Tulee väärään ketjuun mutta koska Riihimäen uutisointia kammetaan sitkeästi kohti ort.kirkon käytänteitä, niin tässä ihan virallista tekstiä. Pyydän lukemaan huolella, niin hassut kysymykset vähenee. Lopussa on lista päättäjistä joiden puoleen voi epäselvyyksissä kääntyä.
Avioliiton sakramentti ja sen esteet | Suomen ortodoksinen kirkko
En löydä tuolta transmatskua. Kieltoa siis. Jos ihminen on juridisesti nainen mutta biologisesti mies.
Aina voi vedota päättäjiin, mutta mihin päättäjät vetoavat jos tilanne tulee eteen?
D
Ehkäpä transjuttujen painoarvo on niin pieni muiden “avioliittohuolien” rinnalla, etteivät ne saa huomiota.
Kirkko kyllä hoitaa! Monessakin mielessä, joten sinunkaan ei tarvitse siitä huolta kantaa.
En kanna huolta ort asioista. Olen vain huolestunut tasa-arvon toteutumisesta ort kirkossa.
D
Raskaaksi se käy tuommoset huolet.
Kirkkotilaako ei siis voi antaa kenenkään käyttöön ilman että seurakunnan virallinen edustaja on paikalla? Seurakuntakodin ainakin voi - oma raamattupiirini kokoontuu sellaisessa ilman yhtäkään palkattua työntekijää, kun vapaaehtoisvetäjällä on avain. Onko kirkoksi vihittyjen tilojen kohdalla siis jokin eri sääntö?
Keveitä ne ovat elämän rinnalla.
D
Riippuu varmaan tilasta ja tarkoituksesta. Jos ajattelen omaa kotikirkkoani, niin en usko että sinne annettaisiin avaimia periaatteella hoitakaa homma ja palauttakaa avaimet. Vihkimisissä, siunaustilaisuuksissa ja kasteissa on suntio yleensä aina paikalla.
Mikään laki ei läsnäoloa vaadi, mutta käytännössä kirkkojen avaimia ei hevillä luovuteta satunnaisille tilaisuuksien pitäjille.
D
Mielellään ei, mutta poikkeus voi tapahtua kun vapaaehtoiset ovat tuttuja ja kokeneita ja pyörittävät jotain toimintaa kuten kerrot.
Ei ole varmaan yleisohjetta sille, onko kirkkosali tai joku srk-talon tila eri asia. Salissa voi vaikkapa musiikkiryhmä kokoontua ilman kanttoria jne.
Mutta kun joku järjestää perhejuhlan tai muun tilaisuuden joka ei ole srkn omaa viikkotoimintaa, tarvitaan suntio tai muu. Kiinteistöistä vastaa seurakunnassa aina joku tai jotkut.
Ja tarkkaan myös harkitaan jos toistuva toiminta on sellaista että avaimia aletaan jakaa. Vastuukysymykset ovat isoja juttuja
Mukavasti molempien puolien näkemyksiä huomioitu äärimmäisen surullisessa asiassa:
Monet historialliset kirkot eivät täytä mm. paloturvallisuuden osalta nykyaikaisimpia turvallisuusvaatimuksia. Esimerkiksi parvelle johtaa osassa kirkoista vain yhdet portaat. Jo turvallisuussyistä yleisötilaisuuksia ei monissa parvellisissa historiallisissa kirkoissa anneta järjestää ilman tiloja ja sen lähisammutuskalustoa tuntevaa seurakunnan edustajaa. Osa seurakuntien muista tiloista on voitu toteuttaa esimerkiksi sellaisilla älylukoilla, joista näkee kuka avaimen haltijoista on milloinkin avannut oven, ja niihin avaimia jaetaan usein selvästi matalammalla kynnyksellä ilmankin seurakunnan edustajaa aina paikalla. Usein kuitenkin tilojen uusien käyttäjien osalta käytön alussa joku seurakunnan edustaja poikkeaa ainakin kerran paikan päällä. Jos kyse on seurakuntalaisten järjestämästä seurakunnan tilaisuudesta, joka ilmoitetaan seurakunnan tapahtumailmoituksissakin, kävijät tilastoidaan usein samalla tavoin kuin muista tilaisuuksistakin. Jos kukaan seurakunnan työntekijä ei ole paikalla, joku muu hoitaa tällöin kävijämäärien laskennan kirkon tilastoja varten - tosin käytännössä vaikkapa kaikkia pienehköjä seurakuntataloilla kokoontuvia raamattupiiriryhmiä kävijämäärineen ei välttämättä kukaan viitsi tilastoida virallisiin tilastoihin, vaikka ryhmätilaisuuksille onkin oma tilastokoodinsa. Jos taas kyse on muusta kuin seurakunnan tilaisuudesta, sitten kävijämääriä ei kukaan tilastoi.
