Uskonnollisia uutisia kotimaasta ja ulkomailta

Olin itse lauantaina herättäjäjuhlilla. Joensuussa oli tuolloin pakahduttavan kuuma, pesäpallokenttä hohkasi lämpöä. Suurin osa istuikin joko katsomossa, läheisessä metsikössä tai urheiluhallissa, johon puheet välitettiin. Penkkirivit olivat siksi korostuneen tyhjiä. Myös lapsiperheitä näkyi ilahduttavan paljon. Ruokajonot etenivät nopeammin kuin muilla kesäjuhlilla, joissa olen vieraillut, ja ruokaa myytiin mukaan alennuksella, mistä päättelin, että väkeä oli odotettua vähemmän.

Kaikesta huolimatta tapahtuma suoraan sanottuna yllätti myönteisesti: ainakin kuulemani puheet olivat hyvin hengellisiä ja julistaviakin (joskin osa varsin tummasävyisiä) ja tunnelma seuroissa harras. Ns. sateenkaariseuroissa en tietenkään käynyt, ne olivat juhla-alueesta erillään.

Sitä ihmettelin, kun aamuseuroissa puhunut ortodoksi-isä totesi aluksi, ettei osannut oikein asennoitua juhlien teemaan Lohduksi toisillenne, kun “sitä käsitettä ei meillä ole”. Puhetta ei selvästi ollut kirjoitettu etukäteen, eli kenties hän ilmaisi itseään epäselvästi. Esimerkiksi Johannes Valamolaisen kirjeethän ovat kaiken muun ohessa hyvin lohduttavia.

3 tykkäystä

Siellähän oli tänä vuonna kaksi ortsua seurapuhujina.

Toivotaan, että ensi vuonna 4, sitä seuraavana 8 jne., kunnes on oikeauskoisia koko tumma kansa… :slight_smile:

Vakavasti ottaen: vaikka toiset ovat menoissaan koruttomia ja toiset kultaa ja pyhää savua, niin sielunvire on jotenkin samanlainen.

Totta, Anu Vehviläinen vieläpä muistaakseni puhui sekä kilvoittelusta että lohdutuksesta. Jotkut puheet jäivät mieleen paremmin kuin toiset, pitänee juhlien sivuilta vielä kerrata.

Joensuun kokemusten pohjalta täytyy sanoa, että voisin osallistua herättäjäjuhlille uudemmankin kerran – Seinäjoki vaan on omasta vinkkelistäni katsoen kovin kaukana, eli ehkäpä jää radion kuunteluksi.

2 tykkäystä

Minullakin on körttiläisyyteen sopiva asetus yhtenä oletuksena sieluni systeemissä.
Olen muutamilla juhlilla ollut vuosia sitten. Veisuu on upeaa ja ihmiset mukavia.
Liikkeen vahva asettuminen homoliikkeen tukijaksi vähentää silti ratkaisevasti kiinnostustani osallistua. Se on todella surullista.

1 tykkäys

Itselleni on tullut vastaan muutaman tutun linkkaus Tiia Orpanan puheeseen päätösseuroissa. On käynyt ns. kohti ja onhan se kypsää omakohtaista tarinaa:

https://herattajajuhlat.fi/5409-tiia-orpana

Tämä foorumi taitaa olla aika väärä paikka Herättäjäjuhlien kehumiselle. Itse kuuntelin körttiradiota juhlien aikaan aika paljon. Kaiketi ensi vuonna tämä pakana eksyy Seinäjoelle ainakin yhdeksi päiväksi. Puolison kautta liike on tullut tutuksi vuosikymmenten aikana ja kyllähän se minulle on muutenkin ainoa liike jossa koen jonkinlaista yhteisymmärrystä kokevani. Minut täällä tuntevat voivat todeta että ei ihme. Taitaa herännäisyys olla aika monen mielestä kirosana.

Älähän nyt. Ei ole kirosana eikä körttikään vaikka se olikin kai alunperin pilkkanimi heidän pukeutumiseensa liittyen tms.

Kuten sanoin, asetus on olemassa mutta ei aktivoitu.

Herännäisyys ei ole monoliittinen juttu. Kaikki muutkin liikkeet ovat aika kirjavia. Ihmisiä ja ryhmittymiä on moneen lähtöön.

Se, että nykyinen H-Y on kaukana varsinkin eettisissä kysymyksissä juuriltaan, vaikuttaa monien asenteeseen. Ei se silti itse liikkeen olemusta tuhoa ja kirosanaksi ei edes nykyinen trendi muuta herännäisyyttä.

Tuntui vain siltä, että muut liikkeet ja konservatiivinen joukko yleensäkin eivät katso nykykörttejä edes kunnon kristityiksi tai pitäisikö sanoa vain kristityiksi. Oma havaintoni on että toisin päin ulossulkemista ei ole olemassa. En ole havainnut että körtit pitäisivät muita kristittyjä ei oikeina kristittyinä, mutta kyllähän täälläkin vuosien varrella ollaan körteistä käytetty hyvinkin, noh, loukkaavia kuvauksia. No en ole körtti enkä heidän puolestaan välitä loukkaantua, mutta jotenkin tuo vain tuntuu jotenkin tyhmältä, jos kuitenkin kyseessä ovat ihmiset jotka kokevat uskoa samaan Jumalaan vaikka eivät osaakaan olla yhtä tiukkoja ja konservatiivisia näkemyksiltään.

