Väitöstutkimus Raamatun vihapuheesta

Sellaista minulla ei ole. Sen sijaan Thinkcat:llä voisi olla, koska hän lähestulkoon suuttui, kun vihjasin, että menneinä aikoina ihmishenkeä ei niin hirveästi arvostettu.

Lieneekö kristinusko vaikuttanut siihen, että myötätunto myös vihollista kohtaan on herännyt? Eli onko kyse sukupolvelta toiselle siirtyneestä ideasta?

Erinomainen kysymys tuo kuitenkin on. Ovatko ihmiset menneisyydessä väistämättä olleet julmia petoja vihollisiaan kohtaan ja ainoastaan aika on tuonut vähitellen ideoita, jotka ovat ajattelua muovanneet…?

Juurikin noin. Jeesuksen elämän suurin kiistaton saavutus oli se, että Rooman valtakunnassa alettiin pitämään myös vihollisia ihmisinä. Tuo kylläkin hyvinkin todennäköisesti aiheutti tai nopeutti Rooman romahtamista.

Ennen Jeesusta kansanjohtajien oli pakko olla koko ajan hyvin julmia erityisesti viholliskansoja kohtaan. Ihan psykologiaa. Sama syy miksi vieläkin on Suomessa epätervettä ryssävihaa. Psyyke vaatii vihollisen johon kiukku puretaan, jos ei ole ulkoista vihollista siirtyy viha maan sisälle huononin seurauksin vallanpitäjän näkökulmasta. Toki on niin, että nykyään, eli ihan viimeisten vuosikymmenien aikana on ikuiset vihat esimerkiksi naapurikansoja kohtaan laantuneet merkittävästi aiemmasta. Kiitos mm. teknologisen kehityksen.

Teknologia ja nykyaikainen työnjako ja keskinäinen luottamus ovat varmasti suuria vaikuttajia ihmisten elämässä ja vaikuttaisivat epäilemättä kriisitilanteessakin vihollisen kohteluun.

Mutta maapallon väestönkasvu ja resurssien käyminen vähiin aikaansaavat vielä ongelman, joka saattaa romuttaa näitä saavutuksia.

Raamattu on hyvin merkittävä kirja, joka lähinnä Vanhan Testamentin julmuuksien lisäksi sisältää paljon muutakin. Ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö Raamattu olisi suuri vaikuttaja n vuoden 100 jälkeisessä historiassa.

En ole tietoinen, onko Uusi Testamentti täysin vallankumouksellinen teoskokonaisuus vai onko mahdollisesti samanlaisia ajatuksia esitetty muuallakin kristinuskosta riippumatta.

Omasta mielestäni Uusi Testamentti ei ole täysin vallankumouksellinen tekstikokonaisuus maailman mittakaavassa. Omassa kulttuuripiirissään se on kuitenkin hyvin merkittävä teos. Tästä tietenkin voidaan olla montaa mieltä.

Jostain syystä seemiläiset ja eurooppalaiset erityisesti ovat tarvinneet sen asian alleviivausta että Jumala todella antaa ihmiselle lahjaksi jumaloitumisen, että ihminen on luotu jumaloitumaan.
Eihän se vieläkään oikein ole juutalaisille taikka eurooppalaisille selvinnyt, huolimatta 2000 vuodesta uusitestamentillista opetusta. Edelleen juutalaiset noudattavat ritualistisia tapoja jotta pysyisivät puhtaina ja eurooppalaiset ovat taipuvaisia pelkäämään ja syyllistymään jumalien edessä.

Meinaatko, että jollakin muulla kulttuurilla ja uskonnolla (esim. buddhalaisilla) on olennaisilta osiltaan samanlainen sanoma, mutta kenties ilman ylimääräistä alleviivausta?

Tuo ei ole olennaista, ja kyllä varmaan voi löytää aiemmin historiasta jonkun historian hämärään jääneen kreikkalaisfilosofin tms. jolle lähimmäisrakkaus on ainakin jotenkin kuulunut vihollisellekin.

