Kadotit näemmä kokonaan kirjoitukseni langan. Se ei ollut siinä, että kuka on oikeimmassa eikä siinä kuka on vihamielisin muita kohtaan. Jälkimmäisessä on myös historiassaan kristinusko kunnostautunut. Tottahan toki jokainen uskonto ja sen sivuhaara katsoo itse olevansa lähimpänä totuutta. Mutta kirjoitukseni toiveena oli se että kun jokaisessa uskonnossa löytyy myös rakkauden ajatus niin miksi ei uskonnot yhdessä voisi rakentaa sille. Minä ainakin nostan hattua jokaiselle joka, uskonnostaan tai uskomattomuudestaan huolimatta, pyrkii rakentamaan rauhaa toisin ajattelevan kanssa. Sen voi jopa nähdä lähetystyönä jos ei muuten tunnu luontevalta. Hyvä esimerkki, rakkauden osoitus, rauhan rakentaminen…voisivat pistää jopa muulla tavoin ajattelevan miettimään että ” onhan tuossa ainakin tuon verran itua ja jos kaikki ajaisivat tuota niin miksipä emme mekin”.
Sodat syntyvät siitä, että hyökätään toiseen suvereeniin maahan vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Ei pahaksi leimaaminenkaan oikeuta kansanmurhiin minkään maan ollessa kyseessä.
Taavi Kassila on kirjoittanut kirjan Nasaretin miehen salaisuus, jossa hän spekuloi, että Jeesuksen nuoruusvuosina, joista evankeliumit eivät kerro, hän olisi ollut Intiassa mm. buddhalaisten ja joogien opissa. Sitten Jeesus olisi palannut Israeliin ja näitä oppeja opettanut. Ristillä Jeesus ei olisi kuollut vaan selviytynyt ja palannut Intian suunnalle. Eli aika erikoisia väitteitä.
Uskonnolliselta suuntaukseltaan Kassila on äiti Amman seuraaja, jota hän pitää gurunaan.
Jotain tällaista muistan lukeneeni joskus Taavista. Menee ihan sanattomaksi tämän pimeyden vuoksi. Ja sitten joku äiti Amman vetää Suomessakin salit täyteen porukkaa. Samaa harhaa levittämässä.
Edelleenkin teillä on kateissa se juttu josta yritin kirjoittaa. Te esitätte vain arvioita Taavi Kassilan väärästä uskosta mutta ette hänen ajatuksistaan rakkauden tärkeydestä. Vai onko niin että se juttu on mahdoton, koska yhteistä rauhan ja rakkauden sanomaa ei voi pitää muiden kuin samanmielisten kanssa, koska muut ovat aina vihollisia joita ei tule hyväksyä eikä rakastaa. Muistaakseni Jeesus puhui rakkaudesta ja piti sitä laajempana kuin vain omien rakastamisena (esim. laupias samarialainen). Eihän se että ajaa rakkautta ja rauhaa myös muulla tavoin uskovien kanssa tarkoita että pitäisi heidän uskontoaan parhaana.
Mitä rakkaus on? Onko se “tykkäämistä”? Jeesuksen mukaan kaikkia on rakastettava, jopa vihollista; Paavalin mukaan erityisesti veljiä. Vai onko se oikea, lempeä, anteeksiantavainen asenne ja käytännön elämänvalintoja tyyliin “älkää kostako pahaa pahalla”? Kuinka rakkautta voisi olla ilman Jumalaa? Kuinka Jumalaa voisi olla ilman Kristusta? Kuinka Kristusta voisi olla ilman uskoa?
Ei ole oikeastaan kateissa ollenkaan, vaan ihan tietoisesti kirjoitan näin. Rakkaus on tietysti tärkeää, mutta kaikista lähteistä sitä ei voi ammentaa. Jonkinlainen sopu ja rauha on tietysti hyvä olla kaikkien kanssa, mutta silti, ei rakkaus tai totuus ole sellainen asia, joka lilluu kaikissa uskonnoissa ja aatteissa.
Mene kertomaan ääri-islamistille rakkaudesta ja rauhasta. Moni kristitty on mennytkin ja saanut maksaa sen hengellään. Silti todellista rauhan ja rakkauden sanomaa tulee viedä eteenpäin, ei kuitenkaan vääristä lähteistä ammennettuna, koska niitä ei sieltä löydy.
Kristinuskon mukaan ongelmamme onkin juuri se, että me emme rakasta. Raamattu sanoo, “rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä niinnkuin itseäsi”, mutta kuka meistä rakastaa? Ei kukaan, me olemme vihan lapsia ja siksi täällä vallitsee kauhea sekasorto sotineen jne.
Jumala on kuitenkin rakkaus ja rakasti meitä tulemalla Pojassaan tänne maailmaan ja antoi itsensä meidän sijassamme ristinkuolemaan näin sovittaen meidät hänen vihollisensa, jotta meistäkin tulisi rakastavia.
1Joh 4:10: “Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”
Enpä sanoisi minäkään Taavi uskoa vääräksi - se on vain erilainen…
Kaikissa uskonnoissa on ääriaineksia. Myös kristinuskossa. Menneinä aikoina vielä enemmän kuin nyt, mutta kyllä edelleenkin vaikkapa Afrikkaan viedään kristillistä sanomaa jonka mukaan vaikkapa homoseksuaalit ansaitsevat kuoleman tai Lähi-itään viestiä että palestiinalaiset ansaitsevat kuoleman koska Israel on valittu kansa.