No huh. Ehkä ylitin taas rajan joka ei ole sopiva täällä, joten päätän lähetykseni täältä tähän.

1 tykkäys

Se on kyllä hyvin surullista.

Kyllä tuota samaa ongelmaa on jokseenkin kaikilla herätysliikkeillä ja muillakin kirkon liepeillä olevilla liikkeillä. Kun katsoo kesätapahtumien valokuvia vuosikymmenten varrella, joissa aikoinaan on osallistujana ollut erityisesti nimenomaan nuoria ja nuoria aikuisia, niin vaikuttaa siltä, että jokseenkin kaikissa tapahtumissa on tapahtunut keski-iän nousua. Alle 30 -vuotiaita osallistujia hengellisissä kesätapahtumissa on Suviseuroja ja eräitä muita poikkeuksia lukuun ottamatta tyypillisesti huomattavasti vähemmän kuin mitä näiden ikäluokkien osuus on Suomen väestöstä. Suomen väestöstä alle 30-vuotiaita on nykyisin 33 %. Hengellisillä kesäjuhlilla on suhteessa enemmän nuoria kuin sunnuntaiaamun perusjumalanpalveluksissa tyypillisesti, mutta näiden osuus kävijöistä on yleensä pienempää kuin 60-80 -vuotiaiden ikäluokkaansa nähden, ja lähes kaikissa hengellisistä kesätapahtumista on kysymys ratkottavana siitä, miten uudet sukupolvet saadaan sitoutettua mukaan, ja mitä käy, kun vanhempi sukupolvi ajan edetessä poistuu. Monella herätysliikkeellä on aktiivinen rippikoulun jälkeinen työ, joka heijastuu sitten myös kesäjuhlien kävijäkuntaan, mutta sekään ei ole nuorten ja nuorten aikuisten joukossa nykyään osallistujamäärillä mitattuna niin vetovoimaista suhteessa kilpaileviin ajankäyttövaihtoehtoihin kuin mitä menneinä vuosikymmeninä on ollut.

Mitä körttimummoihin tulee, niin kyllä pääosa pitkään toiminnassa olleista ihmisistä muutoksia näkee. Mutta yhdistävä tekijä ovat mm. Siionin virret. Tänäkin vuonna herättäjäkansa veisasi pelastusvarmuudesta mm. Siionin virren 2 sanoin:

1. Käy kohti isänmaatansa
tien kaidan matkalaiset,
ja maailmassa vieraassa
he ovat muukalaiset.
Ei asuntoa pysyvää,
vaan vaivaa, koti-ikävää
on heillä matkallansa.

2. Yöt, päivät tietään etsivät
keskellä maisen huolen,
vaan kotinsa he tietävät
saavansa tuolla puolen.
Ja isänmaata ihanaa
se matka aina tarkoittaa,
he sinne ikävöivät.

9. Vahvista heikko uskomme
alhossa kiusausten,
suo, ettei sammu toivomme
helteissä ahdistusten.
Rakkauttasi tuntemaan
ja jälkiäsi seuraamaan,
ah, auta, Herra Jeesus.

Vaikka puheiden seassa on liberaalimpaakin opetusta ja osa uusista Siionin virsistä on agnostisempia kuin vanhat Siionin virret, silti veisataan yhä myös niitä vanhoja herännäisvirsiä, joissa turvaudutaan Jeesukseen ja joissa taivas on kaidan tien kulkijoiden matkan selkeä määränpää. Kun lauluja ja puheita on monenlaisia, voi asennoitua myös niin, että koittaa kuulla kustakin sitä, mikä on hyvää, vaikkei kaikkea muuta allekirjoittaisikaan.

2 tykkäystä

Tuli heti mieleen.tuon virren sävel. Tuttu kuin mikä. Harmi vaan, että ei viitsi enää osallistua seuroihin. Tulisi vain pahalle tuulelle.

Ukrainan Kreikkalaiskatolisen Kirkon Pyhä Piispain Synodi on koolla 7. - 15.7.22. Sodan takia piispat eivät kokoonnu alkuperäisten suunnitelmien mukaan Kirkon keskuspaikassa eli Kiovassa, vaan Puolassa Przemysl-nimisessä kaupungissa. Kutsun synodiin ovat saaneet kaikki piispat, myös emeritukset. Synodiin aiheena on: Synodaalisuus ja katolisuus. UKKK: n kokemuksia.
Ukrainan Kreikkalaiskatolinen Kirkko on maailmanlaajuinen. Meitä lähimmät seurakunnat ovat Tallinnassa ja Tukholmassa. Toimintaa on ollut myös Helsingissä.

4 tykkäystä

Vähän pelkäsin, että tässä tulee jotain aivan päätöntä, mutta näyttää siltä, että arvasin väärin. Vaikuttaa ihan mukavalta, että väkeä on saatu mukaan jumalanpalveluksiin. Tiesin kyllä sen, että silloin, kun ihmiset saavat itse olla suunnittelemassa ja toteuttamassa jumalanpalveluksia, niin he osallistuvat siihen mielellään.