Unkarin vierailullaan paavi Franciscus on käynyt tervehtimässä myös Budapestin kreikkalaiskatolista yhteisöä. Seurakunnan kirkossa isä esipaimen toimitti lyhyen rukouspalvelun. Stoolan korvasi epitrakiili ja palveluksen lopuksi paavi siunasi kirkkokansan käsiristillä.
Muistelisin, että nuoruudessaan Franciscus jossain vaiheessa avusti pappia palveluksissa kreikkalaiskatolisessa seurakunnassa. Bysanttilainen liturgia olisi siis hänelle hyvinkin tuttua…
Otsikon liberaaliutta korostava muotoilu herätti kysymään foorumin asiantuntijoilta: Millä mittareilla Englannin luterilainen kirkko on liberaali? Esimerkiksi omaan kirkkoomme verrattuna.
Rusama ei ole minun mielestäni ekumeenikkona ja lähetystyömiehenä kirkossamme asemoitunut mitenkään kovin liberaaliksi. Päinvastoin oikeastaan, sillä olen muistaakseni ainakin lukenut häneltä tasapainoisia ja myös esimerkiksi perinteisen herätysliikevetoisen lähetystyömme suhteen myönteisiä kommentteja.
Who knows better?
Ja heti google auttaa.
Näin puhui Rusama Sanansaattajan haastattelussa 2017:
Kirkko on Rusaman mielestä hankalassa tilanteessa. Sen elämään pyrkivät vaikuttamaan tulkinnat, jotka tulevat kirkon ulkopuolelta.
– Usein otetaan vaikkapa oikeudenmukaisuus keskeiseksi kriteeriksi. Se on hyvä asia, kuten ekologisuus tai tasa-arvo, mutta pelkistäen kirkolle on oleellista vain sielujen pelastus.
– Kirkon työ tapahtuu aina evankeliumi edellä. Kärjistetysti voi sanoa, että kaivoja voi kuka tahansa kaivaa, mutta Jeesusta julistaa vain kirkko. Kirkon primääritehtävä on pelastussanoma, ja kun julistetaan sitä, koko ihminen otetaan huomioon – ihmisen henkiset, hengelliset ja fyysiset tarpeet, Rusama pohtii.
Hänen mukaansa suurin haaste lähetystyön ja koko kirkon kannalta on Suomessa nyt se, että kirkko on vaarassa hukata itsensä.
– Kirkko on moniääninen niin kuin saa ollakin, mutta jos kirkon perustaa nakerretaan sillä tavalla, että sitä selitetään asioilla, jotka eivät nouse kirkon olemuksesta, identiteetti on epäselvä, ja mitä me silloin julistamme? Vaarana on, että elämme suvaitsevaisuuden fundamentalismin keskellä, jolloin oikea tapa tulkita kirkon elämää olisi suvaitsevaisuus. En muista missä kohtaa Uutta testamenttia näin sanottaisiin. Mielestäni se ei ole samaa kuin Jumalan käsittämätön rakkaus ihmistä ja maailmaa kohtaan. Kirkon sanomaa heikentää se, jos etsitään hyväksyntää – että miltähän kirkon touhu näyttää, että tykätäänkö meistä.
