Väitöstutkimus Raamatun vihapuheesta

No on se saatanallista. Mutta ilmiön analysoinnissa ei hirveästi auta asian siten kutsuminen. Tai sen enempää tuon tohtoriksi väitelleen siloposken kuin muidenkaan kyseisen käsitteen todesta ottaneiden sanominen saatanallisiksi.

Kun taas gnostilaisuus terminä kommentoi siinä esiintyvää ihmisen pyrkimystä ilmiönä. Eli sellaista uskomista, jossa on mahdollista jonkin tällaisen “tiedon” kautta hallita kaikkeutta tai saada aikaan jonkinlainen “pelastus”. Eli kaikki, jotka uskovat “vihapuheen” olevan järjellinen käsite, samaan aikaan nostavat itsensä jonkinlaiseen spekulatiiviseen “valaistuneiden” joukkoon.

Ajatus siinä on, että henkilö, joka sillä tavalla “analysoi” jotain ilmiötä, tekee sen jostain omasta, väitetysti neutraalista ja “vihasta vapaasta” näkökulmastaan. Eli esittää olevansa noussut kaikkien kielteisten tunteiden yläpuolelle ja käsittelevänsä “neutraalia” tietoa. Jolloin “analyysin” kohteena oleva ei tietenkään jaa tätä neutraaliutta, vaan toimii “alhaisemmista” ja “rajallisemmista” motiiveista.

Tähän liittyy myös ajattelu, että jos henkilö on jollain tavalla uhri, niin silloin tämä uhrius itsessään on tehnyt hänestä vapaan, pyyteettömän ja neutraalin. Kun taas hänet uhriksi tehnyt taho toimii rajallisista motiiveista, joita hän on uhriutensa nojalla kykenevä arvioimaan.

Jos ihminen “irtisanoutuu vihasta” - ja omasta mielestään tulee siten kykeneväksi arvioimaan muiden “irtisanoutumattomuutta vihasta” - niin hän käytännössä esittää voivansa, spekulatiivisesti eli maagisesti irtisanoutua langenneesta ihmisyydestään. Ja pystyttää, oman ajattelunsa ja oman puheensa eli oman tietämisensä - eli gnosiksen - voimalla, uuden ihmisyyden.

Hullua ja hassua tässä on se, että realistisessa ajattelussa viha on suora seuraus ihmisen langenneisuudesta. Eli viha riippuu ihmisessä kiinni lihan eli langenneen mielen kuolemaan asti. Sitä kautta se on ihmisen olemuksellinen eikä valinnainen tai tahdosta riippuvainen osa. Joten ihminen, vapautuakseen, tarvitsee lahjaksi uuden olemuksen.

Mutta jos ihminen alkaa itse uskoa, että voi spekulatiivisesti tai “maagisesti” nousta vihan yläpuolelle, niin hänen on hankala selittää, että onko viha “valaistumattomien” keskuudessa heidän ominaisuutensa, vai voiko siitä puhua tietoisena valintana tai vapaaehtoisena asenteena.

Siinä ihmisen pitää vain uskoa itsensä valaistuneeksi, ja alkaa valaistuneen asemassa ja valaistuneen näkökulmasta tuomaroida kaikkea valaistumatonta. Ja uskoa, että sillä tavalla hän vetää entistä useampia valaistukseen ja syventää omaa valaistumistaan.

1 tykkäys

Tuosta en ole ihan samaa mieltä. On aivan oikein ja hurskasta vihata vääriä asioita - Jumalakin vihaa. Sen sijaan syntiä on vihata sitä, mitä Jeesuksen mukaan pitäisi rakastaa.

No, toki kukin saa valita mieleisensä termit. Uskontojen ja aatteiden määrittely ulkopuolelta niiden itseymmärryksen vastaisesti voidaan nimetä kivammallakin tavalla. Voi myös ajatella, että jos määrittelyyn ei liity pakottamista tai tuputtamista niin sitten se ei voi olla “mestarointia”.