Olennaista on se, onko asia saatu käytäntöön niin, että ihmisjoukot ovat ottaneet tuon omakseen muiden mukana.

Tuossa on myöskin syy miksi on täysin idioottimaista olla olematta edes ateistina sitä mieltä, että Jeesus on koko historian merkittävin hahmo ja kukaan muu ei ole edes lähellä.

Todellisuus buddhalaisuuden rauhallisuudesta ei ole sitä, mitä länsimaille halutaan esittää mm. :

Yksilön sisäinen mielenrauha, johon pääsee riippuen kriteereistä 0:sta vaikkapa 10%:n väestöstä ei kerro mitään siitä miten edes haluttaessa pystytään muodostamaan vakaa väkivallaton yhteiskunta.

Merkittävään väkivaltaan riittää jo 1% väestöstä ja luultavasti jo tarpeeksi innokas 10% saa enemmistön lopulta mukaan sotiinsa.

Valitettavasti on sellainenkin historiallisesti merkittävä henkilö kuin Muhammed. Toisaalta Muhammed taisi ammentaa vaikutteita kristinuskosta.

Tietenkin sitten Intiassa ja kaukoidässäkin on valtavasti ihmisiä, joihin Jeesus ei juurikaan ole vaikuttanut.

Mutta näin näppituntumalla olen kyllä samaa mieltä, että Jeesus on merkittävin historiallinen henkilö. Tähän ei oikeastaan vaikuta edes se, että tarina Hänestä olisi raskaasti väritetty, kuten ateistit epäilemättä uskovat.

Jeesus jätti jälkeensä perinnön, jolla on ollut valtava merkitys historiallisessa kehityksessä.

Paljon vihjailua on ilmassa. Hyvä, että siitä ollaan nyt samaa mieltä.

Jos siihen esittää yhden selkeän kysymyksen, niin ei se vielä mitään suuttumista tarkoita.

Jos kysymykseen ei tule vastausta, niin ei siinä mitään.

Jos aihe vaihtuu sen sijaan, niin ei siinä mitään.

Jos vihjailu jatkuu, niin ei siinäkään mitään.

Jos poliisit ja Sherlock Holmes juoksevat vihjeiden perässä, niin se perustuu siihen, että heillä on mielestään olemassa joku juttu, minkä selvittämistä ne edistävät. Mutta jos joku asioikseen ripottelee nappeja ja langanpätkiä pitkin Lontoota, niin minä en usko, että siitä mitään murhamysteeriä saadaan. Ei edes varkausmysteeriä, jos ei mikään ompeluliike ole asiasta valittanut.

Ynnä Sherlock näyttää varmaan aika idiootilta jos jaksaa säpsähdellä ja aprikoida vielä viidennentoista napin kohdalla. Jos taas kertomus on osa elokuvaa tai kirjaa, niin yleisöllä täytyy olla aika vahvoja huumeita jos se on kuudennentoista napin kohdalla vielä mukana.

Jos taas Ville ja Kalle päättävät leikkiä, niin leikin säännöiksi voidaan vaikka sopia kaksi kohtaa: Ensimmäinen on, että “Ville tönäisee Kallen alas portaita”. Toinen on, että “Kalle lentää alas portaita”. Tosi hyvin leikitty jos Ville on se, joka kyllästyy ensimmäisenä. Todennäköisempää on, että Kalle haluaisi nimet pois leikin säännöistä. Ja jos on fiksulla päällä, niin asettaa ehkä leikin tavoitteeksi jotain hienompaa kuin portaita alas lentämisen.

Omien sanojen loppuessa voi lainata joltain toiselta.

Annetaan yksimielisesti ymmärtää rivien välistä havaittu, kiveenhakattu valtava epäsuora mielikuva, epäilemättä mahdetaan todeta näppituntumalla mahdollisesti vallankumouksellinen, ennemminkin raskaasti väritetty, valitettavasti merkittävä, vääristelty, voimakas dramaattinen ajatus.