Kysyn lähinnä sitä, että voidaanko rauhaa ja rakkautta kokea ja julistaa ihmisten kesken jos emme usko kaikki samalla tavalla vai onko vieras saatava ensin uskomaan kuten me uskomme että voisimme yhdessä sitten julistaa kaikille rauhaa ja rakkautta? Onko rakkautemme ja rauhantahtomme valikoivaa? Usko ja ajattele kuten minä niin voimme rakastaa toisiamme ja viettää rauhallista elämää keskenämme. Pitääkö Taavillekin siis sanoa, että en halua kanssasi rauhaa ja rakkautta ennenkuin ajattelet ja uskot kuten minä; vasta sitten!
Ei taideta viedä, jos koskaan on viety. Miekkalähetystä on ollut ristiretkien aikaan, mutta se oli pääasiassa vallankäyttöä, ei lähetystyötä, vaikka se sellaiseksi ehkä puettiin.
Ei tulisi olla, eikä lähetystyössä ainakaan ole.
Ei, vaan että rauha ja rakkaus ei pysyvänä synny ilman Kristusta ja evankeliumia.
Eli turhia oli kai sitten Jeesuksen sanat “autuaita ovat rauhantekijät”. Olisiko siis pitänyt julistaa että “autuaita ovat minuun ja evankeliumiin uskovat rauhantekijät”, koska muut ovat kaiketi niitä vääriä rauhankannattajia.
Ei ollut turhia. Rauhaa on monenlaista, sellaista minkä maailma antaa ja sellaista Jeesuksen omaa rauhaa minkä hän sanoo antavansa meille. Se on pysyvä rauha.
Ulkonaista rauhaa voidaan kyllä julistaa ihmisten välille, mutta kun on julistettava pysyvää sydämen rauhaa, niin sellaista tarjoaa vain kristinusko.
Nyt olisin kyllä sitä mieltä että haluatte tulkita asiaa vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta. Nimittäin miksi Jeesus puhuisi rauhantekijöistä autuaana kun hän tarkoittaisi rauhan saajia eli oman rauhansa ansaitsevista. Mitä järkeä olisi pitää rauhantekijöitä arvossa jos kyseessä olisi hänen opetuksensa kohteet? Tässä nyt kyllä haistelen vähän sellaista haluanne tehdä arvottomaksi muiden pyrinnöt rauhan ja rakkauden suhteen. Eli merkitystä on vain sillä että on oikean uskonnon oikea uskovainen, ei sillä että voisi olla mitenkään arvokas toimimalla hyvän, rakkauden, suvaitsevaisuuden, rauhan puolesta joka tietysti koituisi myös ”oikeiden uskovaistenkin” hyväksi. Onhan rauhan ja rakkauden tilassa helpompi levittää myös kristinuskoa ellei sitä miekalla haluta tehdä.
….sanoo kristinuskon kannattaja. Eli pitää nähdä rikka toisen uskonnon tai uskomattomuuden kannattajan silmässä mutta omassa silmässä näkemistä haittaavasta malkasta ei ole väliä. Eli tärkeintä ei ole se tekeekö hyvää vaan se että uskooko kuten minä uskon.
Minun sydämeni on aivan yhtä välinpitämätön rauhasta kuin kenenkä muun ihmisen tahansa, sillä aito ja pysyvä rauha löytyy vain Kristuksesta, uskon kautta häneen.
Laitat sanoja suuhuni. Arvostan kaikkea hyvää, kaunista, oikeaa ja opettavaista mitä maailmassa on. Ihan näiden itsensä takia ja myös totta kai sen takia että Jumala on ne luonut. Arvostan näiden asioiden edistäjiä ja tekijöitä.
Kuitenkin uskon myös niin että Jeesus Kristus on ainoa nimi jossa on lopullinen pysyvä rauha.
Eli oletko sinä nyt kanssani siis samaa mieltä että vaikkapa Taavi Kassilan puhe siitä että kaikkien uskontojen edustajien yhteen kokoaminen rauhan, suvaitsevaisuuden ja ystävyyden lisäämiseksi maailmassa olisi tavoiteltava asia, vai kuten ymmärrän Fratresin ajattelevan, että millään muulla ei ole mitään merkitystä tai arvoa, varsinkaan jos kyseessä on muiden kun kristinuskon edustajien kanssa tehtävä työ, kuin kristinuskon sanoman edistäminen. Muu on todennäköisesti jopa vahingollista.
Peukutit äsken 9x:n viestiä jossa millään rauhantyöllä ei tunnu olevan mitään merkitystä eli sille sopii olla välinpitämätön kuten hän kirjoittaa. Miten tämä istuu tuohon sanomaasi että arvostat kaikkea rauhan ym työtä?
Kaikkien ihmisten yhteen kokoaminen rauhan ja ystävyyden lisäämiseksi on hyvä ja tavoiteltava asia. Suvaitsevaisuudesta en sen nykyilmenemismuodoissa ole aivan varma.
Tämä rauhan ja ystävyyden edistäminen ei kuitenkaan tavoiteltavuudestaan huolimatta ole se, joka johtaa lopulliseen rauhaan, itseymmärrykseen ja yhteisöllisyyteen.
Hän ei kirjoita että “sopii olla välinpitämätön” jollekin ihmisten keskinäistä, maallista rauhaa edistävälle asialle, vaan hän yrittää tuoda esille sitä totuutta että kenessäkään ihmisessä tai ihmisten yhteistoiminnassa ei ole rahkeita sellaiseen rauhaan, jonka Kristus antaa. Ei vaikka kuinka ja kaikin voimin edistettaisiin maailman rauhaa.
Eli maailman ystävyys ja rauha johtaa vain johonkin asti mutta ei ihan maaliin, Jeesukseen, ja hänen antamaansa rauhaan asti. Tätä ajatusta @9x:n viestissä peukutin. Mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö ihmisten rauhan ja ystävyyden työllä olisi mitään arvoa.