No koitapa löytää sellainen kreikkalaisfilosofi. Muulla tavalla tämä keskustelu on oikeastaan osoittautunut aika ontoksi. Tarkoitan siis sitä, että itse asiasta tai otsikosta ei ole löytynyt juuri mitään sanottavaa. Vaikka nuo puheet UT:n merkityksestä ja universalismista ovat sinänsä toimivia jonkin toisen otsikon alla. Tarkoitan sitä, että kukaan ei ole osannut sanoa, mitä “vihapuhe” on. Vasta sitten olisi mahdollista käsittää se, tai olla selvillä siitä, että onko koko asialla mitään merkitystä.
Olen esittänyt toisaalla, että koko “vihapuheen” käsitteen ottaminen vakavasti, aivan kuin se olisi joku oikea ilmiö tai analyysin työkalu, vaatii sellaisia lähtökohtia tai tausta-ajatuksia, mitä ei ole mahdollista ottaa vakavasti jos ne joku lausuu ääneen. Eli koko väite, että jokin ilmaisu tai näkökulma on “vihapuhetta”, on vahvasti ideologinen. Ja henkilön, joka puhuu “vihapuheesta”, aivan kuin se olisi jotain todellista tai yksiselitteistä, pitäisi kyetä edes ilmoittautumaan tällaisen ideologian kannattajaksi. Hyvä vielä jos kykenee jotenkin oikeuttamaan sen tai perustelemaan sitä.
Sitten jää jäljelle vain sen toteaminen, että se ideologia on, kristinuskon näkökulmasta katsottuna, epätosi ja mieltä vailla.
Se ideologia sanoo, että on olemassa jonkinlainen ihmisestä, ihmisten ajattelusta tai ihmisten kollektiivista nouseva rauhan, riippumattomuuden, eheyden, itseriittoisuuden ja lahjomattomuuden tila. Tai jopa että on olemassa joku normaali ihmisyys tai kansalaisuus, jossa ihminen on kaiken aikaa viaton ja hyvä, ja hänen halunsa, tunteensa, asenteensa ja tekonsa ovat kaiken aikaa täysin oikeutettuja. Paitsi jos voidaan osoittaa tietoinen päätös toimia tavalla, joka ei ole oikeutettu. Tämä tarkoittaa sitä, että pahuus voidaan erikseen tunnistaa poikkeamana ihmiskunnan normista.
Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan tunnistaa sellainen puhe, joka kiistää tämän ihmisen ihanan, ideaalin ja oikeutetun riippumattomuuden - eli väittää, että hyvyys ei ontologisesti nouse ihmisestä tai ihmisyydestä. Koska ihminen, ihmisyys ja ihmiskunta on itsessään rakkaus, viattomuus ja hyvyys, on tätä riippumattomuutta vastaan hyökkääminen, esimerkiksi jotain muuta väittämällä, yksinkertaisesti vihaa.
Samaan aikaan on paradoksaalisesti niin, että muut uskonnot ja niiden pyhät kirjat eivät ole vihaa eivätkä vihapuhetta, koska ne eivät 1) tunnusta mitään inhimillistä hyvyyttä tai vihan ja rakkauden kysymystä ja 2) sitten osoita sitä puuttuvaksi ihmisestä ja 3) ihmistä sen mukaisesti häpeällisenä ja alastomana olentona. Muutenkin usko, toivo ja rakkaus ovat, ontologisesti, uskontojen joukossa kristinuskon yksinoikeus. Joten on yksinomaan jälkikristillinen ilmiö uskoa ne ihmisen omaisuudeksi.
Esimerkiksi muhamettilaisuus ei väitä, että ihminen olisi luonnostaan paha. Vaan että ihminen on luonnostaan hyvään kykenevä, jos vain hänet paimennetaan tai pakotetaan noudattamaan oikeita sääntöjä. Yleensäkin luonnollisen pahuuden kiistämisestä tulee se hassu juttu, että kansanmurhat ovat ihan hyvä asia, eivätkä ole mikään ongelma, jos vain uskotaan, että murhaajat ja murhatut ovat pohjimmiltaan hyviä.
Eli koko ajatus vihapuheesta - ja ne, ketkä siitä puhuvat - ensin kähveltävät kristinuskolta ja nimenomaan kristinuskon Jumalalta koko ymmärryksen vihasta ja rakkaudesta. Sitten he väittävät sitä omaksi omaisuudekseen, että ovat keksineet sen (tai että ihmiskunta kollektiivisesti pitää sitä hallussaan) ja kykeneviä sekä toteuttamaan sitä, että tuomaroimaan tekstejä ja ilmiöitä sen perusteella. Sitten he tuomaroivat, että Raamattu on vihaa koska se väittää ihmisissä olevan vihaa.
