Haeskelin mutta en nyt löytänyt sopivampaakaan ketjua. Mieleeni tuli, että ihminen joka on tehnyt uskossaan “ratkaisun” - onko sellaisella ihmisellä välttämättä laisinkaan aitoa sydämen uskoa? Tämä kysymys ei rajoitu helluntailaisuuteen, jotka toki hekin asettavat ratkaisukynnyksen pelastuksen eteen. Ja ihmisen mieli menee solmuun, kun siinä prosessissa syntyy helposti kognitiivi dissonanssi. Kuinka hienoa olisi etsivälle sielulle antaa aidon uskon syntyä kaikessa rauhassa hänen sydämeensä.