ole niin hedelmätön ja hylätty kuin mielesi tekee, ole vain ilman lain vanhurskautta! Sinun vanhurskautesi onkin Kristus, joka on juuri SINUN sijastasi tullut kiroukseksi ja niin lunastanut sinut vapaaksi lain kirouksesta. Jos uskot häneen, laki on sinulle kuollut. Saman verran kuin Kristus on lakia suurempi, on sinun vanhurskautesi lainvanhurskautta parempi. Etkä sinä lopulta olekaan lapseton, onhan sinulla enemmän perillisiä kuin orjavaimolla.

Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, SLEY 2003, s. 493-494.

1 tykkäys
6

Ketjun ajatus ja aloitukseni motiivi oli synnyttää keskustelua aiheesta, joka on ollut viime aikoina mielessäni, ja mukava että halusit osallistua omalla näkökulmallasi. Tämmöiset ajatustenvaihdot ja vuorovaikutukset auttavat ymmärtämään hieman toisella tavalla ajattelevia kristittyjä ja heidän perustelujaan.

On totta, että toisen omatunto venyy enemmän kuin toisen. Jollakulla omatunto voi kuitenkin olla “poltinraudalla merkitty” - sellainen ihminen ei voine mitenkään olla kristitty. (1.Tim 4:1-2)

“Vapaana kristittynä” pyrin hakemaan suuntaa omaan hengelliseen tilaani Raamatun kirjoituksista, ja sieltä olen saanut käsityksen, että kristityn on hyvä olla ja elää herkällä mielellä Jumalan edessä.

“Säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.” (1.Tim 1:19)

“Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes 66:22)

Tässähän ei siis ole kyse pelastuksen perustuksesta, joka on oman käsitykseni mukaan turvautuva usko Jeesukseen.

“Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1.Kor 3:11)

Vakavaksi asian tekee se, jos ihminen esimerkiksi synnin pettämänä paatuu ja kadottaa tuon pelastavan uskon. Totean, että pyhät toimitukset kuten erityisesti ehtoollinen auttavat kristittyä säilyttämään uskonsa. Myös suoritettu kaste (tavalla ei ole väliä), joka identifioi ihmisen kristityksi, todistaa ja julistaa jälkeenkin päin uskovan osallisuutta Kristukseen ja toimii siten uskon tukena.

1 tykkäys
7

Ilman muuta näin. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Miten se rajataan? Kuka määrittää hyvän omantunnon? Todennäköisesti jos pappi sanoisi sunnuntaina seurakunnalle “Eläkää niin, että omatunto pysyy puhtaana”, ja viikon päästä kaikki kertoisivat miten tuli elettyä, niin tarinat olisivat hyvin erilaisia vaikka kaikilla hyvä omatunto olisikin.

Minulla on taipumusta omantunnonvaivaisuuteen, joten tämä on aihe jota tulee mietittyä usein. Siksikin olen kiitollinen, että olen ortodoksi ja meillä on rippi-isät. (Edit: Tällä tarkoitan siis sitä, että rippi-isä tarvittaessa voi aina sanoa “Jevgenia olkoon nyt höperehtimättä, tuo ei ole synti”.)

Ilahduin muuten kovasti, kun mainitsit myös pyhien toimitusten (sakramenttien) hyödyllisyyden. Paljon löytyy siis yhteistä :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä
8

Usko on pelastuksen seuraus, ei sen perusta, joka voi olla ainoastaan Kristuksen sijaisuus, se että hän tuli kirotuksi meidän sijassamme. Tähän perustaan usko turvautuu ja niin tämä perusta koituu vanhurskaudeksemme.

Mitä muuten sanot tästä. Yksi maailman kuuluisimmista agnostikoistakin, Albert Camus, huomasi etteivät tekomme ole puhtaita. Hän antoi esimerkin jossa kertoi erään kaverin roolissa auttaneensa sokean miehen kadun yli, mutta sanoi tehneensä sen vain sitä varten, että voisi kadun toisella puolella kuulla omasta suustaan ylistävät sanat “sehän oli vain minun velvollisuuteni.” Oliko sinun mielestäsi teko puhdas vai syntinen?

Jeesus myös sanoi:

Matt 23:5: “Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi”

Mitä olet mieltä, onko fariseus meissä kuollut uskoontulon myötä? Voimmeko nyt uskovina tehdä hyviä tekoja täydellisesti Jumalan edessä? Ja miksi me Jeesuksen opettamassa rukouksessa pyydämme Jumalaa antamaan anteeksi syntimme?

Entä oletko sitä mieltä, että hyvät teot ylläpitävät uskoa?

