Väitöstutkimus Raamatun vihapuheesta

– Uuden testamentin aikaan – samoin helleenisissä kulttuureissa ja juutalaisessa kulttuurissa – oli hyvin yleistä, että tietyt filosofiset ja poliittiset ryhmät suhtautuivat toisiinsa hyvin nihkeästi ja kielenkäyttö oli ankaraa, tutkija kertoo.

Tällaisen vääristelyn vuoksi Raamattua ei pitäisi Pappisen mielestä lukea sanatarkasti. Toisaalta hän löytää kovaa kielenkäyttöä myös nyky-Suomesta eduskuntaa myöten.

Mielestäni on aikamoinen virhe teologian tohtorilta asettaa itsensä Raamatun yläpuolelle mallilla silloin oli huono kulttuuri ja siksi on huono Raamattu. Kun siis puhutaan nimenomaan pappisvirassa toimivasta ihmisestä. Se on toki selvää, että helposti ihminen voi käyttää väärin voimakasta retoriikkaa.

Mitäs porukkaa Suomessa adventistit ovat? Ovatko millä akselilla tässä kirkon moderniksi kaiken hyväksyjäksi tekevässä liikehdinnässä, jossa täysin valkoinen ja puhdas viaton ihminen voi saada kirkosta pahoja vaikutteita, mutta ei oikein hyviä kun nykyaikana kaikki tiedetään niin paljon paremmin, kuin antiikissa vai miten se satu nyt menikään.

Mielestäni Pappinen vetää tuossa mutkia suoraksi. Ei “paholaisretoriikka” ole vain ryhmäidentiteettipeliä.

Haukkuuhan Jeesus itsekin Pietaria Saatanaksi ja sanoo juutalaisille jossain kohtaa että “te olette lähtöisin Saatanasta”. Jos Pappisen mielestä “Uudessa testamentissa suhtaudutaan ankarasti toisiin ihmisiin, jotka ajattelevat eri tavalla”, niin onko hän sitä mieltä myös Jeesuksesta? On ehkä helppokin sanoa, että Jeesus on monissa kohtaa ankara. Mutta olisi silti todella outoa syyttää Jeesusta ahdasmielisestä armottomuudesta.

Tässä voi olla kyse siitäkin, että armo ja totuus kuuluvat yhteen. Siksi Jumala ei voi sietää vääryyttä ja on ankara väärintekijöitä kohtaan (ja käyttää myös ankaraa kieltä heitä kohtaan). Se ei vain ole pelkästään sitä, että ei tykätä siitä että toinen vain harrastaa vilpitöntä toisinajattelua tai ei kuulu meidän ryhmään. Sehän olisikin farisealainen tapa tuomita ihmisiä. Kovaa kieltä voi joskus käyttää, koska totuus on niin tärkeä asia. Mutta totuus ei ole koskaan yksinään niin tärkeä asia, ettei armolle olisi sijaa.

Minusta ainakin on mielenkiintoista joskus Vanhaa testamenttia lukiessa huomata, miten hämmästyttävän pitkämielinen Jumala on väärintekijöitä kohtaan. Toisinaan Uusi testamentti tuntuu paljon suoraviivaisemmalta ja jyrkemmältä, vaikka se yleensä ajatellaankin toisin päin. Se on sikäli hassua, koska Uudessa testamentissa armo on samalla läsnä niin läpitunkevasti, ettei paraskaan “kuin piru Raamattua” -lukija saa väännettyä Jeesuksesta mielessään räyhäävää vihaajaa.

Teologi yllättyi, kuinka paljon Uudessa testamentissa käytetään paholaisretoriikkaa.

– Ehkä itselle tärkein tulos oli se, että Uudessa testamentissa suhtaudutaan ankarasti toisiin ihmisiin, jotka ajattelevat eri tavalla.

Tämähän on virkistävän konservatiivinen oivallus kaiken lässynlässyn-liberaaliteologian keskellä. Uudessa testamentissa todellakin tehdään jyrkkä ero oikein ja väärin ajattelevien ihmisten välillä.

Teologin muita näkemyksiä en pidä kommentoimisen arvoisina.

6 tykkäystä

Vanhan testamentin teksteissä tulee myös esiin sen aikainen oma taiteenlajinsa: pilkkalaulujen kirjoittaminen viholliskansoista. Erityisesti heidän jumalankuviensa pilkkaaminen.

Jumalanpilkka ei ole kiellettyä, kunhan se vain kohdistuu muiden jumaliin. Olisiko malliksi meille? Ja eikös sekin ole jo jonkin asteista pilkkaamista, että pitää heidän jumaliaan jumalankuvina.

Mitä tarkoitat? Ei minun mielestäni muiden jumalia pidä pilkata.

Jumalanpilkka on aina paikallaan, jos se osuu tarkasti maaliinsa. Nykyään ei osu, koska käytännössä kaikki ateistit ovat ensinnkäkin niin sivistymättömiä ja toisena ylimielisiä. Kuvittelevat että jos he vain oikeasti haluaisivat voisivat juosta vaikkapa 100m maailmanmestareiksi, tai yhtälailla ymmärtää vaikkapa sellaisen Jumalanpilkkaajan kuin Nietzschen ajatuksia oikeasti. Oikeasti ymmärtävät jotain netistä revittyjä sitaatteja ja kuvittelevat kritiikin ytimen olleen siinä. Toki on niin, että Nietzsche kuoli ja kuopattiin ja ylikäveltiin sadan vuoden aikana niiden toimesta, jotka ottavat teologiansa oikeasti vakavasti, kuten hän teki.

