Lähinnä nyt kyse taitaa olla siitä, onko hänen nykyiset ajatuksensa ristiriidassa kirkon opetusten kanssa. Voimme olla jokseenkin vakuuttuneita siitä, että kirkko ei ole muuttunut, eli tässä tapauksessa ortodoksikirkko. Jos hän kehtaa vielä ortodoksikirkon jäsenenäkin levittää haureuden ihanuuden sanomaa, jossakin mättää, eikä se mättäminen ole kirkossa.
En millään saa tästä tällaista kuvaa, sillä sain käsityksen, että Kontula on ortodoksi ja käsittääkseni Diakoni on luterilainen. Ainakin yksi foorumin ortodoksi vastasi kysymyksiin, miten kirkko suhtautuu asiaan, mikä ei selkeästikään kelvannut vastaukseksi. En ainakaan itse keksi mitään syytä, miksi kokonaan toisen kirkkokunnan jäsenellä olisi oikeutta vaatia toisen kirkkokunnan jäsentä tekemään jotakin, mikä ei tuon henkilön kirkkokunnan jäsenille ole millään tavalla ominaista tai vaadittavaa.
Kysehän on tässä siitä hämmennyksestä, että henkilö pääsee ihan puhumaan ortodoksisesta uskosta, mutta samalla on puhunut ilmeisesti myönteiseen sävyyn sellaisesta aiemmasta toiminnastaan, jota kyseinen kirkko pitää syntinä. Tässä siis ei niinkään ihmetytä tuo aiempi toiminta, vaan se, miten siitä on tunnustavana ortodoksikristittynä kommunikoitu. Tässä on ainakin kaksi ulottuvuutta:
-
Onko vaara, että kyseisen toiminnan syntisyys tämän myötä hämärtyy ortodoksisessa kirkossa;
-
synnit saa anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden, mutta mitä jos syntiä ei kadu, vaan päinvastoin puheillaan edistää? Onko se silloin laskettava julkisynnissä elämiseksi, mikä kristillisyydessä on perinteisesti nähty yksilön sielulle vaaralliseksi tilaksi?
Nämä ovat kysymyksiä, jotka itselleni heräävät. Ilman Kontulan omia julkisia puheita tämä olisikin vain henkilökohtainen sielunhoidollinen asia. Puheiden tuoreuskin tässä mietityttää, vanhoina kun voisi suopeasti tulkita, että ajatukset olisivat voineet muuttua.
Sananen muuten julkiripin historiasta, kun tässä ihmeteltiin luterilaisia:
Luterilaisessa kirkossa on perinteisesti muuten edellytetty julkirippiä julkisynnin ollessa kyseessä. Julkisynti kun oli kaikkien tiedossa ja sulki ulos ehtoollisyhteydestä, joten ripinkin tuli olla julkinen, jotta yhteys voitiin korjata. Erityisesti tämä taisi koskea synnintekoja, jotka olivat johtaneet maalliseenkin rangaistukseen. Vuoden 1686 Kirkkolaki lausuu tästä mm.
" §. II. Sitälikin pitä Cansa neuwottaman / että he taidaisit sen Catumuxen ja parannuxen / cuin jocapäiwä tapahtuman pitä / cosca he tunnustawat itzens Syndisixi Jumalan edes / hywin eroitta sijtä synnin Tunnustuxesta / josta täsä nyt puhutan / joca on colminainen: Ensin Salarippi / sijtte yhteinen Rippi / cosca monda yhtä haawa / eli jocu erinäns anda itzens ripittä; ja wijmein Julkirippi / cuin Syndisen täyty jongun suuren julkisynnin tähden tehdä / sowittaxens Jumalan Seuracunda / joca häneldä pahoitettu on."
" §. III. Ripille ja HERran Ehtolliselle ei pidä ketäkän päästettämän / joca julkisynnin tehnyt on / cuin Julkiripin alla tuleman pitä; Paljowähemmin sitä / jotca pannaan pandu on / muutoin jos ei hän ole cuoleman waaras; Cuitengin aina sillä waroimisella / että jos hän jällens terwexi tule / nijn hänen pitä Seuracunnan sowittaman."
"IX. Lucu.
Julkiripistä ja Kirconrangaistuxesta.
§. I. Julkirippi ja Kirconrangaistus on se Synnin Tunnustus / cuin jocu Syndinen Lailwoitettu ja sacoitettu teke Seuracunnan edes / cosca hän tunnusta itzens asian sypääxi / jonga tähden hän julkisest ripitetän / ja todista Sydämens murhen nimitetyn Synnin ylitze / rucoile Jumalalda ja Seuracunnalda andexi / nijn myös lupa catumuxen ja Parannuxen."