Entäs jos on sisäpuolella ja kuvailee omaa kokemustaan omasta uskonnostaan tavalla jonka muut saman uskonnon harjoittajat kokevat mestaroinniksi?
Toiset ryhmät kuuntelevat avomielisemmin jäsenistönsä henkilökohtaista hengellistä kokemusta kuin toiset.

Mielestäni tuo vihapuheen määritteleminen alkaa olla jo vähän turhankin vaikeasti ajateltua.

Otetaan esimerkki islamista:

“tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla”

Eikö tuo nyt ole jo niin selvää vihapuhetta, ettei tarvitse olla asiantuntija millään alalla, että sen voi todeta?

Tästä aiheesta on offtopicissa keskustelu. Jos sitä on tarkoitus jatkaa, niin kaipa sen voisi rehablitoida sieltä ja tästä ihan omaksi kokonaisuudeksi.

Eli koska sinusta tuntuu, että uskonnot opettavat samoja asioita, niin voit esittää faktana, että uskonnot todella opettavat samoja asioita? Ja muilta kysytään vain avointa mieltä sinun tunteitasi kohtaan? Entä sinun avoimuutesi heidän tunteitaan kohtaan?

Niitä tunteita, joiden mukaan uskonnot eivät opeta ollenkaan samoja asioita?

Ovatko ne synkkiä, ahdasmielisiä, pahoja ja ankeita tunteita? Tuntevatko niitä tunteita ehkä pahat ja nurjat ihmiset?

Onko kristinuskosta tai uskomisesta tullut joku ilmavaiva? Kaikki päästelevät ja haistelevat omiaan ja jokainen tietenkin tykkää omansa hajusta eniten.

Potilas 1: Minä olen Napoleon!
Potilas 2: En usko! Kuka sinulle niin sanoi?
Potilas 1: Jumala sanoi minulle niin.
Potilas 3: En minä mitään sellaista ole sanonut!

Tässä on ihan sama ongelma tuon “vihapuheen” käsitteen kanssa. Ilmeisesti kukaan ei tiedä sitä, mitä sillä tarkoitetaan juhlapuheissa tai päivän uutisissa. Tai mikä sen merkitys on osana mitään teoriaa tai ideologiaa. Josta seuraa se luulo, että “vihapuhe” tarkoittaa vain vihaista puhetta.

Josta taas voin esittää vain sen saman kysymyksen, minkä olisin voinut esittää, olen halunnut esittää, tarkoittanut esittää ja yrittänyt esittää jo viisikymmentä kertaa: Entä sitten?

Mutta siihen ei ole tullut vastausta. Sen sijaan on tullut lisää jotain yksipuolista propagointia, mistä ei oikein saa selvää, että mitä oikein edes propagoidaan. Mutta jonkinlaisen käsityksen olen saanut, että propagoitava asia on kuitenkin pysynyt samana.

Thinkcat, olet asian vieressä. Minä en puhunut tunteistani, sinä aloit jostain syystä puhumaan tunteista.

Thinkcat vaihtoi kokemuksen tunteiksi, mutta kun vaihtaa sanan takaisin niin hänen kommenttinsa kyllä pätevät. Ongelmana lähestymistavassasi on se, että uskonnot eivät ole vain ja ainoastaan yksilön kokemusta vaan myös määriteltyä sisältöä.

Juttu on verrattavissa vaikkapa siihen, että japanilainen kahvilanpitäjä, joka innostuu Suomesta, koristelee liikkeensä Islannin lipuin ja lisää listalleen skyriä, haita ja karjalanpiirakoita - ja sitten julistaa Suomi-viikot alkaneiksi. Ehkä hän kokee, että meno on riittävän lähellä suomalaista, tai ehkä virhe on ihan vilpitön ja hän ajattelee kaikkien noiden juttujen olevan Suomesta. Oli miten oli, hänen kokemuksensa ei ratkaise. Minkä kattotermin alle hän lipun ja skyrin ja hain paneekaan, eivät ne suomalaisiksi muutu. Ei sittenkään, vaikka kaikki asiakkaatkin uskoisivat niin.

