Kyllä minä heti tuon SETA-piikiksi ymmärsin. Hermostuin SETA:n, en sinun vastauksesi takia. Olen muuallakin vääntänyt tästä turvallisesta tilasta ja se on oikeasti mennyt absurdiuteen asti. Siis väitteeet siitä mitä turvallinen tila tarkoittaa.
Teologisesti olisi ihan adekvaattia sanoa, että edes Jumala ei voi taata tilaa jossa voisin ajatella etttä mikään ei pelota. Pelkoni voi nousta ihan spontaanisti vaikka olisi Jumalan kämmenellä. Pointti on siinä, että Jumala ei jätä/hylkää vaikka pelkään. Monet ihmiset saattaisivat jättää.
Minulle tuo on aika hämärä käsite, joka oikeastaan tuli konkreettiseksi vasta tuon ohjelman katsottuani kun Päivi Räsänen siitä puhui. Silloin aloin toden teolla pohtia sitä.
Aamen tälle. Me ihmiset olemme välillä mulkeroita. Mutta onneksi Jumala ei ole.
Uskonnonvapauden tulisi myös sallia uskontojen kritiikki. Kaikkien uskontojen, omien ja vieraiden, oppien ja tulkintojen arvostelu.
Omaa kristinuskoahan täällä tulkintaerimielisyyksissä lyödään kuin vierasta sikaa. Jumalankieltäjien siihen suuntaamasta kritiikistä puhumattakaan.
Mutta islam on asetettu jonkinlaiseen arvostelulta kiellettyyn asemaan? Sen kritisoiminen aiheuttaa islamifoobikoksi julistamisen ja natsikortti heiluu.
Vedotaan rasismiin (islam ei ole rotu, vaan maailmanlaajuinen ja useille eri kansoille uskonto). Vedotaan kansanryhmään kohdistuvaan laittomaan syrjintään ja kunnianloukkaukseen (kun yrittää kritisoida uskontoa ja sen tulkintojen tuottamaa jihadismia ja terroritekoja.)
Heitetään syrjään ja alistetaan uskonnonvapaus, mielipiteenvapaus ja sananvapaus kansalaisoikeuksina ja ihmisoikeuksina, koska joku (omaa hurskauttaan omassa kuplassaan mainostamaan pyrkivä) parempi ihminen, todellinen suvaitsevainen, sanoo:
Suu kiinni rasisti, sinut tuomitaan koska islamofobiasi loukkaa kansanryhmää!
Suomen uskonnonvapaus, sananvapaus ja mielipiteenvapaus on nykyään sellaista, että ilman rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä saa julkisuudessa lausua vain sellaisia mielipiteitä, mitä SETA ja punavihertävät poliitikot valtamediassa julistavat.
Näyttää siltä että Raamatun siteeramisesta julkisuudessa tehdään nyt ennakkotapausta. Päivi Räsänen kirjoittaa Facebookissaan että valtakunnansyyttäjä aloittaa tutkinnan Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi pamfletista. Tämän aikaisemman esitutkinnan aloittamattajättämis päätöksen ja nykyisen twitter viesti kuulustelun välillä olikin ristiriita.
Eikös tämän pamfletin osalta jo kertaalleen tullut syyttäjältä syyttämättäjättämispäätös ?
Rikoksilla on myös vanhenemisaikoja ja vaikka tässä nyt ei mielestäni voida puhua rikoksesta siten, kuin yleinen käytäntö on, niin oletettavasti tämän pamfletin osalta on juuri näin käynyt.
Tuo päätös tuli kai poliisilta. Eivät nähneet aiheellisiksi tutkia. Tuo vanhenemisjuttu on kyllä aika selvä, ellei sitten katsota rikosta törkeäksi.
Syyteoikeus ei myöskään vanhene, jos kyseessä on sodankäyntirikos tai ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa tai jos kyseessä on kyseisten rikosten törkeä tekomuoto.
Joka tapauksessa elämme kummallisia aikoja. Ehkä on jopa hyvä, että tämä nyt nostetaan esille ja se saa julkisuutta. Totuus tulee selville.
Kyllä tuli esitutkinnan aloittamatta jättämis päätös perusteellisesti perusteltuna vielä.
Tutkinnanjohtaja laittoi asiasta tehdyn päätöksen valtakunnansyyttäjälle tiedoksi (olikohan tuo nyt oikea termi) ja valtakunnansyyttäjä teki päätöksen esitutkinnan aloittamisesta.
On kyllä hämmentävää, että viranomaisilta löytyy resursseja tällaiseen, mutta ei esim. omaisuusrikosten tutkimiseen. Kansalaisena on välillä oikeustaju koetuksella.
En ole oikeusoppinut, mutta tekoajasta puhutaan aina rikoksen yhteydessä ja siinämielessä on arvatenkin sama, vaikka pamfletti onkin vielä saatavilla.
Eiköhän kaikki nettiin kirjoitettu ole aina saatavilla, näin itse ajattelen ?
