Ainakin Gloriasta vaihdettiin yksi han-sana Gud-sanaksi. Se mainittiin jossain uutisessa ihan sanatarkasti, mutta en viitsi googlata sitä uudestaan esiin, kun olen jo nuo artikkelit sulkenut. Kyseisen ehdotuksen tekijäkin mainittiin nimeltä.
Kyllä nuo muutokset hesarinkin perusteella isohkoja ovat, vaikka hurjimmat väitteet eivät paikkansa pitäneetkään. Esimerkiksi se, että Isän Pojan ja Pyhän Hengen olisi jatkossa vain toinen kahdesta vaihtoehdosta aloittaa jumalanpalvelus on mieleßtäni iso muutos, myös tuo femiinisten ilmaisujen käyttö Pyhästä Hengestä arveluttaa. Olen myös vähän porttiteoreetikko.
5 tykkäystä
Siis mikä Pyhän hengen ilmaisu? Se sama, joka on muutettu jo vuosia sitten - myös Suomen ruotsinkielisissä teksteissä? Vai jokin uusi muutos?
Itse asiassa ruotsin maskuliinimuoto on varsin vanhentunut, sitä käytetään nykyään hyvin vähän. Ennen kaikkeahan maskuliinimuoto näkyy pääsanan edessä olevassa adjektiivin muodossa. Nykyään on täysin korrektia sanoa miehestäkin den stränga läraren vanhan den stränge läraren sijaan. Tuosta Pyhä Henki -ilmaisun muutoksesta käytiin pitkä keskustelu aikoinaan, kun se muuttui mm. uskontunnustuksessa. Keskustelussa vedottiin mm. siihen, että monissa kielissä - ilmeisesti myös kreikassa? - henki on neutri eikä siis mitenkään yksiselitteisesit maskuliini.
1 tykkäys
Näinkin kyllä, mutta Kirjoitukset sisältävät myös kohtia jossa sana Herra esiintyy aivan itsenäisenä, useammassa eri muodossa: Adon, Adoni, Adonai ja niihin liitetyissä sanayhdistelmissä.
Adon on yleissana merkityksessa herra, mestari, isäntä, ja sitä käytetään Kirjoituksissa niin ihmisistä, enkelistä kuin Jumalastakin. Adonai on samanlainen monikkomuoto kuin Elohim, käyttäytyen ja käytetty samalla tavalla usein yksikkömuotoisten verbien kanssa.
Tämänkin sanan alkuperä on hebreaan edeltäneissä varhaissemiittisissä kielissä.
Mitä tulee tetragrammatoniin, niin hebrealainen tulkinta on, ettei se ole nimi tai sana, vaan lyhenne. Siihen liitetyt vokaalimerkit sanotaan tulevan adonai sanan vokaaleista, ja siksi se voidaan lausua “adonai” (mutta ei kirjoittaa, koska silloin vääristyisi alkuperäinen sana)
@ALG , mitä tiedät tästä - kun olet Ruotsin kirkon työssä?
Toiseksi, miten on käynyt sille pyrkimykselle, jossa nähtiin islamin vaikutusta kirkkoonne? Käsikirjaan tehtiin jotain ehdotuksia, jotka sopisivat paremmin muslimeita ajatellen…
Olet mielestäni hieman sinisilmäinen Suomen “valtakunnallisten medioiden” seulan suhteen. Kyllä niiden läpi valeuutisia sujahtaa tämän tästä, vaikka muuta tietysti väitetään. Suhteellisen tuore esimerkki on tapa, jolla reilu viikko sitten Puolan itsenäisyyspäivänä, paitsi kansallismielisten myös erittäin kristillisten (so. katolisten) tunnusten alla, Varsovassa järjestettyä soihtukulkuetta käsiteltiin meikäläisessä valtamediassa. Kymmenien tuhansien kristittyjen patrioottien joukossa oli joitakuita kiistatta äärimmäisyysaineksiin luettavia osallistujia, mutta juuri nämä nostettiin meillä tapetille; no, niin nostettiin toki muissakin läntisissä valtamedioissa, mutta ei valheen levinneisyys valheesta sen todempaa tee.
Seuraavassa ainoa nähdäkseni jotakuinkin tasapuolinen suomenkielinen kuvaus Varsovan marssista:
A propos:
(Sama ilmiö on tosin nähty myös kotimaan uutisoinnissa. Vuodesta 2014 alkaen Helsingissä joka itsenäisyyspäivänä marssittua 612-kulkuetta on kyseisen tradition alusta saakka meikäläisessä valtamediassa kauhisteltu ja päivitelty tavalla josta suoranainen valeuutisointi ei jää kauaksi. Osallistuin kyseiseen marssiin viimeksi vuonna 2015, ja tapahtumaa koskevan uutisoinnin ja oman henkilökohtaisen kokemukseni välillä oli huimaava kuilu. Saas nähdä millaista soopaa saadaan kuulla ja lukea tämän vuoden itsenäisyyspäivänä järjestettävän, Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan takia toivottavasti erityisen runsaslukuisen kulkueen tiimoilta; aikomukseni on osallistua, totta kai.)