Voidaan hyvin sanoa, että “suomalaisuus” ei ole millintarkasti rajattava käsite. Mutta se on silti todellisuutta kuvaava käsite, ei pelkkä yksilön kokemus.

6 tykkäystä

Tässä vaan on se ero, että pystytään ulkopuolisesti todistamaan, mikä on aitoa perinteistä Suomalaisuutta.

Kristinuskosta taitaa vaan olla paljonkin suuntauksia, joiden jäsenet pitävät omaansa sinä aitona, ainoana oikeana. Ja vieläpä Raamatulla sen todistavat. Tulkinnat tosin vaihtelevat, mutta se oma tulkintahan on se oikeia. Kuten sinullakin…

1 tykkäys

No ei kyllä voida. AV:n vertausta käyttäen, skyriä myydään meillä kaupoissa ja suomalaisetkin sitä syövät. Miten se ei sitten olisi suomalaista?

Olen taas muuten huomannut, että kiellettyä l-sanaa on käytetty keskusteluissa ainakin kaksi kertaa viime aikoina, eikä siihen ole puututtu!

Ok. Esittelehän meille hiukan kristinuskon suuntausten kirjoa. Lähinnä minua kiinnostavat sen mittakaavan erot kuin mitä Plautilla tarjoaa. Eikä jotain geneeristä itsemurhalahkolistaa jimjoneseineen ja daavidinoksineen vaan perustellumpaa kamaa. Ts. tarjoa joitakin esimerkkejä siitä, miten Raamattuun ja uskontunnustuksiin sitoutuneet kirkkokunnat voivat olla opillisesti toisistaan edes puoliksi yhtä kaukana kuin (vaikkapa) katolinen kirkko ja uskomus kaikkien uskontojen pohjimmiltaan samasta sanomasta.

En ihan tavoita tätä ajatustasi. Vihapuhe -termi on kiistanalainen ja altis politikoinnille. Siitä, mitä kukin sillä tarkoittaa, on välillä turhauttavaa keskustella.
Viha on kuitenkin todellista ja vihan lietsominen ehkä entistä helpompaa ja nopeammin vaikuttavaa nykyisen tiedonvälityksen aikakaudella. Siksi asia on esillä, että se on oikea ongelma. On pakko sietää sitä, että joutuu oikomaan ja oiotuksi. Vastuuntuntoiset ihmiset eivät voi tumput suorina katsella ihmisten viestintätapojen raaistumista ja jonkinlaista sivistyneisyyden rappiotilaa. Järkevät ihmiset pyrkivät aina erottamaan päivänpolitikoinnin ja isot eettiset kysymykset. Se vaatii kärsivällisyyttä.

Sen sijaan nämä väitteet uskontojen perimmäisestä samuudesta eivät ole erityisen ajankohtaisia.
Mielestäni tässä sekoittuu kaksi näkökulmaa: uskontotieteellinen pohdinta ja uskovien (kirkkojen) tunnustautuminen kristityiksi.
Uskontotiede analysoi ja hakee yhtäläisyyksiä. Kai siinä on rauhanrakennuksenkin asennetta mukana. Mielestäni Plautillan pohdinta on lähellä sitä. Kaikki eivät miellä sellaista uskontotieteelliseksi, vaan päätyvät näihin näkemyksiin mielestään omien kokemustensa kautta.
Kristillinen usko sen sijaan on totuuden etsimistä ja myös totuuden tunnustamista. Jeesus ei voi olla tie ja totuus ja elämä ihmiselle, jolle eri uskontojen opetukset olisivat yhtä arvokkaita ja pohjimmiltaan saman Jumalan luo johtavia. Tämä on jo loogisestikin mahdottomuus. Joko Jeesus valehteli - jolloin hänen seuraamisensa ei voisi olla kovinkaan luotettava tie - tai muut opettajat ovat väärässä, tietämättömiä ja erehtyneitä.
Kristittynä sanoisin, että kaikki ihmiset ovat kyllä arvostettavia siinä miten he pohtivat perimmäisiä ja myös että heillä on kyky kokea uskonnollisuutta. Jumalan tekoa se on, että ihminen tämän taidon omistaa. Mutta kristityksi tunnustautumiseen kuuluu myös se, että kristinusko tunnustetaan ei vain parhaaksi vaan ainoaksi tavaksi tulla tuntemaan totuus ja elävä Jumala.