Voi olla näinkin.
Mutta toisaalta sama teksti julkaistaisiin uudestaan, joten on varmaan hyvä että tätä ei ohiteta muotoseikalla, vaan käydään nyt sitten läpi tämä asiatasolla.
Julkaisian kommentit asiaan löytyvät Lähetyshiippakunnan sivuilta. Jotenkin ajattelen itse, että olisi varmaan fiksua jos näiden kahden kirjoituksen esitutkinnat yhdistettäisiin, ainakin pääosiltaan.
Metatasoa, 1: Minusta pamfletti on edelleen tarjolla jotenkin “aktiivisesti”. Voisin ajatella, että vaikkapa Pyhäkön lampun arkistossa vuoden 2004 numerossa teksti olisi eri asia.
Metatasoa, 2: On sinänsä hyvä, että asiasta saadaan oikeusoppineen päätös, eikä “vain” poliisin näkemystä.
Asiatasoa: Mitä helv… Onhan tämä nyt aivan absurdia.
Minusta on tärkeää että nimenomaan saadaan oikeusoppineiden malli sille miten uskonnollinen teksti ja uskonnonvapaus ja toisaalta kiihottaminen kansanryhmää vastaan voivat toimia yhdessä. Uskontoja tulee ja menee jatkuvasti ja kyse ei ole vain siitä että kristillisillä kirkoilla ja Raamatulla tulee olla oikeus näkyä ja kuulua vaan siitä että miten uskonnolliseen tekstiin ylipäätään voidaan suhtautua silloin kun se on mahdollisesti ristiriidassa jonkun muun lain, kuten tässä kiihottamisen kansanryhmää vastaan -lain kohdalla. Varmasti vastaavia tulee vielä esiin vaikkapa islamin kohdalla ja siksi on hyvä, että ennakkotapaus ja tulkinta on olemassa ja se on mahdollisimman selvä ja yksiselitteinen.
MInusta kysymys ei ole helppo, koska on aika selvä että noinkin vahvat ilmaisut määrätyissä paikoissa ovat vaikutukseltaan toisenlaisia kuin vaikkapa kirkon sisäpiirissä ilmaistuna tai kirkoillisessa keskustelussa käsiteltynä. Torilla julistettuna ymmärrän hyvin että kiihotuspykälän sisäpuolelle voidaan joutua ja olisi hyvä että oikeuskäsittelyssä tuotaisiin myös nekin rajat esille joissa rikos olisi tapahtunut (vaikka tässä vapauttava päätös oletettavasti tulisikin), koska ilman muuta muuten joudutaan uudelleen hetken päästä samaan tilanteeseen jonkun muun rajamailla liikkuvan puheen tai kirjoituksen johdosta.
Jori, arvostukseni (ja monen muunkin kristityn arvostus ja kunnioitus) vapaa-ajattelijoita kohtaan nousisi huimasti, mikäli julkaisisitte kannanoton, jossa kertoisitte siitä huolimatta, että haluatte sekulaaria yhteiskuntaa kannattavanne kuitenkin ehdottomasti sananvapautta.
Tuohon tapaan monet muutkin nettiä käyttäneet ajattelevat. Harvemmin nettimateriaalien kohdalla rikosepäilyjä esitetään yli vuosikymmen materiaalin nettiin laittamisen jälkeen. Ylen jutun mukaan valtakunnansyyttäjä “ei muista toista vastaavaa tapausta, jossa nettijulkaisu olisi johtanut rikosepäilyyn yhtä pitkän ajan kuluttua sen alkuperäisestä ilmestymisestä”. Lainsäätäjä vuonna 2010 esitti, että rikoslain pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tarkoitus tulkita niin, että myös esimerkiksi nettilinkin välittäminen olisi kiihottamisen kansanryhmää vastaan -kriteerit täyttävä rikos, johon voi syyllistyä laittamalla julkisesti saataville nettiin linkin kansanryhmää vastaan kiihottavaan materiaaliin:
Pykälän selventämiseksi ehdotetaan, että tekotapana mainittaisiin levittämisen ohella myös ”asettaminen yleisön saataville”. Ilmaisulla tarkoitetaan muun muassa aineiston yleisön saataville toimittamista ”on line”. Lauseke kattaa siten paitsi aineiston saattamisen esimerkiksi internetin keskustelupalstalle tai muulle sivustolle myös hyperlinkkien perustamisen ja kokoamisen, jotta kyseinen aineisto olisi helpommin toisten saatavilla. Tekijänvastuuseen voivat siten joutua tekstin kirjoittajan ja hänen kirjoituksensa yleisön saataville asettaneen lisäksi myös joku muu henkilö.