Siis selvä. Tarkoitin vain sanoa, että en häiritse tän enempää.

Joo, vähän sen suuntaista meinaan.
Alleviivaus, josta puhuin, ei kylläkään ole ylimääräinen. Ja vastaavia, omassa kontekstissaan tarpeellisia alleviivauksia esiintyy kyllä muidenkin traditioiden opetuksissa.

Ok. Tosin voi olla, että et lopulta saa aatteellesi tukea kovin monelta minkään uskonnon vakavalta kannattajalta. Se näet on kauniisti sanottuna kyllä yhteisen asian hakemista mutta samalla myös ulkopuolelta sanelua: Ei, olette väärässä, teidän uskontonne on todellisuudessa tätä ja tätä eikä tuota mitä kuvittelette.

1 tykkäys

Minä kirjoitin omana mielipiteenäni että Uusi Testamentti ei ole täysin vallankumouksellinen tekstikokonaisuus.
En oikein tiedä miten kirjoittamallani otin kantaa siihen että toiset eivät saisi pitää uskontoaan jonkinlaisena.

Lisään vielä että Uuden Testamentin arvoa ei mielestäni yhtään vähennä se että se ei ole vallankumouksellinen tekstikokoelma.

Jos olet sitä mieltä, että “jollakin muulla kulttuurilla ja uskonnolla (esim. buddhalaisilla) on olennaisilta osiltaan samanlainen sanoma” niin olet mestaroimassa niiden uskontojen uskomuksia. Et tietenkään niin, että voisit väkisin niitä muuttaa, mutta asetut yläpuolelle kertomaan, mitä ne “todellisuudessa” tavoittelevat.

En omasta mielestäni ole mestaroimassa mitään uskontoa vaan toteutan omaa henkilökohtaista uskonnonvapauttani ajatella hengellisistä asioista omaan hengellisyyden harjoittamiseeni viitaten. Kun olen uskonnollisissa tilaisuuksissa en ole vaatimassa niihin mitään uudenlaista näkökulmaa tai tapaa. Jonkun mielestä ehkä olen sitten jonkinlainen soluttautuja, sopeudun monenlaisiin ryhmiin ja tilaisuuksiin, ja silti pidän tärkeänä ajatella asioista oman elämäni kokemuksiin nojaten.

Mielestäni olen enemmän niin päin kallellaan omissa mielipiteissäni että kristinusko liittyy jo olemassaoleviin traditioihin maailmanuskontojen joukossa yhtenä nuoremmista tulokkaista, eikä niin päin että esim. buddhalaisilla olisi osittain samanlainen sanoma kuin kristinuskossa.

Tässä vaikutelmassa paljon tekemistä on sillä, että vallankumous on jo tapahtunut. Tästä syystä näyttää siltä, että asiat, jotka evankeliumi oikeastaan toi maailmaan, olisivat “tietenkin” olleet osa sitä kaiken aikaa. Nietzsche esimerkiksi saattoi olla Nietzsche pitkälti siksi, että 1800-luku oli jonkinlaista antiikin renessanssia. Siihen aikaan antiikkiin sijoitettiin mielikuvissa ja retroaktiivisesti samanlainen ihmeellinen optimismi kuin mikä vähän myöhemmin tuli vallitsemaan 1800-luvun loppua.

Kun antiikin romantisointi pyyhitään pois, niin jäljelle jää monella tavalla ahdistunut, pessimistinen ja tiensä päähän tullut aikakausi, jota leimasi näköalattomuus ja todellisuuspako. Voin korjata, vahvistaa ja tarkentaa tätä siinä vaiheessa kun pääsen Order and Historyn neljännessä osassa vauhtiin.