1 tykkäys
Ruotsissa ja muuallakin on kirkoissa jo pitkään ollut pyrkimystä ns. inklusiiviseen kieleen, jossa pyritään eroon sukupuolittavista sanoista, samoin kaikista sellaisista, jotka ovat jotenkin hierarkisia. Tätä käsikirjauudistusta olen useissa viesteissä pohtinut näillä foorumeilla.
2 tykkäystä
Nyt sanon suoraan, jotta tämä väite on täyttä potaskaa. Kannattaa muistaa, että vanhoilla kirkoilla oli evankeliumi jo ennen kuin se edes sai kirjallisen muodon.
1 tykkäys
On tosiaan väärä uutinen. Totta on että feministinen kielikäsitys on pohjalla ja halutaan "inklusiv"kielit. Täällä kuvaus mitä ehdotus tahtoo: http://tidskriftenevangelium.se/essa/var-tids-franvarande-farsa/ . Olen vielä niin järkyttynyt, että uusi käsikirja meni läpi. Tahdon sanoa, että en ole työntekijä. Vain vapaaehtoinen. Toki joskus on minulle maksettu pieni korvausta. Kommentoin tarkemmin jälkeen kun saan jotain salonkikelpoista sanottava.
Itse prosessi on kuvattuna täällä: https://www.facebook.com/sofia.jonsson.754/posts/775521682634723
Sofia on aivan ihana ja hänen kommentit Facebook kannattaa lukea!
Islam tahtoivat joku ottaa huomioon, koska monisssa toimituksissa läsnä heitä. Kysyn kirkkoherralta asiasta.
3 tykkäystä
Millä tavalla potaskaa? Itsehän en ole siis tuota mieltä, vaan siteeraan tässä mm. timo k: ta. Moneen kertaan on täällä käsitelty ortodoksien raamattukäsitystä. Kirkon käytäntöjä ei perustella heillä suoraan Raamatulla, vaan kirkolliskokousten päätöksillä. Raamattua Jumalan sanana ja ilmoituksena pitäviä luterilaisia on ojentanut täällä monikin, mm. Silvanus.
Kyllä ainakin katolisen kirkon mukaan Raamattu on Jumalan sanaa ja ilmoitusta. Ja ortodoksisenkin ainakin, jos Orthodox Study Bibleä - joka kommenteiltaan, artikkeleiltaan ja esittelyiltään on muuten katolisin englanninkielinen uusi käännös - on uskominen. Pyhä traditio on Raamatun rinnalla ei sen päällä, vaikka Raamatun tulkinnassa viimeinen sana onkin aina kirkolla.
1 tykkäys
No tuo on ristiriidassa sen kanssa mitä täällä on kerrottu. Hämmentävää.
Itse ymmärrän sen tarkennuksen että raamattu kertoo tapahtimista jotka ovat olleet se varsinainen ilmoitus. Erimielisiä olemme olleet ainakin Timon kanssa siitä miten kirjoituksiin vedotaan. Lut käsitys on kai että sana on Jumalan Hengen johtamaa ja siksi siihen suoraan vedotaan. Timo ja ort kirkko korostivat ihmisten osuutta kirjoituksiin. Ja kiistävät siis ilmaisun ”Jumalan sana” harhaanjohtavana ja Kirkon osuutta vähentävänä.
En osaa Timon puolesta puhua, mutta Raamatun kirjoittajat ovat Pyhän hengen inspiroimia ihmisiä. Kai voi ajatella niinkin, että esimerkiksi palava pensas oli varsinainen ilmoitus ja kirjoitukset välittävät tämän ilmoituksen kaikille. Samaa voisi ajatella kaikista Raamatussa kerrotun historian tapahtumista. Profeettojen puhe on suoraa, joten se on varmasti itsessään varsinainen ilmoitus. Samoin psalmien ja viisauskirjojen. Tämä on kuitenkin omaa ajatteluani ja kiellän sen jos kirkko on jotain muuta mieltä 
1 tykkäys
Ei ei. Te olette nyt erehtyneet. Raamattu (s.o. Agrikolan Se Wsi Testamentti) saneltiin sanasta sanaan ja suomeksi ellei peräti supernaturaalisesti tallennettu kultalevyille. Siksi ja siitä mm. oppi sanainspiraatiosta.
