No äänestämällä väärin, daa!
2 tykkäystä
Kirkkoherran (ja kai muidenkin pappien) valinnassa on perustavanlaatuinen ongelma. Ainakin kirkkoherran ja kappalaisen valinta nähdään kirkossa välillisenä vaalina. Ennenhän molemmat valittiin todella vaaleilla, jossa seurakuntalaiset äänestivät. Kirkkoherra voidaan valita vieläkin vaaleilla. Siinä ei ollut juurikaan valittamista, vaali on vaali ja äänestystulos on vain hyväksyttävä. Ainoa valituksen aihe tässä mallissa oli kenties tuomiokapitulin määräämissä vaalisijoissa.
Kun valinta siirrettiin luottamuselimelle (neuvosto/valtuusto), se nähtiin kirkollisesti välillisenä vaalina eli edelleen äänestystulos ratkaisee ja vaali on vaali. Mutta juridisesti kyse ei ole enää vaalista, vaan työnantajapuolen tekemästä valinnasta, joka perustuu opinto- ja työkokemukseen, haastatteluihin, mahdollisiin soveltuvuustesteihin jne. Tässä tilanteessa pitäisikin valita kaiken edellä mainitun pohjalta ansioitunein hakija. Sitä taas ei voida äänestäjistä vaatia, joten tässä valintatavassa vaali on täysin väärä tapa. On aivan järjetöntä äänestää, jos kuitenkin ansioituneita on valittava. Silloin pitäisi vain käydä neuvottelut valinnasta, kunnes perustellusti päädytään siihen ansioituneimpaan.
Tai sitten palataan takaisin siihen, että seurakuntalaiset äänestävät.
Muoks. Kirjoitusvirheitä korjattu.
1 tykkäys
Kyllähän myös kunnan virkamiehistä käydään vaalia luottamuselimissä, jos on sellainen tehtävä, joka on sellaiselle uskottu. Kunnissa on nykyään siirrytty usein siihen, että valinnat tehdään viranhaltijapäätöksillä, jos ei ole kyse ylimmistä virkamiehistä, jotka sitten ovat lautakunnissa tai valtuustoissa tai hallituksessa, mutta monilla paikkakunnilla vielä valitaan alempiakin toimihenkilöitä lautakunnissa. Usein mennään näissäkin esittelyn mukaan. Ei aina kuitenkaan. Ja eihän ole mitenkään yksiselitteistä se, kuka on pätevin tai ansioitunein. Ihmisillä on erilaisia koulutuksia ja työkokoemuksia. Itse olen kerran jäänyt valitsematta toimeen lautakunnassa vastoin esittelijän kantaa… En viitsinyt valittaa asiasta, koska sellainenkaan ei tee aina tulevaisuuteen hyvää (hankala tapaus…) vaikka vihjattiin, että olisi voinut olla perusteita. Oli vielä töitäkin muuallakin, eikä mikään palava halu tuonne paikkakunnalle etenkään tuollaisen prosessin kautta.
Tehtävään sopivuutta ei voi kyllä selvittää objektiivisesti tutkintojen ja työkokemuksen mukaan. Pitää olla sopiva myös.
Pohjoismaisia piispoja kävi Ukrainassa.
Pohjoismaisen katolisen piispainkokouksen edustajina ovat Tukholman piispa, kardinaali Anders Arborenius ja Trondheimin piispa-prelaatti Erik Varden vierailleet Kiovassa. Matkan oli ideoinut Ukrainan Kreikkalaiskatolisen Kirkon Saksan ja Skandinavian apostolinen eksarkki, piispa Bogdan. Pohjoismaiset piispat tapasivat Ukrainan Kreikkalaiskatolisen Kirkon primaksen, Kiovan suurarkkipiispa Svjatoslavin ja Kiovan roomalaiskatolisen piispan Vitalii Kryvytskoin.
2 tykkäystä
Totta, että pelkillä todistuksilla ei voida sopivuutta todeta. Siksi prosessissa on haastattelut ym. Niidenkään pohjalta ei ole objektiivista “totuutta”, siksi kirjoitinkin, että valitsijoiden pitäisi neuvotellen löytää se valittu ja kyetä perustelemaan valinta. Äänestyksellä ei välttämättä tähän päästä. Tai sitten pitäisi hyväksyä äänestystulos eikä siitä voisi valittaa vedoten ansioitumisjärjestykseen.
Ristiriidan koen siis siinä, että äänestämällä pitäisi silti valita ansioitunein.
