Uskonnollisia uutisia kotimaasta ja ulkomailta

Naisten pappeuden ja samaa sukupuolta olevien vihkimisten vastustaminen ei ole kasvanut. Mutta näiden vastustajien elintilan vienti kasvattaa vastustavien puheenvuorojen määrää. Kauhistus kun ei enää purematta niellä kun pakkokeinoja tungetaan joka luukusta.

Arkkipiispa lietsoo itse polarisaatiota pahimman kautta. Minä en luota enää hänen sanomisiinsa.

D

8 tykkäystä

Ilahduttavaa yksimielisyyttä ja juuri sellaista ulostuloa molempien kansankirkkojemme arkkipiispoilta mitä Kristuksen palvelijoilta sopiikin odottaa. Ap Elia on kirjoittanut ja puhunut hyvin samansuuntaisesti, politikointiin osallistumatta, näistä globaaleista antikristillisistä tendensseistä.

Arkkipiiska on totaalisen väärä henkilö hoitamaan ko virkaa. Sateenkaariväen äänitorvihan tuo tuntuu olevan. Kristillisessä nationalismissa ei ole mitään vikaa ellei se sit manifestoidu siten luin Putinistanissa.

2 tykkäystä

Luoman mukaan trumpilaisuudesta on nähtävillä kaikuja Suomessa, muun muassa naispappeuden vastustuksen voimistumisena. Myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen vastustus ja koventunut kielenkäyttö kertovat MAGA-liikkeen lisääntyneestä vaikutuksesta.

Aivan uskomatonta tekstiä. Perinteiset kirkon kannat ovat nyt jotain amerikkalaista tuontikamaa. En usko että Trumpilla on ongelmaa naispappeuden kanssa, olihan hänen “hengellinen neuvonantajansakin” jonkun megakirkon naispastori.

11 tykkäystä

Opetusministeri kertoo MTV3:lle aikovansa käynnistää selvityksen koulujen uskonnonopetuksen korvaamisesta yhteisellä katsomusaineella.

Sopivasti joulun alla, eikö olisi voinut odottaa.

Ylen jutussa sama asia ihmetytti. Trumpilla ei ole tiettävästi opillista ongelmaa naispappeuden kanssa (tosin siitä, mitä hän uskoo tai ei usko, tai että käykö hän kertaakaan vuodessa ehtoollisella vai ei, ei kauheasti julkisesti edes tiedetä, mutta ainakin on tehnyt yhteistyötä naispappien kanssa), vaan muiden asioiden kanssa, mutta jutussa väitetään, että “Luoman mukaan trumpilaisuudesta on nähtävillä kaikuja Suomessa, muun muassa naispappeuden vastustuksen voimistumisena.”

Usa:ssa suurin luterilainen naispappeutta kannattamaton kirkko on Missouri-synodi, mutta sen linja on ollut korostaa luterilaista regimenttioppia, ja pysytellä erossa maallisesta politiikasta varsin laajasti - mikä taas ei ole jutussa kuvattua “trumpilaisuutta”.

Toki haastattelussa huomionarvoista on sekin, että juttu on kirjoitettu niin lukijan on ihan mahdotonta tietää, mitä on keskusteltu vaikkapa ennen sitä, kun arkkipiispa on tokaissut:

– Se on tietenkin jotain sellaista, mitä luterilaisen käsityksen mukaan ei voi ajatella yhteiskunnallisesta elämästä.

Toimittajan repliikkejä jutussa kun ei ole kerrottu.

3 tykkäystä

Tämä. Ja piispa Mari Leppänen, jotka molemmat levittävät median kautta tätä kärjistymiseen johtavaa puppuaan. Hesari etenkin on pahin äänitorvi tässä vastakkainasettelussa, YLE seuraa heti perässä. Oikein tikulla kaivamalla etsitään, mistä saataisiin taas kohujuttu aikaiseksi. Ja rauhaa tuntuu olevan mahdotonta saada kirkossa enää aikaiseksi, kun sen johto provosoi joka käänteessä.

