Ei niin kovin kauaa aikaa sitten helluntailaisesta näkökulmasta katsottaessa luterilaiset, ortodoksit ja katoliset kristityt olivat kastamattomia kristittyjä, koska helluntailaiset mieltivät vain uskovan upotuskasteella kastetut kristillisellä kasteella kastetuiksi kristityiksi.
“Tosin Suomen evankelis-luterilainen kirkko on laatinut helluntaiherätyksen ja Vapaakirkon kanssa yhteenvedot kastekeskusteluista, mutta peruseroksi jää edelleen se, että luterilaiset voivat tunnustaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vedellä toimitetun kasteen, mutta helluntailaisten ja vapaakirkollisten mukaan kastetta tulee edeltää kastettavan tunnustama usko. Silti helluntailainenkin osapuoli toteaa, että ”sylilapsena kastettu luterilainen voi kuitenkin olla todellinen kristitty”. Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kirkko opettaa uskovien kastetta, mutta joissakin Vapaakirkon seurakunnissa voidaan täysjäseneksi hyväksyä ”sydämen uskon” perusteella myös lapsena kastettu luterilainen ilman uskovien kastetta.”
Tämä on todella mietityttävä eroavaisuus eri ryhmien välillä.
Katolisessa kastekaavassa pappi kysyy kastettavalta mitä hän pyytää kirkolta. Vastaus on: uskoa.
Eli olisi oltava jotain uskoa ennen kastetta jotta voisi vielä pyytää sitä kirkolta kasteessa.
Ja varsin pitkälle tuosta syystä en voi osallistua ev.lut. kirkossa ehtoolliselle enkä juuri muutoinkaan ko. organisaation tilaisuuksiin. Kertakaikkiaan mahdoton ajatus että kaikenmaailman sebastiantynkkyset ja juhasipilät ja janitoivolat polvistuisivat samalle ehtoolliselle.
On pelkästään positiivista että ennestään tuntemattoman ehtoolliselle pyrkijän tapauksessa seurakunnan pastori vähän kuulostelee että mikä tämä on miehiään ja tarvittaessa kehottaa häntä jäämään pois ehtoolliselta.
Meillä kysytään sitä edelleenkin ja pahasta luopumisesta on yhteensä kolme eri kysymystä.
Ja konfirmaatiossa vastaa sitten itse omasta puolestaan kun kasteessa sen tekivät kummit.
Pitäisin ongelmallisena, jos samaa eivät voisi tehdä Helluntaikirkkon kuulumaton helluntaiseurakunta (=ry), Lähestyshiippakunta (=rekisteröimätön yhdistys) tai Pelastusarmeija (=säätiö).
Juu, enintään se exkommunikoi pappeja koska virkakysymys. Mutta homot ja muut väärintekijät saa huseerata kirkossa kutakuinkin vapaasti. Sorbits, mutta ei ole minun kirkkoni.
Konfirmaatiossa/mirhavoitelussa piispa lausuu vahvistettavalle:“Ota vastaan Pyhän Hengen lahjan sinetti.”
Rooman patriarkaatissa mirhavoitelun sakramentin antaa yleensä piispa.
Minulle sakramentin antoi aikoinaan KP piispa Paul Meilahden Uspenskissa…
Ei kai siinä mitään ongelmaa ole, koska Helluntaikirkkoon kuulumattomat yhdistysmuotoiset helluntaiseurakunnat ovat myös uskonnonvapaus- että yhdistyslain piirissä. Maassamme yhdistysmuotoiset yhdistyslain mukaisesti rekisteröityneet helluntaiseurakunnat ovat itsenäisiä paikallisseurakuntia ilman keskusjohtoa ja organisaatiota. Seurakuntia johtaa vain vanhimmistoveljistä koostuva vanhimmisto ja yhdistyslain mukainen hallitus hoitaa lainmukaiset velvoitteet yhteiskunnan suuntaan. Tämä järjestely on mielestäni toiminut hyvin uskonnonvapaus- että yhdistyslain mukaisesti.
Siis? Suomessa on laki, jonka nimi on “uskonnonvapauslaki”, ja se ei koske yhdistyksiä.
Eikä se nyt oikeastaan koske uskonnonvapauttakaan… Sellaiset jutut kuin rippisalaisuus, rituaaliteurastus, huntujen käyttö jne. säädetään muissa laeissa.
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin yhdistysmuotoisesta helluntaiseurakunnasta voidaan erottaa jäsen, jonka elämäntapa on ristiriidassa seurakunnan noudattamien raamatullisten periaatteiden kanssa, tai jos hänellä on esim. erilainen käsitys avioliitosta kuin mitä Raamattu opettaa, tai jos hän jollain muulla toiminnallaan vahingoittaa seurakunnan toimintaa. Samalla hänet erotetaan myös yhdistyksestä. Perustuslain mukaan kaikilla Suomen kansalaisilla on uskonnonvapaus. Uskonnonvapauslaki määrittelee uskonnonvapautta koskevat periaatteet käytännössä. Laki antaa lailliset puitteet yhdistysmuotoisten seurakuntien itsenäiselle toiminnalle toimia oman uskonkäsityksensä mukaisesti.
