Uudestisyntyä ja/vai tulla uskoon

Niin siis, tarkoitukseni oli tuoda esille luterilaisen tunnustuksen mukainen näkökulma otsikon vaatimin korostuksin.

Toisinaan käytetään kuitenkin sanaa regeneratio ’uudestisyntyminen‘ sanan iustificatio ’vanhurskautus‘ asemesta. Siksi ensin mainittu sana on tarkoin selitettävä, jottei uskonvanhurskauden seurauksena tapahtuvaa uudistusta sekoitettaisi uskon kautta tapahtuvaan vanhurskauttamiseen itseensä, vaan käsitteet osattaisiin oikealla tavalla pitää erossa toisistaan.
Sanaa regeneratio ’uudestisyntyminen‘ käytetään nimittäin kahdella tavalla. Laajemmassa merkityksessä se sulkee piiriinsä sekä syntien anteeksiantamuksen yksin Kristuksen tähden että tätä seuraavan uudistuksen, jonka Pyhä Henki saa aikaan niissä, jotka on uskon kautta vanhurskautettu. Suppeammin sitä käytetään merkityksessä remissio peccatorum et adoptio in filios Dei ’syntien anteeksiantaminen ja Jumalan lapseksi ottaminen‘. Jälkimmäisessä merkityksessä Puolustus käyttää sitä alinomaa: iustificatio est regeneratio, vanhurskautus on samaa kuin uudestisyntyminen. Myös Pyhä Paavali tekee eron uudestisyntymisen ja uudistuksen välillä: “Hän pelasti meidät uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta” (Tit. 3:5).
Samassa merkityksessä on toisinaan käytetty sanaa vivificatio ’eläväksi tekeminen‘. Kun näet Pyhä Henki - ilman ihmisen myötävaikutusta - synnyttää uskon ja ihminen vanhurskautetaan tämän uskon kautta, silloin tapahtuu todellinen uudestisyntyminen: vihan lapsesta tulee Jumalan lapsi; ihminen siirretään kuolemasta elämään. Raamattu sanoo: “Kun olimme synteihimme kuolleina, hän teki meidät yhdessä Kristuksen kanssa eläviksi” (Ef. 2:5) “Vanhurskas saa elämän uskostaan” (Room. 1:17). Tässä merkityksessä sanaa käytetään (Hab. 2:4) alinomaa Puolustuksessa.

Luterilaiset Tunnustuskirjat, 492.

2 tykkäystä

En ole teologi ja en osaa selittää asioita ns. korkeakirkollisesti (olikohan tuokaan oikein), niin käsitykseni @oka ,n aiheessa esitettyyn kysymykseen on henkilökohtaisesti kokemani mukaan tämä;

Olen siis luterilainen ja minut on kastettu luterilaisen käsityksen mukaisesti, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
En juurikaan saanut uskonnollista kasvatusta, mutta sentään jotain, äitini opetti meille lapsille iltarukouksen, joka pikkuhiljaa murrosiässä jäi pois.(Jumalaan olen aina uskonut)

Tätä aikaa murrosiän jälkeen, aina 25v asti elin, miten elin, mutta uskonasiat eivät olleet oikeastaan suuressakaan osassa elämääni.
Sitten alkoi tapahtua ja minua puhuteltiin sisäisesti hyvin voimakkaasti, tiesin heti kuka puhuttelee…
Tuota aikaa kesti muutamia viikkoja, kunnes menin erään diakonin kautta erääseen tilaisuuteen, jossa puolestani rukoiltiin ja näin jälkeenpäin ajateltuna (myös silloin) sain syntini anteeksi Jeesuksen nimessä.

Tämä tapahtui vuonna -79.
Muutos oli entiseen aika radikaali*, jonka kaikki läheiseni huomasivat heti (myös itse), olin muuttunut mies.
Koin saaneeni Pyhän Hengen, joka varmasti oli tarpeenkin tuossa tilanteessa.
Oletan myös uudestisyntyneeni silloin.

Käsitykseni uudestisyntymästä tulee siis tuon kokemukseni myötä ja ajttelen, että kasteessa minut on liitetty opetuslapseuteen (en tiedä oikeita sanamuotoja).
Nyt saatan elää rukouksessa päiviä, mutta jokatapauksessa rukoilen ainakin iltaisin, yleensä omin sanoin tai Isämeidän.

Lisäys; Voin poistaa tämän, mikäli tämä on offtopic.

2 tykkäystä

Ehdin lukea kommentin. Tämä onkin ollut ainoa kommentti, missä asia on ymmärretty. Ei saa poistaa.

Kiitos.

Jeesus sanoin Apt. 1:8 "… tulette olemaan minun todistajiani… ".