Kirkon ymmärrys Jumalasta ja hänen tahdostaan perustuu kokemuksiin tapahtumista, joissa Jumala on ilmaissut itsensä ja tahtonsa tietyissä historiallisissa tilanteissa joko yksittäisille ihmisille tai esim. Israelin kansalle kollektiivisesti. Tätä kokemusperäisesti saatua ymmärrystä on sitten sanallistettu ja sanallistetaan yhä eri aikoina, eri paikoissa, eri kielillä, eri tarkoituksia varten jne., ja kulttuurilliset ja kielelliset ominaispiirteet näkyvät niissä kuvauksissa ja kommenteissa. Samoin pyhiä tapahtumia ja henkilöitä on kuvattu myös niin ikonien kuin kirkollisen musiikinkin kautta. Se on samanlaista toimintaa kuin verbaalinenkin pyhien asioiden kuvaus ja kommentointi.
Kirkko elää toiminnallisessa suhteessa Jumalan kanssa, ja tämä elävä suhde on ensisijainen asia pyrittäessä oikeaan ymmärrykseen jumalallisista totuuksista. Eläminen Jumalan kansan kanssa yhteydessä Jumalaan on verrattomasti tärkeämpää kuin esim. tehdä teologiaa pyhiä kirjoituksia tai ikoneita tutkimalla. Ensin on aina Jumalan kansan elävä vaellus, sitten vasta tulee kirkon elämän tuottamien artefaktien tai dokumenttien tutkiskelu.
Olen pyrkinyt tuomaan tätä näkökulmaa esille, sillä moni suomalainen pitää itsestäänselvyytenä sitä, että kristinusko on yhtä kuin Raamatun lueskelu ja oikean elämäntavan ja käyttäytymisnormien muodostaminen sitä lueskelemalla. Kristinusko on Jumalan pyhittävistä armovoimista osalliseksi pääsemistä hänen kirkkonsa elämään osallistumisen kautta - ei sitä, että yksikseen lueskellaan Raamattua ja sitten muodostellaan omin päin tulkintoja siitä, miten pitäisi elää, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua jne. Moni protestantti käytännössä tekee noin ja asettuu itse omaksi paavikseen ja jumalallistaa itse muodostamansa tulkinnat ja kutsuu niitä “Jumalan sanaksi”. Tämä ei ole se tapa, jolla kirkko käyttää Raamattua ja muita pyhiä kirjoituksia. Jos kritisoi tuollaista, niin se ei tee tyhjäksi Raamatun oikeaa käyttöä. Kun se ymmärretään oikein, niin silloin ei ole ongelmaa puhua Raamatusta “Jumalan sanana”.
Protestanttisuudessa lähtökohta on se, että kirkon elämä ja käytännöt voidaan suoraan johtaa Raamatusta ja vain siitä ja että mitään muuta ei tarvita. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä kirkon kanonien mukaan kirjoittamattomat traditiot ovat yhtä tärkeitä kuin kirjoituksetkin. Protestanttien näkemys juontaa juurensa heidän omasta positiostaan ja historiastaan, ja sen tarkoitus on ollut oman yhteisön riippumattomuuden korostus ja kirkkoyhteyden merkityksen vähättely: irtaannuttuaan Rooman piispasta heidän oli yksinkertaisesti pakko yrittää oikeuttaa oma positionsa tuolla tavalla. Heidän ajatuksensa oli, että Raamattu riittää, yhteyttä paaviin ei tarvita. Seurauksena he tulivat luoneeksi uutuusajatuksen, jonka mukaan kirkon koko elämä kaikkine opetuksineen ja sisältöineen voidaan johtaa suoraan Raamatusta. Historian valossa tämä on hyvin erikoinen näkemys, jota ei tavata muuta kuin protestanteilta.
Kaikilla vanhoilla kirkkokunnilla - myös koptit ja orientaaliortodoksit ymv. mukaan lukien - kristinuskossa on kyse historiallisesta jatkumosta: on ollut ja on yhä Jumalan kansa, joka on vaeltanut elämäänsä yhteydessä Jumalaan ja oppinut Hänestä ja hänen tahdostaan monen moista vuosituhansien kuluessa, ja että kaikki tämän elävän suhteen kautta saatu ymmärrys on tärkeää, arvokasta ja vaalimisen arvoista. Pyhät kirjoitukset ovat aarteita, mutta ne eivät ole kaikki, eikä uskossa ole kyse siitä, että se mikä on kaikki voitaisiin johtaa omin voimin niistä. Kirjoitukset ovat osa Jumalan kansan elämää, eivät jotain, josta elämä konstruoidaan.
