Kirkon kanta on siis että seksuaalisuus ei ole asia joka kuuluu ihmisen synnynnäisiin ominaisuuksiin ja tarpeisiin (samoin kuin vaikka ravinnontarve ja sosiaalisten suhteiden tarve) ja että seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole biologinen kysymys vaan moraalikysymys.
Minusta on hieman epäselvää, onko tämä kirkon kanta vai ei.
Pyhä Augustinus oli ilmeisesti sitä mieltä että orgasmi on syntiä. Silti miehen on kaiketi pakko kokea orgasmi että lapsi voidaan saattaa alulle.
Vielä jokin aika sitten kirkossa oli jäseniä jotka opettivat että avioliiton ulkopuolinen seksi tai masturbaatio voi aiheuttaa kuuroutta, sokeutta ja muita fyysisiä sairauksia.
Kirkko oli myös aikoinaan monissa luonnontieteellisissä kysymyksissä eri mieltä kuin empiiriset tutkijat. Kuuluisin esimerkki maan ja auringon välisistä kiertosuhteista.
Kirkossa oli myös vielä jokin aika sitten jäseniä, jotka ihan piispan arvovallalla opettivat että naisen luontoon (female nature) kuuluu pukeutua hameeseen, että nainen menettää jotain itsestään jos hän alkaa pukeutua housuihin.
Kirkko on ollut montaa mieltä monista asioista. Yksi iankaikkinen väittelynaihe on kuukautiset, onko nainen kristillisessä rituaalisessa mielessä epäpuhdas kuukautisten aikana vai ei?
Kaikki tämä on johtanut monipolviseen määrittelyyn siitä mikä kaikki on tervettä luonnollisuutta ja mikä on langennutta luonnollisuutta.
Paavali tuumaa, että kaikki on sallittua mutta kaikki ei ole hyväksi.
Monenlaisista asioista kirkko on joutunut vuosisatojen saatossa lopulta pyörtämään mielipiteensä.
Minusta parempi tapa kuin nykyinen jääräpäinen tapa määritellä luonnollisia asioita synniksi, olisi antaa ihmisten syyllistämättä tyydyttää biologiset kaipuunsa, niin seksuaaliset kuin muutkin, ja keskittyä syyllistämisen sijaan tutkimaan miten näitä tarpeita voisi tyydyttää ilman että kukaan kärsii, että yhden hyvinvointi ei olisi toiselta pois ja että oman tarpeen tyydyttäminen ei väheksyisi, alistaisi tai vahingoittaisi toista.
Kirkon elämänohjeet ovat olleet tähän asti pääsääntöisesti kvantitatiivisempia kuin kvalitatiivisia. On määritelty enemmän mitä saa tehdä kuin miten saa tehdä.
Jospa saisimme kristittyinäkin olla osa luontoa ja tehdä kaikkea mitä siihen kuuluu, elannon hankkiminen, syöminen, juominen ja nauttiminen ja viihtyminen. Mutta ottaisimme jokaiseen valintaan mukaan luomakunnan kunnioittamisen Jumalan antamana lahjana ja lähimmäisen huomioimisen ja kunnioittamisen Jumalan kuvana.
Kirkko on ollut sokea asioiden todelliselle laidalle monien asioiden suhteen, koska se on kunakin aikakautena ollut aikakautensa lapsi.
Nykyisinä aikoina, jolloin voi tällainen taviskansalainenkin helposti ottaa selvää näistä kirkon edesottamuksista, on ainakin omalla kohdallani neutraali odottavalle kannalle jääminen lievästi epäluuloisena selvä valinta kirkon mielipiteisiin suhtaumisessa. Parempi katsoa etäämmältä ja olla menemättä sokeana johdettavaksi. Silti koettaa soveltaa omaan sisäiseen kilvoitteluun perustavaa laatua olevia neuvoja, esim. kymmentä käskyä, missä ei oteta kantaa biologisiin eikä tähtitieteellisiin seikkoihin.
Kirkon itsensä olisi parempi ottaa nöyrempi asenne luonnon edessä, se on kuitenkin jotain mikä on Jumalan luomus. Luulisin että kristityt voivat olla melkein yksimielisiä siitä että luominen ja vapahtaminen määrittää maailmankaikkeutta vahvemmin kuin synti. Toivottavasti näin, vaikka tiedän että yksimielisyyden löytäminen tässäkin asiassa on haasteellista.