9

Tuota ajatusta on hieman vaikea seurata, mutta jos ajatellaan Kristusta, niin toki hän oli ensin ja valmisti pelastuksen ollen myös sen perusta. Itse ajattelen silti niin, että sen pohjalta on julistettu ilosanoma, ja sen kuulemisesta toisille syntyy pelastava usko (ja toisille ei synny, syytä emme tiedä). Toisilla sanoilla Sana, Kristus itse tulee ihmiseen. Samaa asiaa voidaan sanoittaa monin tavoin.

“Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1.Piet 1:25)

Hyvä kysymys. Jos hyvät teot muistuttavat uskovaa pelastuksesta ja vahvistavat hänen uskoaan, niin voidaan ehkä ajatella. Varmaan monetkin asiat voivat ylläpitää uskoa, esimerkiksi seurakuntayhteys ja tietenkin sakramentit. Mutta pelastuksemme perustana eivät ole hyvä teot, vaan keskeistä on turvautuva usko Jeesukseen Kristukseen.

Edelleen korostan, että en tässä painota tekoja vaan peräänkuulutan hyvän omantunnon tärkeyttä uskon säilymisessä, kuten myös UT näyttäisi painottavan. Muistutan myös jatkuvan tahasynnin sokaisevasta ja väistämättä uskoa heikentävästä vaikutuksesta.

Mielestäni oman elämän kalibrointi UT:ssa ilmoitetun Jumalan tahdon mukaan on viisasta, eikä siinä ole mitään lakihenkisyyttä. Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Pelastuksemme ei toki perustu omaan itseemme ja onnistumiseemme vaan Jumalan armoon.

Syyllisyys laittaa ihmisen lymyämään, mutta luulen, että asia on kriittisen vakava vasta sitten, jos usko hiipuu. Mielestäni hyvän omantunnon vaaliminen on tärkeää monessakin mielessä.

“Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan.” (1.Joh 3:21)

“Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu.” (2.Kor 7:10)

10

Aiheeseen liittyen muistin vielä yhden UT:n jakeen, joka mielestäni kuvaa hyvin kauniisti uskon ja omantunnon suhdetta:

“Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä, vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.” (1.Tim 3:8-9)

11

Näytät kuitenkin ajattelevan, että hyvillä teoilla on jokin rooli, jokin ansio Jumalan edessä vanhurskauttamisessa. Otit mm. esille tuon synergistien lempipaikan Hebr. 12: 14, jossa sanotaan, että ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa.

Majorilaisuuden mukaan ajateltiin Hepr. 12:14 - 1. Pyhitys, jota tässä vaaditaan, edellyttää uskoa, joka jo omistaa pelastuksen (Ef. 2:8; Joh. 5:24), sillä kristityt pyhittyvät aina sikäli kuin taivas jo on heidän omansa uskossa (Kol. 3:1 ss.; 2. Kor. 7:1). 2. Nämä sanat ovat varoitus lihallisesta suruttomuudesta, niinkuin yhteydestä ilmenee. Siksi ne kuuluvat lakiin. Täytyyhän kristityillekin kyllä puhua lakia, nimittäin sikäli kuin he vielä ovat taipuvaiset lihalliseen suruttomuuteen ja unohtavat pyhityksensä. Niin tapahtuu tässäkin kohdassa (j. 15 s.). Sen tähden ei näihin sanoihin pidä viitata, kun on vastattava kysymykseen, miten lain helvettiin tuomitsema syntinen tarttuu Kristuksen ansaitsemaan ja evankeliumissa tarjottuun armoon ja autuuteen ja voi säilyttää ne. Tämä tapahtuu, kuten tunnettua, uskon kautta, ilman lain tekoja, siis ilman Hepr. 12:14 - 16 kuvattuja tekoja. Tämän Heprealaiskirjeen kohdan johdosta tulkoon vielä viitatuksi erääseen majorilaisuuden puolustukseen, johon siihenkin sisältyy lain ja evankeliumin sekoittamista. Sekä Major että Menius väittivät: Vaikkakaan lause, että hyvät teot ovat autuuteen välttämättömät, ei pitäisi paikkaansa vanhurskautuksesta puhuttaessa, on sillä kuitenkin oikeutuksensa uuden ihmisen oboedientian piirissä (vrt. Thomasius, Bekenntnis usw., s. 102). Hyvät teot eivät kuitenkaan edes uuden kuuliaisuuden piirissä ole autuuteen välttämättömät, sillä uusi kuuliaisuus ei ole mitään muuta kuin laintäyttämystä (Room. 13:8 - 10). Yhtä varmasti kuin pelastuksen saavuttaminen ei ole riippuvainen siitä, että ihminen täyttää lain, yhtä varmasti ei uusi kuuliaisuuskaan ole välttämätön pelastukseen.

Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, s. 389.