Eikös sinun havaintosi juuri sitä todistanut? Ja seuraava kirjoittaja näköjään tukee ajatusta.

Todistanut mitä?

Että muiden jumalia on lupa pilkata ja nimittää jumalankuviksi.

Havaintoni oli, että vanhan liiton aikaan sellaista yleisesti harrastettiin. Mistä se “lupa” tuli?

1 tykkäys

Eikö tekstit ja niiden julkaiseminen VTssä juuri osoittaneet että tällainen oli luvallista ja oikein.

“Luvallista” miltä taholta? Ei tietenkään kaiken mahdollisen julkaiseminen ja julkaisemisen mahdollistaminen tarkoita että se olisi “oikein”. Siis kenen mielestä oikein?

1 tykkäys

Ei todellakaan. Vanhan testamentin ihmiset tekivät paljon sellaista mikä ei ollut Jumalan tahto, kuten nykyäänkin. Silti ne kirjoitettiin.

1 tykkäys

Tämä jäi nyt minulle käsittämättä. Esitit että kirja kertoo kuinka muiden jumalia pilkattiin. Kertooko se siis että tuo oli väärä teko? Jos ei niin eikö siitä voida vetää johtopäätös että se oli oikea teko? Mielestäni silloin voi. Eli toteaako Raamattu että jumalanpilkkaa harjoitettiin lauluin ja se oli tuomittavaa? Sinulla on varmaan Raamatunpaikat jossain kun minulle ei tuo asia ole tuttu.

Jumalan mielestä? Eihän se noin mene. Psalminkirjoittaja toivoi myös viholliselleen tuhoa ja nöyryytystä jne. Eikä sitäkään siinä kohdassa erikseen tuomita. Tietenkään. Koska psalmit ovat rukousta. Jumala tuomitsee tällaisen Raamatun toisissa kohdissa.

Tässä esimerkki:

“Heidän uskomuksensa ovat typeriä kuvitelmia. He kaatavat metsästä puun, ja puuseppä muotoilee sen taltallaan, hän koristelee sen hopealla ja kullalla ja kiinittää sen paikoilleen vasaralla ja naouloilla, ettei se kaadu. Tällaisia ovat heidän jumalansa. Ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla, eivät ne voi puhua; kantamalla täytyy niitä kantaa, sillä eivät ne voi astua. Älkää peljätkö niitä, sillä eivät ne voi pahaa tehdä; mutta eivät ne myöskään voi tehdä hyvää.” (Jer.10:3-8)

Minä kyllä koen negatiivisena esimerkkinä sen, että Raamatussa voidaan rukoilla Jumalaa tai toivoa nöyryytystä tai tuhoa viholliselle ilman että annetaan tässä yhteydessä kuva siitä että tämä ei kuitenkaan ole Jumalan mukaista. Tästä saa silloin sen kuvan että sen täytyy olla sallittua kun se aivan erityisesti on otettu Raamatun kertomukseen. Olemmeko taas siinä, että Raamatun lukeminen vaatii aina tulkin joka tulkitsee tekstin mahdollisesti toisin kuin mikä johtopäätös siitä lukijalla ilman tätä tulkitsijaa tulee. Ja mistä voimme tietää kuka silloin on se oikea tulkki kun tulkitsijoita on kuitenkin monia ja näkemykset eroavat paljonkin toisistaan.

1 tykkäys

Kenen se kuva pitäisi tuossa kohdassa antaa? Sen kirjoittajanko, joka siinä kirjoittaa Jumalan tahdon vastaisesti, pitäisi samassa yhteydessä itsensä tällaisesta tuomita?’
'
Juuri tämän vuoksi Raamattua on luettava kokonaisuutena. Vihollisen rakastaminen ja armahtaminen, toisen posken kääntäminen jne. sanotaan kyllä riittävän selvästi. Samoin toisten kansojen ja epäjumalanpalvojienkin kohtaaminen kunnioituksella. Kuten Paavali teki Ateenassa.

Ihan täysin on Raamatullista toivoa nöyryytystä ja tuhoa viholliselle. Tuo on hyve.

Mutta vihollinen ei ole toinen ihminen.

Vaikkapa kannibalismi. Ihan on oikein vastustaa kannibalismia voimakkaasti toivoa niiden ajatusten täydellistä nöyryyttämistä ja tuhoa eli loppua.

Eli Raamattua on luettava kokonaisuutena, mutta siitä pitää ottaa vain tietyt kohdat huomioon. Tämä juuri on sitä tulkitsemista ja valitsemista.
En tiedä mitä tekstinkohtaa tarkoitat, joten en voi tietää onko toiminta Jumalan vastaista ja kuinka tuo Jumalan näkemys tulee siitä ilmi. Kun kuitenkin Raamattua on tapana pitää Jumalan sanana, niin silloin on vaikea nähdä, että miksi kirjaan on otettu jotakin joka ei ole Jumalan tahdon mukaista mutta sitä ei sitten heti tehdä selväksi itse tekstissä ettei jää epäselvyyttä että onko toiminta väärää vai oikeaa. Mutta kuten sanottu, teksti pitäisi tietää että voidaan päätellä siitä kuinka Jumalan kanta siitä tulee ilmi.
Ehkä siis päätämme tähän.