Vainotut kristityt


#157

Tolkun tavat vaativat, että jos tahtoo vain ölistä aiheen ohitse, niin pitäisi jättää viesti kirjoittamatta. Mitään erityistä syytä sille, että Il Giornale valehtelisi, ei taida olla esitetty. Totta kai sellaisia saa etsiä, mutta ennen sitä kyse on tosiaan pelkästä ölinästä, josta ei ole kenellekään muulle iloa eikä hyötyä.


#158

Il Giornale on toki profiloitunut maahanmuuttu- ja monikultturismikriittisenä mediana, mutta kyllä ne jutut sinänsä ihan yhtä luotettavilta vaikuttavat kuin minkä tahansa median uutiset. Jokainen media valikoi julkaisujen aiheet ja näkökulmat itse, eikä ne valtamedian valinnat yleensä sen puolueettomampia ole.

Kyseinen hautausmaa sijaitsee Pieve di Cento -nimisessä pikkukylässä noin 30km Bolognasta. Siellä jonkin kappelin kunnostuksen yhteydessä sinne oli asennettu krusifiksien yms eteen motorisoidut verhot, joilla ne voidaan peittää, jos kappelissa vietetään muiden uskontojen edustajien hautajaisia. On kyllä typerä ja kristittyjä kunnioittamaton ratkaisu. Ymmärrän kyllä, että muut eivät halua viettää hautajaisiaan kristillisten symbolien keskellä, mutta tämä on helppo ratkaista niin, että he rakentavat itselleen omat hautajaistilansa.


#159

Kyllähän tuo on todettu valheuutiseksi. Liittyy paikalliseen politiikkaan, jossa nykyistä hallintoa kaikin keinoin yritetään mustamaalata. Kyseisessä kappelissa ei vietetä muiden uskontojen juhlia, Mitään mottoriverhoja ei ole edes suunniteltu, eikä yhtään ristiä peitetty.

" Maccagnini, as can be seen from the screen of the article published by “Il Resto del Carlino”, stated that no non-Catholic function will be celebrated in the chapel. According to him, this is the classic political maneuver that took place during the election campaign. In short, no obscured crucifix in the cemetery of Pieve di Cento. For now, however, we can only limit ourselves to talking about " comparison versions ".

Kristittyjä vainotaan ihan oikeastikin. Tuollaisten valheuutisten levittely tekee hallaa oikeidenkin vainojen uutisoinnille. Siinä mielessä sellainen on oikeasti vainottujen kristittyjen halveksimista.


#160

“On todettu”? Perustuen mihin?


#161

Katsoin aiheesta muutaman videon, ja sen perusteella näyttää siltä, että kyseistä kunnostusprojektia, jonka yhteydessä krusifiksien peittäminen oli tarkoitus tehdä, ei ole vielä edes aloitettu, mutta siitä on kyllä kirjallinen työsuunnitelma, johon sisältyy tuo peittomekanismi (sistema di oscuramento). Tässä välissä poliittinen vastapuoli nosti asiasta kohun. Tarkkaan ottaen ei Il Giornalekaan sano, että verhot olisivat jo paikallaan, vaikka sellaisen käsityksen voi pikaisella lukemisella saada.


#162

On liian helppoa käyttää lähteen kelpaamattomuutta “vasta-argumenttina”. Siis aika tyhmää. Fiksua olisi keskittyä itse asiaan, ja löytää sitten sieltä kritisoitavaa, tai jotain epäilyttävää, tai epäillä todenperäisyyttä selkeät kohdat osoittaen.

Oikeamedia on ainakin kanava, joka julkaisee usein rohkeita mielipidekirjoituksia, joita esim. HS sensuroi. Valtavirrasta poikkeavat näkemykset pääsevät ääneen. Mutta tämä varmaan tästä “lähdekritiikistä”.


#163

Kaikenlaisia “kirjallisia työsuunnitelmia” on nykyaikana helppo tehdä. Paikalliset viranomaiset on sanoneet uutisen olevan valhetta. Kun lähteitä ei saa kysyä, niin uskon noiden videoiden olevan samaa valheuutisen jatkumoa. Tuotahan on kierrätetty ympäri nettiä, mutta kellekään ei ole tullut mieleen kysyä paikallisilta virkamiehiltä asian todellista laitaa
On vaan kauhistelua ja hypen kohotusta sekä toisten samanmielisten haastattelua. Ja näin saa kaiken maailman “oikeamediat” klikkauksia. Totuus ei myy niin hyvin…


#164

Et kai vaan viitteitä vaadi. Sellaistahan ei saa tehdä. Vastan kumminkin. Siinä samassa viestissä on paikallisen virkamiehen, Sergio Maccagnani:n lausunto.