Apostoli muotoilee asian näin ytimekkäästi kun on kysymys vanhurskauttamisesta.

Room 8:1-4: “Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.”

12

Suo anteeksi, että toistan itseäni. Mielestäni tämä ei toimi niiden ihmisten kohdalla joilla on enemmän tai vähemmän yliherkkä omatunto. Olisiko sinulla “vapaan kristityn” mielipidettä tähän asiaan?

1 tykkäys
13

En kai hyviä tekoja ole vanhurskautukseen liittänyt, sehän olisi silkkaa synergismiä. Mielestäni olen kirjoittanut vain siitä, että minun nähdäkseni tahalliset pahat teot (haureuden, vääryyden yms jatkuva harjoittaminen) voivat paaduttaa omaatuntoa ja siten uhata sitä tärkeintä pelastuksen elementtiä eli uskoa Jeesukseen.

Minulla on omasta mielestäni erittäin selkeä näkemys pelastuksen lahjaluonteesta niiden (heikkojen ja lankeilevienkin) kohdalla, jotka haluavat Kristuksessa pysyä. Jeesukseen uskova on Jumalan hyväksymä tasan sellaisena kuin on ja siis kaikkine virheineen ja synteineen, sillä hänet on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

Mielestäni UT:n lempeät kehotukset on syytä ottaa ihan vakavasti huomioon, kuten tämä ote Efesolaiskirjeestä antaa ymmärtää:

Paavalin varoituksia

Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.

Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan, jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa: että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä. “Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.” Älkää antako auringon laskea vihanne yli, Älkääkä antako perkeleelle sijaa.

Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle. Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle “suloiseksi tuoksuksi”.

Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii - Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta. Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa. Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.

Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta. Sentähden sanotaan: “Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!”

Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

(Ef 4:17-5:20)

Summaan: Usko säilyy turvallisimmin hyvässä omassatunnossa.

14

No siinä olemme samaa mieltä, että pahat teot, siis pysyminen epäuskoisena niissä karkoittaa uskon.

15

Varsinkin suomalaisilla uskovilla on helposti jatkuva riittämättömyyden tunne, ja aivan turhaan. Joskus se johtuu lakipainotteisesta opetuksesta, toisinaan juurikin yliherkästä omatunnosta.

Ihminen joka jatkuvasti kippuroi oman Jumalalle kelpaamisensa kanssa, tarvitsee vain armoa armon päälle. Hänhän on suuntautunut Jumalaa kohti ja on siinä mielessä turvassa. Monia eivät ehkä vaivaa niinkään tekemiset vaan tekemättä jättämiset, ja herkimpiä vaivaavat myös pikkurikkeet. En tiedä, auttaako asiaan mikään muu kuin pelastuksen kertakaikkisuuden käsittäminen.

Sen sijaan ihminen, jonka omatunto on paatunut, elää vaarallisilla vesillä, koska häntä ei ilmiselvästikään kiinnosta Jumala ja Hänen tahtonsa.

Kuten toisessa viestissä kirjoitin: Usko pysyy turvallisimmin hyvässä, puhtaassa omassatunnossa, ja sen takia pahuutta ja vääryyttä on syytä karttaa.

Olen käsittänyt, että Jumalaan uskovaiset pyrkivät yleisesti ottaen ja jokseenkin automaattisesti elämään törkeää pahuutta karttaen. On myös hyvä muistaa, että:

“Lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.” (1.Tim 1:9-10)

Kaikkiin uskovien ihmisten mielenrasituksiin omasta mielestäni paras lääke on se, että tiedostamme olevamme kuolleita, Kristuksen kanssa ristiinnaulittuja (Gal 2:19), ja niin ollen mikään syytös ei pääse meitä ahdistelemaan, jos asian kunnolla sisäistämme. Tarkoitan tätä:

“Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.” (Kol 3:3)

“Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room 8:1-2)

(Synnin ja kuoleman laki = synnistä seuraa kuolema)

“Vapauteen Kristus vapautti meidät!” (Gal 5:1)

1 tykkäys
16

No minulla on ollut yliherkkä omatunto uskovana ollessani ja olen ollut melkolailla lainalainen ja tuntenut syyllisyyttä. Se on kuitenkin koitunut siunaukseksi kun Jumala on minua sanansa välityksellä ohjannut näkemään, että paljon parempi herkkä omatunto kuin päinvastainen, syntiä lähes tunnistamaton omatunto, sillä sellainen on vaarallinen ja paatumiselle altis. Olen kuitenkin Jumalan sanasta saanut avun myös omantuntoni tuntemaan syyllisyyteen kun olen oppinut kumoamaan Jumalan Hengen avulla lain aiheuttamia syyllisyyden tunteita. Yksi hyvä kohta tähän on ollut tämä:

1Joh 3:19-20: “Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.”