Yhdistävä tekijä on siinä, että buddhistit ovat, kristittyjen tavoin, ihmisiä. Jos totuus on ihmisessä, tai ihminen voi sen tutkimalla itsestään löytää, niin lopulta kaikki uskonnot kehittyvät samaksi. Mutta jos totuus tulee ihmiselle aina ulkopuolelta ja annettuna, eikä ihminen varsinaisesti ole keksinyt mitään itse tai ole minkään lähde, niin on mahdollista uskoa vain se, mikä on “uskottavaksi annettu”.

Kristinusko “antaa uskottavaksi” paljon enemmän, suurempia ja korkeampia asioita kuin mikään muu sanoma maailmassa. Mutta näiden asioiden lähteeksi ei, oman havaintoni mukaan, riitä pelkkä Raamattu. Koska se johtaa asian toisensa jälkeen sulkemiseen pois, ja tuloksena on suunnilleen reformoitu teologia, jossa ihmisen ajallisuudelle ja luotuisuudelle ei jää “uskottavaksi annettujen” asioiden joukossa mitään osaa.

Sattuneesta syystä muistelin eilen illalla C. S. Lewisin kirjaa Till We Have Faces.

1Kor. 13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. 12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. 13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

Jos se, mikä ihmisessä on, ei liity uskoon mitenkään, tai ihmisellä ei ole merkittävää sisältöä, niin ei ole mitään hyötyä, tavoiteltavaa tai iloittavaa siinä, että ihminen jotenkin tulee tunnetuksi.

Vertauksen vuoresta, johon on monta tietä huipulle voisi tarkemmin soveltaa kaikkiin uskontoihin ja uskomuksiin siten, että vuorella on vain yksi huippu ja vain yksi tie vie sinne. Samaan aikaan kaikki maailman uskonnot ja uskomukset mutkittelevat pitkin vuoren seinämää, vieden siinä milloin mihinkin suuntaan, riippuen siitä tavasta, millä ne on kulloinkin käsitetty.

Se “kaikkien uskontojen samanlainen sanoma” on yleensä se, että taputetaan päähän pientä ihmistä, joka “etsii jotain”, aivan kuin kaikki muutkin pienet ihmiset. Etsiminen on muotia postmodernissa ajassa siitä syystä, että moderni aika on tehnyt löytämisestä niin epätyydyttävää. Tämä taas johtuu tavasta, jolla se on karsinut löydettävissä olevien asioiden palettia.

Jos katsotaan UT:n kohtia, joissa Jeesus esittelee Jumalan valtakuntaa, ihmisen asemaa siinä ja ihanteellista Jumalan ja ihmisen suhdetta, niin sieltä löytyy jotain hyvin muuta kuin mitä kadunmies vähäisellä tai vähän pidemmällä tutustumisella käsittäisi jumaloitumisella.

Arkikielen mukaan jumaloituminen herättää mielikuvia Jumalaksi tai jumalalliseksi muuttumisesta. Josta taas kadunmiehen käsitys on jonkinlainen henkiolennoksi muuttuminen tai tien taisteleminen Olympokselle.

Sillä, mitä idän uskonnot tavoittelevat, ei ole mitään tekemistä evankeliumin kanssa. Niillä tosin on ripauksen enemmän tekemistä sen kanssa, miten sanojen sokkelossa tempoileva kadunmies käsittää jumaloitumisen.

Mielestäni koko käsitteen käyttö toimii niin, että sillä on hyvä provosoida protestantteja, jotka ensin luulevat sen tarkoittavat jonkinlaista gnostilaista todellisuuspakoa, henkiolennoksi muuttumista tai luotuisuudesta irtautumista. Sitten heille voi selittää, että se on oikeasti jotain muuta. Mutta tämä juttu vähän lässähtää silloin, jos ortodoksi itse uskoo jonkin mielikuvan perusteella tuohon henkistymiseen ja todellisuuspakoon.