#165

Tottakai saa kysyä lähteitä ja viitteitä. Ihme näkemyksiä sinulla. Lainasit jotakin toimitettua tekstiä, jossa väitetysti referoidaan Maccagnanin puheita, mutta et suostu antamaan sille viitettä, tosin uskon kyllä että Maccagnani nyt sanoo noin.

Alla on linkki videoon, jossa toinen poliitikko vilauttaa virallisen näköistä paperia ja sanoo sen olevan päätös siitä, että kappeliin rakennetaan nuo verhot. Mihin perustuen voimme tietää, (a) onko asia niin kuin tuo toinen poliitikko esittää, vai (b) tulkitseeko hän paperia väärin, vai © valehteleeko hän karkeasti?

https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://m.youtube.com/watch%3Fv%3DZ-QyOK_kG2Y&ved=2ahUKEwiwmKCrzubhAhWD8aYKHcqhA1UQwqsBMAx6BAgFEAU&usg=AOvVaw2EgpMO-yaXSm9x8fPSljNM

Edit: Maccagnani on siis kunnan sindaco eli vaaleilla määräajaksi valittu kaupunginjohtaja. Atten käyttämä ilmaus “virkamies” ei siis ainakaan suomalaisittain ajatellen kovin hyvin sovi häneen.


#166

Laitatko lähteen tähän, tack.


#167

Kunnan omassa itse julkaisemassa lehdessä suunnitelma kerrotaan ihan selvästi: Per rispondere alla richiesta di poter utilizzare l’attuale cappella, oltre che per funzioni religiose cattoliche, anche per riti o cerimonie laiche o di altre religioni, il progetto prevede l’installazione di un sistema di oscuramento motorizzato con teli di tessuto sintetico, che appunto consentiranno, all’occorrenza, di coprire temporaneamente le immagini sacre e le tombe di famiglia situate alle pareti della cappella.

En ehdi nyt kännykällä kirjoittaa suomennosta mutta tuossa ei ole mitään epäselvää. Lehti löytyy kunnan nettisivuilta:

http://www.comune.pievedicento.bo.it/multimedia/cronache/2019/cronache1_marzo2019.pdf

Edit: Pieve di Centon kunnan johto siis itse julkaisemassaan lehdessä kertoo (sivu 6) tuosta hautausmaan laajennusprojektista, jonka kunnanhallitus on jo hyväksynyt ja johon kuuluu myös kappelin kristilliset symbolit ja seinillä olevat perhehaudat peittävien motorisoitujen verhojen asentaminen, jotta kappelissa voitaisiin viettää myös maallisia ja muiden uskontojen seremonioita. Hanke on tarkoitus aloittaa kesällä mutta kilpailutus on vielä kesken. Linkki kunnan omilla nettisivuilla saatavilla olevaan lehteen on yllä. Ole hyvä, atte, nyt on sinun vuorosi kertoa asiasta totuus luotettaviin lähteisiin nojaten.


#168

“Per rispondere alla richiesta di poter utilizzare l’attuale cappella, oltre che per funzioni religiose cattoliche, anche per riti o cerimonie laiche o di altre religioni, il progetto prevede l’installazione di un sistema di oscuramento motorizzato con teli di tessuto sintetico, che appunto consentiranno, ll’occorrenza, di coprire temporaneamente le immagini sacre e le tombe di famiglia situate alle pareti della cappella.”

Kiitos lähteen etsimisestä. Näköjään verhosysteemi on suunnitteilla, mutta ei hautuumaan ristien peittäminen.

Sitä tuo ei kerro miksi kappelin seinillä olevat perhehaudat ja pyhät kuvat pitää peittää. Ei siis sanota loukkaako kuvat mahdollisesti muiden seremonioiden viettäjiä, vai häpäiseekö muiden seremonioiden viettäminen kuvia…

Mutta mistään kristittyjen vainoamisesta (ks ketjun otsikko) ei kuitenkaan liene kyse.