1 tykkäys

Viha on tietenkin todellista. Tässä kyseenalaistus kohdistuu termiin, ei vihan olemassaoloon. Termin käyttöä ei voi perustella vain vihan ja vihanlietsomisen todellisuudella. Ongelmiin voidaan puuttua ilman vihapuhe-termin runsasta käyttöä, ja parempi olisikin niin. Olen ihan oikeasti kohdannut nettikeskusteluissa sen käsityksen, että “vihapuhe” on kielletty laissa. Ja termiä on samalla sovellettu tapauksiin, jotka eivät selvästikään täytä laittoman uhkauksen tai muun laissa kielletyn jutun kriteerejä. Sanan harkitsematon käyttö mediassa ja politiikassa lisää tällaisia uskomuksia.

Millä muulla termillä asian oikein voisi ilmaista?

Vaikka termi olisi vaikeasti rajattavissa ja siksi kiistanalainen, niin täytyyhän kieleen jollain tavoin saada vastine, eikö vain?

Tietenkin voidaan ajatella, että ‘vihapuhe Raamatussa’ täytyy määritellä ehkäpä hieman eri tavoin, kuin vaikkapa sellainen vihapuhe, jossa esim turvapaikanhakijat toivotetaan uuninluukuista sisään.

Varsinaisesti ei ole väliä sillä, ollaanko sisällä uskonnossa vai ei, kun mietitään sitä, onko Raamatussa kenties jonkinlaista vihapuhetta.

Karkea esimerkki: Jos (huom jos) Raamatussa laitettaisiin Jeesuksen suuhun seuraava lause: ‘Kaikki uskosta osattomat laitetaan kuolemansa jälkeen ikuisesti Helvetin tulijärveen palamaan ja kidutettaviksi ilman mitään mahdollisuutta päästä koskaan pois’, olisi kyse vihapuheeksi tulkittavissa olevaksi puheeksi. Kaikki lienevät siitä melko lailla samaa mieltä?

Sitten jäisi erikseen vastattavaksi kysymys siitä, olisiko tämä vihapuhe täysin oikeutettua vihapuhetta vai ei.

Ja koska emme varsinaisesti tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, on erikseen sitten vielä mietittävä, onko kyseinen lause totta vai ei.

On tämä nyt kummaa, miten vaikeasti pitää näitä käsitteitä ajatella. (Ei koske AV:tä, kunhan totesin)

Meinaatko, että vihapuhe-sana on välttämätön? Että ilman sitä ei voida kuvata asioita riittävästi?

Onhan jokin vastine oltava olemassa selvästi havaittua ilmiötä kuvaamaan. Itsekin pidän ‘vihapuhe’ termiä kömpelönä ilmauksena johtuen siitä, että yleensä eniten käytännössä eniten sillä takoitetaan nettikirjoittelua.

Mutta voin helposti kuvitella jonkun pikkuhitlerin torinlaidalla toitottamassa paikalle kertyneille innokkaille kuulijoilleen, että ‘kaikki juutalaiset pitää kaasuttaa kaasukammiossa’. Eikö se nyt olisi selvää vihapuhetta (vaikkakin myös laissa tarkoitettua kiihottamista kansanryhmää vastaan)?

Yhdellä sanalla kaikki kuitenkin käsittäisivät, että kyse on vihan levittämisestä.

