Rikosilmoituksen tarvitsee minimissään sisältää sellaisia tietoja kuin että mitä on tapahtunut, missä ja milloin sekä kuka on asiasta ilmoittanut. Jos on tiedossa vielä mahdollinen tekijä tai edes tämän tai näiden tuntomerkkejä, nekin on hyvä olla kuvattuna rikosilmoituksessa.
Laillisuusvalvoja on todennut mm. että:
Esitutkintalain esitöiden (HE 222/2010 vp s. 175-176) mukaan rikoksesta tehdyn ilmoituksen kirjaamisvelvollisuus ei riipu siitä, millä tavalla (esimerkiksi käynti poliisilaitoksella tai internetin kautta tapahtuva ilmoittaminen) ilmoitus on tehty. Myös puutteellinen ilmoitus on kirjattava. Ilmoituksen kirjaamisvelvollisuus ei riipu käytännössä myöskään vastaanottajan harkinnasta eli lähinnä siitä, pitääkö ilmoituksen vastaanottaja ilmoitettua tekoa rikoksena. Rikoksesta tehdyn ilmoituksen kirjaamisen kannalta riittävää on, että ilmoittaja epäilee ilmoittamansa tapahtumaa rikokseksi. Rikoksesta tehdyn ilmoituksen kirjaamiselle ei voida esitutkintaviranomaisen taholta asettaa mitään ehtoja
Poliisin täytyy kirjata jätetty rikosilmoitus silloinkin, vaikka rikosilmoituksessa ei viitattaisi mihinkään rikoslain pykälään ja vaikka poliisi ei katsoisi teonkuvaukseen liittyvän mitään rikoslain pykälää.
Asian vakavuus tulee uskaltaa sanoa.
Asia on toki vakava, mutta kaikki vakavat asiat eivät ole vakavia rikoksia. Esimerkiksi alkoholin ongelmakäyttö on asia, jossa työnantajan pitäisi ensisijaisesti koittaa auttaa työntekijää muuttamaan elämäntapojaan. 1980-luvun lopulle asti Suomen laki tunsi sellaisenkin rikoksenkin kuin päihtymys virantoimituksessa. Säädös kumottiin aikoinaan sillä perusteella, että lainsäätäjä katsoi, että viranhaltijoiden päihtymysasiat tapaa olla perustellumpaa käsitellä hallinnollisena asiana antaen esimerkiksi huomautus, ohjaamalla hoitoon tai viime kädessä työnantajan kurinpitoasiana (vrt, HE 58/1988, sivut 68–69).
Nykyinen rikoslain pykälä virkavelvollisuuden rikkomisesta on sovellettavissa myös päihtymysasioissa, mutta oikeuskäytännön mukaan lähinnä vain silloin, jos hallinnolliset toimet eivät olisi riittäviä tai jos irtisanomista ja kurinpitomenettelyä koskevia säännöksiä ei sovelleta.
On syytä myös huomata, että rikoslaissa on virkarikosten osalta vähäisyyskynnys. Vähäisiksi katsotut teot eivät ole rikoslain mukaan virkarikospykälien mukaisia rikoksia. Tästä kynnyksestä on seurannut se, että käytännössä viranhaltijoiden päihdeasiat käsitellään Suomessa yleensä työnantajan ja työntekijän välisenä asiana työterveyden mahdollisesti avustaessa asian käsittelyssä.
Virkarikoksiin liittyvistä rikosilmoituksista julkaistiin taannoin opinnäytetyö, jossa tulos oli, että erittäin suuri osa Suomessa tehdyistä virkarikoksia koskevista rikosilmoituksista päättyy johtopäätökseen, että kyse ei ole lainkaan rikoslain mukaisesta rikoksesta. Asian taustalla on erityisesti se, että rikosilmoituksessa kuvattuja tekoja ei ole pidetty vähäistä suurempina ottaen huomioon teon haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat rikoslaissa säädetyllä tavalla. Vain noin joka kuudennessa tapauksessa asia eteni tarkasteluajankohtana syyteharkintaan. Sitä ei seurattu, mikä osuus syyteharkintaan edenneistä asioista eteni syytteeksi asti ja mitä syytteille puolestaan kävi.
Esimerkiksi niin koululuokissa kuin leirikouluissakin on vuosien saatossa ollut myös alkoholia käyttäneitä opettajia, mutta ei näitä rikosasioina ole tavattu käsitellä, vaan toimintamalli on sellainen kuin Ylekin kuvasi alkuvuodesta 2024 jutussaan: Kaupunki tiedotti humalaisesta opettajasta, koska tieto olisi levinnyt kuitenkin – kaikki eivät tykänneet:
Jos opettaja tulee töihin päihtyneenä, seurauksena on yleensä hoitoon ohjaus sekä kurinpidollisia toimia, joilla osoitetaan toiminnan moitittavuus.
Työnjohdollinen seuraamus on varoitus tai irtisanominen riippuen tapauksen vakavuudesta.
Tarkat lukemat vaihtelevat selvitystavoittain, mutta karkeasti voinee sanoa, että Suomessa työssä käyvistä on arvioitu noin joka kymmenennen olevan alkoholisti.
Onhan tämmöstä sattunut maaliman sivu…