– Kirkon pitää tietää, mitä kirkko on. Meillä tutkitusti useat kirkon työntekijät väheksyvät lähetystyötä. Olen tästä erittäin huolissani. Kun seurakuntien luottamushenkilöt tekevät lähetystä koskevia päätöksiä, kysymys kuuluu, kuinka moni luottamushenkilöistä todella tietää, mikä on kirkon usko ja mitä on lähetystyö. Toivon, että kirkolliskokouksessakin nähdään viisaasti lähetystyön asema kirkon todistuksen kokonaisuudessa, Rusama muotoilee.
Liberaalin siitä ehkä tekee se, että kirkon nettisivuilla piispavalinnan yhteydessä kirkko nosti esiin myös julkilausuman kirkon vahvasta inklusiivisuudesta virkaan vihittävien ja samaa sukupuolta olevien avioliiton osalta.
Kun kyseisen julkilausuman luki, oli kuitenkin mielenkiintoista havaita että sanamuodot suhteessa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoon olivat verrattain perinteisiä: korostettiin että suurin osa vihittävistä on eri sukupuolta ja että samaa sukupuolta olevien vihittävien osalta myös korostetaan avioliiton elinikäisyyttä ja uskollisuutta puolisoa kohtaan. Lisäksi tunnustetaan eriävät mielipiteet asiassa ja papin vapaus olla vihkimättä tai siunaamatta jos hänellä on teologiset syyt näin toimia.
Mielestäni julkilausuma on siis pikemminkin teologisesti yhteyttä etsivä ja kirkon omaan sanomaan keskittyvä kuin yksisilmäisestä aktivismista ponnistava.
Kyseinen kirkko on siis eittämättä liberaali, mutta ei sillä tavoin kuin jotkut äänekkäät meidän kirkossamme haluaisivat meidän kirkkomme olevan.
Kiitos tiedosta.
Jaakko Rusama tuskin hänkään on muuttunut muutamassa vuodessa aktivistiksi.
Nuo yllä olevat näkemykset lähetystyöstä ja kirkon olemuksesta ovat sellaisia, mitä ei juurikaan meidän piispoiltamme ole kuultu. Siis niin rohkeaa ja ytimekästä sekä myös tiettyjä aktivisteja kritisoivaa puhetta.
Iso-Britanniassahan toimii myös toinen, konservatiivisempi luterilainen kirkko, Engllannin evankelisluterilainen kirkko (ELCE) (nimestä huolimatta seurakunnat myös Skotlannissa ja Walesissa): https://lutheranchurch.org.uk/ Se on yhteydessä Lähetyshiippakuntaan ja sen papistoon kuuluu Tapani Simojoki, Anssi Simojoen poika.
Monia armorikkaita vuosia!
Tätä tuoreen piispan haastattelua ei tainnut täällä olla:
Britannian luterilainen kirkko saa suomalaisen piispan - Uutiset - Maaseudun Tulevaisuus
Kiitos, sopii hyvin näihin aiemmin kertyneisiin arvioihin kirkosta ja Rusamasta.
Tietenkin itse olen eri mieltä siitä, onko minkään kirkon oppi kohdillaan, jos se vihkii samaa sukupuolta olevia.
Mutta Rusama ei siis ole aktivisti, ja hänen todistuksensa mukaan ainakin tuo “liberaali luterilainen kirkko” on tasapainoisemmin perinnettä sietävä kuin meidän pohjoismaiset naapurikirkkomme, ja valittettavasti kohta meidänkin kirkkomme. Tai mikä on “kohta”, voihan vuosia kulua, mutta siltä näyttää että meillä ei vaihtoehtoa kieltäytyä uutuuksista lopulta anneta.