2 tykkäystä

En minä ole sinulta uskonnonvapautta riistämässä, ei huolta. Mutta aina, kun esität eri uskontoja ja maailmankatsomuksia koskevia väitteitä, “mestaroit” jotakin.

Jos esität, että uskonnot ovat jonkin jumalallistumissysteemin tai muun kautta samaa traditiota, samalla esität, että eri mieltä olevat ovat väärässä. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, niinhän me kaikki teemme. Se, mitä erityisesti kritisoin, on kuvitelma, että oikeasti kykenisit löytämään tuollaisen yhdistävän jutun ja kenties vielä nimeämään sen joksikin uskontojen ydinjutuksi. Siinä pitäisi vetää liikaa mutkia suoriksi, ja olla piittaamatta uskontojen itseymmärryksestä. Ja tämä jälkimmäinen on varsin tuhdin luokan “mestarointia”, ulkoa päin harjoitettua paremmintietämistä.

Minä kyllä ihan ongelmitta sanon, että buddhalaiset, hindut, moonilaiset, shintolaiset jne. ovat uskonnossaan pahasti väärässä. Mutta minulla ei ole rahkeita sanoa, että heidän uskonnoissaan on oikeasti kyse jostain muusta kuin mitä he itse opettavat. (Kyllä, välttämättä joudut sanomaan näin, jos tahdot löytää noista ja monista muista riittävää yhteistä sisältöä - paitsi sen minkä Thinkcat jo mainitsikin: että kaikki me ollaan ihmisiä.)

1 tykkäys

Pidän kyllä kiinni siitä että se mitä teen sanoessani mielipiteitäni ääneen ei ole mestarointia. Olen myös löytänyt, ja luotan että löydän jatkossakin, muista uskontokunnista (ja omasta uskontokunnastani myös) puhekumppaneita, joilla on samankaltainen asenne kuin itselläni, jotka ovat kiinnostuneita miettimään ikäänkuin puhtaalta pöydältä omaa uskontoaan ja muita uskontoja siinä rinnalla.
Olen vakaasti sitä mieltä että näin keskustellessamme emme mestaroi omia emmekä muiden uskontoja. Tietenkin ymmärrän sen jos jonkun mielestä oma tapani ja keskustelukumppanieni tapa puhua asiasta on mestarointia.

Näköjään pitäisi tietää kaikesta kaikki ja käyttää valtava määrä aikaa näihin keskusteluihin, jotta sinä olisit tyytyväinen.

Hyvät yöt vaan sulle. Oletko ammatiltasi kenties yleinen syyttäjä?

1 tykkäys

No koitapa löytää sellainen kreikkalaisfilosofi. Muulla tavalla tämä keskustelu on oikeastaan osoittautunut aika ontoksi. Tarkoitan siis sitä, että itse asiasta tai otsikosta ei ole löytynyt juuri mitään sanottavaa. Vaikka nuo puheet UT:n merkityksestä ja universalismista ovat sinänsä toimivia jonkin toisen otsikon alla. Tarkoitan sitä, että kukaan ei ole osannut sanoa, mitä “vihapuhe” on. Vasta sitten olisi mahdollista käsittää se, tai olla selvillä siitä, että onko koko asialla mitään merkitystä.

Olen esittänyt toisaalla, että koko “vihapuheen” käsitteen ottaminen vakavasti, aivan kuin se olisi joku oikea ilmiö tai analyysin työkalu, vaatii sellaisia lähtökohtia tai tausta-ajatuksia, mitä ei ole mahdollista ottaa vakavasti jos ne joku lausuu ääneen. Eli koko väite, että jokin ilmaisu tai näkökulma on “vihapuhetta”, on vahvasti ideologinen. Ja henkilön, joka puhuu “vihapuheesta”, aivan kuin se olisi jotain todellista tai yksiselitteistä, pitäisi kyetä edes ilmoittautumaan tällaisen ideologian kannattajaksi. Hyvä vielä jos kykenee jotenkin oikeuttamaan sen tai perustelemaan sitä.