Olla Jeesuksen todistaja, toimii kun ihminen ensin tulee uskoon, saa Pyhän Hengen sinetin sisimpäänsä sen jälkeen hänet voidaan pukea tai hän voi pukeutua Voimaan Korkeudesta (Pyhän Hengen kaste).
Mielestäni annoit todistuksesi, joka on ihmisen elämän, uskovan ihmisen, varsinainen ja loppujen lopuksi ainoa tarkoitus.

Tämä on minun jokapäiväinen “löytöni”. Koen, että rukous on Jumalan, Pyhän Hengen vaikuttamaa, joka itseasiassa on ainoa rukous joka kuullaan.
On kysymys että rukoilemme Hengessä ja Totuudessa. Tällaisia rukoilijoita Jumala odottaa, jopa edellyttää.

Tarkoitus oli, että lukija ymmärtää puheen olevan Paavalin saarnaamasta evankeliumin sanasta, eikä Paavalista persoona.
Pyhä Henki on sidottu sanaan.
Teksti:
4:11 Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. … jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää
Mitään virhettä ei siis ole.

Kun puhutaan kasteesta, kannattaa muistaa, että Raamatun esimerkit liittyvät pioneerivaiheeseen, ensimmäiseen sukupolveen.

Minun kokemukseni ovat aika paljon samanlaiset kuin sinun. Taistelu on kenties ollut pitempi.
Siitä huolimatta ymmärrän uudestisyntyneeni kasteessa, silloin syntini pestiin pois. Nyt olen uudistumisen kautta palannut siihen. Voi sitäkin kutsua uudestisyntymiseksi.

1 tykkäys

Tämä puhuttelee ja on linjassa kirjoitetun Sanan kanssa.
Kun ihminen syntyy uudesti Raamatun mukaan, hän saa Pyhän Hengen sinetin sisimpäänsä. Se on yhtä kuin Jeesus muuttaa uudestisyntyneeseen asumaan, Pyhän Hengen kautta. Tästä sanotaan myös, että Jumalan Valtakunta tulee meihin sisäisesti, eli se on pala taivasta maan päällä. “Ylhäällä” Isän luona on vain Jeesus, toistaiseksi, mutta saamme uskovina uskossa kosketella sitä jo.

1 tykkäys

Kun tätä luin, niin en voinnut välttyä ajatukselta, että voiko uskoontulon vielä vaikeammin ja konstikkaammin sanoa.

Tiitus 3:5 mainitsee uudestisyntymisen pesosta Pyhän Hengen kautta vt. Joh. 3:5. Pyhän Hengen työ on uudestisyynyttää ihminen, jonka jälkeen Pyhä Henki jatkaa uudistavaa vaikutustaan ja jota, Pyhää Henkeä, Hän on vuodattanut ja vuodattaa runsaasti uskovaan. Kaikki tämä on Jumalan Armoa ja ihmiselle käsittämätöntä, kuinka se tapahtuu. Sille voi itsensä alistaa sallimalla uudestisyntyminen (“antakaa pelastaa itsenne …”, Apt. 2:40) tai olla sallimatta. Jerusalemissakin vain 3000 otti vastaan Pietarin julistaman sanan, vaikka muutkin tunsivat piston sydämessään, eli Isän vedon.

Se on sanottava tuolla tavoin koska on niin paljon liikkeellä harhoja joissa uudestisyntyminen ja usko eritellään toisistaan irrallisiksi. Sinäkin riuhtaiset helluntailaisena uskon saamisen erilleen kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Samoin monet kastetta väärin korostavat uusluterilaiset Schleiermacherin, Höflingin, Delitzschin jne., lyhyesti rationalismin perilliset.

Olen ymmärtänyt asian seuraavasti: Jotta vanhurskauttamista ja pyhitystä tai vanhurskauttamista ja uudestisyntymistä ei sotkettaisi toisiinsa (jolloin pelastus tai pelastuksen perusta ei olisi enää yksin Sovituksessa, vaan ihmisen sisimmässä tapahtuneessa kvalitatiivisessa muutoksessa), eikö pitäisi ajatella, että vaikka vanhurskauttaminen ja pyhitys kuuluvat yhteen siinä mielessä, että jälkimmäinen on ensimmäisen ehdoton hedelmä (samoin kuin uudestisyntyminenkin on vanhurskauttamisen välitön tai samanaikainen seuraus tai hedelmä), vanhurskauttaminen on “järjestyksellisesti” ennen toista, vaikka ei siis ajallisesti? Distinctio sed non separatio.

Samalla hetkellä, kun ihminen uudestisyntyy, hän uskoo. Usko on nähdäkseni uudestisyntymisen tärkein merkki. Jos ihminen uskoo Jeesukseen Vapahtajanaan, hän on uudestisyntynyt.