Olen usein ihmetellyt sitä kepeyttä, jolla protestantit sivuuttavat mm. jakautumattoman kirkon aikaiset kanonit, vaikka niiden tulisi olla koko kristikuntaa sitovia. Se kepeys juontaa juurensa juuri siitä näkemyksestä, jonka mukaan kirkon koko oppi ja käytännöt voidaan johtaa Raamatusta missä ja milloin vain. Näin nähdään, että virheellinen suhtautuminen Raamattuun johtaa käytännössä aina kirkon historiallisuuden kiistämiseen: millään päätöksillä ei ole väliä tai arvovaltaa, koska ajatus on, että kuka vain voi milloin vain ominpäin konstruoida kristinuskon koko sisällön suoraan Raamatusta. Vanhoissa kirkkokunnissa kirkon historiallisuus otetaan sellaisena kuin se on, ja kirkon vanhoja päätöksiä ja kanoneita yritetään ymmärtää ja soveltaa kulloisenakin aikana ajan omat lähtökohdat aidosti huomioiden, sen sijaan että suoralta kädeltä julistettaisiin, että “nuo ovat romukoppaan joutavia vanhoja juttuja”.
Olen iloinen, että ymmärrät tuon lihavoidun asian! Se on oikeasti tärkeä asia. Ei ole mitään tarvetta tehdä esim. pyhistä evankelistoista mitään superihmisiä, jotka olisivat jumalallisella, yli-inhimillisellä kyvyllä kirjoittaneet evankeliumit. Jeesuksen tekemät ihmeet ja muut jumalalliset tapahtumat eivät menetä arvostaan ja merkityksestään mitään, mikäli suomme pyhille apostoleille ja evankelistoille heidän inhimillisyytensä - sen, että he olivat kyvyiltään ja kognitioltaan monin tavoin rajallisia ja inhimillisiä, mutta silti vilpittömiä, totuudellisia ja hurskaita. Pyhillä kirjoituksilla on erityistä arvovaltaa etenkin siinä, mitä sanomme aikalaisten todistuksista. Meidän on tietysti hyväksyttävä pyhien profeettojen ja apostoleiden omat sanat aitoina ja totuudenmukaisina kuvauksina siitä, miten heidän aikanaan asiat koettiin ja ymmärrettiin. Tässä suhteessa ne ovat sataprosenttisen luotettavia.
1 tykkäys
Kyllä luterilaisillakin on historiallinen jatkumo. Luterilaiset kirkot eivät ole syntyneet siten, että joku metsän keskelle eristäytynyt pakanalauma olisi saanut Raamatun haltuunsa ja sen tekstien pohjalta keksinyt opin ja käytännöt.
Vaikkapa Uuden testamentin 27 kirjaa on julistettu ohjeellisiksi kirkon toimesta (Athanasius v. 367, Hippon ja Karthagon konsiilit v. 393 ja 397). Tosin meillä on ennenkin ollut jyrkkä erimielisyys siitä, mitä tämä kirkon julistama kaanon tarkoittaa: itse ymmärrän, että julistamalla kirjan kanoniseksi kirkko ilmoittaa alistuvansa sen tutkittavaksi, kun taas @timo_k (nähdäkseni) katsoo (ortodoksi)kirkon olevan Raamatun yläpuolella.
3 tykkäystä
Ehkä kuitenkin oman tulkintansa siitä.
.
Tietenkin kirkko on yläpuolella, koska opetusvirka on kirkolla. Raamattuahan ei ymmärretä oikein ilman kirkon pyhää opetusvirkaa. Se, mikä on Raamattu, on myöskin kirkon itsensä määrittelemä asia. Kirkko onkin koonnut itse itselleen Raamatun omilla kriteereillään ja omia tarpeitaan varten.
Viittaat kirkolliskokousten päätöksiin. Jos kerran pidät niitä arvovaltaisina Raamatun kaanonin määrittelyn suhteen, niin olisi loogista, että sitoudut niiden antamiin kanoneihin myös muilta osin. Jos et, niin sitten osannet varmaankin perustella, miksi arvelet jotkin kanonit voitavan sivuuttaa tuosta vaan ja miksi joihinkin pitäisi sitoutua? Jos ajattelet noin, niin mistä tulee se arvovalta asettua ekumeenisten kirkolliskokousten yläpuolelle?
1 tykkäys
Vaikkapa siitä, että vanha kirkko nimenomaan tarkoitti Raamatun olevan muiden tekstien yläpuolella. Athanasios sanoo Uuden testamentin kirjoista: “Yksin niissä julistetaan hurskas oppi. Kukaan ei saa lisätä niihin mitään eikä ottaa niistä mitään pois”. Asiaa kannattaisi pohtia esimerkkien valossa. Ortodokseilla on ymmärtääkseni sellainen kanoni, että piispa ei saa elää avioliitossa. Voidaan hyvin perustein väittää, että tällainen sääntö on Raamatun vastainen. Siksi luterilaisilla ei tällaista rajoitusta ole.
3 tykkäystä