He nimenomaan eivät tuomaroi, että Raamattu on vihaa, koska se sanoo tiettyjä ryhmiä tuhottaviksi. Silloin Raamattu olisi vain pohjimmiltaan hyvän Jumalan ja häneen uskovien ihmisten viaton erehdys, kun käskevät tuhota pohjimmiltaan hyviä ihmisiä. Raamatun sanominen vihaksi on siis kiista siitä, että kuka on riippumaton tuomari ja ketkä ovat riippuvaisia tarkasteltavia eli tuomittavia.
Eli ensin, kristinuskon mukaan, on hyvä Jumala ja langennut, paha ihminen. Sitten ovat uskovat, joiden suhde Jumalaan palautuu Jumalan pelastavan työn seurauksena, ja siksi he saavat Jumalalta lahjaksi hyvyyttä, jonka lähde on Jumala. Mutta ihmiskunta sinänsä pysyy edelleen langenneena ja siksi on toiminnaltaan pahan eli vihan vallassa. Ja lopulta jonkun seulottava sen mukaisesti.
Sitten on vastakkainen tapa ajatella, jossa joukko ihmisiä attribuoi hyvän itseensä ja omaksi ominaisuudekseen - ja uskomuksen tasolla koko ihmiskunnan omaisuudeksi. Sitten he havaitsevat väitteet, joiden mukaan ihminen on paha. Ja he havaitsevat, että väitetty tieto tästä ihmisen pahuudesta eli tiedon alkuperä attribuoidaan Jumalaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala - riippumatta siitä, onko todellinen vai tämän väitteiden esittäjien keksintö - on paha hahmo.
Eli saadaan ihmisten hyvyys, jota vastassa on Raamatussa ilmenevä Jumalan pahuus ja tähän Jumalaan uskovien ihmisten pahuus, joka ilmenee heidän halunaan kohdistaa kontrollia ja tehdä väkivaltaa muille ihmisille, jotka ovat luonnostaan hyviä. Eli ihminen on luonnostaan hyvä, mutta hän lankeaa uskomaan kristinuskon Jumalaan, joka on a) paha tai b) ihmisen keksimä proppi, jolla propagoida pahuutta.
Eli sen pahuuden, jonka kristinusko attribuoi ihmisen joutumiseen eroon Jumalasta, tuo vastakkainen ajattelu attribuoi kristinuskon Jumalaan.
Ei tuo ole siis muuta kuin vanha gnostilaisuus taas vauhdissa. Sen tunnistamisessa ei ole mitään mielenkiintoista. Edes siinä ei ole mitään mielenkiintoista, että foorumille vähän väliä eksyy joku propagoimaan sitä, ja on siitä itse täysin ymmärtämätön. Ainoa mielenkiintoinen elementti on siinä, että gnostilaiset eivät osaa pysyä lestissään, vaan yrittävät tehdä jonkinlaista kristinuskon ja gnostilaisuuden sekakeittoa.
Aiempi esimerkkini kansanmurhasta sopii tähän hyvin. Jos pohjimmiltaan hyvät ihmiset tappavat pohjimmiltaan hyviä ihmisiä, niin siihen on aika vaikea sanoa mitään. Sitä on aika vaikea vastustaa millään, ja hyvää ihmistä on hieman turha myöskään rangaista. Edes massamurhasta. Tai edes sanoa, että sellaisen toimeenpanija jotenkin tarkoitti tehdä pahaa. Jos taas pohjimmiltaan pahat ihmiset tappavat pohjimmiltaan pahoja ihmisiä, on ihmiskunta riippuvainen ulkopuolisesta tuomarista, ja rangaistuksensa ennemmin tai myöhemmin ansainnut.
Koska yksikään ihminen ei ole saareke, niin tämä ansio myös kaiken aikaa muuttuu lopulta kollektiiviseksi. Eli pahuus tarttuu ja pahuuteen on luonnollisinta vastata pahuudella. Girard kutsuu tätä nimellä mimeettinen eskalaatio. Keskeistä on, että tästä syystä on kristinuskon näkökulmasta perusteltua vihkiä tuhon omaksi kansa sieltä ja toinen täältä.