Sitten jää jäljelle vain sen toteaminen, että se ideologia on, kristinuskon näkökulmasta katsottuna, epätosi ja mieltä vailla.

Se ideologia sanoo, että on olemassa jonkinlainen ihmisestä, ihmisten ajattelusta tai ihmisten kollektiivista nouseva rauhan, riippumattomuuden, eheyden, itseriittoisuuden ja lahjomattomuuden tila. Tai jopa että on olemassa joku normaali ihmisyys tai kansalaisuus, jossa ihminen on kaiken aikaa viaton ja hyvä, ja hänen halunsa, tunteensa, asenteensa ja tekonsa ovat kaiken aikaa täysin oikeutettuja. Paitsi jos voidaan osoittaa tietoinen päätös toimia tavalla, joka ei ole oikeutettu. Tämä tarkoittaa sitä, että pahuus voidaan erikseen tunnistaa poikkeamana ihmiskunnan normista.

Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan tunnistaa sellainen puhe, joka kiistää tämän ihmisen ihanan, ideaalin ja oikeutetun riippumattomuuden - eli väittää, että hyvyys ei ontologisesti nouse ihmisestä tai ihmisyydestä. Koska ihminen, ihmisyys ja ihmiskunta on itsessään rakkaus, viattomuus ja hyvyys, on tätä riippumattomuutta vastaan hyökkääminen, esimerkiksi jotain muuta väittämällä, yksinkertaisesti vihaa.

Samaan aikaan on paradoksaalisesti niin, että muut uskonnot ja niiden pyhät kirjat eivät ole vihaa eivätkä vihapuhetta, koska ne eivät 1) tunnusta mitään inhimillistä hyvyyttä tai vihan ja rakkauden kysymystä ja 2) sitten osoita sitä puuttuvaksi ihmisestä ja 3) ihmistä sen mukaisesti häpeällisenä ja alastomana olentona. Muutenkin usko, toivo ja rakkaus ovat, ontologisesti, uskontojen joukossa kristinuskon yksinoikeus. Joten on yksinomaan jälkikristillinen ilmiö uskoa ne ihmisen omaisuudeksi.

Esimerkiksi muhamettilaisuus ei väitä, että ihminen olisi luonnostaan paha. Vaan että ihminen on luonnostaan hyvään kykenevä, jos vain hänet paimennetaan tai pakotetaan noudattamaan oikeita sääntöjä. Yleensäkin luonnollisen pahuuden kiistämisestä tulee se hassu juttu, että kansanmurhat ovat ihan hyvä asia, eivätkä ole mikään ongelma, jos vain uskotaan, että murhaajat ja murhatut ovat pohjimmiltaan hyviä.

Eli koko ajatus vihapuheesta - ja ne, ketkä siitä puhuvat - ensin kähveltävät kristinuskolta ja nimenomaan kristinuskon Jumalalta koko ymmärryksen vihasta ja rakkaudesta. Sitten he väittävät sitä omaksi omaisuudekseen, että ovat keksineet sen (tai että ihmiskunta kollektiivisesti pitää sitä hallussaan) ja kykeneviä sekä toteuttamaan sitä, että tuomaroimaan tekstejä ja ilmiöitä sen perusteella. Sitten he tuomaroivat, että Raamattu on vihaa koska se väittää ihmisissä olevan vihaa.

He nimenomaan eivät tuomaroi, että Raamattu on vihaa, koska se sanoo tiettyjä ryhmiä tuhottaviksi. Silloin Raamattu olisi vain pohjimmiltaan hyvän Jumalan ja häneen uskovien ihmisten viaton erehdys, kun käskevät tuhota pohjimmiltaan hyviä ihmisiä. Raamatun sanominen vihaksi on siis kiista siitä, että kuka on riippumaton tuomari ja ketkä ovat riippuvaisia tarkasteltavia eli tuomittavia.