#169

Voi hyvää päivää… On se nyt ihan selvää, ettei tuossa ideassa ole tarkoituksena miellyttää kappelia käyttäviä katolilaisia. Ks. vaikka heidän haastattelujaan yllä linkkaamassani videossa.


#170

Ei niin. Kyse on siitä, että sinä ryhdyit räyhäten ilkkumaan tuota valeuutiseksi, vaikkei itselläsi ollut mitään tietoa eikä ymmärrystä asiasta.


#171

No miksi sitten haluavat sinne muita. Ensin tarjoavat muiden käyttöön ja sitten iso haloo, että muut käyttävät. Voi hyvää päivää.


#172

Siitähän tässä on koko ajan ollut kyse: kaupunginhallitus on päättänyt - kappelia käyttävistä katolilaisista välittämättä ja kristinuskoa kunnioittamatta - tehdä tuollaisen ratkaisun, koska “muiden uskontojen” (ei liene vaikea arvata mitä tällä tarkoitetaan) edustajilla on myös tarvetta tällaiselle rakennukselle seremonioitaan varten.

Lisäys: En tiedä onko paikallinen kat seurakunta hyväksynyt hankkeen; jos on, niin se vain vahvistaa tuota Il Giornalen ja Oikeamedian kauhistelua siitä, kuinka rähmällään länsi on erään toisen uskonnon edessä. Toisekseen en tiedä, kuinka hautausmaiden talous ja hallinto on Italiassa järjestetty kuntien ja seurakuntien ja yksityisten käyttäjien kesken; tuo laajennushanke ymmärtääkseni rahoitetaan pääasiassa tulevien hautapaikkojen asiakasmaksuilla.


#173

Ehkä “kappeli” on kaupungin omistama eikä kirkon. En tiedä Italian systeemiä. Ehkä siellä on kunnalliset hautausmaat. Monissa maissa on.


#174

Näin luultavasti on. Monet Italian hautausmaat ovat kunnallisia. Siihen viittaa se, että kyseisen remontin (iso remontti, muutakin nuo verhot) maksaa kunta.

Silloin luultavasti kunnalla on velvollisuus palvella myös muita kuin kristitttyjä. Kunta ei voi siis ajaa muita pois, vaikka kristityt sitä haluaisivatkin. Kunta voisi kyllä järjestää erilliset hautausmaat joka uskonnolle ja vielä uskonnottomile oman, mutta nyt päättivät tehdä näin.

Kunnan enemmistö lienee katolilaisia, joten helppoa lienee tehdä uusi päätös, jolla hautausmaa omistetaan vain katolilaisille eikä tarvitse kauhistella muunuskoisia…

Kristityt voisivat miettiä, haluaisivatko pitää hautajaiset vaikkapa saatanapalvojien rituaalitiloissa, jossa pirut irvistelevät seinillä. (en tiedä onko sellaista siellä, pelkkä kuvitelmaani).

Asiat ovat olleet helppoja, kun kaikki kunnan asukkaat on katolisia. Ei-katoliset sotkee tilanteen, koska heille kuuluu kuntalaisina samat oikeudet. Helpointa olisi poistaa tämä ei-toivottu kansanosa. Mutta mikä olisi sitten se lopullinen ratkaisu ei-kristittyläisyysongelmaan…


#175

Ei se ole kuitenkaan sama asia. Saatananpalvojat palvelevat pahaa. Kristityt ja muslimit palvelevat Jumalaa kummatkin omalla tavallaan. Mielestäni on hyvä, että Suomessa hautausmaat ovat seurakuntien. Se on ikivanha perinne. Jos hautausmaat kunnallistettaisiin, tulisi ongelmia.

Kristittyjen hautausmaiden ylläpito periytyy jo antiikin ajalta. Rooman valtakunnassa ei ollut järjestettyä hautausta, ja niinpä köyhien ruumiit lojuivat hautaamattomina teiden varsilla. Kristityt otttivat hautauksen tehtäväkseen viimeisenä armeliaisuuden osoituksena, koska kristinuskon mukaan ihmisen ruumiskin on Jumalan kuva.


#176

Tahalleen taas vääristelet asioita. Eihän tässä olla kauhisteltu muunuskoisia vaan sitä, kuinka helposti maallistuneet ja liberaalit tahot länsimaissa ovat valmiit joustamaan milloin mistäkin miellyttääkseen muslimeja.