Näkeehän sen siitäkin, kun jossain on lapsikuoro laulamassa kirkossa, niin parkkipaikat ovat täynnä autoja.

Rauhan Tervehdys -lehdestä luin biokemisti Jussi Tuusan kolumnin otsikolla Luomisen rieha. Minusta hän oli viisaasti perustellut sen, että ihmisillä on vain kaksi sukupuolta. Loppuosassa oli sitten semmoinen kohta, jota en ihan purematta niele.

Siis mitä muuta kristillinen avioliitto voi olla kuin Sanan lihaksi tulemista aitotumallisten evoluutiossa?

https://rauhantervehdys.fi/digilehti/nakoislehti-22-2022/kirkonmenot-muhoksen-museolla

Viisaasti sanottu.

Ef 5:31-32:“Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

Miehen ja naisen tarkoitus on mennä yhteen ja sitten on ne jotka Jeesuksenkin sanojen mukaan ovat avioon kelpaamattomia. Luther sanoi tästä 6. käskyn selityksessä “Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten”.

D

2 tykkäystä

Toimitukset tykkäävät nykyään usein muokata tekstejä ja vaihtaa mm. otsikoita. Tuossa tapauksessa oli käynyt niin, että tekstiin oli jäänyt kolumin puoliväliin viittaus otsikossa esitettyyn kysymykseen, eikä kolumnin otsikko julkaistussa versiossa ollut enää kysymysmuotoinen. Kenties alkuperäinen otsikko oli siirretty kolumnin ensimmäiseksi virkkeeksi.

Nauratti kyllä kommentti jossa todettiin ettei kyseessä ollut hyökkäys vaan hengellinen erityisoperaatio.

Mutta osoittaa kyllä kuinka syvälle pahuuteen Mp ja sen hännystelijät ovat uponneet.
https://youtu.be/-J-xFqrzJPE

Kirkko ja Kaupunki -lehdessä on juttua pappi

Henri Järvisestä

”Jos tarot-sana tuntuu pahalta, näitä voisi nimittää armon korteiksi” – pappi Henri Järvinen käyttää tarot-kortteja itsetuntemuksen lisäämiseen - Kirkko ja kaupunki

Tuota juttua kommentoi Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja Pasi Turunen

Piti oikein hieroa silmiä. Tarot-kortit ja pappi samassa lauseessa?
Juuri kun luulin, että kirkossa pohja on jo tullut vastaan aukesikin joku lattialuukku ja matka jatkuu entistä syvemmälle. Suoraan pimeyteen.

Hän esittää kortit harmittomana puuhasteluna toteamalla, että ”tämä on sillä lailla turvallista ja myös kristillistä, että sinä itse määrittelet rajat ja minun tehtäväni on auttaa sinua ja matkakumppania pohtia näitä kysymyksiä. Tarkoitus on lisätä elämään armollisuutta, myötätuntoa ja laupeutta.”

TÄLLAINEN synkretistinen kristinuskon ja okkultismin sekoittaminen toisiinsa osoittaa erittäin pinnallista kristinuskon tuntemista ja suurta Jumalan sanan kunnioituksen puutetta.

Kieltämättä aika järkyttävältä tuntuu Tarot-korttien tuominen seurakuntaan. Jos olisi valtaa, niin kieltäisin kyllä semmoiset…

Alkuperäisestä artikkelista:

Järvinen huomauttaa, että alun perin kirkon piirissä suhtauduttiin myönteisesti tarotiin, ja korttien taustalla on vahva perinne, jossa on paljon kristillistä symboliikkaa.

Tämä on asia, josta en tiedä mitään ja jolle haluaisin kuulla lähteitä ja perusteluja.

Noin muuten: Olen kyllä kuullut tästä ilmiöstä, että tarot-kortteja käytetään nimenomaan itsetuntemuksen välineenä ilman ennustamisen ajatusta. Periaatteessahan vastaavan voisi toteuttaa millä tahansa sellaisilla kuvilla, joissa on erilaisia tasoja ja symboliikkaa - pohtia vaikka satunnaisen taideteoksen äärellä, mitä tämä kertoo minusta ja omasta elämästäni. Miksi siihen siis pitää käyttää nimenomaan tarot-kortteja, joilla on vahva yhteys ennustamiseen ja okkultismiin? En lähtisi suoralta kädeltä leimaamaan tällaista ennustamatonta käyttöä synnilliseksi, mutta ihan yleisten mielikuvien takia pitäisin parempana käyttää jotain muuta kuvavalikoimaa.

4 tykkäystä

Minusta tuo sekoittaminen juuri on pahasta. Sama kuin että saarnassa on paljon oikeaa asiaa ja sitten jotain ihan raamatunvastaista mukana.

Paljon reilumpaa olisi sanoa, että ei mitään Jumalaa ole olemassakaan. Tajuaisi jokainen heti kättelyssä, että tuo kaveri on ihan pihalla.