Putosin kärryiltä. Missä Anna Kontula on puhumassa ortodoksisesta uskosta?
Ei sillä, saahan siitä puhua kuka tahansa. Ortodoksit kyllä tietävät missä asemassa kukin puhuja on ja osaavat suhtautua sen mukaan. Tässä tapauksessa maallikko.
Luterilaisetkin puhuvat ortodoksisesta kirkosta. Asiantuntijoina esiintyen. Erityisesti silloin jos asia koskee seksuaalisuutta. Erityisesti homoseksuaalisuus innostaa.
Siis kuka on kommiunikoinut? Luulin, että puhutaan vain siitä, mitä Kontula itse on puhunut. Ja esimerkiksi foorumin ortodoksiosastoa edustava Kris on todennut useampaankin kertaan, että ortodoksikirkosta virallistesti puhuvat vain piispat. Ja tämä on ihan ymmärrettävää. Käsittääkseni kaikilla kirkkokunnilla on jokin taho, joka virallisesti puhuu kyseisen kirkon “suulla”. Muut, jota kyseisestä kirkosta puhuvat, olivat sitten sen jäseniä tai eivät, eivät edusta kirkon virallista kantaa. Mikä tässä on niin vaikea käsittää?
Sen verran korjaan, että Ortodoksista(!)kirkkoa edustavat piispat.
Anna Kontulan aiheena tuossa tulevassa keskustelutilaisuudessa on maailman loppu ja se, mitä siitä ajattelemme. Se on myös hänen uuden kirjansa aihe. Onkohan kirja jo ilmestynyt?
Kuka on vaatinut jotain?
Minusta on ihan adekvaattia pohtia sitä miten ihminen käsittelee kristillisessä kontekstissa julkisuudessa käsittelemäänsä kaikkien kirkkojen syntisenä toimintana pitämäänsä menneisyyttään jota hän ei häpeä vaan kokee rikkautena. Olipa kirkkokunta ihan mikä hyvänsä.
En tiedä onko metodistikirkossa ihan ok pitää itsensä myymistä elämää rikastavana asiana. On eri asia olla sujut menneisyytensä kanssa, hyväksyä tekemisensä osaksi omaa itseään kuin yrittää puolustella sitä sanomalla vaikka että "Miksi minun pitäisi sellaista hävetä vain siksi, että meillä on joku tyhmä normi, joka säätelee ihmisten seksuaalista käyttäytymistä, joka ei ole muita loukkaavaa?” Ehkäpä ne puolisot joiden miesten kanssa Kontula makasi, ajattelisivat Kontulan kanssa eri tavalla ja pitäiäsivät hänen toimintaansa loukkaavana.
Muoks.* Toki Kontula tässä arvostelee myös kirkkojenkin seksuaalietiikkaa. Itsensämyyminen ja ilmeisesti myös ylipäätänsä sekstailu kenen kanssa vain vaikkapa vain kertaluontoisesti ja piittaamatta siitä onko vastapuoli naimisissa vai ei, on ympäröivän kulttuurin tyhmä normi. Myös ortodoksikirkon.
Ei Kontulan tarvitse ripittäytyä asiasta julkisesti tai salaa. Asia ei voisi vähemmän kiinnostaa. Kuten sanoin hän on ripittäytymisensä tehnyt ja sen tulos oli että ei ole mitään mistä pitäisi ripittäytyä. Sanoipa vaikkapa rippi-isä mitä hyvänsä..
D
Uskoisin että kyllä edellyttää. En kuitenkaan puhu A.K.:sta. Myös se että taannoisesta seksuaalivähemmistöjen asemaan liittyvästä tapahtumasta ei hiiskuttu sanaakaan jälkikäteen somessa viittaa siihen, ettei kaikista aiheista haluta puhua. Rippi-isälle taas pitää kertoa.
Muuten Ortodoksinen kirkko kirjoitetaan pienellä: ortodoksinen kirkko.
Lainaus Anna-lehden linkistä kertoo jo tarpeeksi:
Hävettääkö seksityön tekeminen Annaa lainkaan?
”Ei. Miksi minun pitäisi sitä hävetä?”
Se, mikä hävettää ja mikä ei, on Annan mukaan kulttuurisidonnaista.