Suomen suurimmat mediat ovat tämän asian kohdalla julkaisseet kirjoituksen otsikon, mutta eivät suoraa linkkiä. Nykyään hakukoneet ovat tehokkaampia kuin mitä vuonna 2010, ja otsikon kertominen johtaa nykyään käytännössä täsmälleen samaan tulokseen kuin suoran linkin antaminen aineiston levittämisen näkökulmasta, eli kirjoittaja tarjoaa informaation, joka tarvitaan, jotta yleisö saa aineiston parissa sekunnissa nähtäväkseen. Otsikon levittäminen tuhansille, kymmenille tuhansille tai jopa sadoille tuhansille lukijoille julkisten tiedotusvälineiden kautta on käytännössä paljon laajempaa aineiston yleisölle saataville toimittamista kuin linkin tai materiaalin pitäminen esillä jollain vähäisen lukijakunnan nettisivustolla.
Ylen toimittaja on tänään julkaistussa jutussa siteerannut valtakunnan syyttäjää, väittäen tämän sanoneen: “Jos joukkotiedotusvälineiden avulla julkaistussa viestissä epäillään olevan kansanryhmää vastaan kiihottamisen kaltaisia asioita, rikoksen tekoaika käsittää niin pitkän ajan kuin julkaisu on yleisön saatavilla ja levitettävissä”. Sitaatista ei ilmene, keneen tekoajalla tuossa viitataan: kirjoittajaan, vai esimerkiksi sen nettisivun ylläpitäjään, jonka sivustolla kirjoitus on.
Jos tuollainen tulkinta siirtyy valtakunnansyyttäjän henkilökohtaisesta näkemyksestä oikeuslaitoksen viralliseksi kannaksi, jonka mukaan teosten kohdalla rikoksen tekoaika käsittää niin pitkän ajan kuin julkaisu on yleisön saatavilla ja levitettävissä, kohta Suomessa voisi olla aika monta kirjastonjohtajaa oikeudessa, tai vaihtoehtoisesti kirjastoissa voi alkaa melkoinen sensuuri, jotta kirjastonjohtaja välttyy jatkossa syytteiltä. Jos valtakunnansyyttäjän kanta muuntuisi tuomioistuinten viralliseksi linjaksi, voisi kiihottamiseen kansanryhmää syyllistyä kirjastonjohtajana, jos tuntisi yhdenkin yleisön keskuuteen levitettävän kirjan tai elokuvan kirjastossaan miltä tahansa aikakaudelta, jossa panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella.
Rikoslain nykyinen pykälähän säätää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan rikoksen tunnusmerkiksi materiaalin yleisön saataville asettamisen, levittämisen tai yleisön saatavilla pitämisen:
“Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää…”
Väitän, että melkein kaikista julkisen sektorin ylläpitämistä kirjastoista Suomessa voi löytää aika monta kirjaa, joka täyttää jonkun noista kriteereistä. Niitä löytyy niin romaaneista kuin tietokirjahyllyistäkin.
Tuon saman lain saman kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan pykälän pohjalta voisi periaatteessa myös joku Vapaa-ajattelijat ry:n edustaja päätyä rikostutkinnan kohteeksi, mikäli vaikkapa järjestö on mennyt julkaisemaan lehteä tai muuta sellaista materiaalia, jossa on asetettu yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levitetty tai pidetty yleisön saatavilla tietoa, mielipidettä tai muuta viestiä, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää uskonnon tai vakaumuksen taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella. Toistaiseksi tuota lakipykälää on sovellettu varsin harvoin, koska sananvapauden on nähty olevan niin tärkeä arvo, ja poliisi ja syyttäjä ovat tavanneet nähdä muut rikoslain asiat tärkeämmiksi ajankäyttönsä kannalta.
Toisaalta mahdollisesti kyseinen lakipykälä saattaa suojella monia sellaisiakin vakaumuksia, jotka eivät ensimmäisenä tule vakaumus -sanasta mieleen. Jos jokin ideologia tulkitaan rikoslain mukaiseksi vakaumukseksi, ryhmään kuuluvia panettelemalla tai solvaamalla vakaumuksen perusteella saattaa syyllistyä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Mitä “oikeusoppineen” näkemykseen tulee, niin esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tekemistä ratkaisuista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan tulkinnasta varsin monet ovat olleet äänestyspäätöksiä. Eli ihmisoikeuksiin erikoistuneet tuomarit ovat tulkinneet juridiikkaa eri tavoin. Toki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi päätyvät tapaukset ovat valikoituneita, eivätkä selvittät tapaukset sinne edes päädy. Kun yritetään soveltaa yhtä aikaa Suomen perustuslakia, Suomen rikoslakia, Suomen uskonnonvapauslakia, Euroopan ihmisoikeussopimusta, YK:n ihmisoikeusjulistusta ja joukkoa muita kansainvälisiä sopimuksia, lakeja sekä Euroopan ihmisoikeusistuimen ratkaisukäytäntöä (joka on jo sisäisesti ristiriitaista päätöksestä riippuen), tuloksena on jotain muuta kuin looginen kokonaisuus, jossa tulkinta voi riippua siitä, kuka valitaan sitä tulkitsemaan.