Eli ensin, kristinuskon mukaan, on hyvä Jumala ja langennut, paha ihminen. Sitten ovat uskovat, joiden suhde Jumalaan palautuu Jumalan pelastavan työn seurauksena, ja siksi he saavat Jumalalta lahjaksi hyvyyttä, jonka lähde on Jumala. Mutta ihmiskunta sinänsä pysyy edelleen langenneena ja siksi on toiminnaltaan pahan eli vihan vallassa. Ja lopulta jonkun seulottava sen mukaisesti.

Sitten on vastakkainen tapa ajatella, jossa joukko ihmisiä attribuoi hyvän itseensä ja omaksi ominaisuudekseen - ja uskomuksen tasolla koko ihmiskunnan omaisuudeksi. Sitten he havaitsevat väitteet, joiden mukaan ihminen on paha. Ja he havaitsevat, että väitetty tieto tästä ihmisen pahuudesta eli tiedon alkuperä attribuoidaan Jumalaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala - riippumatta siitä, onko todellinen vai tämän väitteiden esittäjien keksintö - on paha hahmo.

Eli saadaan ihmisten hyvyys, jota vastassa on Raamatussa ilmenevä Jumalan pahuus ja tähän Jumalaan uskovien ihmisten pahuus, joka ilmenee heidän halunaan kohdistaa kontrollia ja tehdä väkivaltaa muille ihmisille, jotka ovat luonnostaan hyviä. Eli ihminen on luonnostaan hyvä, mutta hän lankeaa uskomaan kristinuskon Jumalaan, joka on a) paha tai b) ihmisen keksimä proppi, jolla propagoida pahuutta.

Eli sen pahuuden, jonka kristinusko attribuoi ihmisen joutumiseen eroon Jumalasta, tuo vastakkainen ajattelu attribuoi kristinuskon Jumalaan.

Ei tuo ole siis muuta kuin vanha gnostilaisuus taas vauhdissa. Sen tunnistamisessa ei ole mitään mielenkiintoista. Edes siinä ei ole mitään mielenkiintoista, että foorumille vähän väliä eksyy joku propagoimaan sitä, ja on siitä itse täysin ymmärtämätön. Ainoa mielenkiintoinen elementti on siinä, että gnostilaiset eivät osaa pysyä lestissään, vaan yrittävät tehdä jonkinlaista kristinuskon ja gnostilaisuuden sekakeittoa.

Aiempi esimerkkini kansanmurhasta sopii tähän hyvin. Jos pohjimmiltaan hyvät ihmiset tappavat pohjimmiltaan hyviä ihmisiä, niin siihen on aika vaikea sanoa mitään. Sitä on aika vaikea vastustaa millään, ja hyvää ihmistä on hieman turha myöskään rangaista. Edes massamurhasta. Tai edes sanoa, että sellaisen toimeenpanija jotenkin tarkoitti tehdä pahaa. Jos taas pohjimmiltaan pahat ihmiset tappavat pohjimmiltaan pahoja ihmisiä, on ihmiskunta riippuvainen ulkopuolisesta tuomarista, ja rangaistuksensa ennemmin tai myöhemmin ansainnut.

Koska yksikään ihminen ei ole saareke, niin tämä ansio myös kaiken aikaa muuttuu lopulta kollektiiviseksi. Eli pahuus tarttuu ja pahuuteen on luonnollisinta vastata pahuudella. Girard kutsuu tätä nimellä mimeettinen eskalaatio. Keskeistä on, että tästä syystä on kristinuskon näkökulmasta perusteltua vihkiä tuhon omaksi kansa sieltä ja toinen täältä.

Tämä. Itse en pidä tuota gnostilaisuutena. Kyllä se on ihan vain saatanallista ajattelua. Saatanahan pyrkii saamaan ihmisen uskomaan, että paha on hyvä ja hyvä on paha.