Mielestäni Raamatun mukaan kristityn masennus ei ole aina aivojen välittäjäaineista johtuva patologinen olotila, vaan se saattaa johtua kristityn normaalista reaktiosta tunnustamattomien anteeksisaamattomien syntien sanktioista. Kristityllä ei kait voi olla suurempaa taakkaa kuin salattujen tunnustamattomien syntien taakka. Siihen auttaa vain aito katumus, parannuksen tekeminen, syntien tunnustaminen ja niiden hylkääminen. Vasta se raivaa kristitylle tien Jumalan lasten todelliseen iloon ja vapauteen.
Kuningas Daavidkin kantoi omatunnollaan tunnustamattomien anteeksisaamattomien syntien seurauksina masennusta ja tuskaisuutta, kunnes ne tulivat julki profeetta Naatanin kautta. Kun Daavid koki Jumalan mielen mukaista murhetta tuoden salaiset tunnustamattomat syntinsä valkeuteen tunnustaen ja hylkäämällä ne antautuen ehyellä sydämellä Jumalalle, niin kaiken tämän jälkeen Jumala kutsui Daavidia mielensä mukaiseksi mieheksi.
Ei se varmaan aina olekaan, mutta joskus se voi johtua fyysisistä syistä ja vaatia lääkityksen siinä missä esimerkiksi diabeteskin. Voihan olla myös niin että se on myös yksi osatekijä masennuksessa, muiden syiden ollessa henkisiä ja/tai hengellisiä. Mutta onneksi kirkko on viisas ja kirkko on sairaala, ja onneksi on ehtoollinen ja rippi. Mutta onneksi on myös nykyaikainen lääketiede, jos se on tarpeen.
Nostin asian esiin siksi, että on mielestäni tärkeää ettei fyysisiä eikä kyllä psyykkisiä ongelmiakaan pelkästään hengellistetä. Ja toki olisi hyvä, ettei psyykkisten ja fyysisten ongelmien keskellä unohdettaisi hengellistä elämää. Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja hengellinen kokonaisuus.
@anon16658064 Minulle tuli mieleen Jobin kirja noista “tunnustamattomista salaisista synneistä”. Eivät ystävien arvailut niistä osuneet oikeaan Jobin kohdalla.
Itse seurasin toistakymmentä vuotta vakavaa masennusta sairastavaa ihmistä. Olen sitä mieltä, että pahin syy hänen masennukseensa oli se, että hänen äitinsä kuoli hänen ollessaan vasta 4 -vuotias. Äitiä hän on jäänyt kaipaamaan ja saikin myöhemmin äitipuolen, joka sitten ei useinkaan ymmärtänyt häntä. Ei ymmärtänyt kaikilta osin isäkään, joten vahva epäilyni on, että nimenomaan sieltä juonsi juurensa hänen masennuksensa.
Löytyy varmaan ihmisiä, jotka ovat kokeneet vaikka mitä eivätkä silti ole sairastuneet masennukseen, muuta minusta se ei silti tee tyhjäksi sitä, että tämä mainitsemani henkilö sairastui nimenomaan siksi, että menetti äitinsä niin varhain.
Meikäläiselle esim. kahvin oikeaan aikaan juominen, tietty määrä liikuntaa, sopiva tekemisten vaihteleminen ja riittävä määrä sosiaalista seurustelua estävät minua ajautumasta synkkiin ja liian ahdistaviin sieluntiloihin.
Tämä pätee ihmiseen, joka ei sairasta masennusta. Jos ihminen sairastaa syvää masennusta, niin mikään normaalia ihmistä ilahduttava ei saa häntä ilostumaan. Olen eräänkin kerran turhautunut yrittäessäni piristää masentunutta ja todennut vain, että häneen ei voi soveltaa suoraan käskyä ‘tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän’.
Näkisin kokemusmaailmani perusteella asian niin, että monet ihmiset voivat itse hyvin suuressa määrin vaikuttaa omaan mielialaansa ja psyykkiseen hyvinvointiinsa (jotkut voivat jopa kokonaan selättää masennuksensa, josta ovat kärsineet jopa epätoivon rajoille asti), mutta on mitä ilmeisimmin olemassa myös ihmisiä, joihin mikään keskustelu- tai itseterapia, asioiden henkilökohtainen prosessointi tai elämäntapamuutos ei ratkaisevasti tilannetta muuttavalla tavalla vaikuta. Esim. maanisdepressiivisyys on perinnöllinen vaiva, josta juuri kukaan ei käsittääkseni ole parantunut. Lääkehoito on olennainen osa kyseisen sairauden hoidossa. Kunnon lääkitystä ei menneinä vuosisatoina vaivaan ole ollut olemassa.
Maanisdepressiivisyydestä kärsinyt tunnettu runoilija Byron kirjoitti:
Jos ilonpäiväs kirjaan viet ja lasket aikas autuaan, niin tiedät, arvoltas ken liet: parasta, ettet olisikaan.
Jos masennusta sairastavalle ihmiselle aletaan selittää, että kyse on salaisista, tunnustamattomista synneistä, syyllistytään hengelliseen väkivaltaan.
Kummallinen tuo ketjun alahuomautus. Perinteisesti kai kristillisyydessä on ajateltu, että ilo tulee Jumalalta, mutta mielihyvään liittyy paholaisen kiusauksia. Jos uskonto siis aiheuttaa mielihyvää, on syytä huoleen. Jos se aiheuttaa iloa, kaikki on kunnossa