Miten itse sitten tämän asian haluaisit ilmaista (tai ilmaistavan)?

Sanottakoon nyt vielä että minähän en itse pyri määrittämään mitään uskontoja toisiksi kuin ne ovat vaan oppimaan uskontojen opettamia asioita suurin piirtein niin kuin ne niitä opettavat (kaikenlaiset variaatiot kunkin uskonnon sisällä huomioiden) ja sitten niiden uskontojen opetusten avulla näkemään uskontojen ulkopuolella olevaa todellisuutta mistä kaikki uskonnot todistavat, joka on nähtävillä jokapäiväisessä elämässäni.

Tämä on tietysti osittain henkilökohtainen, osittain sosiaalinen prosessi. Eikä tämä aihe välttämättä kuulu mitenkään klassisen kristinuskon foorumille. Ajattelin nyt kuitenkin tästä mainita, koska ateismista ja agnostikkoudestakin täällä keskustellaan.

Mielenkiintoista, että pidät vihapuhetta merkitykseltään noin yksinkertaisena, että se tarkoittaisi “vihan levittämistä”. Tätähän se ei yksiselitteisesti tarkoita, vaan se pitää sisällään lukuisia implisiittisia oletuksia “vihapuheen” harjoittajasta.

Mutta mitä on viha? Se on tunne, joka kohdistuu objektiin (tiedolliseen tai fyysiseen), jonka ei haluta olevan. Lisäksi viha käsitetään nykyään irrationaaliseksi, mitä se onkin sikäli, että se ei ole ymmärryksen akti vaan tuntevan sielunosan akti. Se on kuitenkin suhteessa ymmärtävään sielunosaan sikäli kuin jokin asia ymmärretään pahaksi, ja siten sellaiseksi, että sitä ei tahdota. Tämä aiheuttaa tuntevan sielunosan liikutuksen.

Nykyisissä diskursseissa on tapana tuomita jo ennakolta jokin mielipide, mikäli vaikuttaa siltä, riippumatta siitä onko asia tosiasiassa näin vai ei, että se on sanottu vihan vallassa. Se on, haluttaisiin torjua kaikki diskurssi johon liittyy vihan tunteita, sillä vihaa pidetään absoluuttisesti, ilman lisämääreitä pahana, se on vihattavana eli vihaamisen arvoisena, siten kuin sanoisimme. Aivan kuin ei olisi olemassa tai olisi ollut asioita, jotka eivät ole vihattavia. Samaan tapaan on diskursseissa tapana torjua teksti, johon näyttää liittyvän pelko, joka sekin tulkitaan virheellisesti täysin irrationaaliseksi ymmärryksestä erilliseksi mielenliikkeeksi.

Tämä on tietenkin oiva retorinen keino, sillä se tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että tuotaisiin toisen osapuolen argumentit osaksi omaa diskurssia esimerkiksi, jotta niitä kumottaisiin, voidaan niitä sen sijaan sanoa vihan tai pelon motivoimiksi ja näin olla ottamatta niitä vakavasti. Käytännössä kuitenkin syy tuskin on näin järjellinen niillä, jotka puhuvat vihapuheesta, vaan he ovat tietämättään omaksuneet jonkinlaisen pseudo-stoalaisen asenteen, jossa tunteet ovat jotain, joka ei ollenkaan liity sopusointuun inhimillisen luonnon kanssa. Ainut vain, että he myöntävät, että osa tunteista on sopusoinnussa luonnon kanssa kun taas osa ei. Näin vihaista tai pelokasta ihmistä pidetään jotenkin eläimenkaltaisena, eikä häntä pidetä sellaisena, että hänen sanomisillaan olisi sijaa diskurssissa. Tyypillistä on oikeastaan se, että jonkin kutsuminen vihapuheeksi on tietynlainen argumentum ad hominem, jossa jonkin piirteen, joka voi olla varsin hyvin vain oletettu, perusteella katsotaan jokin mielipide perusteettomaksi, eli asiallisia perusteita vailla olevaksi.