2 tykkäystä

Aivan tasan näin.:slight_smile: Erittäin perusteellinen ja paras ikinä löytämäni esitys kasteesta on David Scaerin tutkimus, jossa päästään hienosti kaikkien protestantismissa nykyisin vallitsevien kastenäkemysten juurille. Tästä kirjasta voit löytää mm. kansanlähetysläisen ja myös ns. Väisäsen kasteteologian syntytaustan. Suosittelen:

Kirja on kyllä melkoisen kallis, ollakseen nidottu. Johtuneekohan tuosta, että sillä on tutkimuksen status?

2 tykkäystä

Kiitos suosituksesta. Aikoinaan luin Väisäsen paksun kastekirjan, mutta koin, että hän sai Raamatun opettamaan sitä, mitä hän itse halusi sen opettavan. En innostunut siitä, että hän korotti kasteen liian suurelle paikalle.

1 tykkäys

Olen keskustellut melkoista järkytystä tuntien erään lestadiolaisporukan kanssa. He eivät tunnu antavan täyttä painoa sakramentille, eivät ymmärrä sen merkitystä yhtenä armovälineenä.
Niin he pelaavat sanaa ja sakramenttia vastakkain. Yhä uudelleen.

Siihen tuntuu liittyvän ajatus, että sakramentti on jokunlainen toimitus ja teko tai suoritus. Kristus tuntuu jäävän kokonaan taustalle.

Olen jättänyt vähemmälle kinastelun siitä, onko “iso parannus” paluuta vai uudestisyntyminen toisen kerran.
Olen huomannut, että kilvoittelun tiellä tulee useammin kuin kerran eteen “ahdas ovi”, usko Kristukseen ilman lisäsiivekkeitä.

2 tykkäystä

Kun ymmärretään Jeesuksen opetus uudestisyntymisestä, niinkuin hän sen Nikodemukselle kertoi, niin se riittää. Ihmiseen on tuolloin syntynyt kaikki, mitä hän tarvii taivaaseen. Harvemmin kuitenkaan käy sellainen “mäihä” kuin rosvolla ristillä, Jeesuksen vierellä, koska hänen ei tarvinnut jatkaa matkaa taivaaseen tässä ajassa. Hänellä alkoi se ajattomuuden “tänä päivänä”. Eli eväät annetaan jokaiselle päivälle uskon kautta, jonka uudestisyntyminen vaikuttaa. Kun päivät loppuvat, ollaan perillä.

Kaikki nk. helluntalaiset ovat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä. Sitä ennen otettu tai annettu kaste ei hyödytä eikä haittaa. Näin Raamatussa, mutta jätän tunnustuskirjat puolustamaan luterilaista ja katolista autuutusta, joka saadaan kasteessa.
Tarkoitukseni oli selventää se, mikä ihmisen uudestisynnyttää, vanhurskauttaa, vaikuttaa uskon. Nämä kolme määritelmää ovat sama asia ja aina tapahduttava ennen kuin mistään muusta Raamatun opetuksesta voidaan puhua.

Mainitsemillasi hengellisillä oppineilla ei ole mitään tekemistä, mitä Raamattu opettaa uskoontulosta. He voivat opettaa niinkuin Raamattuun on kirjoitettu, mutta ei enempää eikä vähempää. Samoin kirkkojen tunnustuskirjat voivat opettaa Raamatun mukaan tai poiketa siitä. Kuitenkin, niin luterilaisuuden kuin katolisuuden tunnustuskirjat pätevät, jos Raamatussa on toisin. Tällä viittaan nyt näiden kirkkojen ydinopetukseen.

Samoin sinä.:wink:

Raamatun merkitystä ei tarvi korostaa. Ei ole toista perustaa millekkään tekemiselle ja koskee uskovia.

  1. Kor. 3:11, Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
    Jeesus, eli Sana tuli lihaksi.

Saman asian vahvistaa Pietari. Tässä on myös varotus

  1. Piet.2:
    6 Sillä Raamatussa sanotaan: “Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva”.
    7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
    8 ja “kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi”. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.

Siis uskoville Jeesus niin persoonana kuin Sanana on kallis, ainoa mille voi rakentaa.
Minun erehtymiseni voi oitis tarkistaa. Ei väärän toteaminen kestä montaakaan sekunttia, kun ja jos Jeesus on henkensä kautta ihmisessä jonka Hengen opastuksella Raamattua luetaan.
En sano, etten voisi erehtyä ja siksi mm. berealaiset heti saarnan kuultuaan tarkistivat Kirjoituksista, että oli asia niinkuin mm. Paavali julisti.

Sanaa luetaan ja noudatetaan ja näin tehden toteutuu se minkä Jeesus lupasi:
Joh. 16:
13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

Näin ei sanota Raamatussa.

Kulmakivi tulee heti eteen kun ruvetaan puhumaan uskovien kasteesta kuuliaisuutena. Sitä ei vaan aina huomaa.