Kun siis sydämeni on syyttänyt minua lain kautta synnistä niin olen saanut Hengessä havaita Jumalan olevan siitä tietoinen ja olevan lain aiheuttaman syyllisyyden yläpuolella, onhan hän antanut kaikki sekä tehdyt, että vielä tekemättömätkin syntini anteeksi.

Eikä muuta pätevää keinoa olekaan kuin Jumalan sana. Mikään psykologia ei tässä auta.

3 tykkäystä
17

Olen aivan samaa mieltä tästä asiasta.

Kiinnostavaa, että nostit psykologian esiin tässä yhteydessä. Silläkin on varmasti aikansa ja paikkansa, mutta mietin välillä onko siitä tullut jonkinlainen uskon ja kirkon korvike. Tietenkin on olemassa psykiatrisia vaivoja ja sairauksia, joihin on tarpeen saada apua ja lääkkeitä, en ole sitä missään nimessä kieltämässä tai paheksumassa. Ihmettelen vain sitä miksi niin monet nykyään käyvät terapiassa sekä sitä, että oikea ja väärä, hyvä ja paha määritetään sen mukaan miltä minusta itsestäni milloinkin tuntuu. Kristitty todennäköisesti menee puhumaan ensimmäiseksi rippi-isälle, hengelliselle ohjaajalle tai sielunhoitajalle, joka sielunhoidollisen keskustelun lisäksi voi ohjata tarvittaessa vaikkapa terapiaan ja elämän muuttamiseen.

Ainoa todellinen apu tietenkin tulee vain Jumalalta. Välikappaleina Hän luonnollisestikin voi käyttää myös Raamattua, eri alojen ihmisiä, kirjoja, lääkkeitä jne.

1 tykkäys
18

Vanhurskaan omatunto on sidottu Jumalan sanaan. Hyvä omatunto saadaan vain uskon kautta Kristukseen.

1 tykkäys
19

Eikö tuo ole hiukan liian teoreettista? Ymmärrän hyvin, että Kristuksessa meille lahjoitetaan kaikki mitä pelastukseen tarvitaan. Ymmärrän senkin, että jos sydämemme syyttää meitä, Jumalan on senkin asian yläpuolella ja voimme rauhoittua hänen edessään, Häneen turvaten.

Mutta jos tarkoitetaan sitä, että jos kristitty ryhtyy tekemään vääryyttä veljilleen ja pahaa lähimmäisilleen ja vähät välittää kehotuksista karttaa huorintekemistä vedoten siihen, että hyvä omatunto tarkoittaa vain sitä, että uskotaan Kristukseen, ollaan mielestäni hakoteillä.

Nähdäkseni hyvä ja puhdas omatunto saadaan ja pysyy karttamalla Jumalan tahdon vastaisia asioita. Kaikkein vakavimpia syntejä ei edes liene kauhean vaikeaa tunnistaa ja karttaa. Usko pysyy helpommin hyvässä kuin huonossa omassatunnossa.

Minä en edes tiedä, voiko aito hengellinen elämä Jumalan yhteydessä olla muunlaista kuin aralla tunnolla elämistä - sinä kuulet Jumalaa ja Jumala kuulee sinua.

“Yli kaiken varottavan varjele sydämesi.” (Snl 4:23)

Ajattelen niin, että aito usko ei ole pelkkää teoriaa, vaan siihen liittyy aina mielenmuutos eli parannus ja siinä pysyminen eli pyhitys. Saattaa kuulostaa kovalta vaatimukselta, mutta lähemmin tarkastellen se on pelkästään iloinen asia: ihminen tietoisesti haluaa seurata hyvää eikä pahaa. Tämä on erittäin järkevää ja ymmärrettävää ja lisäksi täysin Raamatun mukaista.

“Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot, että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.” (2.Tess 1:11-12)

Se, että jokainen kristitty onnistuu seuraamaan hyvää ja rakkauden periaatteita vain kovin vajavaisesti, on toinen tarina. Raamatun kehotukset ovat ihan hyviä, ja ne on tarkoitettu meidän parhaaksemme, ei saattaakseen meitä rasittaviin uskonsuorituksiin ja epätoivoon.

Kenenkään ei siis ole syytä vaipua epätoivoon ja epävarmuuteen näiden minunkaan sanojeni takia, sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. (Room 10:13). Minusta on selvää, että kristillinen elämä on ihan tavallista elämää rakkaudessa eikä mitään kivireen vetämistä.

1 tykkäys
20

Jumala ei ole koskaan kytännyt ihmisen tekoja. Olivat ne sitten hyviä tai pahoja. Jumala haluaa ihmisen hengen. Tästä Jeesus opetti.