Patrick Tiainen oli puhumassa Tallinnassa Baltic Pride -tapahtuman yhteydessä Viron kristillisen seksuaalivähemmistöjen yhdistyksen tilaisuudessa. Ravintolaan, jossa tilaisuus oli, tuli mies, joka kysyi, kuka on puhuja, ja hyökkäsi sen jälkeen Tiaisen kimppuun lyöden ja lopuksi veitsellä heittäen. Muut läsnäolijat ja ravintolan henkilökunta saivat pysäytettyä miehen ja pitivät häntä kiinni poliisin ja kahden ambulanssin tuloon asti. Mies oli huutanut Jumalan vihaavan homoja ja jatkoi tätä huutamista vielä poliisin tultua.
Tiainen vietiin sairaalaan ja oli siellä ainakin vielä illalla. Ainakin kaksi muuta läsnäolijaa tarvitsivat ensiapua.
Tapahtumasta kerrotaan useissa Viron lehdissä ja useissa facebook-päivityksissä.
Myös Viron piispa Urmas Viilma on jo illalla ehtinyt julkaista tekstin, jossa korostaa sitä, että vihaan ja väkivaltaan ei ole kellään oikeutta, vaikka asioista ollaan eri mieltä.
3 tykkäystä
Tätä on uutisoitu myös Suomessa. Ei kai hän enää käytä pastori nimikettä? Taisi olla jossain välissä hälytyskeskuspäivystäjä?
Ihme olisi ellei uutisoitaisi Suomessa. Kiinnostaisipa Suomen mediaa yhtä paljon kristittyjen vainot.
Joo, en millään muotoa hyväksy Tiaiseen kohdistunutta hyökkäystä.
1 tykkäys
Itselläni ei ole mitään tietoa Tiaisen uskonelämän nykytilasta, pitääkö itseään kristittynä vai ei.
Aseellisten viharikoshyökkäyksien uutisoiminen on eettisesti vähän niin ja näin. Yllyttää helposti muita vastaaviin.
1 tykkäys
Virossa hänet on ilmeisesti esitelty pastorina. Jossain fb-kommentissa joku kysyi, onko hän edelleen pastori, ja joku toinen vastasi, että hänet on “pühitsetud” pastoriksi, vaikka ei enää pastorina missään seurakunnassa toimi.
En tiedä, mikä olisi tässä oikea käännös: pyhittää, siunata, vihkiä… Luterilaisessa kirkossa papit vihitään virkaan, mutta mitä verbiä käyttävät vapaat suunnat?
Tässä uutiset tapahtumasta:
”Emme anna vihan voittaa” – suomalainen pastori joutui homofobisen hyökkäyksen kohteeksi Tallinnassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Tiaisen elämästä kerrotaan laajasti Wikipediassa ja googlaamalla, jos kiinnostaa. Minusta hänen nuori ‘uskonnollisesti sairas’ esiintymisensä Uskon Sanan pastorina oli paljon puistattavampaa ja väärää kuin nyt, kun hän on syntinsä ja valheensa tunnustanut.
Uskon myös, että homoudelle ei omissa voimissa useinkaan mitään voi. Kummallista se on ja omituista, että lisääntyy, samoin lesbous ja kaikki variaatiot. Tiede ei tiedä!
(Selvä syntihän se Raamatun mukaan on , siis sen harjoittaminen eikä kristitty voi elää sellaisessa hyvällä omallatunnolla tietenkään.
Luulisi kuitenkin, että senkin saa tunnustaessaan anteeksi Sovituksen (J. Kristus) tähden ja sydämeen me muut emme näe, miten Jeesus hänen syntinsä saa loppumaan, vai kuinka? Eihän meiltäkään kaikki synnin harjoittaminen lopu elämämme aikana, vaikka pyrkiminen kuuluu asiaan.
Avioliittoon ei saa missään tapauksessa kristillisesti vihkiä, koska se vie Raamattu uskottavuutta meiltä muilta ja on väärin, sen pystyy korjaamaan.
Jos elää muuten homosuhteessa, on se mielestäni Jumalan ja ko. ihmisten hlökohtainen asia. Tuomionpäivä sen sitten näyttää, oliko silti tosi uskova vai ei.
Ne kirkkokunnat, jotka vihkivät avioliittoon muita kuin ‘yksi mies, yksi nainen’ ovat siis kristinuskosta luopuneita ei sellaista tule missään olosuhteissa hyväksyä.
Ns. virkakysymys on taas ihan eri juttu raamatullisesti, koska naiset selvästi toimivat eri viroissa seurakunnissa, jos heillä oli mahdollisuus ja lahjat. (Ei perheenäiti ja alaikäisten lastensa kasvattaja ja ruokkija). Yhteiskunta on nykyisin ollut pitkään erilainen, joten kaikki tarvittavat lahjat omaavat naiset voivat työskennellä kaikkialla kutsumuksensa tai elatuksensa mukaan. Ainoastaan kristillistä johtajuutta vaadittaessa, on raamatullisempaa, että valitaan mies, jos hän vähintään yhtälailla täyttää odotukset (omaa lahjat). (Vain oma mielipiteeni, en keskustele laajemmin.))