Toisekseen, vihapuheeksi voidaan kutsua myös sellaisia lausumia, jotka ovat asiallisesti ottaen tosia, mutta tämä on jo toinen asia. Toisaalta se osoittaa sen, kuinka epäselvä termi ‘vihapuhe’ on.

Kolmanneksi, ensimmäinen termin vihapuhe käyttö lienee A. Kiven Nummisuutareissa, jossa sillä tarkoitetaan kateellisen perusteetonta panettelua.

1 tykkäys

Täällä annettu esimerkki romahtaa ennen kuin sitä ehtii edes tarkastella.

Ajatellaan, että on joku hullu, joka torin laidalla vaatii juutalaisia laitettavaksi kaasukammioihin. Sitten ajatellaan, että Jeesus sanoo osan ihmiskuntaa menevän kadotukseen.

Tuossa ollaan vähän kuin tahallaan käsittämättä, että Jeesus ei kiihota ketään laittamaan ketään kadotukseen, vaan toteaa asian niin kuin se on.

Jos poliisi sanoo, että 20 km/h ylinopeudesta saa paljon päiväsakkoja, niin onko se vihapuhetta? Kiihotetaanko sillä potentiaalisia ylinopeuden ajajia vastaan? Onko poliisit ehkä kenties kiihotettu antamaan sakkoja ylinopeutta ajaville? Onko sakottaminen vihaa?

Tätä keskustelua on vaikea tai mahdoton käydä silloin, jos ei ole mahdollista erottaa, että sekoittaako joku näitä asioita toisiinsa tahallaan, vai taitamattomuuttaan? Etenkin jos sekaannus on ja pysyy, vaikka sen miten monta kertaa oikaisisi.

Samalla on mahdollista, että koko väärinkäsityksellä yritetään propagoida ateismia. Eli Raamattu ei sen mukaan edes itse esitä, tai Raamatussa puhuva Jeesus ei edes itse esitä olevansa vakavissaan tai puhuvansa todellisuudesta. Eikä Raamatusta tai Jeesuksesta siksi voi puhua siitä lähtökohdasta. Vaan Raamattua käsitellään koko ajan jonkin subjektiivisen ja vallanhimoisen tahon sepityksenä. Jossa ei ole mitään totuuspohjaa. Ja joka siten on vain tarkoitettu ahdistamaan, kiihottamaan ja manipuloimaan milloin ketäkin.

Ja sen vuoksi kaikki “keskustelu” on vain tuon edellisen teesin toistamista. Ja koko termin “vihapuhe” käyttämisen funktio on aivan sama, eli edellisen teesin toistaminen. Ja yksipuolinen propagointi kuulemma oli säännöissä kiellettyä. Kuten myös “usko vastaan ateismi” keskustelut.

Minusta sillä ei ole niin väliä, voidaanko jotakin kaasutuspuhessa sanoa vihapuheeksi vai ei. Termi vain on liian hankala nykykäytössään. Vaikka löytäisimme kaksisataa yksittäistä tapausta, jossa sitä voi käyttää, se ei tekisi siitä käyttökelpoisempaa.

Tällä hetkellä “vihapuhe” kattaa sekä laittomuudet (laiton uhkaus, kiihotus kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus) että monet muuten vain ikävinä pidetyt puheet (ilkeä kritiikki, rähinä, myös jotkut ei-korrektit mielipiteet). Jos siis Raamatusta löytyy “vihapuhetta”, ensimmäiseksi löytäjä joutuu selittämään, miksi juuri tämä ja tämä teksti on ongelmallinen ja millä lailla. Pelkkä vihapuheeksi nimeäminen ei vielä kerro sitä, onko juttu totta vai valetta, pelkästään epämiellyttävää vai moraalisesti väärin vai peräti laitonta jne. Eli “vihapuhe” ei ole edes tarpeellinen termi tässä.