Baptistit ovat kyllä historiallisesti olleet eri asemassa kuin nämä muut mainitsemasi ryhmät, jotka ovat aina olleet marginaalisia pienryhmiä.
1600-l. lopun ja 1700-l. alkupuolen Britanniassa silloiset varhaiset baptistit olivat toki vähempiarvoista marginaaliryhmää, mutta muistelen lukeneeni että heidänkin keskuudessaan oli silti halua vainota vähintäänkin Britannian vieläkin syrjitymmässä asemassa olevia katolilaisia.
Baptistit (melko hajanainen kokoelma erilaisia suuntauksia) ovat ainakin monessa osassa Pohjois-Amerikkaa olleet (poliittisestikin) konservatiivisen, evankelikaalisen kristillisyyden valtavirtaa ja ilmeisesti joissakin osavaltioissa 1800-l. lopulla / 1900-l. alkupuolella jopa suurimman kirkkokunnan asemassa. Touhu ei ollut suinkaan täysin “syrjimätöntä”.
Tuossa yllä olevassa linkissä siis kerrotaan että monet etelän valkoiset baptistit olivat 1800-l. luvun puolivälissä varsin aggressiivisia orjuuden puolustajia. [Korostettakoon että itse pidän orjuutta joissakin oloissa kristinuskon kannalta periaatteessa hyväksyttävänä]. Tässähän ei ollut kyse uskonvainoista, mutta 1900-l. alkupuolella joissakin etelävaltioissa oli käsittääkseni vallassa myös baptistitaustaisia valkoisia populistipoliitikkoja, jotka pitivät vähintäänkin katolilaisuutta epäilyttävänä ja jonkinlaista nuivimista ansaitsevana epäamerikkalaisuutena.
Seuraavan linkin mukaan pasifismi ei ole koskaan ollut baptistien keskuudessa valtavirtaa, mutta kuitenkin kohtalainen vähemmistösuuntaus. Jutussa myönnetään, että (nykyään) republikaanien kannattajakunnan ydintä edustava Southern Baptist Convention - joka on siis isohko kirkkokunta - on kaikkea muuta kuin pasifistisessa maineessa.
Muoks: Tämän ja kuusi edellistä viestiä voisi ehkä siirtää jonnekin muualle. @SanGennaro ?