5 tykkäystä
Ei ole kalenterissa enää muita oktaaveja kuin pääsiäisen ja joulun. Helluntain oktaavi poistettiin viimeisenä, vasta vuonna 1970. Muut menivät 50- ja 60-lukujen uudistuksissa.
Kysyin mieheltä. Vapaakirkossa menee niin, että on erikseen pastorin valtakirjan antaminen (oikeuttaa toimimaan pastorina ylipäätään) ja sitten erikseen tehtävään siunaaminen, kun on valittu tietyn seurakunnan pastoriksi. Luterilaisillahan on tuo tehtävään siunaaminen myös, eli ehkä pastorin valtakirjan antaminen tavallaan vastaisi pappisvihkimystä loogisimmin. Mutta vapaiden suuntien kenttähän on hirveän laaja ja monimuotoinen. Jos on toiminut pelkästään jonkun täysin itsenäisen seurakunnan pastorina, lieneekö todellisuudessa vastaanottanut minkäänlaista virkaan asettamista yhtään keneltäkään, vaikka joku nettikeskustelija niin kommentoisikin?
1 tykkäys
Vetää kyllä sanattomaksi. Etenkin vastuuhenkilöiden ilmeinen ymmärtämättömyys:
Kirkon näytelmä herättää paheksuntaa: Alkuperäiskansa keittää lapsia padassa
Linkin takaa ei löydy ainakaan minulla mitään luettavaa; Iltalehden tyhjä sivu sanoen : “Ei löydy.”
Kyllä tuo kokonaisuutena pitäisi arvioida.
En epäile, etteikö joku katsoja tuollaista pidä kyseenalaisena, mutta vähän semmoinen vaikutelma tulee että palautteen antajilla voi olla kielteinen kanta yleensäkin lähetystyöhön, koska sen historiaan on liittynyt kolonialismi.
Parempi toki olisi opettaa lapsille mitä on lähetystyö nykyään. Ehkä musikaali niin tekeekin?
Islam puolestaan on tottakai pelottava uskonto kristityille, suorastaan hengenvaarallinen monessa maassa.
2 tykkäystä
Lähetystyöntekijät joutuivat monesti vaaraan ennen ja tänään. Siitä ei ilmeisesti saa puhua Helsingin luterilaistyyppisessä kirkossa.
D
4 tykkäystä
Kyllä jutusta sellaisen käsityksen sai, että esiteltiin lähetystyötä monelta kannalta. Itse olisin jättänyt kannibaalit kyllä kokonaan pois. En rasismin pelossa, vaan siksi että ilmiö on lähetystyön nykypäivässä ja historiassakin marginaalinen, ja voi olla herkemmille lapsille konseptina turhan pelottava, vaikka esitettäisiinkin humoristisessa kohtauksessa. Pystyn hyvin kuvittelemaan, että olisin pikkukoululaisena voinut järkyttyä tuosta tiedosta aika huolella ja koko harrastus olisi jopa voinut jäädä siihen. Omassa lapsuudessani lapsille suunnattu lähetyskasvatus ei muistini mukaan käsitellyt näitä vaarallisia puolia lainkaan.
Niinpä. Se on kyllä melko järjetön argumentti. Vähän niinkuin sanoisi, että kielletään avioliitto, koska monissa avioliitoissa on esiintynyt ja esiintyy alistamista ja väkivaltaa.
3 tykkäystä
Lapsuusmuistona lähetystyöhön liittyen minulla on Japaniin sijoittuva kuvakirja Matin matka maailmalle. Varsin jännittävä oli, moneen kertaan luin. Paikallinen asukas oli pelottava varas tms. Suomalaisen pikkupojan näkökulmasta kerrottu.
Mutta vähän isompana tapasin sitten lähettejä ja sain muutenkin käsittääkseni aika paljon tietoa. Siitä asti lähetystyö on ollut jotain olennaista kun ajattelen kaikkea kirkon toimintaa.
Tuossa varmaan esimmäisenä pitäisi ottaa huomioon se, että kyseessä on leikki lapsille. Meillä on myös kotoisia satuja ja tarinoita, joissa lapsille käy vielä pahemmin. Euroopasta niitä löytyy vieläkin enemmän. Vaikkapa Max ja Moritz on yhtä aikaa sekä hauska, että pelottava ja opettaa siinä ohessa - jos opettaa 
- moraalisen tarinan. Lapset tykkäävät pelottavista jutuista.
Se, että kyseessä on joku oletettu alkuperäiskansa ei merkitse lapsille yhtään mitään. Eivät he kasva siitä kieroon. Ihan samalla tavalla he tulevat teineinä unelmoimaan, että eteläisellä merellä on paratiisisaaria, jossa kaikki on kaunista hyvin. Siitä tehdään sitten iskelmiä.