Kyllä, mutta en näe tässä mitään erityisesti uskontoon liittyvää. Nähdäkseni myös Vegaaniliitto voi erottaa jäsenen joka syö pihviä, Aseistakieltäytyjäliitto jäsenen joka lähtee vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen jne.
Juuri noin, mutta helluntailaisesta näkökulmasta katsottaessa kyseessä on ekklesia eli alkuperäisen apostolisen ajan pyhien seurakuntamalli, jota varten seurakuntien on taloudellisten asioiden ja kiinteän omaisuuden hoitamiseksi sekä lähetystyötä varten perustettu paikallinen rukoushuoneyhdistys, jonka varat saadaan kokonaan kymmenyksistä, uhrilahjoista ja anneista Jumalan valtakunnan työhön. Yhdistysmuotoinen helluntaiseurakunta ei saa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustusta, niin kuin Suomen helluntaikirkko saa. Viime vuonna Helluntaikirkko sai 79 959 euroa avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Ennen seurakunnasta ja yhdistyksestä erottamispäätöstä jäsenen kanssa keskustellaan asiasta, ja hänelle annetaan aikaa elämäntapansa muuttamiseen. Samoin erottamisen jälkeen hänelle kuuluu kaidalle tielle palaamisen armo päästä takaisin pyhien yhteyteen helluntaiseurakuntaan.
Kritiikkisi on toki aivan aiheellista, ja monet luterilaista uskoa tunnustavat kristityt ovatkin huolestuneet kirkon virkanäkemyksestä, sekä siitä, täyttääkö evankelis-luterilainen kansankirkkomme enää Kristuksen kirkon tunnusmerkit, ja voiko Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutunut kristitty enää kuulua tähän kirkkoon? Kaikki nämä kysymykset ovat aiheellisia ja tärkeitä kysymyksiä. Kirkkokansan on kannettava huolta kirkkonsa opista ja elämästä. Pitäisikö tämän kehityksen johdosta lähteä kokonaan pois näinkin pitkälle luopuneesta kirkosta? Olemmeko tulleet Lutherin tavoin tilanteeseen, jossa kansankirkon ulkopuolelle joutuminen on välttämätöntä? Luther itse halusi pysyä mahdollisimman pitkään katolisen kirkon uskollisena jäsenenä, eikä hän luopunut siitä, ennen kuin hänet exkommunikoitiin.
Mielestäni kysymystä kirkossa pysymisestä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yksi kysymys on, kumpi on parempi, kansankirkko vai Lähetyshiippakunta? Suomalainen kirkkokansa on perinteisesti halunnut pysyä tiukasti kansankirkon jäsenenä, vaikka kirkon seinät ovat kovin leveällä ja katto korkealla, ja ehkäpä juuri tästä syystä. Juuri tällaisessa kirkossa on tilaa erilaisille vähemmistöille, syntisille ja heikoille, eikä ketään ekskommunikoida. Se on myös paras mahdollisuus evankeliumin julistamiseen. Niin kauan kuin Raamattu on edes periaatteessa kirkon uskon ja elämän ylin ohje, niin tällaisessa kirkossa voidaan olla. Rukoillaan piispojen ja kirkolliskokouksien puolesta, jotta ne tekisivät mahdollisimman hyviä ja Jumalan tahdon mukaisia päätöksiä, ja julistetaan rohkeasti muuttumatonta evankeliumia, joka vielä tänäänkin synnyttää uskoa ja uutta elämää Kristuksessa.
En todellakaan tiedä onko Lähetyshiippakunta parempi vai huonompi vaihtoehto - vai löytyisikö totuus sittenkin esimerkiksi Lestadiolaisten tai Seurakuntaliiton tai ns. Reformoitujen kirkkojen luota…
Jos joku näyttääkin yhdestä kulmasta ylivoimaiselta, niin jostain toisesta näkökulmasta asiat näyttävätkin tyystin toisenlaisilta.
Olisiko luterilaisessa opissa jotain mätää, koska se sallii naisten esiintyä pappeina? Sama ongelma on varmaan kaikissa protestanttisissa suunnissa.
Miksei LHPK halua sulautua katoliseen kirkkoon, koska sen pyrkimykset ulkoisesti ovat kovasti sen tuntuisia, että sen haluaisi olla katolinen? Mutta ilmeisesti Suomessa on kova paine olla luterilainen, koska se on enemmistönä täällä ovat luterilaisia.
Luterilainen oppi ei mitenkään eroa vanhojen kirkkokuntien opista/ tunnustuksesta.
Lutherin aikoihin ei ollut tarvetta keskustelulle naispappeudesta.
Tunnustuskirjat eivät ainakaan mainitse asiasta mitään.