Minä olisin jo huolissani arkkipiispasta.

4 tykkäystä

Voisin luonnehtia itseäni Juha Ahvion termein kristilliseksi kansalliskonservatiiviksi, mutta ehkä kristittyjen tulisi kuitenkin olla yleisesti ottaen pikemminkin kristillisINTERnationalisteja kuin kristillisnationalisteja - samaan tapaan kuin työväenliike kokee koko maailman proletaarit omaksi kansakseen.

Mielestäni on kuitenkin ihan oikein ja tervettä kansallisella tasolla vaalia yhtenäisyyttä:

“Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.” (Jer 29:7)

“Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat.” (Apt 17:26)

Mutta maallinen yltiöisänmaallisuus ei mielestäni erityisen hyvin sovi kristityille, jotka ovat tässä maailmassa muukalaisia:

“Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen.” (Heb 11:13-16)

“Meillä on yhdyskuntamme taivaissa.” (Fil 3:20)

“Ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” (Heb 13:14)

Ainakin itselläni on suuri vierauden tunne tällä planeetalla.

1 tykkäys

Valitettavasti tämä on maksumuurin takana. Tietääkö joku mitään tuosta EE (evankeliumi elämään) -ryhmästä? Kuulostaa aika rajulta, että kolme kirkkovaltuutettua eroaa seurakunnasta. Ymmärsin, että eroavat kirkosta. Nyt ilmeisesti on päätetty, että Valkeakosken kirkolle haetaan purkulupaa.

1 tykkäys

No, googleta. Tämän perusteella vääntävät kirkkoremontista:

Valkeakosken kiistakirkossa yllättävä käänne: Kirkon purkajat ovatkin valmiita miettimään sen korjaamista | Pirkanmaa | Yle

Joku lohkaisi facebookissa arkkipiispa Luoman kommentista: ” Niin magaa, kuin pedaa”.

Sitä saa mitä tilaa.

5 tykkäystä

Kristillisen nationalismin nousu on väistämätön. Ei sitä voi enää pysäyttää, kun se on matemaattisesti mahdotonta. Jos syntyvyys on 1,2 per nainen, niin jokainen sukupolvi on 60% edellisestä. Joko tällainen yhteiskunnallinen elämä loppuu tai se muuttuu.

Arkkipiispa koittaa nyt sheimata konservatiiveja magalaisiksi, kun keväällä lyötiin putinistileimaa. Mitähän seuraavaksi.

8 tykkäystä

Nunna Kristodulin tuonilmaisiin menosta viisi vuotta.

Rukoile Jumalaa puolestamme, äiti Kristoduli!

Nunna Kristodulin kuolemasta viisi vuotta – tutkielma syntyi rakastetun kilvoittelijan innoittamana | Aamun Koitto

Pyhäkkömme- se kaunein kirkko!

Kiitos Yle!

Espoolaisessa kirkossa korostuu realismin sijaan jumalallinen todellisuus – tältä siellä näyttää | Kulttuuri | Yle

Hyvä, että viimein uutisoidaan.

2 tykkäystä

On täytynyt olla ortodoksikirkon sisällä yleisesti tiedossa.

[Alkuperäislähde] Projekt-verkkomedia kertoo, että Lidija Leonova on ollut patriarkan kumppani jo viidenkymmenen vuoden ajan.

Nolo juttu ortodokseille.

3 tykkäystä

Tapaus on vielä vakavampi, koska puolison olemassaoloa ovat piilotelleet

  • patriarkka Kirill itse
  • ortodoksikirkko
  • Venäjän valtio.

Nyt kulissit revittiin auki ja valheet paljastuivat.

1 tykkäys

2 viestiä yhdistettiin ketjuun: Offtopic-aarrearkku

KUA:n YT:t päätökseen.

Toimistohenkilökunnasta 21 joutui lähtemään Kirkon Ulkomaanavun keskustoimistosta.