”Jos olen tehnyt asioita, jotka ovat väärin, ne kyllä hävettävät minua. Mutta en ajattele, että olisin seksityötä tehdessäni tehnyt väärin. En tehnyt kenellekään mitään pahaa. Kukaan ei kärsinyt minun takiani enkä ole huijannut ketään. Miksi minun pitäisi sellaista hävetä vain siksi, että meillä on joku tyhmä normi, joka säätelee ihmisten seksuaalista käyttäytymistä, joka ei ole muita loukkaavaa?”
Varsinainen ortodoksi tai ylipäätään kristitty.
Ehkä minullekin suodaan joskus tilaisuus tulla puhumaan ihmisille Uspenskin kryptaan. Helluntailaisetkin käyttävät mielellään äskenkääntyneitä asiansa edistämiseen ja mainostarkoituksiin.
Tuossa elokuun tapahtumassa ortodoksinen kirkko sai aika huonot RICE -pisteet. Luterilainen kirkko oli paljon inklusiivisempi. (37% vs 60%). RICE on joku rainbow indeksi.
Toki olemme luterilaisina huolestuneita ortodoksisen kirkon ei-inklusiivisuudesta,
D
Et ole ymmärtänyt kirkon tapaa suhtautua kutsuttaviin puhujiin. Ei puhujan tarvitse kuulua Kristuksen oikeauskoiseen laumaan ollakseen kirkkokansaa kiinnostava.
Lainaan seurakuntamme vastausta eräälle joka ei tiennyt Anna Kontulan kirkonjäsenyydestä:
" Emme ota tässä kantaa puhujan uskontokuntaan tai tunnustuksellisuuteen. Yleisesti kuitenkin toteamme, että aivan kaikki, myös ateistit, ovat tervetulleita Kirkkoon. Toivon mukaan pidämme Kirkon ovet aidosti avoinna kaikille. Lämpimästi tervetuloa tilaisuuteen!"
Edustaako Kontula ortodoksisuutta? Seuraat hyvin kenttää. Itse en muista Kontulasta kuin tämän:
Asioidessani tänään Tapiolan kirkolla sen kahviossa oli iloinen meno! Siellä oli samassa pöydässä kahdeksan nuorta äitiä onnellinen vauvansa sylissään. Kirkon perhekerho oli kokoontunut. Tuo näky aina saa mieleni iloiseksi ja energiseksi olinpa sitten muuten miten tahansa ryytyneessä tilassa.
Muistin samalla, että tänäänhän on P.Neitsyt Marian syntymäpäivä.
Joku on joskus todennut että jokainen vauvaansa hoivaava äiti on P.Marian ja Jeesuslapsen elävä ikoni. Nyt näitä “ikoneita” oli samassa pöydässä kahdeksan paria, kaunis näky!
Ei varmasti kuten ei kai kukaan tännekään kirjoittavista, mutta kuvio on hyvä esimerkki siitä, kuinka kristillisille yhteisöille seuraa ongelmia, jos ovet ovat sepposen selällään ihan kaikille.
Onhan Uudessa testamentissa opetusta myös ohjeita seurakuntakurista:
“Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?” (1.Kor 5:2)
“Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.” (1.Kor 5:13)
Joku nykyajan jumalattomuuden sokaisema voi olla sitä mieltä, että haureus ei olisi pahuutta, mutta itse näen sen syntinä pahimmasta päästä:
“Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.” (1.Kor 6:18)
Juu. Anna Kontula on yksi Suomen Ortodoksisen Kirkon virallisista edustajista. Luottamustoimi, matka-ja puhelinkulut toki korvataan. Muita edustajia ovat Vappu Pimiä, Babitzinin sisarukset ja Pasha Pozdniakova. Pasha tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Miss Paraskeva.
Heidän puoleensa pyydetään kääntymään teologisissa kysymyksissä ja paastoruokaresepteissä.
Laitetaan nyt tähän.
Anna Kontula veti kryptan täyteen ja hänen haastattelunsa ja yleisökysymykset olivat hyvin onnistuneita. Jäi paljon ajateltavaa. Rispektit erityisesti vanhus Porfyrioksen muistinvaraisesta siteeramisesta.
Hänen(kin) tiensä ortodoksiseen kirkkoon on ollut pitkä. 20 vuotta harkintaa ja sitten katekumeeniryhmään. Paljon luostariaikoja kirjoja kirjoittaessa.
Tännekin sitten ellei esihenkilö kauniisti ja lahjuksia ( esim.Oreo keksi) tarjoten puhu ympäri.